/

Mua niin liikutti yhtenä päivänä tämä näky:

003

Kisu meni pojan syliin, osittain. En ole aiemmin nähnyt hänen tekevän niin. Ja vielä tuo vanhempi kisuneitinen, joka on hirmuisen tarkka kehen luottaa ja säikkyy helposti kovia ääniä sekä äkkinäisiä liikkeitä. Silti hän käveli sylistäni pojan syliin. Meinasin tirauttaa pari kyyneltä, mutta sitten juoksinkin työhuoneeseeni kameraa hakemaan. Hihkaisin samalla pysykää siinä, äiti hakee kameran! :D

Siinä samalla talon toiseen päähän juostessani mietin, että tässä on se syy, miksi kaikki ihanat, äkkiarvaamatta syntyvät hetket jäävät nykyään ikuistamatta! Nimittäin en halua enää säilyttää tonnin kameraa sohvalla tai sohvapöydällä uteliaiden pikkusormien ulottuvissa, vaan pidän sen tallessa paikassa, jonne pikkusormet eivät pääse. Näin ollen tilanteet ovat usein tuon kameranhakureissun aikana menneet ohi… Enkä aina jaksa edes nousta kameraa hakemaan ;). Tällä kertaa kuitenkin ehdin paikalle kamera kaulassa ja sain palkkioksi ihania, sydäntälämmittäviä kuvamuistoja ♥

Aivan kuin kisu tuumaisi, että OK, olet tullut jäädäksesi. Näin on hyvä. 

rakkaat

Mielestäni kuvat lapsista ja eläimistä ovat aina jollain tapaa koskettavia, niin teeskentelemättömiä. Lapset ja eläimet kun eivät osaa teeskennellä, vaan heistä paistaa vain ja ainoastaan aitous. Tämä parivaljakko on se hieman harvemmin yhdessä nähty, pojan seurassa viihtyy yleensä enemmän nuorempi kisu, kuten Poika ja kissa – ennen ja nyt -postauksessani näkyi. 

Mietin joskus, kuinka valtavan tärkeitä kisut M:lle ovatkaan. Ja kuinkahan kauan hän ja me saamme kisujen seurasta vielä nauttia. Sydäntä vihloo ajatus kisujen menettämisestä. Kuinka sitten kestää se oma suru ja vieläpä lapsen suru siihen päälle. Arvostakaamme siis näitä päiviä, kun olemme vielä kaikki yhdessä tällä pallolla tallaamassa ♥. Näistä ajatuksista torstaipäivää jatkamaan!

/

Alkuviikon aurinkoiset kelit ovat saaneet haaveilemaan! Pojan kanssa hääräilemme päivisin omalla pihallamme ja välillä ajatukset karkailevat aivan kuin itsestään tulevaan kesään ja siihen, miltä haluaisin pihallamme näyttävän. Monia keskeneräisiä juttuja on vielä ja sellaisiakin kohtia, joista emme tiedä mitä niille tekisimme… No mutta, on tässä viime vuosina ollut tuon pihan suhteen sellainen ei mihinkään kiire -asenne, että eiköhän sillä ole hyvä jatkaakin. Tekee aina vähitellen kaikkia juttuja pois alta, silloin kun on inspistä, eikös vaan! Mitä sitä turhia hötkyilemään. Takapiha on kuitenkin se alue, jossa tuota keskeneräisyyttä ja projekteja vielä olisi.

Nämä seuraavat kuvat olen ottanut 2-3 vuotta sitten, ennen terassin lasittamista:

cats2-860x6451

cats5

Nämä kuvat ovat puolestaan viime kesältä, kun nämä tuoli-ihanuudet olivat ensimmäistä kesää käytössämme:

Tuolit olivat erittäin hyvä hankinta, en kyllästy niihin varmasti koskaan!

Viime kesänä oli muuten sen verran sateisia kelejä, että emme tainneet nostaa aurinkovarjoa ollenkaan varastosta ulos! Toivottavasti tänä kesänä ei käy samoin tai no käyhän se myös sadesuojasta ;). Tälle kesälle mulla on haaveena tunnelmalliset illanistujaiset taivasalla, puiden katveessa! Suunnittelin niitä jo viime kesänä, mutta ajanpuutteen vuoksi jäivät toteuttamatta: se syyskuu tuli niin yllättäen! Jos saisi toteutettua ne nyt tänä kesänä, on niin monia ideoita mielessä niitä varten!

Istuskellaan usein iltapäivisin terassilla auringonpaisteessa, usein ainakin toinen kissoista seuranamme. Pitäisi keksiä, miten sijoittaa terassihuonekalut kesän ajaksi… 

214

Onkin taas tulossa hieman erilainen kesä kuin vuosi sitten: nyt poika on jo sen ikäinen, että ei tarvitse aivan haukkana olla joka askeleella perässä, mutta toki pitää silmällä pitää koko ajan. Ehtivät jo minuutissa turhan kauas eikä kuitenkaan vielä ole tarpeeksi ymmärrystä kaikkiin asioihin. Enää ei kuitenkaan ole kivien tai vastaavien jatkuvaa suuhun laittamista, onhan se yksi etappi tuokin :D. 

kesä

Joko teillä ajatukset karkaavat kesään?

/

Opin viime yönä sen, kuinka uskomaton asia äidinvaisto onkaan. Pojalle maistui eilen ruoka hieman huonommin, mutta hän oli muuten ihan oma itsensä eikä vaikuttanut kipeältä. Silti tuntui, ettei kaikki ole kunnossa ja sanoinkin miehelleni pojan nukahdettua yöunille, että käydään vuorotellen katsomassa, että kaikki on OK. No minun ensimmäisellä käyntivuorollani huomasin heti, että kaikki ei tosiaan ole kunnossa. Jo vaatehuoneessa vastaan tuli pistävä oksennuksen haju ja sitä oli sängyssä ihan valtavasti. Kaikki petivaatteet tyynyä, peittoa, patjaa, pyjamaa ja unikamua myöten sotkussa. Poika niin uninen, ettei päästänyt ääntäkään.

Opin myös sen, kuinka kovasti voikaan toivoa jotain huonoa itselleen toisen sijasta: toivoa, että minä olisin ollut kipeänä lapseni sijaan. Kun hän siinä unenpöpperössä posket punaisina hoki pyjamaansa osoittaen likaista, likaista, äiti pesee, ei haittaa, meinasin pillahtaa itkuun. 

Opin myös sen, kuinka nopeasti sitä ihminen toimiikaan, kun on pakko. Sen parin-kolmen minuutin aikana, minkä mies ja poika olivat suihkussa, ehdin tyhjentää sängyn, ottaa pesukoneesta märät pyykit pois, laittaa ne kuivausrumpuun ja osan narulle, täyttää koneen oksupyykillä, käynnistää koneen, etsiä pojalle uuden peiton ja tyynyn ja vaihtaa hänen sänkyynsä myös puhtaat lakanat. Sen jälkeen olin heitä vastassa kodinhoitohuoneessa lämpimän, puhtaan pyjaman kera. Poika ymmärsi, että rakas Väpä-unikaverikin joutui koneeseen ja Väpän hokemisen sijaan hoki unikaveria. Eli siinä hätätilanteessa kelpasi joku muukin. Hädissäni käänsin koko talon ympäri ja sain tulokseksi pehmeän tonttulakin :D ja Pentikin pehmeän pupusen. Ne kelpasivat hypisteltäviksi vallan mainiosti ja niin uni tuli nopeasti uudestaan ♥.

020

008

Eilen meillä näytti vielä jotakuinkin samalta kuin sunnuntaina – samalta kuin Kotinäkymiä viikonlopulta -postauksessani. Näistä tänään ottamistani kuvista olen enimmät sotkut rajannut pois :D. Kodinhoitohuoneessa on räjähtänyt pyykkipommi, mutta ei sen väliä! Pääasia on se, että poika näyttää parantuneen: hän ei oksentanut kuin sen yhden kerran ja tänään näyttää jo ruokakin maistuvan ♥. Täältä meidän arjestamme toivottelen teillekin aurinkoista päivää!