Ihanaa alkanutta heinäkuuta, blogiystäväiseni!

Ensimmäisenä suuret kiitokset eilisen Mitä saan, kun luet blogiani? -postaukseni vastaanotosta: viesteistänne ja kauniista sanoistanne. Koska postaus oli sellaista tajunnanvirtaa, tuntuu, että täytyy hieman jatkaa samalla aiheella. Ikään kuin selventääkseni asiaa vähän lisää. Eli en ole blogiani lopettamassa, se vaihtoehto on vain viime aikoina ollut mielessä enemmän kuin aiemmin. Tuntui hyvältä puhua aiheesta avoimesti täälläkin, sekin usein selkeyttää omia ajatuksia. Mulla on ollut jokin stressi näiden asioiden tiimoilta, sillä heti eilen illalla postauksen julkaistuani alkoi päänsärky – näin käy mulle aina kun stressi laukeaa! Ja tuo päänsärky on päällä vieläkin… Naurattaa oikein, kun muistelen meidän päiväämme: tänään kun tulimme pojan kanssa kaupungilta ja puistoilemasta, hän nukahti autoon. Kannoin nukkuvan lapsen sänkyynsä, mutta hänen unensa ei jatkunutkaan. Sanoin kuitenkin, että nyt on päiväuniaika ja vedin peiton korvilleni. Torkuin siinä sitten tunnin verran eikä poika tietääkseni nukkunut minuuttiakaan. Istui sängyssään ja höpötteli, kun äiti nukkui päiväunia! :D

Ajattelin nyt kesällä katsella asioita kaikessa rauhassa ja mietiskellä blogini tulevaisuutta. Tehdäkö muutoksia vai jatkaako samalla tavalla sen kummempia miettimättä. Uskon, että aika kertoo vastaukset näihin ja itse niistä on turha stressata, mutta välillä vain käy niin… Luonnettaan on vaikea muuttaa. 

Mietiskelin myös postausaiheita tuossa yhtenä iltana. Mun täytyisi vain rohkeammin kirjoittaa siitä, mistä haluan eikä miettiä, että kiinnostaakohan ketään lukea tästä ja tämä aihe varmasti tympii monia jne. Yksi aihe on nimittäin lapsiin/lapsiperheeseen liittyvät jutut! Minua kiinnostaisi kirjoittaa niistä enemmänkin, mutta joidenkin lukijoiden suunnalta raskausaikana kokemani tyrmäys näille aiheille vaikuttaa varmaan edelleen jollain tapaa takaraivossa. Että eihän nyt sisustusblogina alkanutta blogia voi kesken kaiken muuttaa – muille (matkat, kissat, lapset jne.) aiheille pitäisi perustaa oma bloginsa! Minun mielestäni tuo ei tule kysymykseenkään, joten laajensin vain blogini aihepiiriä kattamaan muitakin aiheita. Mielestäni se on luonnollinen jatkumo, sillä kyllähän kuudessa vuodessa ihmisen elämä muuttuu suurestikin eikä paikoillaan voi väkisinkään pysyä. Ihailen bloggaajia, jotka pysyvät samassa aihepiirissä postauksesta toiseen, mutta se ei ole minua. Kaipaan vaihtelua sekä elämään että blogiini. Punaisena lankana täytyy aina pitää se, että kirjoittelee itselleen tärkeistä aiheista ja sellaisista aiheista, jotka tuovat itselleen hyvää mieltä. Muuten loppuu motivaatio koko touhuun! Mutta jos teille tulee mieleen jotain tarkempia postausaiheita lapsiin tai lapsiperhe-elämään liittyen, niin saapi huikata! :)

Tämä lähtee nyt viikonlopun kauppalistaa raapustamaan ja sitten varmaan arvotaan, kuka sinne kauppaan lähtee! :D On vähän veto pois ja tekee mieli vain laiskotella… Eikö se kuulostakin ihan hyvältä perjantai-illan suunnitelmalta!

Blogini täyttää ensi kuussa jo kuusi vuotta! Mietin yhtenä päivänä, mitä kaikkea näihin vuosiin onkaan mahtunut. Aivan valtavasti asioita ja tunteita, laidasta laitaan. Valehtelisin, jos väittäisin, että en ole koskaan ollut lopettamassa, sillä olen ollut. Erityisesti viime viikkoina olen miettinyt tätä paljon ja jopa itkenyt miehelleni asiaa. Blogi tuntuu kuin omalta lapselta, mutta ei tietenkään koskaan ole lähelläkään sitä, mitä oikea lapseni minulle merkitsee. Mutta uskon, että ainakin muut bloggaajat tietävät, mitä tarkoitan. Tämän vuoksi blogista luopuminen olisi hyvin surullista. Kerroin miehelleni pelkääväni, että tämä kaikki on pois poikani kanssa viettämästäni ajasta. Vaikka teenkin blogiani joko poikani nukkuessa päivä- tai yöunia. Joskus myös silloin, kun mies on tullut töistä kotiin ja viettää aikaa poikansa kanssa. Olen onnistunut pitämään kiinni periaatteestani olla tekemättä blogiin liittyviä asioita pojan hereillä ollessa, kun olemme kaksin (joitain nopeita sähköpostiviestejä lukuunottamatta) ja siihen olen kyllä tyytyväinen. 

Bloggaaminen on kuitenkin elämäntapa. Se on harrastus, se on omaa aikaa, joillekin se on myös työ. Olkoonkin osa-aikainen tai kokopäiväinen – työ on työ. Tämä on työtä, jossa ei ole työaikoja (eilen nousin koneelle puoli kahdeksalta pojan vielä nukkuessa ja illalla hänen mentyä nukkumaan tein vielä rästihommia sammuttaen koneen klo 23.50). Tämä on työ, jonka useimmat työtehtävät eivät näy lukijoille asti. Blogiin ei näy, kuinka paljon sähköposteja, Facebook- tai Instagram-viestejä blogiin liittyen vaihdetaan. Blogiin ei näy, kuinka monia reissuja viikoittain postiin blogin tiimoilta tehdään. Hain tänään paketin ja ehdin jo matkalla miettimään että hyvänen aika!, en olekaan pitkään aikaan noutanut mitään pakettia, kunnes muistin viime viikon. Joskus paketit saapuvat suoraan kotiovelle. 

Blogiin ei näy, miten pitkiä sähköpostikeskusteluja blogiyhteistyöt joskus vaativat. Miten monia valokuvia viikossa otetaan, vain blogia varten ja siihen päälle sitten vielä muut, yksityiselämän valokuvat. Mutta kun tuokin raja on aika hämärä; mikä on yksityiselämän ja mikä pelkästään blogin valokuva? Blogissa kun kirjoittelen kuitenkin yksityisihmisenä ja paljolti omasta elämästänikin. Mieheni kysyi minulta eräänä iltana, että jos nyt lopetan blogini, miltä minusta tuntuu puolen vuoden kuluttua: tunnenko katumusta vai helpotusta? Vaikeahan tuota on ennustaa, mutta vastasin, että varmasti molempia. Silti hieman pitempään tuota ajateltuani tuntuu, että katumus veisi voiton, sillä tämä on kuitenkin niin iso osa elämääni enkä ole vielä valmis tästä luopumaan. 

Kun kävin taannoin ystävieni kanssa iltaa viettämässä, yksi heistä sanoi sää et oo paljo äitiyslomaa pidelly. Tuo lause jäi mieleeni soimaan, sillä niinhän asia on. Välillä mietin, että voisi olla mukava viettää sellaisia ”äippälomapäiviä”, joihin blogi ei kuuluisi millään tavalla. Sillä kuten kirjoitin, tämä on eräänlainen elämäntapa ja tulee jollain tavalla mieleen useita kertoja päivässä. Vaikka pitäisin esim. viikon lomankin (mitä en ole muuten koskaan tehnyt!). Tuleekohan minua kaduttamaan myöhemmin, kun en viettänyt sellaista äitiyslomaa, jossa päivät koostuvat ainoastaan lapsen kanssa vietetystä ajasta, kodinhoidosta, kokkailuista, kaupassa käymisestä jne. Ja lapsen päikkäriaikana vain ollaan ja ehkä luetaan muiden blogeja tai nukutaan myös päikkärit! Juu olenhan minäkin toki joskus pojan kanssa päikkäreitä nukkunut, mutta se tarkoittaa aina sitä, että hommat siirtyvät ja ovat edessä sitten illalla tai viimeistään seuraavana päivänä. 

Kun aloitin tämän postauksen, oli mielessäni vain kirjata ylös asioita, joita tämän blogin kautta saan. Juttu lähtikin sitten hieman rönsyilemään ja ulos pääsi tällaista tajunnan virtaa! Mutta ennen kaikkea halusin kiittää teitä, että olette siellä edelleen tänäkin päivänä: osa uusia ja osa jo vuosia blogini parissa viihtyneitä! Ilman teitä tämä blogi olisi aivan toisenlainen, raapustaisin tätä ehkä kynällä vihkoon :D. 

Kun Sinä luet tätä minun blogiani (ja kommentoit joskus, jos jaksat/ehdit), niin minä saan roppakaupalla hyvää mieltä. Saan teiltä ja teidän viesteistänne sekä palautteistanne inspiraatiota. Myöskin tärkeää seuraa ja vertaistukea tarjoatte! Minulla ei ole montaa ystävää, joilla on tällä hetkellä samanikäinen lapsi, joten senkin vuoksi te ja tämä kanava olette minulle kultaakin kalliimpia. Olen myös usein saanut kauttanne mahtavia vinkkejä, neuvoja sekä oppinut uusia asioita; elämästä yleisesti ottaen ja myöskin itsestäni. Eilinen Joko on toinen tulossa? -postaus keskusteluineen oli mielestäni hyvä esimerkki näistä kaikista.

Joskus tekee mieli kirkua, sillä vuorokauden tunnit meinaavat loppua kesken eikä perhe-elämän, lapsen kotihoidon ja kotoa käsin tehtävien työjuttujen yhdistäminen aina ole helppoa. Näistä kirjoitti miehenikin jotain omassa Isinä olemisen juttuja -postauksessaan kolmisen kuukautta sitten. Mutta sitten saan joltain teistä viestin, joka antaa koko hommalle vielä suuremman merkityksen. Pari viikkoa sitten sain viestin, jossa luki mm. näin: 

Kiitokset ihanasta blogistasi, jota olet jaksanut jo pitkään ylläpitää! Moderni sisustus on ollut minulle aina mustavalkoista ja kylmää. Vasta sinun blogin myötä olen alkanut pikkuhiljaa tykätä siitä. Sinulla on taito lisätä siihen lämpimiä elementtejä, jotka tekevät modernista sisustuksesta kodikkaan ja kutsuvan. Blogisi myötä oma kiinnostukseni sisustamiseen on herännyt ihan eri tavalla. Olet onnistunut saamaan modernin sisustuksen elämään ainakin minun mielessäni. Olen niin onnellinen, että jaat ajatusmaailmaasi. Joskus vain mietin, että tiedätköhän sinä itse ollenkaan kuinka suuri positiivinen vaikutus sillä on meidän lukijoiden elämään :-) Pidän blogissasi myös siitä, ettei blogisi ole mennyt liian kaupalliseksi mainostamiseksi, vaan jutut tuntuvat oikeasti syntyvän itselle tärkeistä asioista. Ne henkivät oikeaa elettyä elämää. Osaat niin kauniisti pukea ajatukset myös lapsesta ja mummostakin sanoiksi. Ne tuovat paljon lämpöä blogiisi.

Kiitos vielä kerran tälle lukijalle tästä lämpimästä palautteestasi! Te ette varmaankaan tiedä, miten tärkeitä nämä meille bloggaajille ovat :). Näissä fiiliksissä laitan kesäkuun pakettiin ja alan valmistautumaan heinäkuuhun, jonka kalenteri ei onneksi ole yhtä täysi kuin kesäkuun oli. Mukavaa viimeisen kesäkuisen illan jatkoa!