Tänäänpäs esittelen teille viimeisimmän, hieman arvokkaamman sisustushankintani! Muistattekin varmaan, että olen jo jonkin aikaa miettinyt kivaa tunnelmavalaisinta keittiön ikkunanurkkaukseen. Päädyin lopulta mietinnöissäni Tom Dixonin Copper-riippuvalaisimeen: 

tomdixon

Valaisimen upea kuparinsävy ihastuttaa valtavasti ja sen ansiosta valaisin erottuukin kauniisti tuolta nurkkauksesta. Toivoin tältä valaisimelta ihanan hämyisää valoa ja sitä tämä kyllä ympärilleen tuokin! Punertavaa, hyvin hämyisää valoa. Näin kesäaikaan on ollut vaikea kuvitella, miten paljon valaisin todellisuudessa valaisee, mutta näiden elokuun pimenevien iltojen myötä tuntuu, että ei sittenkään tarpeeksi. Vaikka tähän nurkkaukseen himmeää valoa kaipasinkin, niin toivoin valon olevan kuitenkin sellaista, että sen turvin näkee ainakin käydä keittiössä, jos ei nyt mitään sen kummempaa tehdä siellä :D. Katsotaan asiaa uudemman kerran nyt syksymmällä, mutta voi hyvinkin olla, että tämä valaisin päätyykin olohuoneeseen ikkunavalaisimeksi, sillä siellä riittää hyvin tällainenkin valoteho iltaisin. Eli taidan kohta olla samassa tilanteessa ja etsiskelemässä kivaa valaisinta keittiön ikkunanurkkaukseen, heh! No onneksi tuo puuha on kuitenkin ihan mukavaa… ;)

Toisessa yläkuvista näkyy, miten valaisin valaisee. Valaisin oli varustettu kattorasiapistokkeella, mutta mies vaihtoi siihen normaalin pistorasiapistokkeen, jotta sain sen kahvikoneen taakse pistorasiaan (tässä kohtaa kun ei kattorasiaa ole). Tällainen sisustushankinta tällä kertaa – hitti vai huti?

sisustushankinta

Mies on menoissaan ja poika nukkuu: taidan tarttua maalipensseliin! Tänään olen maalannut jo korallinpunaista sekä lohenpunaista, seuraavaksi vuorossa minttua! Mukavia sunnuntaihetkiä teillekin!

Heh, aivan kuin näitä projekteja ei olisi jo ennestäänkin, niin tähään samaan syssyyn täytyi hankkia vielä yksi lisää! Ainahan sitä pitää jokin projekti olla käynnissä! Olimme pari viikkoa sitten Pietarsaaressa ja kävin siellä samalla yhdellä kirppiksellä. Muuten vain pyörimässä, kun en ollut kyseisessä paikassa vuosikausiin käynyt. Eräälle käytävälle kääntyessäni en ollut uskoa silmiäni: pino koivujakkaroita viiden euron kappalehintaan! Olin jo pitkään etsinyt koivujakkaroita tuunattavaksi, mulla oli netissä aina välillä ostoilmoituksiakin niistä, mutta kukaan ei ilmoittanut myyvänsä sellaisia. Niinpä olin aivan silmät suurina tuon pinon nähdessäni ja pelkäsin, että onko joku jo ostanut ne ja laskenut ne vain siihen lattialle, pois käsistään… Nopea vilkaisu ympärille ja näytti siltä, että jakkarat olivat siinä myynnissä! Niinpä aloin heti testailemaan niitä ja siirsin ne aina eteenpäin miehen haltuun ettei kukaan vain luulisi, että ne ovat vapaana :D. Päädyin ostamaan neljä, sillä viidennen ja viimeisen jakkaran jalasta oli lohjennut aika iso pala. Näin ollen mulla on nyt neljä ihanaa koivujakkaraa täällä kunnostusta odottamassa! Jämäköiltä ja tukevilta vaikuttavat, joten iso plussa jo siitä!

Jonkun toisen romu oli todellakin mun aarre ♥. Mietin samalla, että miten tuuripeliä tuo kirppistouhu onkaan! Että juuri sinä päivänä päätimme lähteä Pietarsaareen ja juuri sille kirppikselle, jonne joku oli vienyt näitä etsimiäni jakkaroita myyntiin. Vuosien mittaan aika paljonkin kirppistouhua (sekä myyjänä että ostajana) harrastaneena voin todeta, että jokaiselle tuotteelle näyttää olevan ostaja olemassa. Jos joskus joku tuote ei menekään kaupaksi, ei se välttämättä johdu siitä, että hinta on liian korkea, vaan siitä, että se oikea ostaja ei ole sattunut kohdalle. Tämä ei tietenkään auta asiaa silloin, jos tarpeettomista tavaroistaan haluaa nopeasti eroon, mutta ainahan tämän touhun voi ottaa ikään kuin harrastuksena ja myydä itselleen tarpeetona silloin tällöin erilaisissa tapahtumissa. Sellaisia varsinkin näin kesällä riittää!

jakkarat

Ostamistani jakkaroista kolme on selvästi samaa sarjaa ja yksi (yläkuvan kasan päällimmäinen) hieman erilainen. Se muistuttaa eniten Artekin jakkaroita, tiedä vaikka olisikin vanhaa Artekia? No ehkä ei kuitenkaan, en ole asiaan edes perehtynyt, olen vain miettinyt, millä sävyillä nämä ihanuudet maalaisin! :D

Ensimmäinen on jo työn alla keittiön pöydällä:

projekti

Hioin tuolin lakkapinnan eilen iltamyöhällä autotallissa miehen puuhastellessa harrasteautonsa kimpussa ja samalla sudin siihen jo tartuntapohjamaalinkin. Tänään toin tuolin keittiöön ja tartuin maalipensseliin. Tässä kuvassa kaksi tuolin jalkaa on maalattu pintamaalilla ja nekin vasta yhteen kertaan. Mies ja poika lähtivät puistoon, minä päräytin jazzin soundit ilmoille, laitoin makaronilaatikon uuniin ja tartuin maalipensseliin. Alunperin ajattelin, että tämä minttu jakkara saa kodin pojan huoneesta, mutta niin herkku tästä näyttää tulevan, että saapas nähdä joudunko omimaan sen työhuoneeseeni, heh

Onneksi ostin jakkaroita jopa neljä, niin on mahdollisuus maalata useampi erilainen versio! Jakkarat olivat niin reppanan ja kulahtaneen kuluneen näköisiä, että on ilo ja kunnia ehostaa ne, jotta saavat vielä monia käyttövuosia lisää. Tuo työn alla oleva alkaa näyttää jo ihan uudelta pienen ehostuksen jäljiltä!

projekti

Yksi jakkara olisi kiva maalata kauttaaltaan hempeällä roosalla, yksi voisi olla mustavalkoharmaa ja yksi vaikka kokonaan valkoinen. Tässä onkin se suurin ja työläin osuus: päättää maalisävyt! :D Maalia ei muuten paljoa per jakkara kulu, ihan yllätyin! Onko teillä maalisävyihin ehdotuksia?

Turhan usein kamera on jossain toisaalla, kun olisi oiva hetki napsaista kuvamuisto poikamme seurassa. Olen huomannut, että viime kuukausien aikana olen välillä unohtanut koko kameran ja vain elänyt siinä hetkessä. Videokameraakin olemme käyttäneet viimeksi toukokuussa pojan 2-vuotissyntymäpäivillä; tilanne täytyy korjata ja pian!

Valokuvia on aivan ihana katsella jälkeenpäin, sillä niistä pojan kehityksen ja kasvun huomaa niin selvästi. En tiedä mitä muistaisin hänen vauvavuodestaan ilman valokuvien tuomaa muistinvirkistystä. Videokamerasta puhumattakaan! Aivan huikeaa materiaalia sekin on tallentanut – sen avulla mieleen muistuvat monet pojan tavat: seitsemän kuukauden ikäisenä hänellä oli tapana pitää erästä hauskaa ääntä, kymmenen kuukauden iässä hän teki sitä ja tätä jne. Nuo unohtuisivat takuulla ilman videokameraa ja videopätkiä katsellessa syntyykin usein sellaisia ai niin! -ajatuksia.

Vuosi sitten venetsialaisten aikaan hän oli tällainen söpöliini käkkäräpää ja vielä monet vauvapiirteet oli näkyvissä:

Voi että miten aika rientää ♥. Välillä tuntuu hassusti siltä, että kunpa saisin pojan vielä kerran tuollaisena syliini!

Nyt meillä on ihanan reipas taapero. Kiltti, iloinen, nauravainen, sosiaalinen (hieman ujomman äidin mielestä joskus vähän liiankin :D) poika. Meni Uumajan rantatiellä ihan erään parikymppisen naisen viereen osoittelemaan joelle. Yksi käsi selän takana osoitteli joelle sanoen laivoja, paljon vettä! Nainen ei oikein suomea ymmärtänyt, joten vastaukseksi poika sai vain hymyjä. On ollut jo pitkään pojan elkeitä havaittavissa ja joka paikassa bongataan sekä rekat, traktorit että varsinkin mopot! Vaasassa pysähtyi tien reunaan osoittelemaan kuusikymppisen miehen harrikkaa huudahtaen iso mopo! Ja sitä seurasi mahtava pärinä! Harrikkamies seisoi prätkänsä vieressä ja katseli muualle…

Osaa leikkiä hienosti muiden lasten joukossa. Ei vie toisilta leluja eikä töni tai huuda muille. Jos itse saa moista kohtelua osakseen, antaa kyllä palautetta tokaisten tomerasti ei saa! Nyt on kova minun mopo, minun auto, minun kirja -vaihe meneillään. Laivan leikkipaikalla olikin aika pettymys, kun leikkipaikan kahdella mopolla saivat ajaa muutkin lapset… Tänään hermostumista aiheutti se, kun isi puhui fammun kanssa äitin puhelimella. Se on äitin puhelin! ja sitten piti päästä äitin syliin.

Moottoriajoneuvoista hurjan kiinnostunut poikamme on myös kovin herkkä ja hellyydenkipeä. Hän rakastaa sitä, kun joku silittelee ja jos silitys sekunniksi lakkaa, kuuluu heti lisää. Vauvoja ja pienehköjä eläimiä nähdessään haluaisi heti mennä halimaan ja ottaa ne syliin. Tällaisissa tilanteissa kuullaan lähes poikkeuksetta lauseet oii, halitaan sitä, se on pehmeä. Se on söpö. Erityisesti nuoremman kisuneidin kanssa saa tätä harjoittaakin, sillä Sissy on aina valmis hieman ronskimpaankin halimiseen. M myös rakastaa sitä, kun Sissy antaa pienen pusun poskelle ja sitä muistellaan usein silloinkin, kun ei olla kotona kissojen luona. Omien kissojen ansiosta hän osaa kohdella muitakin kissoja hellästi ja kunnioittavasti; pahin hännästärepimisvaihe alkaa onneksi olla takanapäin ja ne miljoonat kieltokerrat alkavat tuottaa tulosta :D. Ihanat kultaiset kissat, jotka ovat niin hienosti tähän uuteen perheenjäseneemme suhtautuneet ♥.

Näissä ajatuksissa viikonlopun viettoon! Viikonloppu pitää sisällään mm. poikamme serkkupoikien synttärijuhlat sekä erään pihakirppistapahtuman, jonne ajattelin lähteä ostoksille. Mukavaa elokuun ensimmäistä viikonloppua teillekin!