Ei kai se nyt jo tapahdu! Sanokaa, että tämä on väliaikaista ja pian palaamme taas normaaliin päivärytmiimme! Poika on nimittäin nyt näyttänyt vähän merkkejä siitä, että päivällä ei enää nukuta ja päiväunet tuntuvat olevan mennyttä aikaa. Ei vaikka mitä tekisi koko aamun ja aamupäivän, uni ei vain tule. Paitsi autossa… Eli tuntuu kyllä olevan väsynyt (tosin hän ei kitise, ei ole koskaan ollut sellainen), sillä haukottelee ja silmät näyttävät väsyneiltä, mutta kotona ei enää päiväunia suostu nukkumaan. Lähtee kyllä makuuhuonetta kohti eikä kapinoi vastaan ja haalii kaikki unikaverinsa mukaan, mutta päiväunitunti on pelkkää pyörimistä, laulamista ja höpöttelemistä; välillä sängyssä pomppimistakin. Parin viikon ajan on satunnaisesti käynyt näin, eilen oli sama juttu ja tänään taas. Pidämme hänet kuitenkin makuuhuoneessa sen tunnin ajan, jotta saa edes jollain tavalla levättyä eikä hän sitä vastaankaan kapinoi. Tänäänkin 50 minuutin kuluttua alkoi hokemaan Mennäänkö olohuoneeseen, äiti? Aika tarkka sisäinen kello!
Eilen hänen lepohetkensä jälkeen suunnistimme mummuni luokse ja poikahan nukahti autoon heti. Viime viikollakin nukkui päiväunet niinä päivinä, jolloin nukahtaminen tapahtui autossa kotimatkalla. Mutta omaan sänkyynsä ei nukahda, ei millään! Liittyyköhän tämä jotenkin uhmaikään? Sillä kaiken järjen mukaan ei nukahtaisi edes autoon, jos ei kerran sitä unta päivisin tarvitsisi. Ääh, ei näistä varmaan koskaan täysin perille pääse – samaa arvuuttelua vuodesta toiseen :D.

Olkoonkin sitten niin, että olen itsekäs tai muuta vastaavaa, mutta en millään olisi valmis luopumaan tuosta päivän ainoasta omasta hetkestäni! Se on sellainen akkujenlataushetki ja rauhoittumisen hetki (vaikkakin lähes aina töitä tehden) enkä osaa sopeutua sellaisiin päiviin, jolloin sitä ei ole. Ei ole sama asia istuttaa lasta lastenohjelmien ääreen ja nauttia se kahvikupponen siten, ei lähimainkaan! Se hetki vaatii hiljaisen talon ja hyvän omatunnon, että olen tämän hetkeni ansainnut. Miksi näistä ei tule mitään ennakkovaroituksia tyyliin Puolen vuoden kuluttua päiväunet loppuvat, nautithan siihen asti! Olin aivan varma, että M tulisi nukkumaan lähes kouluikään asti päiväunet, kuten kuulemma isänsäkin aikoinaan :D.

Ajattelin, että tässä voivat kissat näyttää hyvää esimerkkiä, mutta ei; ei tehoa sekään! Ja varsinkin tuo nuorempi kattimatti nyt nukkuisi, vaikka talo sortuisi, mutta vanhempi kisuneitinen näyttää häiriintyvän uudesta päivärytmistä ihan niin kuin minäkin… Eikä meitä kyllä innosta ajatus siitäkään, että poika kävisi yöunille jo seitsemän maissa, sillä sehän tietäisi melkoisen aikaista herätystä ja se nyt ei ole meidän kenenkään makuun se! Hänellä on jo pitkään ollut sellainen rytmi, että nukahtaa yöunille klo 20.30 – 21.00 ja herää klo 7 – 7.30.
Tehdäänpäs pientä galluppia: missä iässä teidän lapsenne on luopunut päiväunista – mitä niiden tilalle tuli vai tuliko mitään?
P.S. Huomasithan eiliset blogiuutiseni!