/

 

– Syyään nyt aivan rauhallisesti.

– Joo. Mut ku ei pysty. Se voi herätä ihan millon tahansa. Pakko hotkia.

Varmasti tuttu monen muunkin äidin suusta tuo lausahdukseni? Tuollainen keskustelu käytiin minun ja mieheni välillä viime lauantaina Ylivieskan Pedrinaksessa. Vietimme Ylivieskassa oikeastaan koko päivän. Kävimme kirppiksellä, Askossa, Kärkkäisellä ja myöskin tuolla syömässä. Mulla oli suunnitelma, miten saisimme syötyä rauhassa vauvan nukkuessa. Olimme kaupoilla niin kauan, että poitsu alkoi näyttää väsymisen merkkejä. Hänen haukotellessaan siirryimme kassajonoon maksamaan ostoksemme. Sitten ruokapaikkaan pöytää varaamaan ja tilaamaan. Tämän jälkeen minä lähdin vauvan kanssa ulos vaunuilemaan, jotta hän nukahtaisi ja sehän tapahtuikin kymmenessä minuutissa. Sitten takaisin ravintolaan, josta olimme valinneet sellaisen pöydän, jonka viereen vaunut hyvin mahtuivat. Söimme salaattimme ja odottelimme pääruokaa vuorotellen vaunuihin vilkuillen… Mutta koska hän ei edelleenkään ole mikään päivänukkuja, nukkui tuolloinkin vain puoli tuntia. Juuri sen ajan, jonka söimme. Saimme kuin saimmekin siis syödä ravintola-annoksemme rauhassa: ensimmäisen kerran vauvan syntymän jälkeen :).

Meillä onkin nyt suunnitelmissa illallinen Wanhassa Lyhdyssä, siellä ei hotkita! Vauva menee siksi ajaksi isovanhemmille hoitoon, joten saamme syödä ruokamme kaikessa rauhassa aikuisten kesken. Miehen kanssa emme ole kaksistaan juuri missään vauvan syntymän jälkeen käyneet; ainoastaan eräässä kultasepänliikkeessä kesällä. Että eiköhän nyt ole sitten jo aikakin! Synnärillä eräs hoitaja muistuttelikin juuri tuosta; sanoi, että on tärkeää viettää säännöllisesti kahdenkeskeistä aikaa puolison kanssa. Käydä silloin tällöin yhdessä kahvilla, syömässä tai harrastamassa. Mietin, että voisimme joku päivä lähteä yhdessä vaikka uimaan tai keilaamaan. Viimeksi kävimme yhdessä uimassa raskausaikana, mutta keilaamisesta onkin yli vuosi aikaa. Mielellään tuollaisia tuokioita eikä siten, että vauva menisi yökylään. Siihen en taida olla valmis vielä aikoihin :P.

Kuvakansiot1-001

Yöheräämiset! Siinäpäs aihe, joka kiinnostaa mua nyt suunnattomasti. Voisin alkuun kertoa hieman meidän öistä. Vauvammehan nukkui ensimmäiset viikkonsa pääsääntöisesti seitsemän tunnin öitä heräämättä, sitten pikatankkaus ja uni jatkui vielä muutaman tunnin ajan. Tuo kuitenkin muuttui kolmen ikäviikon kohdalla, jolloin jouduimme lastenosastolle lähes viikoksi. Siellä vauvaa oli heräteltävä öisin… Sen jälkeen vakiintui 2-3 yöherätyksen aikajakso. Kolmen kuukauden iässä tuli kausi, jolloin yöt olivat melkoista härdelliä. Heräilin lukuisia kertoja yön aikana, en pysynyt laskuissa mukana. Vauva oli levoton ja itkuinen eikä rauhoittunut kuin rinnalle (tuttia ei huoli enkä ole enää aikoihin yrittänyt sitä edes tarjota, vaan olen pikkuhiljaa hyväksynyt oman roolini tuttinakin :D…). Uskon, että tuolloin tuloaan tekevät hampaat valvottivat pientä. Joskus 1,5 tunnin aikana heräsin jopa kolme kertaa häntä rauhoittelemaan. Aamuisin vauva oli kuitenkin pirteä kuin peipponen, äiti ei :). Tuo vaihe meni jonkin ajan kuluttua ohi ja nyt pari viikkoa sitten palasimme suht normaaleihin öihin (seuraavaa katkonaista vaihetta odotellessa…).

Tällä hetkellä vauva herää öisin 2-3 kertaa, edes yhden herätyksen taktiikkaan emme ole päässeet (sellaisia öitä on vain satunnaisesti). Olen huomannut, että kahden yöherätyksen jälkeen olo on aamuisin ihan ok, mutta kolmen yöherätyksen jälkeen en viitsi aamuisin katsoa peiliin… Että tuossa näyttää menevän se raja väsymyksen suhteen. Täysimetystä olen ajatellut jatkaa siihen puolen vuoden ikään asti, jos vain maito edelleen riittää ja vauva hyvin kasvaa. Olen kuullut, että kiinteiden aloituksella olisi yhteys katkeamattomiin yöuniin – pitääkö teidän kokemuksienne mukaan paikkansa? En oikein usko tuohon meidän kohdallamme, sillä joskus vauva haluaa rinnalle ihan muuten vain, ei tunnu olevan edes nälkä… Joskus mietinkin, miten onnistun ikinä lopettamaan imetyksen ja etenkin: miten vauva on ikinä valmis luopumaan rinnasta? Ehkä se tietty ikä vain saa sen sitten aikaan eikä luopuminen tunnu hänestä enää niin pahalta? Ajattelin täysimetyksen jälkeen kuitenkin jatkaa imettämistä kiinteiden rinnalla. En tiedä kuinka pitkään, en aio sitä etukäteen edes suunnitella. Aika näyttää.

Viime yönä herätyksiä oli vain yksi, neljän jälkeen. Itse olin ollut tuolloin jo puoli tuntia hereillä, voi HUOH. Herään siis automaattisesti siinä puoli neljän aikoihin, joka on viime aikoina ollut vakiosyöttöaika. Täytyy ehkä herättää vauvakin aina silloin syömään, kun joka tapauksessa olen hereillä siihen aikaan… Vauva nukahti eilen yöunille vähän ennen kymmentä ja porskutti sitten alkuun sen kuusi tuntia heräämättä. Kun nousin häntä sängystään nostamaan, jätti sydän lyönnin välistä: hän oli möyrinyt sängyssä ollen siellä aivan poikittain! Kännykän antaman pienen valon avulla en meinannut uskoa silmiäni, hän kun ei ole moista ennen tehnyt ja jos möyriikin kovasti, herään siihen ääneen heti. Tuollainen unissaan möyriminen pelottaa mua, koska pelkään hänen jäävän tiukasti peittonsa alle tai jotain muuta vastaavaa.

Mutta kertokaahan! Miten teillä menee/on mennyt yöt vauvan kanssa? Tiedän käynnissä olevaan arvontaan osallistumisestanne, että siellä on paljon äitejä taustalla, joten ei muuta kuin omia kokemuksia jakamaan! Kuinka pitkiä yöunia vauvanne nukkuvat, entä päiväunia? Missä vaiheessa aloititte kiinteät? Oliko sillä vaikutusta yöuniin? (Tokikaan en aio kiinteitä tuon seikan vuoksi aiemmin aloittaa, ainoastaan siinä tapauksessa, jos pelkkä maito ei enää vauvalle riitä.) Vauva nukkuu vielä aamupäiväuniaan, joten taidan hörpätä kupposen kuumaa ja… oikeastaan vain olla, tekemättä mitään!

 

/

 

033

042

047

Sitruunaista jääteetä, sen olen löytänyt vasta tänä kesänä. Vaikka keittiössä on kohta kaksi vuotta nököttänyt blogin kautta saamani Dolce Guston Circolo-kahvikone, jolla tuota niin kätevästi voi valmistaa! Silti, parempi myöhään kuin ei milloinkaan eikös juu!

Reilusti jäitä, muutama sitruunalohko, ehkä voisi laittaa vaikka tuoreita mintun tai sitruunamelissan lehtiäkin ja sitten itse juoma, jääkylmänä. Hyvää! Itselleni ei nimittäin maistu kuuma tee näillä lämpöasteilla, ei edes herkullinen cappuccino. Niitä lämpimiä juomia nautitaan sitten taas syksymmällä.

044

028

Muistan erään hauskan blogikommentin vuosien takaa. Sen jätti neljän tai viiden lapsen äiti, en muista tarkkaan. Hän kirjoitti kommenttiin, että tulee blogiini ihastelemaan kahden aikuisen helppoa elämää, blogini on hänelle kuulemma hermolomaa. En tiedä, onko kyseinen lukija enää siellä taustalla, mutta tuo kommentti on ollut mielessäni viime viikkoina :). Näitä kuviakin kun napsin, oli olohuoneessa melkoinen lelumeri. Tai ei niinkään paljoa leluja, mutta sitteriä, leikkimattoja yms. Aika hyvin sain kuitenkin ne väriläiskät rajattua ja pidettyä kuvien maailman seesteisenä..? Sillä vaikka ne kuinka nyt olisivat meidän elämää, ei ne näiden kuvien taustalle olisi sopineet…

029

036

Meillä on kiva ja reilunkokoinen kumivene, hankimme sen viime kesänä. Vasta tänä kesänä otimme sen kuitenkin ensimmäistä kertaa käyttöön – vain huomataksemme, että siitä puuttuu eräs osa ja vieläpä täyttöventtiili… Ilman sitä veneellä ei tee mitään, sillä ilma ei pysy veneen sisällä. No mies näki sitten aika paljon vaivaa, osti jonkin osan ja teki sen uusilla kierteillä veneeseen sopivaksi. Jännitimme, kestääkö veneen kumiosat moista tuunausta; hyvin kesti! Maanantaina olimme mökillä ja laitoimme veneen vesille vauvan jäädessä mökkipäikkäreille. Siellä mä istuin veneen perällä huivi päässä arskat silmillä ja nautiskelin. Kävi kiva tuulenhenkäys, merellä helle ei tuntunut lainkaan tukalalta. Nenään tuoksui ihana merivesi. Soutelimme rannikkoa poikittain; mies saikin kunnolla soutaa, sillä aallot olivat ihan hyvän kokoisia. Olimme jo palaamassa omaan mökkirantaan, soudimme vastatuuleen ja aurinkokin oli jo täysin pilvessä, kun toinen airo yllättäen napsahti poikki ja jäi veteen! Silmät lautasen kokoisina huusin äkkiä perään, mutta koska vene pyöri tuulessa miten sattuu niin airohan ehti siinä aallokossa jo upota. Mies istui veneen keulassa veneen reunalla yhdellä airolla soutaen ja aina kun hän vaihtoi airokättä, roiskautti airo melkoisesti vettä kasvoilleni. Itse räpiköin käsilläni sen minkä ehdin ja niin pääsimme kuin pääsimmekin aaltojen seasta rantaan. Mikki ja Minni (lähes) merihädässä. Voi jos joku olisi tuota tapahtumaa rannalta kiikaroinut :D. Ehkä meille ei ole tarkoitettu kumivenettä? :)

057

Tulikohan nyt varmasti tarpeeksi kuvia tuosta jääteehetkestä… Tuollainen kuvaustuokio on jotenkin kivan rentouttava, jos sen saa toteuttaa rauhassa. Niin oli myös kumiveneajelu, kommelluksineen kaikkineen! Nyt onkin sitten etsinnässä airot – osaisikohan mies tehdä ne :D.

 

/

 

Paniikkia pukkaa, joten käytän blogioljenkorteni! Stressiä vauvan kastejuhlaan liittyen ei ollut eilen vielä ajatuksenkaan asteella, mutta pian ne asiat muuttuvat… Nimittäin pitopalvelu, josta olin kaikki tarjoilut jo tilannut ja niistä kovasti intoillut, perui tänään iltapäivällä koko tilauksemme kiireiden/päällekkäisyyksien vuoksi. Pienet, turhautuneet itkupotkuraivarit pääsi iltapäivällä asian tiimoilta ilmoille, mutta ei se itku auta. Tai auttaa se hetkeksi, mutta ei asiaa ratkaise :). Ratkaisisiko joku teistä?

Sillä täytekakkuun on saatava tällaiset täydelliset, vaaleansinivalkoiset tennarit (kuva lainattu):

ohje13

Noista tennareista ehdin jo innostua ja jos niitä ei kakkuun saadakaan, tuntuu että joudun tyytymään toiseksi parhaaseen. Plan B:kin on varmuuden vuoksi olemassa, mutta kokeillaan ensin tätä :).
Pionilaakson sivuilla on tennareiden kokoamisohje, mutta oma aikani (saati kärsivällisyyteni…) ei enää moiseen riitä. Tennarit voi valmistaa karkkimassasta eli kaulintamassasta tai sokerimassasta. Muut tarjoilut sain tilattua toisesta pitopalvelusta (tai oikeastaan kahdesta eri paikasta), mutta eivät ole kummassakaan paikassa aiemmin tuollaisia tennareita tehneet. En haluaisi ottaa riskiä, että kakku menee viime hetkillä pilalle.

Kokkolan alueella huhuillaan! Löytyisikö tekijää? Sana kiertämään, nyt on kiire!
Tennarithan voisi valmistaa jo nyt valmiiksi kakkua odottelemaan. Blogini on teidän lukijoiden ansiosta antanut näiden vuosien aikana niiiiiin paljon ja auttanut niin monessa, että jään tänne erittäin toiveikkaana odottelemaan :).