/

 

Hei te blogimaailman ystäväni! Tänään klo 14:08 pieni poikamme täytti viikon, olen ollut äiti kokonaisen viikon. Niin lyhyt aika, mutta silti niin pitkä. Hänhän on ollut luonamme aina ja sitten taas välillä tuntuu, kuin hän olisi syntynyt eilen. Olen kysynyt mieheltä kymmeniä kertoja samat kysymykset koskien niitä neljää tuntia vauvan syntymän jälkeen, kun itse olin vielä nukutettuna ja heräämössä. Paljonko kello oli, kun hän pääsi tapaamaan lastamme ensimmäistä kertaa, moneltako hän näki minut vietävän heräämöön, entä mihin aikaan hän pääsi vauvan kanssa perhehuoneeseemme yms. Heräämöstä herättyäni mulla oli ympärilläni häärääville hoitajille ainakin sata kysymystä, voi heitä parkoja… Yksi heistä jäi lääkitsemään minua hieman pidemmäksi aikaa ja kysyin häneltä monia kysymyksiä synnytykseen liittyen. Vastaus oli aina sama: En tiedä, minä en ollut leikkaussalissa. Hieman tokkuraista kommunikaatiota :). Mutta näihin synnytysmuistoihin ajattelin palata vielä erikseen joskus myöhemmin. Sitten kun tuntuu siltä ja on aikaa kirjoitella.

Mies kirjoitteli sairaalapäivinä tabletin muistioon yksityiskohtia vauvan syntymäpäivästä. Olen lukenut muistiota aina silloin tällöin, ihana kirjoitus. Liikutuin jo siitäkin, minkä muodon hän oli tekstiin valinnut. Hän päätti kirjoittaa sinulle. Muistio päättyy lauseeseen Äitikin pääsi heräämöstä huoneeseemme klo 17:45 ja näki sinut ensimmäisen kerran!!!  

Isin tehtävänä oli lisätä taivaansininen nuppineula osaston ”vauvatauluun”, itse kun olin vielä vuodepotilaana. Eilen kotiinlähtöpäivänä otimme kuvan poikamme syntymää symboloivasta nuppineulasta: se on tuo, jota sormeni koskettaa, tuossa vasemmalla ylhäällä.

168

Oli liikuttava hetki (tai oikeastaan, mikä näinä päivinä ei mun mielestä olisi liikuttavaa…) tänään klo 14:08. Olimme kotona koko perhe: minä ja mieheni, poikamme ja kissamme. Lisäksi äitini oli seuranamme tuolloin. Otin vauvasta viikon synttäreiden kunniaksi valokuvia ja sitten juhlistimme tapahtumaa asiaankuuluvasti lämpimällä rintamaidolla :D.

Vauva on hyvä syömään, muulloinkin kuin näin juhlapäivinä. Tänään onkin tankattu lähes koko päivä… Ihana terveydenhoitajamme kävi kotikäynnillä puntarin kera; hienosti oli paino noussut. Vauvahan painoi syntyessään tasan 4100 g (painoarvio osui muuten melkoisen nappiin!) ja pituutta hänellä oli 53,5 cm. Paino oli sairaalassa alhaisimmillaan 3700 g ja risat, mutta oli tänään jo tasan 4000 g.

239

Sängyssä on monenmoista ystävää, öisin ei koskaan tarvitse nukkua yksin:

220

Ensimmäinen yö kotona sujui aika mukavasti. Kävimme kaikki nukkumaan noin klo 23 ja porskutimme aina klo 6 saakka. Itse heräsin neljältä ihmettelemään, miten kukaan ei ole hereillä… Kuudelta sitten pieni vartin tankkaus ja sen jälkeen vielä unta äitin ja isin tyynyn välissä omalla pehmoisella tyynyllä aina aamukymmeneen saakka. En pahastuisi, vaikka tällaisista öistä tulisi ihan tapa :).

 

/

 

Ei voi liikaa sylitellä, ei voi liikaa pusutella. Ei voi liikaa valokuvata. Kaikenlaisia hetkiä valokuvamuistoiksi, näitä päiviä ei saa enää koskaan takaisin. Haikeaa. Tuon pienen pojan päästä ei löydy enää yhtäkään kohtaa, joka ei olisi pusua osakseen saanut. Välillä aivan hätkähtää: mistä tämä suloinen vauva on saapunut, miten hänet on juuri meille suotu? Onnittelukortissa, jonka ovat allekirjoittaneet Ikionnelliset Mummu ja Pappa, lukee:

Peiton alla posken nukka, 
jalassa pieni sininen sukka. 
Niin teille onni tuotiin, 
ikioma pikkupoika suotiin. 

Kaikki tällaiset ihanat runot ja laulujen sanat avaavat valtavat kyyneltulvat, voi voi. Nämä hormonit on kyllä melkoisen voimakkaita, kuinkahan kauan tätä kestää… Kuten yksi teistäkin viime lokakuussa vauvauutisen täällä jaettuani kirjoitti: lapsi on luojan lahjoista suurin.

Vauva nukkuu tässä sängyssäni kolmen tyynyn ja yhden peiton muodostamassa ihanassa kasassa. Päällään vielä pehmoinen, valkoinen kylpytakkini. Niin lämmin, niin lämmin. Huomasin hetki sitten, että turhan hyvä peti; varmasti turha odotella heräämistä lähiminuutteina, jolloin olisi kylpyhetken vuoro. Voi olla, että kylpy siirtyy kotona nautittavaksi, sillä huomenna se alkaa: meidän perheen elämä vauvaperheenä.

042

 

/

 

Onkohan suomen kielessä kauniimpaa sanaa? Tai sanaa, joka sisältää yhtä suuren tunnelatauksen kuin sana äiti? Niin lyhyt sana, vain neljä kirjainta, mutta silti siinä on kaikki: rakkaus, lempeys, pehmeys ja lohtu. Sanasta tulvahtaa hyvä ja lämmin olo sydämeen. Niin on tapahtunut jo lapsesta saakka.

003

Olen lähtenyt toipumaan sektiosta ihan hyvin. Perjantai taisi olla tuskallisin päivä, silloin nousin jalkeille ensimmäisen kerran. Eilen oli kuitenkin jo selvästi parempi olo; liikkeelle lähdöllä on vain hurjan iso vaikutus ja siitä se toipuminen lähtee! Vaikka alussa tuntuu, että pyörryttää ja oksettaa niin sinnillä vain eteenpäin! Olen pärjännyt suhteellisen miedoilla särkylääkkeillä, mutta syön niitä kyllä säännöllisesti, sillä kipu ei edistä toipumista. Vaikeinta on yskiminen ja nauraminen ja voi että tuota jälkimmäistä kun tulee harrastettua useita kertoja päivässä niin AUUUUTS. Täällä onkin kuin itsestään kehittynyt aivan uudenlainen (ja melkoisen persoonallinen…) naurutyyli…

Jo alkuraskaudessa kävi ilmi, ettei raskausaikani tulisi menemään ihan suunnitelmien mukaan ja mutkia olikin matkassa odotettua enemmän. Näin kävi myös synnytyksen kohdalla: spinaalipuudutus ei onnistunut millään, lähes tunnin yrittivät!, ja lopulta minut oli nukutettava sektion ajaksi. Vauva syntyi klo 14:08 ja itse näin hänet heräämöstä päästyäni vasta vähän ennen klo 18. Mies ei siis päässyt mukaan synnytykseen eikä vauva päässyt ruokailemaan luokseni heräämöön. Näistä tällaisista yksityiskohdista voisi toki harmistua, mutta asioiden selvästi kuului mennä näin ja ehdottomasti pääasia on, että olemme kaikki siitä asti olleet yhdessä ja voimme hyvin.

Torstai-illasta on aika hataria ja sekavia muistikuvia, sillä pää oli aika sekaisin sekä nukutuksesta että vahvoista särkylääkkeistä. Voisin kirjoitella näistä tapahtumista lisää myöhemmin ajan kanssa, ennen kuin unohdan. Nyt vietän aikaa koneella vain tämän hetkisen kun vauva tuhisee sängyssään. Koko ajanhan häntä haluaisi sylitellä ja noita maailman pehmeimpiä poskia pusutella, mutta välillä täytyy tehdä muutakin kuten kävellä käytävillä, syödä, suihkutella leikkaushaavaa ja antaa sille ilmakylpyjä, kuten tälläkin hetkellä :).

005

Halusin samalla koko perheeni puolesta tulla kiittämään teitä mitä lämpimimmin aivan ihanista ja lukuisista onnitteluistanne! Tuhannet kiitokset! <3 Olen itkenyt ja nauranut ja taas vähän itkenyt niitä lukiessani.

011

Siis kyllähän mä tiesin.
Mutta eihän mulla ollu hajuakaan.

Mitä noin pieni ihminen saa aikaan. Miltä hän näyttää. Miltä hän tuntuu ja miltä hän tuoksuu. Kuinka valtavan voimakkaita nämä tunteet ovat. Miten sydän meinaa rehellisesti sanottuna räjähtää. Kyyneleet vierivät poskia pitkin jo pelkästään häntä katsoessa. Kun katsoo tuota kaunista lasta, haihtuu kaikki haavakivut tuosta noin vain, se on fakta. Tuo pieni ihmislapsi on kasvanut sisälläni yhdeksän kuukautta ja nyt hän on tässä. Hän on minun. Minä olen hänelle Äiti.