Vielä viikko sitten heräsimme synnytysosastolta ihanan hoitohenkilökunnan keskuudesta. Samana päivänä alkoi kuitenkin itsenäinen elämämme vauvaperheenä ja kotiuduimme pienen, mutta niin suuren aarteemme kera. Viikko on ollut kaiken kaikkiaan mieleenpainuva; uuden opettelua ja totuttelua näihin uusiin puuhasteluihin, aikatauluihin sekä toisiimme. Vauva määrää aika pitkälti kaikki aikataulut ja pyrimmekin järjestämään vuorokausirytmimme hänen mukaansa.
Haastavinta vauvanhoidossa on itselleni ollut alusta asti imettäminen. En jännitä vauvan käsittelyä millään tavalla, koen otteeni varmoiksi, koska olen käsitellyt vauvoja aiemminkin. Mutta imettämisessä on kyllä haasteensa! Aluksi se oli vaikeaa siksi, koska en sektion vuoksi voinut kokeilla moniakaan imetysasentoja. Seuraavat haasteet aiheuttivat vauvan erittäin intensiiviset ja innokkaat imuotteet… Osastolla nauroivat, että jos vauvan laittaisi seinää vasten, hän saisi jopa siitä imuotteen :P. Sanoivat, että saan olla tyytyväinen, kun hän osaa niin hyvin imeä ja maitoa riittää, mutta silti: AUTS. Nyt pahin auts-vaihe on ohi ja olen voinut kokeilla eri asentojakin, se helpottaa. Jonkinmoista imetystuolia kyllä kaipailen, se kun jäi hankkimatta… Sohva on turhan syvä ja saa tehdä aina melkoiset viritykset, ennen kuin asentoni on sopivan ryhdikäs ja pieni puolimetrinen potkunyrkkeilijäni pääsee irti.
Vauva on ihana hymypoika. Tyytyväinen pakkaus. Antaa hoitopöydällä hoitaa itseään pitempäänkin, huokailee tyytyväisenä ja hymyilee ympärilleen katsellen. Ruokatouhuissa kärsivällisyyttä ei sitten ole ihan samalla tavalla: kun hän saa vihjeen, että ruokaa on tulossa, olisi sitä hyvä olla suussa kahden sekunnin sisällä. Äitiä on välillä hieman hikoiluttanut :).
Lääkärit ja terveydenhoitaja kehuvat jänteväksi ja virkeäksi pojaksi. Jo osastolla ihastutti hoitajia tarkkaavaisella katseellaan, vastasyntyneet kun ovat kuulemma yleensä hieman enemmän omissa maailmoissaan. Mutta kuten tiedämme, vauvamme viihtyi masussa sen verran pitkään, että oli jo todella valmis pakkaus ulkomaailmaan.
Kollaasin kaksi ensimmäistä kuvaa ovat osastolta: ensimmäinen kolmen päivän ikäisenä ja toinen neljän. Kolmannessa kuvassa pieni kesämies piipahtaa kotiterassilla uusi pipo päässä. Teetin näitä pipoja muutaman ennen vauvan syntymää, aivan ihania ja pysyvät hyvin päässä! Viimeisen kuvan otin maanantaina autossa matkalla neuvolaan. Autossa uni tulee jo ensiminuuteilla, hurinaan ja liikkeeseen on mukava nukahtaa.
Nukkumisesta olettekin kyselleet. Nämä vanhemmat eivät ainakaan toistaiseksi voi pahemmin univelkojaan valitella… Vauva on nukkunut kaikkina kotiöinään seitsemän tunnin yöunia heräämättä, jo osastolla porskutti viiden tunnin pätkiä. Käymme nukkumaan noin klo 23 ja vauva heräilee kuuden aikoihin. Silloin on vuorossa noin vartin ruokatauko, jonka jälkeen uni jatkuu vielä 2-3 tuntia. Aika aamun torkku, sanoisin. Rytmi on ollut näissä kohdin hyvin samanlainen kuin masussakin. Päivisin ollaan sitten hieman enemmän hereillä (ruokamestoilla mielellään ööh koko ajan, vaikka sitten torkkuen) ja silloin yritetäänkin mahdollisimman hyvin täyttää hellyys- ja läheisyyskiintiötä yötä varten ;).
Vauva lähti isänsä kanssa pienelle vaunulenkille ja äitillä on jo ikävä… Mietin, että jokaisen vauvan tulee olla ainakin omille vanhemmilleen se maailman ihanin ja rakkain. Tämä pieni tomera vauva on meille se maailman ihanin, ihmeellisin ja täydellisin. Joka päivä ihastelen hänen silmiään, nenuaan, suutaan, korviaan, hiuksiaan (niitä on muuten hyvä määrä, sitäkö se karsea leikkaussaliin jäänyt närästys tiesi…), sormiaan, varpaitaan, ilmeitään, eleitään, äännähdyksiään… Miten kaikki tuo täydellisyys onkaan saatu yhteen noin pieneen pakettiin <3.
