/

 

Starttasin tuossa viikolla taas uintiharrastukseni ja tepastelin ystäväni kanssa uimahallille. Allasvälejä kauhoessani muistin, että kun viimeksi olin uimassa (en uskaltanut koko kesänä rintatulehduksen pelossa uida!), niin tuo mussukkamme oli mahassani <3. Hän oli aina uintiaamuisin ihan rauhassa ja vasta lounaalla uintireissun jälkeen alkoi tarmokkaasti potkia ja touhuta. Uiminen muuten paransi pohjeluun murtumaani raskausaikana huomattavasti! Lopullisesti kivun vei vasta vauvan syntymä, joten tuotakin toipumista raskaus viivästytti melkoisesti.

Tuosta uimisesta muistin vauvauinnin! Olemme miehen kanssa aina silloin tällöin miettineet, että se voisi olla mukava koko perheen harrastus. (Tai no kissat varmaan ihan mielellään jäävätkin tuollaiselta reissulta kotiin…). Olisi huippua lukea teidän vauvauintikokemuksistanne, jos teillä sellaisia on! Minkä ikäisenä aloititte, miten sujui, miten vauva reagoi, miltä sukeltaminen tuntui vai pääsittekö sinne asti ja mitä vain mieleen juolahtaakaan kertoa! Onko mahdollisesti jotain, mitä olisi ainakin hyvä huomioida?

00

En ole vielä selvitellyt Kokkolan vauvauintiaikatauluja sen tarkemmin, mutta varmasti pian pitäisi paikka varata, jos sinne aiomme, sillä taitavat olla melkoisen suosittuja! Epäröintiä aiheuttaa lähinnä se, että poikamme on kovin aamu-uninen ja kaikki menot ennen klo 10 tuntuvat hieman vastahakoiselta ajatukselta… Mutta jospas tuo rytmi muuttuisi pikkuhiljaa, nykyään kun käydään yöunillekin jo klo 22 aiemman klo 23 sijaan! Mutta nyt saunailtaa viettämään ja teidän kommenttejanne odottelemaan!

 

/

 

Itselleni tämä pieni pyöreä oli aivan uusi tuttavuus, en ollut edes kuullut siitä aiemmin, joten halusin ehdottomasti tutustua! Onkos tämä teille tuttu?

008

Kyseessä on näppärän pienikokoinen itkuhälytin Nabby. Sain blogiyhteydenoton kyseiseltä yritykseltä ja kun tutustuin laitteeseen ensialkuun netin kautta, en arvannut, että se olisi näin pieni ja kevyt. Kännykkäni (iPhone4S) tuossa vieressä kokoa havainnollistamassa.

Tämä design-palkittu itkuhälytin toimii puhelimessa olevan sovelluksen kautta suojatulla bluetooth-yhteydellä; Nabby toimii Android-, iPhone- sekä iPad-laitteissa. Sen käyttö on kovin helppoa ja vaivatonta: latasin ilmaisen Nabby-sovelluksen kännykkääni, varmistin, että bluetooth on päällä, napsautin Nabbyn päälle ja avasin sovelluksen. Sen jälkeen löysivät kätevästi toisensa.

028

Jos vauva nukkuu esim. ulkona vaunuissa, voin rauhallisin mielin viettää omaa aikaani – pirauttaa vaikka ystävälle! Riittää, että pidän vaunuja silmällä ikkunan läpi, ei tarvitse käydä kuuntelemassa, nukkuuko hän vielä vai kuuluuko itkua… Nimittäin Nabbyn ja sovelluksen välinen yhteys ei katkea, vaikka puhelinta käyttääkin samanaikaisesti muuhun tarkoitukseen. Sovellus lähettää ääntä jatkuvasti, jos vauva ääntelee. Akkukaan ei pääse yllättäen loppumaan, vaan siitäkin tulee sovellukseen tieto hyvissä ajoin. Se lähettää tietoa myös silloin, jos yhteys on katkennut tai olen siirtynyt kantaman ulkopuolelle. Nabbyn kantama on 340 metriä linnuntietä. Akku kestää valmiustilassa jopa 70 tuntia ja sen täyteen lataamiseen kuluu vain tunti. Ei tarvitse huolehtia, olenko varmasti itkuhälyttimen vieressä ja kuulenko heti, jos vauva herää: riittää, kun puhelin on lähettyvillä, vaikka kätevästi taskussa! Monenlaisia käteviä ja loppuun asti mietittyjä ominaisuuksia, niistä vielä hieman lisätietoa löytyy Nabbyn sivuilta.

030

Onko tämä teille jo entuudestaan tuttu? Meiltä löytyy myös hieman perinteisempi itkuhälytin, mutta itse olen kyllä nyt mieltynyt Nabbyyn sen vaivattomuuden vuoksi. Ei mitään värkkäilyä johtojen tai paristojen kanssa: Nabby vain nukkuvan vauvan lähelle ja itselle kännykkä kouraan! Näppärän paketin mukana ei kuitenkaan tule ohjeita siihen, miten vauvan saa nukkumaan päivisin torkahtamisia pidempään, mutta eiköhän sekin tässä ajan myötä selviä ;). Tuo pieni päivänsäteemme täyttää tänään muuten jo neljä kuukautta! <3

 

/

 

Nyt se on taas täällä: kesäkauden päätösjuhla. Mitään kovin ihmeitä venetsialaissuunnitelmia meillä ei ole; kyläilyä, saunomista, hyvää ruokaa… Ajoissa iltaisin kotiin, jotta vauva rauhoittuu iltatoimien kautta levollisille yöunille (ja ettei kissojen tarvitse yksinään pelätä pommeja!). Vaikka tiedän kyllä, että tuo pieni seurallinen illanvirkku mielellään valvoisi venetsialaisriennoissa… Mies puheli eilen, että paljuiltaisiin tänä iltana. En vielä uskalla innostua, sillä jotta se olisi mahdollista, vauvan tulisi käydä yöunille suht järkevään aikaan. Toissailtana poitsu päätti nukahtaa vasta klo 00:20… Eilen tuo ei onneksi toistunut, vaan hän nukahti jo puoli yhdentoista maissa. Tuo on meille todellakin jo :).

Viikonlopun aikana ajattelin suunnitella myöskin blogini uutta banneria (jep, ollut mielessä jo ikuisuuden!). Kävin vähän kuviani läpi, mietiskelin mitä siihen valitsisin… Nykyään näkee enimmäkseen tekstibannereita, joissa on lähinnä blogin nimi. Ne on kivan simppeleitä, mutta itse mielelläni käytän bannerissa myös kuvia. Banneri toimii ikään kuin lehden kansi: sen avulla saa jo jonkinmoisen käsityksen siitä, millainen blogi on kyseessä. Banneri vaikuttaa usein myös siihen, jatkaako blogin lukemista vai ei. Mitä mieltä te olette asiasta?

uusi blogibanneri-001

Voi, en ikinä unohda viime vuoden venetsialaisia! Meillä oli miehen kanssa oma pieni, kasvava salaisuus. Juttu oli tuona viikonloppuna vielä niin tuore, se tuntui ihan uskomattomalta. Koko maailma oli muuttunut ja tuntui niin erilaiselta. Valikoin vaatteita iltaa varten ja katsoin peilistä: olin ihan varma, että maha oli jo kasvanut niinä muutamina päivinä… Jännitti keihin kaikkiin törmäisimme – heistä jokainen takuuvarmasti huomaisi asian! Koko ajan teki mieli silitellä mahaa… Ja mikä maailman suurin onni, että nyt saan silitellä tuota pientä hymypoikaa, joka tällä hetkellä nukkuu päivän ainoita pitkiä (lähes tunnin pituisia) päikkäreitään. Oi että, tuli jo ikävä!
Ihania hetkiä on ne, kun hän herää uniltaan. Saan heti hymyn, kun menen hänen luokseen. Jos hän on nukkunut sängyssämme, menen viereen makoilemaan ja halailemaan ja suukottelemaan, muissa tapauksissa nostan syliini halittavaksi. Noita hetkiä olen saanut kokea jo satoja eikä niihin kyllästy koskaan! Se tunne, kun pusertaa sen pienen itseään vasten ja antaa pusun (tai sata) poskelle, siitä tulee sellainen lämmin aalto sydämeen ja koko muu maailma unohtuu. On vain se hetki. Kohta sellainen on taas edessä.

Oikein kivaa (venetsialais)viikonloppua teille kaikille!