Tiedättekö, esikoisvauvan äidillä ei aina ole helppoa. Asiat on niin uusia, kaikki koetaan ensimmäistä kertaa. Vaikka oman vauvan tuntee kuin omat taskunsa, paljastuu hänestä säännöllisesti uusia piirteitä. Välillä tuntuu, että ensimmäisinä viikkoina aistin hänestä herkemmin, mitä hän milloinkin tahtoo/on vailla. Nykyään olen joskus hieman pallo hukassa, mutta onneksi noita hetkiä on kuitenkin loppujen lopuksi aika vähän.

Yksi tuollainen hetki oli viime viikolla. Se kesti oikeastaan lähes koko viikon ja jos totta puhutaan, on päällä edelleen… Lähes vain ja ainoastaan öisin. Vauva alkoi viikko sitten heräilemään öisin 1-2 tunnin välein, nukkui muutenkin levottomasti. Haluaisi nukkua vain rinnalla ja sehän on täysi mahdottomuus; silloin minä en nuku. Nyt viikonloppuna tuo alkoi näkyä päivälläkin: kun oli syönyt ja alkoi torkahtamaan, otin vauvan pois rinnalta. Uni ei jatkunutkaan, vaan hän heräsi ja ilmoille pääsi katkera itku. Ei muuta kuin ulkovaatteet päälle ja vaunuilemaan, vaunuissa uni tuli ilman itkua. Tuo kikka ei kuitenkaan toimi öisin tai toimisi varmaankin, mutta minä en öisin aio vaunuilla.

089

Mielessä pyöri terveydenhoitajan neljäkuukautisneuvolassa tokaisema huomaat kyllä jos vauva on lisäravinnon tarpeessa, hän mm. heräilee tiheästi öisin… Harmittelin hieman, että nytkö sitten täytyy kiinteät aloittaa, olisin mieluusti täysimettänyt sinne puolen vuoden ikään saakka, koska meillä se näytti niin hyvin sujuvan. Mietiskelin jo, millä aloitamme kiinteät murkinat ja päätin, että ensimmäisenä keittiöstäni valmistuu makeahkoa ja suht masuystävällistä bataattisosetta.

Eilen illalla kuitenkin muistin taas termin tiheän imun kausi. Ensimmäinen sijoittuu yleensä kolmen kuukauden ikään, näin meilläkin, vaikka en sitä juuri nyt oikein muistakaan… Se ei muistaakseni kestänyt montaa päivää. Pohdin, että tuleeko noita tiheän imun kausia vielä toinenkin ja googlettelun perusteella kyllä: viiden kuukauden iässä, joka pojallamme tulee täyteen ylihuomenna. Löysin useita keskusteluja aiheesta, tuttuja muiden äitien mietteitä, samoja ajatuksia olen itsekin mielessäni pyöritellyt. Kuten se, miten tässä vaiheessa vaivaa vahva uskonpuute täysimetystä kohtaan. Ja miten todennäköisesti neuvolassa tässä kohtaa suositeltaisiin kiinteiden aloitusta. Useat varmasti aloittavatkin eikä siinä mitään pahaa olekaan, etenkin jos vauva sitä lisäravintoa tarvitsee ja onhan tämä äideille kovin raskasta herätä öisin 1-2 tunnin välein vauvaa syöttämään ja kun tätä vielä kestää näin pitkään. Mutta miksi sitten tunnen pettymystä, jos otamme kiinteät kuvioihin jo nyt emmekä vasta kuukauden päästä? Jos kyse ei nimittäin olekaan lisäravinnon tarpeesta, aloittaisimme kiinteät oikeastaan turhaan ja turhan aikaisin. Joidenkin äitien kokemuksella kiinteiden aloituksella ei ollut merkitystä (teelusikallinen (tai pari) sosetta päivässä ei juurikaan masua täytä…); vauva jatkoi rinnalla asumista pöperöistä huolimatta, sillä tiheän imun kausi on tiheän imun kausi. Uskoisin, että noin meillekin kävisi ja tuon valossa tuntuisi turhalta aloittaa kiinteät, mutta sitten taas toisaalta, onko tämä kuitenkin vauvan keino kertoa, että rintamaito ei enää ole tarpeeksi? Vai tilaileeko hän vain lisämaitoa tuleville viikoille? Kuinka pitkään tiheän imun kausi oikein kestää?
Päivisin vauva syö 3-4 tunnin välein, joskus jopa 5 tunnin välein, joten silloin maito kyllä tuntuu riittävän vallan hyvin ja pitävän nälän poissa. Olen yrittänyt tankkailla päivisin tiheämpään, jotta öisin olisi masu täynnä, mutta ei vaikutusta ainakaan toistaiseksi.

045

Olin yhdessä vaiheessa jo ihan varma, että kaikki johtuu vauvan uudesta yöpuvusta! :D Otin sen nimittäin käyttöön juuri silloin, kun nämä heräilyt alkoivat. No, pyjamakin vaihdettiin tässä jokunen yö sitten – arvaatte varmaan; ei vaikutusta. Ai että mä olen nauranut tuolle, hahah!

057-crop

Vielä yksi aiheeseen liittymätön juttu – Maija Mehiläinen! Se on yksi poikamme lempilauluista ja hoilottelen sitä(kin) päivittäin. Tuon rapisevan mehiläisen saimme mukaan synnäriltä Libero-kassissa. Viime viikolla näin kasan tuollaisia kirppiksellä: ”vauvan lelu, 1 €/kpl”. Siis TÄH! Ja kyllä, ne oli todella käytetyn näköisiä. Alunperin ilmaiseksi saatuja, vauvan valmiiksi kuolaamia leluja. Mikähän olisi aikuisille vastaava kirppistuote? Hyh!

094

Mutta takaisin postauksen aiheeseen: onko ruudun sillä puolen joku samassa tilanteessa tai kuulostaako muuten vain tutulta? Mistä olette huomanneet, onko vauvalla tiheän imun kausi vai johtuuko kaikki lisäravinnon tarpeesta? On se varmasti rankkaa vauvallekin: tilailla maitoa kaiket yöt! (Vaikka se tuntuukin olevan hänen lempipuuhaansa…) Toivottavasti tällä viikolla jo koittaa rauhallisempi yö, edes yksi sellainen :).

Kirpsakkaa syysviikkoa! Täällä on ihan kuurainen maa ja taas yksi kaunis aurinkoinen syyspäivä edessä!

 

 

Joissain asioissa katse on jo suunnattava tulevaan: pakkaslukemiin, tuuleen ja tuiskuun. Olenkin tässä hieman miettinyt, mitä vauva tarvitsee talvea silmälläpitäen. Talvihaalareita löytyy kolmekin kappaletta, tumppuja löytyy, pipoja voisi ehkä ostaa pari lisää. Lampaantaljoja löytyy lämmikkeeksi, pieni vauvapulkkakin varastossa jo odottaa (serkkupojilta saatu). Rasvakerrosta keräämme aktiivisesti, mutta mitäs muuta? Ensimmäisenä puutelistalla on lämpöpussi vaunuihin, vedenkestävä sellainen. Sille tulisi käyttöä varmasti jo aika piankin, jos vain pukee ylle kevyempää ulkohaalaria. Olen tykästynyt erityisesti Elodie Detailsin kahteen lämpöpussiversioon, jotka ovat White Edition sekä untuvainen lämpöpussi sävyssä Marble Grey. Aivan ihania! Jos jotain hankkii, niin täytyyhän sen ehdottomasti olla myös silmää miellyttävä vai mitä!

Kuvakansiot1

 

Lämpöpussi on noin 110 cm pitkä, joten eiköhän sillä tämä ensimmäinen talvi toukovauvan kanssa pärjättäisi? Siirryimme eilen vaunuissa ratasosaan tai testasimme sitä nyt ainakin. Täytyy katsoa, otammeko sen jo lopullisesti käyttöön vai vieläkö menemme turvakaukalo+vaunurunko -yhdistelmällä (se makuukoppa on pojan mielestä siis ihan OUT, ollut jo kuukausia…). Ratasosan sai sopivasti hieman puoli-istuvaan asentoon, jotta vauvaa ei tarvitse niissä selkä suorana istuttaa. Hyvin tuli uni uudessa vaunuversiossa iltalenkilläkin. Tällä hetkellä vaunut ovat terassikatoksen alla ja niissä kuorsaa nuorempi kissamme… Aina pakko testata ihan kaikki! :D Ratasosaan on kyllä kuin tehty tuollainen lämpöpussi! Löytyykö teiltä kokemusta lämpöpusseista, ehkä näistä kuvassa olevista?

Olimme tänään toista kertaa vauvauinnissa ja tänään vauva jo sukelsi, kolme kertaa! Voi kyllä äitiä jännitti! Ensimmäisen sukelluksen suorittivat ohjaajat, toisen mies ja kolmannen minä. Siinä kolmannessa sukelluksessa vauva oli veden alla kaikista lyhyimmän ajan, kas kummaa! ;) Hyvin hän suoriutui sukelluksista, ilme oli kyllä hieman häkeltynyt, mutta ei säikähtänyt eikä itkenyt. Jaksoi tämänpäiväisen 25 minuutin uinnin paremmin kuin viikko sitten, mutta pukuhuoneessa oli taas ruokatunnin paikka. Ruoka suussa tuli myös uni, joka jatkui autossa ja vielä kotonakin, vaikka riisuin ulkovaatteet varovasti pois. Nukkui hieman reilun tunnin yhteensä – ennätys! 

Nyt taidan lähteä pilkkomaan kasviksia, meillä herkutellaan tänään tortilloilla. Leppoisaa lauantaipäivää!

(Tuotekuvat lainattu Elodie Details.)

 

 

Olipa niin mukava lukea teidän kokemuksianne vauvauinnista Vauvauimareita-postauksessani! Hymyssäsuin lueskelin kommenttejanne ja päätin, että kyllä mekin kokeilemme. Soitin uimahallille viikolla ja mikä onnenkantamoinen kävikään: yhdessä ryhmässä oli vapaata/peruutus, joten pääsimme aloittamaan vauvauinnin! Kuulemma tosi harvinaista, että tuolla tavalla parin päivän varoitusajalla pääsee mukaan, joten kylläpäs meillä kävi tuuri. Kiva puoli vielä sekin, että vapaata oli yhdessä aamupäiväryhmässä, joten ihan aikaisin aamulla ei tarvitse hallille raahautua. Jouduimme kuitenkin tänään herättämään vauvan yöuniltaan, jotta ehdin syöttää hänet reilua tuntia ennen polskuttelua.

Mua jännitti aivan valtavasti! Ei niinkään se, että vauva itkisi siellä tai ei tykkäisi, vaan se, jos altaaseen tulisi vahinko… Nimittäin aamupäivisin tahtoo tuo vaippa pörähdellä :). Ei onneksi hätää tuon puolesta, ainakaan tällä ensimmäisellä kerralla…

Vauva katseli silmät ja suu pyöreinä ympärilleen, kun laskeuduimme altaaseen. Hymyili ja höpötteli, pari öhö-öhö -tekoyskä-ääntäkin kuultiin. Oli heti kuin kotonaan lämpimässä vedessä. Ohjaaja otti vauvan syliinsä ja näytti meille kolme uintiasentoa, sanoi että sinäpä olet rento pikkumies. Pari kertaa tuli vahingossa hörpättyä vettäkin, mutta ei säikähtänyt. Oli ohjaajan mukaan jo valmis kastautumaan, joten pääsimme heti ns. kannusukeltamaan. Vauvan pää kasteltiin kaksi kertaa tiputtamalla vettä kannusta aloittaen niskasta yleten kohti takaraivoa ja lopulta vettä tiputettiin kasvoille. Ei ollut moksiskaan, vaan tomerana hamuili kylpyankkoja käsiinsä. Uintikerta kestää aina 25 minuuttia ja siinä viimeisen viiden minuutin aikana alkoikin jo väsy painaa. Pukuhuoneessa (olimme perhepukuhuoneessa, loistava keksintö!) hoitotasolle laskeutuessa iski huutava nälkä. Äkkiä kuivaa päälle ja maitomaatti esiin – jopas helpotti! Autossa uni tuli heti ja ensimmäistä kertaa elämässään uni jatkui kotona, vaikka siirsimme hänet turvakaukalosta sängylle :D. Kun riisuin ulkohaalaria, hän heräsi eikä enää suostunut nukkumaan. Itse olin aivan väsynyt kaikesta jännityksestä ja touhusta, huomattavasti väsyneempi kuin oman, parin tunnin uintireissuni jälkeen! Vauvat nukkuvat kuulemma sikeimmät päikkärinsä ikinä vauvauinnin jälkeen, mutta meillä nukkui äiti 1, 5 tuntia :D. Oikein makoisat kuolaa tyynyllä -päikkärit, joita muistelen lämmöllä vielä pitkään! Tosin voi olla, että viime yön kolme herätystä kahdeksassa tunnissa verottivat osaltaan myös.

013-crop

Kyllähän tuo uintireissu vauvassakin jollain tapaa näkyy: maitoa menee normaalia tiheämmin. Lisäksi kun yleensä päivisin torkahtelee kahden-kolmen tunnin välein, on nyt torkkunut tunnin välein :D. Ovat juuri isänsä kanssa unilla.

Kuvassa meidän pienen vesipedon vermeet! Ihana Finlaysonin elefantti-huppupyyhe löytyi pari viikkoa sitten Prismasta, en voinut vastustaa. Toivotaan uimapöksyille paljon käyttöä!