Aika menee niin nopeasti ja vauva kasvaa ja kehittyy vauhdilla koko ajan. Pikkuhiljaa leluhankinnoissa voikin katseen suunnata jo hieman pidemmälle tulevaisuuteen; mietiskellä jo muitakin kuin vauvaleluja. Onhan tämä ainutlaatuista aikaa: hankkia leluja omalle lapselleen, kun aiemmin niitä on hankkinut lahjaksi vain muiden muksuille! Tavaratalojen leluhyllyjen äärellä tuleekin aina silloin tällöin vietettyä aikaa tarjontaa silmäillen. Miestä varmasti kiinnostaa lelut siinäkin mielessä, että se on kuin pieni paluu lapsuuteen nyt oman pojan lelujen muodossa. Emme kuitenkaan halua silmittömästi leluja haalia, siinä missä muutakaan tavaraa (kuuluisia viimeisiä sanoja..?). Leluissakin hankin mielelläni harvoja ja valittuja, laadukkaita ja aikaa kestäviä juttuja, jos vain suinkin mahdollista. Mieluiten muutama oikein toivottu lelu kuin useita ihan ok -vaihtoehtoja. Tällä hetkellä tosin me vanhemmat teemme päätöksen lelujen mielekkyydestä, poika sitten myöhemmin :).

024

Raskausaikana vauvalle tuli tilattua joitain tuotteita Lekmer.fi -verkkokaupasta. Melkoinen aarreaitta: saman katon alla vaikka ja mitä aina vauvan- ja lastenvaatteista leluihin ja lastentarvikkeisiin sekä lastenhuoneen sisustustuotteisiin. Ilahduinkin melkoisesti, kun sain blogiyhteydenoton heiltä! Ei tarvinnut juurikaan miettiä halukkuutta alkavaan yhteistyöhön, sillä liike oli meille entuudestaankin tuttu. Lekmer-tavaratalossa vierailu sujuu siten, että laitan työhuoneen oven kiinni, napsaisen tietokoneen päälle ja istahdan alas, joskus jopa kahvikupposen kera! Vierailulla vierähtää usein tovi jos toinenkin…

045

Sain valita heidän valikoimastaan pojallemme muutaman ihanan tuotteen. Ei ollut muuten helppo valinta tuollaisessa lelumeressä, vielä kun joku sattuu omaamaan tällaisen pähkäilijä-ominaisuuden… Aika pian alkoivat kuitenkin hahmottumaan ne lempparit. Tykkään kovasti puuleluista, joten niitä tuli tässäkin priorisoitua.

Meiltä löytyi ennestään kaksi BRIO:n vetolelua: kirahvi ja hmm, mikähän mahtaa tuo vihreä toukka olla? Toukka? :D Kirahvin ostimme vauvalle yhdessä raskausaikana, toukan osti mies eräällä kauppareissullaan kevättalvella. Sanoi sen olevan yksi meriitti: ostaa lapselleen se ensimmäinen lelu yksin. Etsin kauan tämän kaksikon kaveriksi tuota kaunista seepraa, mutta ei mistään! Kävipä mukavasti, sillä Lekmerin valikoimissa niitä vielä oli, joten meillä tulee tulevaisuudessa täällä laukkaamaan myös BRIO:n Seepra-vetolelu:

047

Palikkalaatikot on kivoja, näitä muistan omastakin lapsuudestani. Nyt sellainen on odottamassa poikaammekin, merkiltä Oliver & Kids. Varmasti mukavaa sitten seurata, kun pienet kädet sovittelevat palikoita laatikon aukkoihin; keskittyneesti kieli keskellä suuta. Tuosta tulikin mieleeni eräs pätkä Hauskoista kotivideoista: pieni taapero sovitteli palikoita laatikon aukkoihin ja jos heti ensiyrittämällä ei onnistunut, avasi laatikon kannen ja sujautti palikan ns. helpointa reittiä :D.

063

070

Ensimmäisiä askeleita odottamaan valitsin BRIO:n kivan taaperokärryn. Kyytiin mahtuu monta lelua, todennäköisesti siellä tullaan silloin tällöin näkemään eräs kissaneitikin…

cats

Tällaisia kauniita leluja, voisin helposti sanoa. Ja voisin helposti ottaa nämä vaikka heti osaksi olohuoneemme sisustusta, heheh! Mutta mikä tärkeintä; uskon, että ovat tulevaisuudessa myös pienen poikamme mieleen ja saavat aikaan monia iloisia leikkihetkiä.

062

 

 

 

152

Tuo rakas mussukka herkkupala pusuposki söpöliini hurmuri täyttää tänään jo viisi kuukautta, siis voiko olla tottakaan! Kuukauden päästä vietämme puolivuotissynttäreitä, sitten enää samanmoinen ja hän on jo vuoden ikäinen! Puolivuotispäivää voisi ihan pienesti juhliakin. Oletteko te viettäneet lapsenne puolivuotissynttäreitä?

153-crop

Täällä nukuttiin viime yönä viikon tauon jälkeen aika kivat yöunet: herätykset klo 3 ja 7, ainoastaan kaksi! En nyt kuitenkaan liikaa tuuleta, mutta viikon olemattomien yöunien jälkeen jo tuo yksi yö tuntui melkoisen kivalta :). Tosin itse valvoin aamuyöstä tunnin, en meinannut millään saada enää unen päästä kiinni, kun vauva kolmelta herätti.

Kovin touhukas pakkaus on tuo pieni poikamme! Koko ajan täytyy käsillä puuhastella ja tutkia jotain. Kuuntelee myös mielellään kun laulan hänelle ja tutut laulut saavat aikaan niin kauniin hymyn että! Tuo hymy sulattaa äidin sydämen ihan joka kerta. Sylissä ei voisi mielestään olla liikaa, eikä liioin rinnallakaan ;). Ruokapaussin loppupuolella on alkanut pitämään hauskaa maiskutusääntä, jota säestetään hartain huokauksin. On kovin sosiaalinen vauva, tykkää käydä eri paikoissa ja nähdä ihmisten touhuja. Erityisesti lasten puuhasteluja ja ääniä on kiva seurata puistoissa. Yksi lempipuuha on jo jonkin aikaa ollut omien sukkien pois ottaminen. Joskus leikkiessä kärsivällisyys tietyn lelun kanssa loppuu, mutta sukkia nypitään pitkään ja keskittyneesti eikä luovuteta ennen kuin ne on irti. Sen jälkeen sukat päätyvät suuhun, kuten kaikki muukin. Maailman ihanin ja rakkain lapsi, jonka suureksi onneksemme saimme elämäämme ilostuttamaan.

Onnea äitin ja isin pieni päivänsäde <3.

 

 

Kaksi eri kissaa, samassa kodissa, samoissa turkin sävyissä, samaa sukupuolta, mutta täysin eri luonteet. Toinen niin herkkä ja varovainen, toinen rohkea ja rämäpää. Yhteistä heille on kuitenkin suuri sydän sekä todella kultainen ja kiltti luonne. Mun murmelit <3 <3.

Kissat tulivat aika aikaisessa vaiheessa osaksi blogiani; joskus heitä näkyy täällä enemmän ja joskus vähemmän. Jo neljän vuoden ajan, vuodesta 2010 saakka, heidät on tunnettu täällä nimillä vanhempi kisu ja nuorempi kisu. Olen joskus saanut kysymyksiä heidän nimistään, joten kohta seuraa tämä suuri uutinen :D.

Muistatteko muuten vanhemmat postaukseni, joissa nuorempi kisu täytti viisi (Pieni synttärisankari mun) ja vanhempi kisu 10 vuotta (Toinen pieni synttärisankari mun)? Noissa postauksissa kerroin, miten kisut meille päätyivät, kuvailin heidän luonteitaan hieman tarkemmin sekä paljastin kissojen useat lempinimet. Niitä onkin syntynyt vuosien varrella säännöllisesti ja syntyy yhä edelleen uusia.

Vanhempi ikinuori kisuneiti täytti reilu kuukausi sitten 12, hän on syntynyt Kalajoella. Hänen lempinimistään on viime aikoina ollut eniten käytössä Stig, tuttavallisesti ihan vaan Stigu. Saanko esitellä tämän kauniin herkkäkatseisen sydänkäpyseni, Tigrun:

cats00

Tigrusta on viime kuukausina (erityisesti raskausaikanani) paljastunut mentalistin vikaa, joten hän onkin saanut ansiokkaan lisänimen Mentalisti Tigru Karva.

Tigrun kauhuksi eräänä toukokuisena päivänä Kälviällä syntyi tämä pieni pallero, joka muutti meille. Tämä rohkea, kovan kehräysäänen omaava ilmeikäs vanttera voimapussi täytti toukokuussa 7 vuotta, samana päivänä jona vauvamme syntyi. Saanko esitellä poikamme tulevan painikaverin, Sissyn:

cats00

Olen aina tykännyt nimestä Sissi, katselin joskus pienenä äitin kanssa niitä itävaltalaisia Sissi-elokuvia. Keisarinna Sissi, kuten eläinlääkäri kisua joskus kutsui. Ajattelin, että hieman enemmän naisellisuutta ja hempeyttä mukaan kuitenkin ja kisun nimi kirjoitetaankin siksi Sissy. Vähän lempeämpi kirjoitusasunsa vuoksi, eikö totta? Kissa on kuitenkin niin äijä, todellinen poikatyttö, kuten taisi elokuvien keisarinna Sissikin olla. Mies aina sanookin, että kissa on ottanut nimensä turhan kirjaimellisesti… Nimi on enne, voimme todeta jälleen kerran.

On ihana seurata, miten poikamme seuraa kissojen liikkeitä silmät suurina mielenkiinnosta. Pää kääntyy heidän peräänsä kuin huudahtaen hei, mikäs karvatollo tossa meni! Tigrua joskus hieman jännittää tuo päivä päivältä äänekkäämmäksi käyvä minimies. Silti rohkeasti pysyttelee samassa huoneessa, joskus jopa samalla sohvalla kuin kiljahdusten äänilähde. On kuitenkin vauvan ansiosta muuttunut huomattavasti rohkeammaksi, ennen säikkyi aika pienistäkin. Silti on hyvä olla varuillaan ja hän taitaakin kauhulla odottaa sitä päivää, kun vauva lähtee liikkeelle (jos osaa moista vielä edes aavistaa…). Tigrua täytyykin huomioida suurella määrällä hellyyttä ja pitää huoli siitä, että hän pääsee aina johonkin omaan rauhaansa lepäilemään, kun siltä tuntuu. Jonnekin oikein pehmoiseen ja lämpöiseen paikkaan.
Sissy on eri maata, hän menee jo omatoimisesti vauvan silitettäväksi. Hieman ronskimpi kisunen kun on, hän tykkää myös hieman rajummista silitysotteista ja niitähän poitsu tarjoilee :D. Silitys on tyyliä LÄTS ja rutistus. Siinä on hyvä olla aikuisen kädet ihan vieressä, ote on joskus aika tiukka… Tigrua ei tuolla tavoin käsitellä, mutta jostain syystä Sissy tykkää moisesta; kehrää kovasti, nuolaisee karhealla kielellään ja kerjää lisää. Uskon hänen vaistoavan, että kyseessä on pieni vauva eikä ns. lähde ronskiin leikkiin mukaan. Joskus saattaa siristellä silmiään, mutta karkuun ei ole vielä koskaan juossut. Sissy myöskin rrrakastaa vauvan myötä kotiin tulleita uusia härveleitä kuten vaunuja ja turvakaukaloa (kuten kuvakollaasista näkyy!). Vielä ei ole lenkillä tuolla alakorissa pysynyt, mutta kotipihalla on sieltä käsin liikkuvista vaunuista maisemia katsellut!

Kiitokset teille aivan ihanista kommenteistanne kissoihimme liittyen kaikkien näiden vuosien aikana! Ovat ilahduttaneet valtavasti meitä jokaista! :)