199

On aika hyvästellä vanha vuosi ja toivottaa tervetulleeksi uusi, vuosi 2015! Tuntuu hurjalta, että tätä vuosituhatta ollaan eletty jo 14 vuotta, aivan älytöntä suorastaan! Muistan kuin eilisen päivän milleniumin vaihdoksen; missä olin, kenen seurassa olin… Oli se niin erilaista elämää, hymyilyttää :).

Vuoden 2014 hyvästeleminen on haikeaa. Ensimmäistä kertaa ikinä vuoden hyvästeleminen on haikeaa. Tuosta vuodesta tuli niin erityislaatuinen; vuosi, joka muutti elämämme lopullisesti. Ja tuon kaiken sai aikaan eräs elämääkin tärkeämpi pieni poika. Äitin ikioma söpöliini, joka hetki sitten jäi päiväunille unilelu niin hassusti posken alla. Jos joskus vuosia myöhemmin joku mainitsee vuoden 2014, muistan sen meidän vauvavuotenamme. Vuotena, jona minusta tuli äiti. Muistan vuodesta heti sen tärkeän toukokuisen päivämäärän. Vaikka mieli tuntuu haikealta, kun tuo ikimuistoinen vuosi päättyi, niin samalla odotan innolla tulevaa! Mitä kaikkea vuosi 2015 tuokaan tullessaan! Saamme seurata vauvan kehitystä ja uusien asioiden oppimista; kehitys on näinä kuukausina hurjaa. Saamme viettää hänen ensimmäistä syntymäpäiväänsä, voi että ♥. Toivottavasti päivänsankarin äiti tekee siellä sitten muutakin kuin itkee! Haluan kemuista aivan ihanat ja ikimuistoiset. Hempeitä vaaleansinisen sävyjä luvassa ainakin. Noita juhliahan voi alkaakin pian jo suunnittelemaan (?) :D.

214

Vietimme eilisen alkuillan ystäväpariskunnan luona. Heillä on kaksi kissaa, joista nuorempi vasta vajaa puolivuotias. Kissa jaksoi leikkiä taukoamatta miehen häntä leikittäessä ja vauva istua katsomassa hekottaen. Puoli kahdeksalta saavuimme kotiin omien kissojemme seuraksi. Heitä jännitti taas niin valtavasti ilotulitteiden räiske. Vauvakin halusi valvoa uutta vuotta; nukahti vasta vähän ennen yhtätoista (!) sängyllä kierimiseensä. Nauratti tuolloin, olimme koko perhe pienessä makuuhuoneessa: yksi kissa sängyn alla, yksi sängyn jalkopäässä, lisäksi kolme ihmistä sängyllä sikinsokin, yksi kierien… Katselimme Cheekin Olympiastadionin konserttia, heh. Miehen kanssa meillä oli hyvä aikomus valvoa vuodenvaihteen yli, mutta kun vuosi vaihtui, nukuimme sohvalla :D. En ihan heti muista samanmoista vuodenvaihdetta, mutta kyllä tulivat uniminuutit tarpeeseen!

cats

Harmittelin eilen useaan otteeseen itsekseni, kun en ehtinyt toivottelemaan teille hyvää vuodenvaihdetta. Sitten ajattelin, että ehkä tässä on nyt uusi ajatusmalli. Nimittäin harmittavan monesta blogista on viime kuukausina saanut lukea, miten blogi uuvuttaa kaiken muun elämän keskellä. Miten siitä tulee liian raskas velvoite, joka lopulta ottaa enemmän kuin antaa. Tunnolliselle luonteelle tuo on hyvin mahdollista ja ymmärrän nuo ajatukset vallan mainiosti. En kuitenkaan halua, että tämä blogitaipaleeni päättyisi tuolla tavoin. Ehkä voisin höllätä tahtia ennen kuin blogista tulee liian suuri taakka? Ei mun tarvitse pyrkiä siihen yksi postaus päivässä -tahtiin, jota täällä joskus on ollut, vaan postailla harvemmin, jos siltä tuntuu. Ennen kaikkea kuulostella omia ajatuksiani, vointiani ja ajankäyttöäni. Nämä aion pitää mielessäni. Ihanasti olen parilta lukijalta saanutkin viime päivinä vaivihkaisia viestejä, että voin pitää joskus välipäiviäkin blogista :).

Mutta kyllähän tämä touhu imaisee mukaansa! Eikä tätä tekisi, jos ei tästä niin valtavasti nauttisi. Koko sydämelläni tätä blogia kirjoittelen. Mietiskelin tuossa äsken sitäkin, että miten mahtavalta onkaan tuntunut, kun olen voinut jakaa kanssanne näitä äitiyden herättämiä ajatuksia ja tunteita. Sen ansiosta nuo tunteet ovat vain korostuneet ja moninkertaistuneet. Koen, että blogissani on vallalla ihanan rohkaiseva, tukeva ja auttavainen ilmapiiri ja sen vuoksi olen teistä todella ylpeä.
Bloggaamiseen koukuttaa monikin asia, mutta ennen kaikkea vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa. Haluankin kiittää teitä seurastanne; teitä, jotka olette kulkeneet matkassani jo vuosikausia ja teitä, jotka olette tänne vasta vähän aikaa sitten löytäneet. Teitä, jotka seurailette taustalla ja teitä, jotka jaksatte jättää viestejäkin ilokseni. Ette varmasti usko, miten suuresti ne mua päivittäin ilahduttavat! Kiitokset myöskin teille, joilla on omakin blogi: jaksatte niin usein jättää kommentteja, vaikka itse en ole juurikaan muiden blogeja viimeisen vuoden aikana kommentoinut (saati, että olisin kovinkaan paljoa ehtinyt niitä lukemaan…). Jostain on valitettavasti karsittava, mutta aikansa kutakin eikö totta.

Päättyneenä vuonna pääsin tekemään monia kivoja ja mielenkiintoisia blogiyhteistöitä, kiitokseni myös yhteistyökumppaneille! Tuo on yksi asia, joka tähän bloggaamiseen inspiroi: on hurjan mielenkiintoista seurata alaa myös tuosta perspektiivistä. Joskus yhteistöiden kanssa meinaa innostua liikaa, mutta yritän aina pitää mielessäni lukijaystävällisyyden. Jos blogi on pelkkää mainostykitystä ja muut jutut jäävät niiden vuoksi vähemmälle, on sanomattakin selvää, että lukukokemus kärsii. Haluan kiittää myöskin Indiedaysin poppoota kuluneesta vuodesta ja mukavan mutkattomasti sujuneesta yhteistyöstä!

192

Voi, mulla riittäisi juttua vieläkin, mutta ehkä jatkamme seuraavassa numerossa ja päätän tämän ”kiitospuheeni” nyt tähän :).

Kiitos vielä teille kaikille kuluneesta vuodesta! En lupaile mitään blogiini liittyen tai kerro tulevista mullistavista uudistuksista – menen vain päivän kerrallaan suunnittelematta eteenpäin siten, miten parhaimmalta tuntuu. Ennen kaikkea keskityn blogissani niihin aiheisiin, jotka minulle eniten iloa tuottavat. Lisäksi samalla toivon kovasti, että voin tarjota teille tänä vuonna mukavia lukuhetkiä. Mitä onnellisinta uutta vuotta 2015!

 

 

Unikouluasiaa tähän väliin! Toivottavasti täällä olisi unikoulukokemuksen omaavia kuulolla… Vertaistuki tulisi nyt tarpeeseen! Aloitimme nimittäin unikoulun tänään, päivän ensimmäisten päiväunien kohdalla. Päiväunista se on hyvä aloittaakin, kun vanhemmat ovat silloin virkeimmillään. Mies unikoulutti, minä pysyttelin poissa huoneesta maidon tuoksuineni. Toteutimme lempeää unikoulua; Pick up, put down -menetelmää. Siinä vauvaa ei jätetä yksin itkemään, vaan hänet nostetaan aina syliin olkaa vasten rauhoittumaan. Heti kun itku lakkaa, hänet lasketaan takaisin sänkyynsä. Jos itku ei lakkaa, häntä pidetään tietty maksimiminuuttimäärä (ikäkuukausista riippuen) sylissä ja lasketaan sänkyyn, vaikka itkisikin. Ensimmäisille päiväunille nostoja kertyi hieman alle 20 kunnes vauva nukahti nyyhkyttäen, itse itkin viereisessä huoneessa… Päiväunien kesto oli tunnin (yleensä päivän ensimmäisten unien kesto on maksimissaan 45 minuuttia). Hetki sitten hän meni päivän toisille päiväunilleen. Tällä kertaa nostoja tuli miehen muistin mukaan 4-5, vauva rauhoittui ja nukahti lopulta tassutteluun eli selän silittelyyn. On nukkunut yli tunnin ja nämä unet ovat olleet kestoltaan yleensä aika tarkkaan 35 minuuttia.

Jännityksellä odotan iltaa ja yöunille käymistä. Tähän asti minä olen yksin nukuttanut vauvan yöunilleen, hän on yli 90 % kaikista illoista nukahtanut rinnalle. Nyt iski kamala surku tuosta, että enää niin ei voi tehdä! Vauva kun tulee siitä niin onnelliseksi ja nyt vein sen häneltä pois. Olisiko sittenkin pitänyt sinnitellä vielä jokunen kuukausi, niin pitkään kuin imetän, sillä vauvahan on kohta jo kahdeksan kuukautta… Jos yöt ovat olleet jo kolme kuukautta tosi katkonaisia, niin ehkä vielä menisi samanmoinen pätkä? Tosin nyt olen saanut näiden univelkojen myötä pääkivuista uskollisen ystävän… Mutta entäs sitten kun imetys päättyy, onko unikoulu ajankohtainen silloin? Täytyyhän hänet silloinkin opettaa nukahtamaan ilman rintaa eli olisiko se sitten joskus joka tapauksessa edessä…

cats

Voi voi, tuli niin yllättäen nämä tunteet. Olinko sittenkään henkisesti valmis tähän, vaikka joka yö yli kuukauden ajan olen jo vannonut, että huomenna se unikoulu starttaa… Lisäksi mietityttää ensi yö. Vauva nukkuu 12 tunnin yöunia, tuntuisi jotenkin kohtuuttomalta olla imettämättä noin pitkä aika. Kysyin lääkäriltä vinkkejä tähän ja hän sanoi, että alkuun voi ottaa kaksi yöimetyskertaa ohjelmistoon ja pikkuhiljaa vähentää yhteen ja sitten jättää ne kokonaan pois, jos en halua heti kokonaan niitä lopettaa. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että vauva jaksaisi 12 tuntia syömättä. Onko teillä tästä minkälaisia kokemuksia; miten olette toimineet?

Tuntui niin kamalalta kuunnella sitä itkua ja sitten nyyhkytystä, johon hän lopulta nukahti. Halusin vain juosta hänen luokseen, ottaa syliin ja tehdä vaikka mitä, jotta se itku olisi loppunut. Valvoa vaikka kuinka monta kuukautta, kunhan hänen ei vain tarvitsisi itkeä. Valtava epätietoisuus ja syyllisyys vaivaa eikä tiedä kuuntelisiko sydäntä vai järjen ääntä… Voi miksi me naiset olemme niin tunteellisia!

 

 

Tapaninpäivän tervehdys! Niin ihana Joulu <3. Ikimuistoinen ja ensimmäisemme lapsiperheenä. Sen kunniaksi meillä vieraili kuin vierailikin joulupukki. Se olikin aattoillan kohokohta ja näin jälkikäteen olen kyllä hirmuisen tyytyväinen, että hankimme alkukesästä videokameran. Valokuvissa nuo hetket eivät ole samoja, koska ääni ja liike puuttuvat. Moneen otteeseen on tullut katsottua aattoillan hetket nauhalta ja voi miten on saanut nauraa! Niin mainio persoona on tuo seitsemän kuukauden ikäinen touhupakkauksemme.

099

Joulupukki oli aivan ihana ja lempeä, vauva ei pelännyt häntä yhtään. Meni pukin syliin aivan rauhassa ja viihtyi pitkään. Hymyili ja nojaili pukin pehmeään masuun samalla pukin vaatteita hypistellen. Hieman kyllä ihmetytti, miten pukilla oli täsmälleen samanlainen kello kuin juuri Dubaista palanneella enolla…

cats

Vauva istui aattoiltana olohuoneen lattialla lahjojen ympäröimänä kaksi tuntia! Leikki innoissaan uusilla leluilla ja kylläpäs uni aattoiltana maistuikin. Niin ihana pieni kulta, jonka riemua jaksaisi seurata aamusta iltaan.

Joulupukki ei ollut unohtanut kissojakaan, heille oli omat herkkupakettinsa. Kaikille meille niin mukava joulu, jota muistelemme vielä pitkään. Tulen siirtämään muutamia palasia joulunvietostamme tännekin, kunhan vain ehdin. Nyt takaisin Tapaninpäivän pariin – alamme odottelemaan isovanhempia kylään. Letkeää pyhäpäivää teillekin!

141