Lifestyle arkistot - Sivu 38 145:stä

Satu //ALL YOU NEED IS WHITE / 3.8.2015

Ja niin alkoi arkinen aherrus

Tänään se sitten alkoi, arki. Ei enää mahdollisuutta jäädä silloin tällöin aamuisin nukkumaan; ei ole ketään, joka nousisi pojan kanssa, joten itse on noustava, näytti kello mitä hyvänsä. Ensimmäistä arkiviikkoa pehmentämään olen järjestänyt jokaiselle päivälle jonkinmoista menoa. On isovanhempien tapaamista, ystävien tapaamisia, Touhutaloa, isomummun luona vierailua sekä pojan ensimmäinen hammaslääkäri! Mielenkiintoista tietää, montako hammasta siellä suussa jo on; tutkiminen kun on näinä päivinä aikamoisen riskaabelia tyyliin meneeköhän sormi tällä kertaa poikki…

Tämä maanantai sujui leppoisissa merkeissä vanhempieni luona. Oli tarkoitus vierailla heidän luonaan aamupäivällä ja suunnata pojan päiväuniaikaan kotiin. Siinähän kävikin sitten niin onnellisesti, että päädyinkin nukkumaan vanhempieni luona yhteispäikkärit poitsun kanssa :D. Tunti porskutettiin kylki kyljessä! Tämä äippä on hieman väsynyt… Tänään taisi selvitä syykin: pojan yläkulmahampaat(kin) näkyvät jo komeasti. Monta viikkoa olikin niiiiin hyväunista elämää, joten olisihan se pitänyt arvata, että yhden kuukauden aikana pukkaakin sitten ainakin kuusi hammasta!

Meidän pieni M on niin tomera ilopilleri että! Päättäväinen ja omatahtoinen poika. Ilmaisee selvästi, jos ei jotain halua. Ja myöskin, jos jotain haluaa :D. Kärsimätönkin on, voi pojat. Kysyin juuri viikonloppuna, että mistä olet tuon kärsimättömyytesi perinyt. Vastaus tuli isänsä suusta: äitiltä. Tähän voin vain todeta, että M pistää kyllä vielä paremmaksi :D.
Huumorintajua on löytynyt ihan vauvakuukausilta saakka ja se vain paranee päivä päivältä – jutut on niin mainioita jo nyt. En ole juurikaan mitään vauvalässytyskieltä hänen kanssaan käyttänyt, mutta jos loukkaa, tulee pipi, rintamaito on aina ollut mamma ja nukkumaan kun lähdetään, sanon että lähdemme paapimaan. Niinpä hänkin hokee aina silloin tällöin paapii, mutta usein se kääntyy ihanasti piipaaksi. Automatkoilla tämän hetken hitti on liehuvien lippujen bongaaminen ja kun lippu jossain näkyy, kuuluu turvaistuimesta innostunut hihkaisu pippa!

Viime viikkojen aikana hänestä on kuoriutunut melkoinen halailija. Haleja tulee useita päivässä. En tiedä mitään ihanampaa kuin tuo oma pieni poika, jonka pehmoiset ja hieman pulleat kädet kietoutuvat lempeästi kaulaani ja poski painautuu rintakehääni vasten. Se tunne sillä hetkellä, ei sitä voi sanoin kuvata. Sydän pakahtuu eikä haluaisi koskaan päästää irti. Eikä tuo pieni mahda edes tietää, kuinka tärkeitä nuo hetket äidilleen ovat. Niin ihanaa saada olla äiti tuolle pienelle, sinisilmäiselle säkkäräpäälle. Huomisaamuna taidan kaapata hänet kainalooni sängylle entistä pitemmäksi aikaa ♥.

Satu //ALL YOU NEED IS WHITE / 31.7.2015

Viisi vuotta ja viikko

Tämä postaus alkaa kuulkaas itkulla! Juu-u, itken täällä! En surusta, vaan ilosta, onnesta ja liikutuksesta. Siitä, miten onnellinen olen teistä lukijoistani! Ette varmasti usko tai ainakaan tiedä, kuinka paljon iloa, hymyä ja naurua olette elämääni ihanilla viesteillänne vuosien varrella tuoneet. Näiden viiden vuoden aikana olen tavannut monia puolituttuja, jotka ovat kertoneet lukevansa blogiani. Etenkin viimeisten parin vuoden aikana olen saanut tuollaisissa tilanteissa paitsi blogipalautetta, myös lukijapalautetta. Nimittäin siitä, kuinka ihania lukijoita mun blogilla on! Todellakin tämän ihanan lämminhenkisen ja ystävällisen, kannustavan ja tukevan ilmapiirin ovat huomanneet muutkin – en vain minä. Tuosta haluaisin kiittää teitä. Haluan kiittää teitä myöskin seurastanne ja ajastanne, jota blogilleni annatte. Kiitos! ♥

Miksi sitten tuossa alussa itkin? Se lähti siitä, kun palasin tarkistamaan, mikä olikaan blogini tarkka synttäripäivä :D. Juu ei voi muistaa kaikkea… Blogimuuttojen aikana ensimmäiset postaukseni ovat hävinneet, mutta Bloggerin puolelta voin tämän tiedon edelleen tarkistaa. Viikko sitten, 24.7., blogini täytti viisi vuotta. Itkin, koska päädyin lukemaan vanhoja postauksiani, joihin olitte jättäneet niin ihania viestejä. Moni lukija ei ehkä kommenttia jättäessään sitä enää viikon kuluttua muistakaan, mutta minä muistan. Kommentit jäävät mieleen ja niistä tulee todella tärkeitä. Henkilökohtaisin asia, jonka olen täällä blogissani kanssanne jakanut, on poikamme odotukseen ja syntymään liittyvät asiat. Yksi pitkäaikaisen lukijan kommentti kiteytti kaiken jotenkin niin hyvin ja liikuttavasti:

Aika alusta asti täällä ollaan oltu. Noista kuvista tulikin mieleeni, että ovatkohan nuo niitä blogisi ensimmäisiä kuvia, niin tutuilta ja hyviltä ne näyttävät. Kuviin, kirjoitustyyliisi ja teidän kotiinnehan minä varmaan tykästyinkin, että täällä edelleen ollaan. Paljon on tapahtunut tässä ajassa, sinäkin olet jo äippä :)

24.7.2010 kirjoitin tämän blogin ensimmäisen postauksen enkä todellakaan ajatellut, mihin kaikkeen mahtavaan tämä harrastus tulisi johtamaan. Kun tuo postaus ilmestyi, olimme asuneet tässä kodissamme noin kuukauden verran. Oi voi, olipa täällä keskeneräistä, mutta silloin tuntui jo niin valmiilta, sillä automaattisesti tätä vertasi metsikköön, joka tässä tontin paikalla vielä reilua vuotta aiemmin oli ollut. Tämä blogini oli luonnollinen jatkumo suljetulle raksablogilleni ja tuon raksablogini lukijat olivatkin ensimmäiset lukijani täällä. Terkkuja vaan ♥. Ajattelin jännittyneenä, että minäpäs kokeilen tällaista julkista blogia. Ja sille tielle jäin. Alussa sisustus oli blogini pääaihe, ehkä ainoakin aihe. Pian mukaan tulivat kissat ja pienet arjen hetket. Vuosien mittaan blogi alkoi muuttua sisustusblogista lifestyleblogiksi. Elämän muututtua kahden aikuisen elämästä vauva- ja pian lapsiperhe-elämäksi blogikin on muuttanut muotoaan ja hyvä niin. Välillä koen jonkinmoista harmistusta siitä, ettei sisustusjuttuja enää tulee entiseen tahtiin ja myöskin siitä, että kissajutut ovat vähentyneet viimeisen vuoden aikana. Etenkin tuo jälkimmäinen harmittaa minua kovastikin ja olenkin miettinyt syitä siihen. Mutta koska postausmäärä ei ole lisääntynyt (välillä ehkä jopa vähentynyt) ja aiheita on puolestaan tullut lisää, niin kyllähän tuo aika helpolla laskutoimituksella jo kertoo syyn muutokseen :). Kissajuttuja on kuitenkin edelleen tulossa, eivät missään nimessä jää kokonaan blogin ulkopuolelle. Näin kesällä ovat vain aika paljon kameran ulottumattomissa… Hakeutuvat yleensä seuraani pojan nukahdettua päivä- ja yöunille ja silloin teen mielelläni jotain muuta kuin otan valokuvia.

Täytyisi vain aina harmistuksen iskiessä pitää mielessä erään lukijan antama hyvä ja osuva neuvo:

Jatka samaa rataa ja kirjoita juuri näin kuin tähänkin asti. Niistä asioista mistä itse pidät ja mitä haluat meille jakaa.

Viiden vuoden aikana olen saanut kokea valtavan monia ilon, onnen ja riemun hetkiä. Blogin ansiosta olen useammankin kerran pomppinut täällä tasajalkaa ja hihkunut niin, että mies on vieressä vähintäänkin silmiään pyöritellyt. Olen kokenut kuitenkin niitä negatiivisiakin tunteita (kolikolla on aina kaksi puolta) ja tirauttanut kyyneleen jos toisenkin. Silti nuo hyvät fiilikset voittavat huonot mennen, tullen ja palatessa. Pojan syntymän jälkeen olen ollut muutaman kerran kahden vaiheilla ja heittämässä jo blogihanskat tiskiin ajanpuutteen vuoksi. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin erittäin hyvältä ja oikealta, että vielä täällä kirjoittelen. Nautin tästä valtavasti, mutta en kiireessä. Tälle täytyy ottaa oma aikansa, jotta mielekkyys säilyy. Tästä aiheesta voisin jatkaa loputtomiin, mutta taidan päättää tämän tarinani tähän ja sanon vain vielä kerran kiitos ♥

P.S. Valmistin aiemmin tänään miehelle Chai Tea Laten. Oho, maistuupa kanelilta, kuului kommentti. Joo, eikö oo ihanaa ku kohta on joulu, tokaisin hartaasti miettien, ajatteleekohan kukaan muu heinäkuussa näin… (Kanelilla ja joulullahan on ihan luonteva yhteys?) Samalla muistin, että huomenna on elokuu, joka tarkoittaa sitä, että viides vuodenaikani Joulu alkaa viimeistään kahden kuukauden kuluttua! ♥ (Tämä postaus sisältää muuten ehkä eniten sydämiä ikinä.)

Satu //ALL YOU NEED IS WHITE / 29.7.2015

Matkalla yksivuotiaan kanssa

Viime kesänä (lähes päivälleen vuosi sitten) kirjoittelin Matkalla vauvan kanssa -postauksen, nyt saimme matkustaa hurmaavan yksivuotiaamme kanssa! Voin rehellisesti myöntää, että matka jännitti: lähinnä automatkaosuus. Kokkola-Turku -väli kun on noin 450 km, niin kyllä siinä ehtii pitkästyä kerran jos toisenkin ;). Viime maaliskuussa kävimme lomailemassa Tampereella ja Vaasassa, tuo Kokkola-Tampere väli on ollut siis pisin automatka, jonka olemme poikamme kanssa (ennen tuota viimeviikkoista lomaamme) matkustaneet.

Parhaat lähtökohdat lomalle on, kun ottaa erittäin rennon ja humoristisen asenteen eikä aseta minkäänmoisia aikatauluja. Ja ennen kaikkea: pitää odotukset mahdollisimman matalalla :D. Etukäteissuunnitelmia on tavallaan turha tehdä, koska mitään ei juurikaan voi aavistaa. Etukäteissuunnittelua kannattaa tehdä vain siten, että jos sattuu käymään näin, on hyvä olla mukana tuo ja tuo jne. Esim. heinäkuun alun Oulun reissullamme opimme, että seuraavalle matkalle molemmat vanhemmat pakkaavat korvatulpat mukaan. Jos tulee huono yö, nukumme vuoroissa korvatulpat korvissa ja toisen nukkuessa toinen rauhoittelee lasta. Kun on olemassa valmiina hyvä suunnitelma, on suuri vaara, ettei sitä tarvitsekaan toteuttaa – ei tarvinnut meidänkään! Poika nukkui matkalla kaikki kolme yötä hyvin: kahtena ensimmäisenä yönä heräsi kerran ihmettelemään, kolmannen porskutti päästämättä pihahdustakaan.

Mutta palataanpas siihen automatkustamiseen… Lähdimme keskiviikkona kotoa hyvissä ajoin, jotta tien päällä ei tulisi kiire ja voisimme kaikessa rauhassa pysähdellä niin monta kertaa kuin tarve vaatii. Olin varautunut kolmeen pysähdykseen, selvisimme kahdella! Lähdimme matkaan aamupäivästä ja poika nukahti autoon jo kotikaupungissa autoa tankatessa :D. Hän heräsi noin puoli tuntia ennen Vaasaa, johon olin mielessäni kaavaillut ensimmäisen tauon. Lounastimme Pancho Villassa, pojalle meillä oli purkkiruokia mukana. Purkkiruokien lisäksi hän naposteli matkalla mitä milloinkin, missä satuimmekaan pysähtymään. Pancho Villan pysähdykseen saimme aikaa kulumaan puolitoista tuntia ja se sattui juuri sopivasti pojan normaaliin lounasaikaan. Matka jatkui ja minä siirryin takapenkille pojan seuraksi.

Ajan pelaaminen on avainasemassa tässä, jos lapsi ei suorastaan rakasta autossa matkustamista hereillä ollessaan. Automatkoja ajatellen olin pyytänyt pojan ihanan tyttöystäväehdokkaan leluja lainaan. Kassi täynnä uusia leluja, oiii oiii kuului turvaistuimesta useita kertoja! Annoin leluja pojalle yksitellen ja jokaista tutkimme piiitkään ja hartaasti sekä leikimme niillä erilaisia leikkejä niin kauan, että kiinnostus lakkasi. Sitten sama seuraavalla lelulla ja taas seuraavalla… Aika iisisti hurahti sata kilometriä lelujen maailmassa, myöskin kirjoihin ja ikkunanäkymiin sai kivasti huomion kiinnitettyä. Sitten olikin pienen välipalan aika. Olin ottanut mukaan pientä purtavaa, jota oli helppo syödä autossa. Taas hurahti kymmeniä kilometrejä, kunnes uni vei voiton. Poika heräsi hieman ennen Raumaa. Olin itsekseni miettinyt, että toinen pysäkki olisi Porissa, mutta ohi mentiin kuorsaten ja Raumakin ohitettiin. Hieman Rauman jälkeen pysähdyimme huoltoasemalle kahville ja pojan päivälliselle.

Alle sata kilometriä määränpäähän, ei paha. Minä hyppäsin ratin taakse ja mies siirtyi pitämään pojalle seuraa. Viimeiset 20 kilometriä olivat aika nihkeitä, mutta pääsimme perille mielestäni todella pienellä vaivalla. Suurin jännitysmomentti oli ehdottomasti parkkipaikan löytäminen terminaalialueelta, voi mamma mia sentään! Kaikki mahdolliset parkkialueet aivan täynnä ja kun yksi paikka sattui jostain vapautumaan, oli siinä heti kärppänä joku autonsa kanssa. Mulla oli kyllä plan B: minä ja poika menisimme valmiiksi terminaaliin ja mies jäisi odottamaan laivamme saapumista satamaan. Turkuun jäävien matkustajien myötä vapautuisi ainakin reilusti parkkipaikkoja, mutta ei onneksi tarvinnut odottaa niin pitkään, vaan saimme parkkipaikan jonkin aikaa alueella pyörittyämme. Muistiin seuraavaa kertaa varten: parkkihallipaikan ennakkovaraus, niitä paikkoja kun ei siellä hirmuisesti ole.

Olen aina ollut aika tarkka pojan ruoka- ja uniaikojen suhteen, haluan pitää ne päivästä toiseen samoina. Uskon vahvasti, että se on suurin syy siihen, että poika on aina niin tyytyväinen. Hänen ei tarvitse liikkua missään nälkäisenä eikä väsyneenä. Matkalla pyrimme noudattamaan samoja ateria-aikoja ja onnistuimmekin erittäin hyvin, ne tulevat jo niin takaraivosta ja päivän ohjelmaa tulee automaattisesti suunniteltua niiden pohjalta. Jos lounas tai päivällinen jonain päivänä hieman lykkääntyivät, annoin pientä hedelmävälipalaa odotellessa. Uniajat vaihtelivat matkalla, mutta se on pienempi paha. Ei ole väliä, käykö yöunille yhdeksältä vai yhdeltätoista, kunhan vain saa riittävästi unta sekä päivällä että yöllä. Ensimmäisenä iltana poika nukahtikin yöunille vasta 23.30, toisena iltana 22.30 ja kolmantena 21.45. Nyt kotona olemme jo päässeet takaisin normirytmiin ja yöunille käydään taas tuttuun tapaan klo 20.30. Tuollainen nelipäiväinen matka erilaisine unirytmeineen ei siis vaikuttanut kotiinpaluun jälkeen kuin yhtenä iltana (tuolloin poika nukahti vasta kymmeneltä); olin varautunut tuttujen kokemusten perusteella johonkin paljon pahempaan.

Matkan ensimmäisen yön vietimme Viking Gracella, toiseksi yöksi olimme varanneet huoneen Turun Scandic Juliasta. Hetken mielijohteesta päätimme vielä jatkaa lomaa ja suuntasimme kolmanneksi yöksi Tampereelle: hotelliksi valikoitui tällä kertaa Scandic Tampere Station. Emme omista matkasänkyä, vaan varaamme sellaisen aina hotellista. Lähes kaikki hotellit tarjoavat matkasängyn/pinniksen ilmaiseksi muun majoituksen yhteydessä. Se kannattaa kuitenkin aina huonevarauksen yhteydessä jo mainita (eikä vasta saapumisen yhteydessä), sillä matkasänkyjä on hotelleissa luonnollisesti rajoitetusti.

Ajoitimme ajomatkan Turusta Tampereelle pojan päiväuniaikaan ja poika nukkuikin lähes koko matkan! Heräsi vasta noin 10 kilometriä ennen Tamperetta. Päätimme suunnistaa ensimmäisenä Särkänniemeen, vaikka sadekuuroja aina silloin tällöin tulikin. Kävimme siellä heti alkajaisiksi lounaalla ja mahat täynnä suuntasimme itse huvipuistoon. Poika oli jo kerran Kokkolan iltatorilla käynyt karusellissa, joten touhu oli siten ainakin jonkin verran tuttua. Aikamoiselta hurjapäältä vaikuttaa; vauhti saa vain nauramaan! Yksin ei kuitenkaan vielä laitteisiin pääse, sillä pelkään, että saa jonkin päähänpiston ja yrittää kesken kaiken nousta pois. Angry Birds -laitteessa kävi isänsä kanssa, ai että mua nauratti katsella! Ja hävetti yksin siellä sivussa hekottaa :D. Sain niin mahtavaa kuvamateriaalia, josta on kyllä vuosikausiksi iloa!

Pyrimme järjestämään joka päivälle jotain erityisen kivaa pojallekin. Jotain sellaista, jossa hän pääsisi purkamaan energiaa, jotta jaksaisi taas istua autossa ja/tai matkarattaissa. Kiitettävästi häntä kyllä kannoimmekin, huh huh mikä reilun 11 kilon puntti :). Laivalla energiaa sai purettua pallomeressä ja muissa leikeissä, myöskin hytissä (kiitos tilavan hytin!). Tampereella puolestaan Särkänniemessä ja viimeisenä päivänä eli kotiinlähtöpäivänä pysähdyimme muutamaksi tunniksi Suomen suurimpaan kyläkauppaan Tuuriin. Siellä sattui olemaan samaan aikaan Miljoonativoli ja sinne suunnistimmekin ihan ensimmäisenä. Poika oli nimittäin taas nukkunut Tampereelta lähes Tuuriin asti, joten energiaa riitti! Tivoli on tuolla 9.8.2015 saakka ja se on alle 13-vuotiaille ilmainen. Kyläkaupan vierestä löytyi myös suloinen Muumi-leikkipuisto ♥

Kaiken kaikkiaan hirmuisen mukava loma, ylitti odotukset täydellisesti! Pojastamme kuoriutui aivan ihana pieni turisti, joka oli kuin kotonaan paikassa kuin paikassa. Mutta nyt cappuccino ja sitten lepohetki – se on päiväuniaika!