Keskiviikkoillasta moi! Täällä sitä ollaan… Ääni on lähes mennyt, keuhkot riekaleina yskimisestä ja nenä punaisempi kuin Petterillä. Silti kotona ja pahin vaihe selätettynä! Kaikki pysyy sisällä eikä kävellessäkään enää juurikaan huimaa. Ainoastaan jos nousee liian nopeasti esim. sohvalta, pukkaa pientä pyörtymisen alkuefektiä ja otsan valtaa tuskanhiki, mutta muuten kaikki oikein mainiosti. Tauti kesti lähes tunnilleen kolme vuorokautta, mutta huono ja voimaton olo poistui lähes yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Kyllä tätä arkea kuulkaas taas arvostaa!

Olen mielessäni ainakin sataan otteeseen nostanut hattua yksinhuoltajille – olette todellisia sankareita! Miten tällaisessa kunnossa voisi huolehtia lapsestaan? Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus sairastaa, levätä ja toipua rauhassa.

Nyt jo vähän naurattaakin tämä kaikki… Kuinka vähällä mies pääsi ja kuinka maksimiin itse tämän vedin. Jopa ämpäri sylissä löytyi huumoria ja se onkin yksi hyvä lääke vaivaan kuin vaivaan! Nämä muutamat päivät ovat tuntuneet lähes kuukauden mittaisilta ja välillä tuntui kuin eläisin kuten Big Brother -talossa: täysin eristyksissä ulkomaailmasta. Lähes ainoana kontaktinani ulkomaailmaan te! :D

Tänään halusin ensimmäisenä vaihtaa kaikki lakanat sekä pyykätä, pyykätä, pyykätä. Miten sitä kertyykin aivan valtavia määriä, kun pyykkäri pitää muutaman ”lomapäivän”? Samalla järjestelin kodinhoitohuoneessa tavaroita paikoilleen ja karsin pojan vaatteiden joukosta pienimmät varastoon. Kyllä jäikin aika suppea vaatevalikoima, heh! Hoksasin taas samalla, kun vein pari kertaa käytettyjä 86-senttisiä bodeja varastoon, että niiden ostelu olisi kannattanut lopettaa kokoon 80 cm. Pitkään aikaan en ole pojalle bodeja pukenut, jotenkin ne ei vain enää toimi ja ovat turhan kömpelöitä taaperolle. Mutta eipä sitä tiennyt ennen kuin testasi! Meidän varasto on muuten kohta ääriään myöten täynnä pojan pieniksi jääneitä vaatteita sekä erilaisia vauva-ajan tarvikkeita – emme ole myyneet/antaneet yhtään mitään pois. Saapa nähdä joutuuko kesällä jotain niistä tilanpuutteen vuoksi karsimaan!

Mutta nyt vielä pientä touhua tälle illalle, jotta saadaan koti taas mukavamman näköiseksi. Pysykäähän terveinä!

HUH-HUH! Kun on viimeksi joskus perjantain-lauantain paikkeilla syönyt ruokaa, joka pysyy sisällä, niin olo ei ole häävi. Tänään ensimmäinen päivä, kun saan jotain pysymään sisällä – hitaasti, mutta varmasti. Mies soitti illalla voinnistani päivystykseen, oli sen verran heikko happi. Luulin, että tauti alkoi olla jo ohitse, mutta illalla ämpärin pohja taas peittyi. Kaikista pahinta tässä on se, että kärsin jonkinasteisesta nestehukasta, jonka vuoksi päätä särkee nyt kolmatta päivää. Se särky taas lisää pahoinvoinnin tunnetta… Mutta jos nesteet(kään) eivät pysy sisällä, niin mites korjaat tilannetta? Jos olo ei huomiseen mennessä helpotu, on seuraava etappi osasto. Jokunen yö erossa lapsestani tuntuu jo ajatuksena niin pahalta, että yritän juoda vaikka väkisin! Ihan vain lusikallisia kerrallaan, eipä tässä muukaan auta.

Viimekesäinen kuva sopii tähän päivään: tänäänkin ulkona on pilvisen harmaata ja sataa. Ainoastaan nurmikko on kellertävän ruskea, ei noin kauniin vihreä. Sitä onkin tullut tovi sohvalta tuijoteltua… Huomasin tänään, että poikakin on alkanut hokemaan äiti paapii siinä minua osoittaen :D. Eli aika tuttu näky viime päiviltä? On muuten tosi vieras tunne, kun oma keho ei ole ollenkaan omassa hallinnassa! Ja kun pienikin kävelymatka (sohvalta jääkaapille) huimaa ja siihen saa kerätä voimia vähintään vartin verran. Tällaista tänne tänään; nyt jatkan sohvalla makoilua kauratyynyn ja Vichyn kera!