Blogiviikko on kiva lopettaa muutamaan kissanletkeään Instagram-kuvaan.

Huomaattekos; meidän kodista löytyy muitakin raitafaneja:

5

Toinen kuva näyttää hyvin ne fiilikset, miten meidän päivät täällä kotosalla starttaavat. Aamiaisen jälkeen on vuorossa sohvatuokiot, kainalossa, kuinkas muuten. Sähköpostejakin on sitten mukava naputella, kun kainalossa kehrätään. Toisella puolella on hieman toisenlainen meininki, siellä laiskottaa. Siellä tuumataan, että sammutettaisko tämä kone ja otettais vaikka päikkärit..? Mun pienet työmyyrät <3. Ei muuta kuin pikkuhiljaa marraskuun viimeistä viikkoa kohti – katsotaan, mitä se tuo tullessaan!

 

 

Aika kauan saimme tänä vuonna odottaa (jos ei Lunta sataa hiljalleen… -postauksen tapahtumia oteta huomioon, sen verran pimeä ja synkkä kausi kun tässä välissä oli…), mutta kyllä tämä näky palkitsi nämä pimeät viikot moninkertaisesti:

030

cats

Jonkin verran kaupunki on tuota metsikköä kotimme takana harventanut, mutta onneksi jätimme puita myös oman tonttimme rajojen sisäpuolelle, jotta saamme edelleen tuota lumista metsää ihastella. Onkohan se tällainen se Kuusikossa-ihanuuksia -postauksen taikametsä?

035

cats

Niin kaunis on luonto tällä hetkellä, että tekisi mieli tirauttaa pari kyyneltä! Nyt tässä kirjoitellessani alkoi vielä aurinkokin paistaa tuolta puiden lomasta. Kauniin valkoista, maisemat aivan kuin sulautuvat sisätiloihin.

Sytyttelin kynttilöitä olohuoneeseen ja ruokailutilaan ja laitoin joululevyn soimaan. Nyt mun sisäinen jouluhörhöni pääsee irti, en meinaakaan enää estellä, ja hoilailen (no ainakin hyräilen) musiikin mukana. Ensimmäinen amarylliskin sopivasti avautumassa, hitaasti mutta varmasti.

Kynttilöistä, musiikista ja maisemasta nauttien taidan mennä tuon kuvan tyynyjonon jatkoksi toivomaan, ettei nämä lumet enää ennen kevättä pois sulaisi.

018

Parasta mahdollista talviviikonloppua toivotellen,

 

 

Ai että mulla on mukavia ja jännittäviä juttuja! Näin eilen niin ihanan näyn iltapäivällä, kun kävin avaamassa oven – vaikka tiesin, mitä portailta löydän, kyllä siinä sydän pakahtui. Kolme pientä tytön tylleröä siinä rivissä äiteineen <3. Tylleröt iältään 5, kohta 4 ja 2. Isot reput selässään, reput täynnä leluja. Kun ne reppujen sisällöt levittäytyi tuohon olohuoneen lattialle, en voinut muuta kuin ajatella, että sopivatpa meidän kotiin ja sisustukseen täydellisesti! :D

Sanon aina, kun meille tulee lapsiperhevieraita, että saa ottaa omat leluvarastot mukaan (meiltä kun niitä ei vielä toistaiseksi löydy)! On tärkeää, että lapsillakin on mukavaa ja aika kuluu. Olipa ihana seurata eilen tuon kolmikon touhuja ja leikkejä samalla kun vaihdoimme kuulumisia. Kun mies kotiutui harrastuksestaan, huikkasin että tuuhan kurkkaamaan meidän olohuoneeseen miten ihana näky! :)

089-crop-crop

Olen todella ylpeä meidän kattimateista, olivat niin rohkeita ja reippaita koko vierailun ajan, heh. Nuoremmasta kissasta en ole koskaan ollutkaan huolissani, on niin rohkea ja reipas tapaus ja häntä ylväästi pystyssä seisoskelikin tyttöjen muodostaman silitysringin keskellä, käsiä haistellen ja vähän nuolaistenkin. Vanhempi kissamme on hänkin todella ihmisrakas, mutta hieman varovaisempaa sorttia (tehokkaampi itsesuojeluvaisto kuin nuoremmalla uhkarohkealla…) eikä hän pidä kovista äänistä tai äkkinäisistä liikkeistä. Oli silti ihana nähdä, että lähes koko vierailun ajan kisu pysytteli samassa huoneessa eikä luikkinut karkuun. Makoili sohvan käsinojalla, asento oli rento, mutta silmät kokoa lautanen :D. Tarkkana kuin porkkana! Tytöt kävivät silittelemässä tasaisin väliajoin, todella nätisti osasivat käsitellä kissaa (kahdella tytöistä on omakin kissa). Juuri tuollaiset kokemukset lapsista auttavat kisua pääsemään jännityksestään ja hän saa rohkaisua. Jos kissa olisi kokenut tilanteen uhkaavaksi, olisi hän juossut karkuun, ei olisi hyökännyt lapsia päin.

Yritin houkutella tyttöjä meille yökylään, mutta kyllä he kotiin halusivat :D. Jäimme sitten miehen ja kissojen kanssa nelistään kotiin. Mutta ei kuulkaas mennyt kuin tunti ystävien lähdöstä, kun oma pienemme ilmoitti, että hei äiti ja isi, kohta saatte mut yökylään! <3

097

Istuin nimittäin sohvalla satsumoilla herkutellen, kun yhtäkkiä tunsin oikealla puolella aivan mahan pinnassa sellaisen selvästi ylöspäin nousevan kuplan, joka lopulta puhkesi. Meni pari sekuntia ennen kuin hoksasin kummastella että wo-hou, mikä toi oli! Sen jälkeen alkoi liikehdintä. Ei mitään kalan pyrstön hipaisuja tai perhosen siipien lepattelua, vaan kunnon möyrimistä ja joka puolella! Sellaista tunnetta, kuin joku olisi jollain tylpällä esineellä painellut sisäpuolelta ulospäin, liikuttanut esinettä samalla sivusuunnassa. Tunne kestää sekunnista kolmeen sekuntiin eikä aina ole ollenkaan miellyttävä, vaan jopa jonkin verran kivulias. Parhaiten liikkeet tuntuvat, kun istun risti-istunnassa (ajatella, jalkani taittuu jo hetkeksi tuohon vänkyräasentoon!). Hassua tässä on se, että tunsin näitä samaisia liikkeitä ensimmäisen kerran jo pari viikkoa sitten! Laitoin ne vain silloin jonkinlaisten kasvu- ja kiinnityskipujen piikkiin, mutta enää en laita. Tässä parin viikon aikana tuntemukset ovat olleet täysin satunnaisia ja hävinneet välillä päiväkausiksi, mutta nyt tunnen niitä jatkuvasti (poislukien unitauot) enkä usko, että nämä tästä enää mihinkään häviävät :). Nyt päivää kohti tunteet on olleet laimeampia eikä niin kivuliaita, ehkä sinne on nyt saatu raivattua kunnon möyrimisväylät? Liikkeitä tuntuu kyllä melkoisen kokonaisvaltaisesti, että en voi muuta kuin kehaista, että tehokasta tilankäyttöä vauva!

Hieman täällä ollaan silmät ristissä, nimittäin viime yönä tuli selväksi, että tämä vauva ei ainakaan aamuöisin nuku… Siihen päälle vielä kakomisääni olohuoneesta ja ei muuta kuin vanhemman kisuneidin oksuja siivoilemaan! Nuoremmalle kisulle ei moisia vahinkoja satu, mutta vanhemmalle kisulle aina joskus (karvapallojen aiheuttamaa). Neljältä siis täällä olohuoneessa joulutähtien loisteessa siivoilin, nyt hieman väsyttää…

On kyllä hassu fiilis, tästä tuli yhtäkkiä niin paljon todempaa!
Joku oikeasti möyrii mun mahassa! <3