/

Loppuvuosi oli perheelleni raskas; ehkä muistattekin postaukseni Musta päivä perheessäni. Tuosta kului vain muutama päivä, kunnes varmistui eräs täysin päinvastaisia tunteita sisältänyt asia. Loppuvuosi oli täyttä tunnemyrskyä: huolta, murhetta, pelkoa, mutta myös iloa, onnea ja kiitollisuutta. Epäuskoakin ajoituksen suhteen.

Olen aiemminkin kertonut, että jotkin jättämänne kommentit jäävät ihmeellisen tarkasti mieleeni. En sitä välttämättä hoksaa edes silloin, kun kommenttia ensimmäistä kertaa luen, vaan kommentti saattaa putkahtaa mieleeni vuoden tai parin päästä. Eräästä mieleeni jääneestä kommentista kirjoitin vuosia sitten Kerron sulle salaisuuden… -postauksessani. Nyt kerron toisesta tuollaisesta kommentista, joka jätettiin nimimerkillä Annastiina poikamme synnyttyä postaukseeni Sinä:

Hurjan paljon onnea teidän koko perheelle! On ollut ilo seurailla “vierestä” teidän kasvuanne perheeksi. Toivotan lämpimästi onnellisia ja mieleenpainuvia ensihetkiä aarteenne kanssa. Toivottavasti tämä ei jää teidän ainoaksi vastaavaksi onnen hetkeksi! ;P

Tuo kommentin viimeinen lause on pyörinyt mielessäni aina silloin tällöin. Viime marras-joulukuun vaihteessa se muuttui todellisemmaksi, sillä silloin saimme tietää, että odotamme toista tuollaista maailman suurinta ja kalleinta aarretta ♥.

Tämä ehkä osaltaan selittää parin kuukauden hiljaiseloa blogissani. Voimani olivat ihan minimaaliset. Koko joulukuun olisin halunnut nukkua. Nukuin ainakin 10 tunnin yöunia, mutta päivälläkin täytyi nukkua kolmet minipäikkärit. Ensimmäiset ennen puoltapäivää, toiset kolmen jälkeen ja kolmannet viiden-kuuden maissa. Päiväkotipäivinä tuo oli mahdollista, mutta muina päivinä ei… En ole ikinä elämässäni tuntenut moista väsymystä! Jos yritin koneella kirjoittaa, kun väsymys oli pahimmillaan, ei siitä tullut mitään! Harmaa kalvo peitti silmäni enkä kerta kaikkiaan nähnyt kirjaimia selvästi. Jo arkipäivän normaalit aamutoimet saivat energiavarastot loppumaan. Jos janotti, sain kerätä voimia vedenhakureissuun enkä oikeasti liioittele yhtään! Pyykkivuoret kasvoivat ja tein kotitöistä vain aivan välttämättömimmät. Vähän väliä löysin itseni sohvalta… Rimaa hipoen mentiin pari kuukautta! :D Välillä olin todella huolissani, että voiko pelkkä raskaushormoni tehdä tällaista (epäilin jo hemoglobiiniakin, mutta siitä väsymys ei johtunut), mutta ilmeisesti voi, sillä nyt olen jo jonkin aikaa saanut elää ilman tuota väsymystä. Mitään tuollaista en kuitenkaan esikoista odottaessani tuntenut! Silloin väsymys taisi kestää pari viikkoa eikä se ollut yhtään näin voimakasta…

Tässä on nyt neljäs raskauskuukausi hyvässä vauhdissa, ensimmäinen kolmannes tuli ylitettyä jo tovi sitten. Laskettu aika on päivälleen kuuden kuukauden kuluttua. Poikamme täyttää päivälleen kolmen kuukauden kuluttua neljä vuotta. Hänestä tulee maailman ihanin, kultaisin ja huolehtivaisin isoveli ja vauvamme on hyvin onnekas, kun saa kasvaa tuo ihana, vallaton ja pilke silmäkulmassa elävä pikkumies isoveljenään ♥.

Olen niiiiin onnellinen sekä itseni että mieheni puolesta ja varsinkin poikamme puolesta! Olen onnellinen neljän isovanhemman puolesta sekä yhden isoisovanhemman, 86-vuotiaan mummuni, puolesta. Hän hoki olevansa niin ikionnellinen, kun kerroin hänelle, että M:sta tulee isoveli. Silmäkulmiani sain pyyhkiä mummuni reaktion nähdessäni ♥.

Entäs kissat sitten..? Täytyy sanoa, että heitä hieman säälin, sillä nyt pojalla on menossa taas melkoisen vauhdikas kissavaihe. Vielä vauva tähän härdelliin niin saapa nähdä mitä kissat tuumaavat… Toivottavasti vanhempi kisunen ei ihan hirveästi stressaa! Viimeksihän hän pudotti melkein koko turkkinsa raskauttani stressatessaan, raasu ♥. No jos niin käy taas, niin onneksi siinä loppuvaiheessa on kesä, niin ei kisun tarvitse palella :).

Tämä tieto saa tosiaan meidän puolestamme olla nyt julkista. Enää en aio mahaani peitellä enkä asiaa salailla :D. Sydämeni pohjasta toivon, että kaikki menee tälläkin kerralla hyvin. Pieni huoli on matkassa koko ajan, sillä en hetkeäkään pidä lasten saamista itsestäänselvänä asiana. Olen myös hirmuisen helpottunut ja onnellinen, että saan vihdoin jakaa tämän asian teidänkin kanssanne! ♥

Onko siellä mahdollisesti joku toinenkin samassa vaiheessa odotusta? :)

/

”Mistä on pienet pojat tehty?

Etanoista ei ainakaan
Eikä sammakoista oo kuullutkaan
Ei niitä voi kaupasta ostaa
Eikä verkoilla järvestä nostaa

Näitä ihmeitä joskus lahjaksi saa
Kun tarpeeksi paljon rakastaa
Pojat tehty on langoista rakkauden
Yhteen neulottu muruilla hellyyden

Haaveista kudottu on untuvatukka
Suudelmin silotettu posken nukka
Tähdistä kirkkaimmat silminä loistaa
Onni tää maailman murheita poistaa”

Johanna Niskanen

 

Törmäsin tähän runoon tänä aamuna ja oli pakko jakaa se heti täälläkin. Niin ihana ja liikuttava, sata kertaa parempi kuin se vanha versio! ♥

Ja tuli samantien mieleen tämänaamuiset hetket poikani kanssa. Kun hän aamulla pyysi päästä kainalooni ja siihen päästyään kuiskasi Katotaanko äiti vähän lastenohjelmia? Kuinka makoilimme siinä vierekkäin ja nuuhkin pientä, joka tuoksui vielä ihan unelta ♥. Miten reippaasti hän puki päivävaatteet ylleen ja lähti kohti keittiötä, aikomuksenaan antaa kissoille aamuruoka. Miten kivaa olikaan käydä yhdessä aamupalapöytään, syödä kananmunaleipää ja juoda maitoa. Herkutella päälle vielä jogurttia (olemme täysin koukussa Arlan Luonto+ -jogurtteihin!) ja mangomaku taitaa olla tällä hetkellä meidän molempien lemppari.

Aamupalan jälkeen naureskella toisen tempauksille ja sille, miten tosissaan hän matki jättiläisen kävelyä. Vastailla päiväkodin pihalla taas pariin otteeseen kysymykseen, milloin on hänen ryhmänsä vuoro hiihtää. Hiihtokamat onkin hankinnan alla tulevana viikonloppuna! Luistelua olemme jo harjoitelleet, mutta hiihto on vielä yhtä harjoituskertaa lukuunottamatta kokematta.

Ja nauttia siitä hetkestä päiväkodin eteisessä, kun toinen halaa ja pussaa niin kauan ♥. Sillä voimalla jaksaa taas yhden päivän erossaolon ja loppuviikko onkin sitten yhteistä vapaa-aikaa.

M on tosi reipas, toimelias ja energinen poika. Täytti juuri kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta. On kovin avulias monissa kotitöissä ja kysyy usein, saako auttaa. Pyöräyttää sauvasekoittimella banaanilättytaikinan sileäksi. Auttaa latomaan takkapuita takkaan. Tekee lumitöitä siinä missä aikuiset miehetkin. Käyttää sujuvasti uutta Electroluxin Ergorapido-pikaimuriamme*. Näyttää tässä, miten imurista saa irti myös mini-imurin, jolla on kätevä imuroida esim. pöytätasoja:

Aiemman saman merkin pikaimurin ostimme vuonna 2010 ja voitteko kuvitella, että se oli käytössämme viime syksyyn saakka; tämän uuden saapumiseen saakka! Vasta sitten, kun imuroin tällä uudella imurilla, huomasin, kuinka tehoton se vanha imurimme jo olikaan. Huikea ero! Tässä nykyisessä akunkesto on huippu (näppärästi olen tehnyt koko talon pikaimuroinninkin muutaman kerran) ja imuteho ihan omaa luokkaansa. Ainakin meidän lapsi- ja lemmikkiperheessämme on toiminut ihan 10+ arvoisesti. Imuri nököttää lataustelineessään keittiön nurkassa, josta se on kätevä napata käyttöön aina tarvittaessa.

Nämä kuvat ovat joulukuulta; enää meillä ei ole joulukuusta olohuoneessa. Sen varastoon pakkaamisen myötä kotiin palasi ihana raikkaus ja valoisuus! ♥ Mietinkin juuri eilen, että tässä kuussa on perinteisesti ensimmäisten tulppaanien hankinta-aika!

Mites teillä: minkä ikäisinä lapset ovat aloittaneet kotitöiden parissa? Törmäsin joskus tähän artikkeliin, jossa oli ikään perustuva listaus kotitöistä. Meillä M käyttää tosiaan rikkaimuria silloin tällöin (ei koko talon imurointiin, vaan lähinnä jos jotain pientä jossain), vie roskat roskiin ja likaiset vaatteet pyykkikoriin, tyhjentää astianpesukoneen ruokailuvälinelaatikon, kattaa pöytää, vie tavaroita (lähinnä pyydettäessä :D) paikoilleen… Oman huoneen siivous on aika vaiheessa, mutta eiköhän sekin taito pikkuhiljaa kehity. Nimittäin joka kerta, kun menemme hänen huonettaan siivoamaan, löytää hän aina jotain mielenkiintoista uutta lelua, jolla leikkiä ja siivoaminen jää, ennen kuin alkoikaan. Tuttua? :)
Tietenkään hän ei joka päivä raada täällä kotitöiden parissa :D, että sellaista satunnaista vielä, mutta pysyvästi ovat kuitenkin ohjelmassa. Pidämme tätä ominaisuutta tärkeänä, sillä sitten kun jossain vaiheessa koittaa viikkoraha-aika, on sen rahan eteen tehtävä töitäkin! Aivan kuten me vanhemmatkin pienenä teimme.

*Saatu blogilahjaksi.

/

Nyt on aika katkaista tämä blogihiljaisuus! Kauan tätä mietinkin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi… Nyt kuitenkin täällä toivottamassa teille ihanaa, onnellista ja tervettä vuotta 2018 ♥ ♥ ♥

Joulu tuli, oli ja meni. Joulu tulee aina, oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Jouluaatto oli ihana kuten aina ennenkin, vaikka toki fiilis oli hieman erilainen. Jouluruoka maistui kuitenkin niiiin herkulliselta ja koko jouluaaton kohokohta oli tietysti joulupukin vierailu ja poikamme riemu sen äärellä! Nauroimme poskemme ja mahamme kipeiksi, niin mahtavia reaktioita ja lausahduksia saimme taas kuulla. Onneksi on videokamera; sen tallenteet ovat kultaakin kalliimpia ♥.

Nyt kun on oma lapsi, sen vasta kunnolla ymmärtää: lapset tekevät joulun ja joulu on lasten juhla. Ja voi sitä lahjamäärää! Ostimme miehen kanssa pojalle vain yhden joululahjan, sillä aavistimme, että paketteja tulee muiltakin… Yksi paketti oli valtavan suuri ja poika hihkui innoissaan, että se on varmasti mulle ja niinhän se oli. Yhdestä paketista paljastui mandariini ja voi miten meitä aikuisia nauratti! Nauratti niin, että nauru muuttui melkein itkuksi! :D Poika hihkui innoissaan mandariinillekin, hahah! Kertoili sitten, että yksi ystävänsä sai varmasti omenan ja eräs toinen ystävä päärynän!

Meillä on käynyt joulusta 2014 asti sama ihanan lempeä joulupukki. Tätä pukkia ei ole vain veljeni päässyt vielä kertaakaan tapaamaan… ;) Pukki tuli jo iltapäivällä, jotta koko aattoilta oli aikaa leikkiä uusilla leluilla! Kaikki lelut olivatkin pitkin olohuonettamme aina vuodenvaihteeseen saakka… Mutta sitten vuosi vaihtui ja koitti pikkuhiljaa aika palata arkeen. Hieman takkuillen, mutta kuitenkin… Vielä kerran: hyvää uutta vuotta! ♥