/

Syksyssä parasta on erityisesti pimeät illat sekä kynttiläkauden aloitus valoisan kesäkauden jälkeen. Välillä toki kesälläkin tulee kynttilöitä poltettua, mutta erityisen mukavaa se on syksyn hämärässä. Arki-illatkin tuntuvat himpun verran juhlallisemmilta, kun sytyttelee kynttilöitä sinne tänne. Minulle onkin viime vuosina muodostunut tietynlainen rutiini iltapäiviin; kun alan valmistelemaan ruuanlaittoa, sytyttelen ensimmäiseksi kynttilöitä sinne tänne (mm. lieden vieressä on yksi) ja sen jälkeen laitan jotain kivan rentouttavaa musiikkia soimaan. Ensi kuussa musiikki on jo himpun verran jouluista! ♥

Noilla pienillä teoilla olen saanut ruuanlaittohetkistä mukavia, sillä en mitenkään erityisesti rakasta ruuanlaittoa. Kahden pienen lapsen äitinä olen kuitenkin oppinut ottamaan ilon irti ruuanlaitosta ja pidän sitä samalla ikään kuin omanana aikanani :D. Siitäkin huolimatta, että yksivuotias usein roikkuu samalla lahkeessa ja kaikki keittiön kaapit ja laatikot on tyhjennetty lattialle viihdykkeeksi…

Tässä yksi perinteinen syysherkkuni! Muistelin tässä kirjoittaessani, että olin kirjoittanut tästä blogiin joskus aiemminkin ja se löytyikin seitsemän (!) vuoden takaa otsikolla Eräs syysherkku. Nyt tein tämän kuitenkin hieman erilaisella ja vieläkin yksinkertaisemmalla ohjeella:

Kauraomenapaistos

5 isoa omenaa
kanelia
200 g voita
6 dl kaurahiutaleita
2 dl fariinisokeria

Lohkoin omenat voidellun uunivuoan pohjalle ja ripottelin päälle hieman kanelia. Sulatin voin ja kaadoin sen kaurahiutale-fariiniseoksen joukkoon. Kun olin sekoittanut seoksen hyvin, ripottelin sen omenoiden päälle. Sitten paistos vain uuniin: 200 astetta ja 20-30 minuuttia! Makuasia, kuinka tummaksi paistoksen pinnan haluaa. Itse olisin tykännyt vieläkin tummemmasta, mutta eräs 5-vuotias ei malttanut odottaa kauempaa…

Höyryävän lämpimän kauraomenapaistoksen kaveriksi sopii täydellisesti kylmä vaniljajäätelö tai kylmä vaniljakastike.

Nam! Onneksi tuota jäi hieman, niin voi herkutella tänäänkin…

/

Kesäillassa, kun sataa vettä ja viluttaa, on harmaata ja kosteaa, kannattaa järjestää pieni, koko perheen yhteinen herkutteluhetki! Sytyttää kesätuliainen pöytään marjaisaa tuoksua tuomaan ja ryhtyä leipomaan. Musiikkina kattoon ja ikkunoihin ropiseva kesäinen vesisade. Sekä kolmevuotiaan useasti, hieman kärsimättömällä äänellä toistuva Onko jo valmista -kysymys.

Meillä tähän oli viikolla toinenkin syy, nimittäin mieheni syntymäpäivä. Mitään pyöreitä hän ei täyttänyt, mutta pitäähän sitä nyt ainakin kakku olla! Nopeasti tekaistu sitten, ajattelin, kun hän ei olisi kakkua edes odottanut… Hieman on kotikutoisen näköinen, kun en halunnut kermavaahdolla sitä kuorruttaa, mutta olipahan sitäkin maistuvampi! Alimmaiseen kerrokseen muussasin tuoreita mansikoita kermavaahdon kera. Keskimmäisessä kerroksessa on hasselpähkinäsuklaalevitettä, banaaniviipaleita sekä kermavaahtoa ja päällä jälleen mansikkasosetta, kermavaahtoa ja mansikkaviipaleita. Pojastani on kuoriutunut melkoinen suklaahirmu! Aina jos esim. jäätelöissä on vaihtoehtona suklaa, valitsee hän sen. Aiemmin lempparimaku oli vanilja, mutta se on nyt vaihtunut suklaaseen.

Mietin tuossa viikolla sellaista asiaa, että tykkäänköhän sittenkään kesästä yhtä paljon kuin muista vuodenajoistamme? Tähän asti olen luullut niin, mutta mutta… Tykkään kyllä tosi paljon kesän tuoksuista, maisemista, vihreydestä, valoisuudesta (vaikkakin pimeät illat ja yöt ovat enemmän oma juttuni) ja siitä, että aamulla voi hipsiä ulos vaikka yövaatteissa! Ja onhan kesäillassa se oma taikansa! Lisäksi kesällä on jotenkin rennompaa ja helpompaa kaikkien lähtemisten kanssa, kun ei tarvitse juurikaan pukea eikä autoa lämmitellä… Silti mietin, että onkohan meidän suomalaisten jotenkin pikkupakko tykätä kesästä, kun se on niin lyhyt? Aiheuttaako jonkinmoisia paineita, että pakko tykätä, kun tämä on kohta ohi..? En ole nimittäin vielä tavannut ihmistä, joka ei tykkäisi kesästä. Tai ainakaan ei ole tullut puheeksi! Tuntuu myös siltä, että kesä on jonkinmoinen välivaihe; silloin kotona tehdään vain pakolliset kotihommat ja sitten taas mennään.

Odotan kyllä jo syysiltoja, en mahda sille mitään! Se on niin ihanaa kotiin käpertymisen aikaa ♥. Tuntuu, että nyt valoisina iltoina ei ole sitä samaa tunnelmaa kuin silloin, kun ulkona on pimeää jo kahdeksan jälkeen. Silloin on niin mukavaa käpertyä sohvannurkkaan ja sytytellä parit kynttilät. Ihan parasta tunnelmaa! Näistä kynttiläkuvista (ja kesän yli tuolilla nököttäneestä lampaantaljasta) heräsi jo hieman sellainen kiva syysfiilis… Syksyllä ulkoilma on myös ihanan raikasta ja iso plussa myös siitä, että kaikki ötökät ovat poissa! Ajatteleeko kukaan samalla tavalla?

Mitäs teille muuta, lomat käynnissä? :)

/

Vielä pieni harppaus pääsiäistunnelmiin, sillä toisena pääsiäispäivänä pöytäämme koristi leipomani sitruunapiirakka, jonka ohjeen ajattelin laittaa tännekin muistiin! Piirakka oli ihanan kirpsakka ja sen kylkeen nokare kermavaahtoa sopi melkoisen täydellisesti ♥.

Tein tämän niin pikaisesti, että pohjan kohdalla oikaisin mutkan ja nappasin sen mukaani kaupan pakastealtaasta – joskus voi hyvinkin tällä tavoin säästää aikaa! Itse tykkään, että Myllyn Paras -merkin suolainen ja makea piirakkapohja toimivat paremmin kuin hyvin enkä todellakaan ole aina maistanut eroa itse alusta asti leivotun ja sen välillä! Tämä piirakka on siis hyvin nopea ja helppo valmistaa; sitruunatäytteen ohje tulee tässä:

  • 2,5 dl kuohukermaa
  • 2 kananmunaa
  • 2 kananmunan keltuaista
  • 1-1,5 dl sokeria
  • 1-1,5 dl sitruunamehua (kaksi isohkoa sitruunaa)

Vatkaa täytteen ainekset kulhossa sekaisin ja kaada täyte pohjan päälle. Paista uunissa 180 asteessa puolisen tuntia, kunnes täyte on hyytynyt ja reunat saaneet hieman väriä. Jäähdytä ja nauti kermavaahdon kanssa!

Jos kaipaat viikonlopuksi jotain herkkua kahvipöytään, testaa tämä sitruunapiirakka! Tämä ei ole mitenkään erityisesti pääsiäiseen liittyvä, joten hyvin sopii nautittavaksi milloin tahansa.

Seuraavaksi minulla olisi ohjelmassa hieman työntekoa, ennen kuin pääsen viikonloppua viettämään! Mies lähti pojan kanssa puiston kautta kauppareissulle ja minä sukellan puuhelmien maailmaan. Jotenkin käynnistymisvaikeuksia, sillä huvittaa vain kuunnella Samu Haberin versiota Joutsenlaulusta… Yleensä aina se alkuperäinen on kaikessa parempi, mutta nyt tähän sääntöön tuli poikkeus. Aivan jumalainen ääni, jota ei kyllä voi tarpeeksi hehkuttaa! ♥ Onneksi työni on sellaista, että voin luukuttaa tuota tässä taustalla repeatilla!
Iltapäivällä saamme vieraiksemme veljeni avovaimonsa kera ja sen myötä olisikin luvassa mm. pojan hiustenleikkuuta… En tiedä ketään, jolla hiukset kasvavat samalla tahdilla kuin meidän M:lla! Voipi olla, että pyydän veljeltäni myös heidän uudenkarheaa Kärcherin ikkunapesuria lainaan. En tiedä mikä mua on pistänyt, mutta tällä viikolla on joka päivä huvittanut pestä ikkunoita tuolla pesurilla – vaikka aiempaa kokemusta asiasta minulla ei olekaan! Muutenkin huvittaa kotona putsailla ja puunailla vähän sitä sun tätä. Joku kevätsiivousampiaisen purema? Aamulla keksin, että voisin tänään tyhjentää ja pestä pakastimenkin. Jääkaappia putsaillaan joka viikko, mutta pakastin jää vähän vähemmälle huomiolle ainakin meillä… Tuli tuosta ampiaisesta mieleen, että poika muistaa edelleen viiimekesäisen ampiaisenpistoni! Oi elämä olen nauranut tälle asialle kohta viikon! Hän näki lastenohjelman, jossa pörräsi ampiaisparvi ja tuumasi, että nuo pisti äitiä! :D Voipi olla, että sillä mun miehekkäällä huutokonsertilla kainon tyttömäisellä kiljaisulla ja kymmenen minuutin hengenhaukkomisella on jotain osuutta asiaan… Kun sitä oli vieressä todistamassa niin ei sitä varmasti ihan helpolla unohda, hahah!

Nyt tähän puheripuliin stop, että saan töitäkin tehtyä – kivaa lauantaipäivää teillekin! :)