Se tuli meidän pikkumiehellämme mittariin tänään, kuukauden päästä jo 1,5-vuotias! Ajattelin tämän merkkipäivän kunniaksi kirjoitella hieman hänen kuulumisiaan. Kovin tomera ja touhukas paketti hänestä on kasvanut, jatkuvasti jotain puuhastelemassa. Halailee myös säännöllisesti, vaikka halitkin ovat suhteellisen rajuja – pojat on poikia. Tällä viikolla kerhossa seurailin hiljaa taustalla hänen puuhasteluitaan. Kävi paria vierasta tyttöä halaamaan tuosta noin vain, sen kummempia ujostelematta. Toinen tyttö jo hieman hätääntyi ja tavoitteli äitiään :D. Mietin usein noissa tilanteissa, että enkö muka halaile häntä kotona tarpeeksi (että siitäkö tuo valtava halailuvimma johtuu :D); itsestäni kun tuntuu, että halailen ja pusutan tuota pulloposkea ihan jatkuvasti.
Kerhon valtavasta lelumerestä kurkotteli yhtä ainoaa autoa kohti, vauvanukkea puraisi päästä. Kerhotädin laulaessa ja lasten istuessa ringissä ei voinut pysyä paikoillaan; täytyi mennä metrin päähän kerhotädistä katselemaan ja kuuntelemaan laulua. Hieman tuli vaivihkaa siinä jammailtuakin. Rohkeasti menee mukaan isompienkin poikien leikkeihin eikä juurikaan katsele, mihin äiti jäi… Muutaman kerran kuului ääti, ääti ja sitten hihkumista, kun löysi etsimänsä. Jännä muuten miten sitä niin helposti tunnistaa sen oman pikkuihmisensä äänen ♥. Samoin silloin, kun hän oli pieni vauva. Se itkuääni oli niin tuttu ja tunnistettava.
M on hyvin perustyytyväinen lapsi. Ei kitise eikä marise turhasta, vaan on aina kovin hyväntuulinen ja nauravainen. Ollut ihan vauvasta saakka. Mutta sitten jos tulee paha mieli, niin sitten myös tulee ja se itku ei ole ihan sieltä hiljaisimmasta päästä… Tai jos palaa pinna, ei sekään jää yleensä huomaamatta – temperamenttia siis löytyy.
Sain toiveen kirjoitella meidän arkirutiineista ja tässäpäs jotain niistäkin! Ruokajutuista voisin kertoa sen verran, että kun poika oli täyttänyt vuoden, mulla oli joku päähänpinttymä, että nyt hänen täytyy syödä täysin samaa ruokaa kuin mekin miehen kanssa. Tunsin olevani jotenkin epäonnistunut, kun pojalle ei maistunutkaan kuin pari ruokalajia. Onneksi aika nopeasti tulin järkiini… Mietin, että hänellä on koko loppuelämänsä aikaa syödä ns. normiruokaa, joten pari kuukautta sinne tänne ei maata kaada. Yritän muutenkin usein näissä lapsiin liittyvissä asioissa pitää mielessä sen, että joka asiasta voi halutessaan repiä stressiä, mutta kannattaako se..? Jos vain ottaisi rennosti! Niinpä jatkoin pikkuhiljaa eri ruokien tarjoilua ja aina hän kyllä maistoi; joitain vain kerran, joitain söi enemmänkin. Nyt tilanne on jo aika hyvä ja monet ruuat uppoavat! Joitain ruokia täytyy hieman muussata, jotta uppoaa vielä paremmin… Parhaiten maistuvat ihan perusruuat (kiusaukset, laatikot, pastaruuat, peruna & lihakastike jne.) ja niitä pyrimmekin usein tekemään. Haluan kuitenkin tarjota vaihtelevia makuja, jotta hän tottuu eri makuihin ja siihen, että ruuat ylipäätään vaihtelevat. Osa ruuista on kuitenkin sellaisia, että ne jäävät suuhun pyörimään. Kasvikset eivät maistu juuri lainkaan ruuan yhteydessä, mutta olen alkanut tarjoamaan niitä ihan yksinään välipaloina; silloin maistuvat ainakin joskus. Eilen broileririsoton seassa meni porkkanaraastetta ihan hyvinkin, mutta yksinään ei maistunut.
M ei vielä syö itse lusikalla, mutta jokusen kerran olemme harjoitelleet. Lusikka kääntyy kuitenkin kädessä aina siten, että kuorma tippuu maahan ennen suuta. Näyttää välillä kovasti siltä, että on vasenkätinen, mutta sitten taas kokeilee oikeaa. Ei ehkä vielä ole ihan selvillä, kumpi olisi se luontevampi puoli. Leipää ei mielellään söisi itse käsin, sillä ei selvästikään tykkää, kun kädet sottaantuvat. Viimeksi tänä aamuna istui syöttötuolissa kädet ylhäällä ja ihan voissa. Leipä edessä lautasella voipuoli alaspäin. Ei vain halua koskea siihen iljettävän niljakkaaseen leipään eikä osaa vielä pidellä pelkästään reunoista. Joten annan leivästä usein pienempiä palasia, jotka on helpompi saada kerralla suuhun. Nokkamuki on edelleen käytössä, mutta päivittäin juo myös normilasista maitoa tai vettä. Osaa jo huomattavasti paremmin kuin esim. kuukausi sitten. Vielä hetki menee ennen kuin alamme opettelemaan normilasista juomista ihan oma-alotteisesti. Tai alkuun taidamme ottaa käyttöön mukit.
Hedelmistä ja marjoista tykkää valtavasti! Varmaan aika lailla kaikkiruokainen niiden suhteen. Ruokailun jälkeen odottaa aina innosta hihkuen Herra Hakkaraisen ksylitolipastilliaan hokien pa pa ja näyttäen yhtä keittiön kaapeista. Emme ole muuten vielä ostaneet pojalle sitä sähköhammasharjaa, josta oli Ensimmäistä kertaa hammaslääkärissä -postauksessani puhetta. Etsiskelimme niitä silloin loppukesästä, mutta emme löytäneet mistään noin pienelle tarkoitettuja sähköhammasharjoja. Tuo onkin nyt lähipäivien tehtävälistalla!
Yöunet ovat olleet viime viikkoina tosi katkonaisia, syynä ensimmäiset puhkeavat poskihampaat. Etu- ja kulmahampaat ovat olleet näkyvissä jo pitkään, mutta nämä poskihampaat on ihan oma lukunsa – tulevat niin vaikean kautta että! Ensimmäisen poskihampaan puhkeaminen kesti todella pitkään! Kun se oli täysin näkyvissä, poika nukkui kaksi yötä heräämättä kertaakaan (nukkuu 11h/yö). Sitten taas alkoi yöhulinat ja tällä hetkellä poskihammas näyttää pilkistävän vasta ihan vähän… Viime yönä hän nukkui kuitenkin oikein levollisesti heräämättä kertaakaan ja kyllä oli itsellänikin aamulla täysin erilainen olo, kun oli saanut nukkua useita tunteja heräämättä (todellinen ihme etten herännyt muuten vain…)!
M käy yöunille aina isänsä saattelemana. Tässä roolissa teimme vaihdon, kun poika oli noin kymmenen kuukauden ikäinen. En saanut häntä enää unille, pelleili ja pyöri vaikka kuinka pitkään eikä meinannutkaan nukkua. Isänsä astuttua remmiin rauhoittui ja suostui käymään helpommin nukkumaan. Niinpä meillä on siitä asti jatkettu näin. Minä annan iltapuuron ja mies hoitaa pojan muut iltatoimet (yövaatteet sekä iltapesut). Jos menen niiden jälkeen epähuomiossa huikkaamaan hyvää yötä kulta, tulee armoton parku ja haluaa heti syliin. Joten, yritän toivotella hyvää yötä jo hieman etukäteen… Usein hiljaa mielessäni, sillä iltatoimien aloittaminen on hänestä jostain syystä jotenkin vastahakoista. Vaikka heti hoitopisteelle päästyään onkin ihan tyytyväinen, niin se matka sinne, se on haasteellinen! Siinä täytyy aina olla jotain erityistä rupateltavaa, joka vie huomion :D.
Hän löysi tänään tuon mielenkiintoisen kynttilärasian. Erityisen hauskaa oli piilotella noita kynttilöitä sohvatyynyjen väliin!
Tänään olemme viettäneet ihan normiarkipäivää. Lähdimme heti aamusta kaupungille asioille ja teimme siellä samalla kivan vaunulenkin kirpsakkaassa pakkassäässä. Sen jälkeen menimme tauolle yhteen kahvilaan; lämmin kaakao tuntui hyvältä vaihtoehdolta! Valitsin sellaisen kahvilan, jossa on leikkipaikka – pienenä taka-ajatuksena rauhallinen kaakaohetki. Pieni herkkusuuni ei välittänyt leikkipaikasta tuon taivaallista kaakaoni nähtyään, joten siinä me hörpimme sitä yhdessä :D. Poika maistoi kaakaota ensimmäistä kertaa elämässään ja näytti tykkäävän. Aina minun vuorollani vierestä kuului kaaka, kaaka, että se siitä rauhallisesta tuokiosta, heh! Välillä piti taukoja ja taapersi menemään, niin söpöläinen mussukka ♥