/

Tänään maistui kuulkaas ensimmäistä kertaa (viikon tauon jälkeen) cappuccino! Ja onpas se vain herkullista! Sitä tässä hörpiskelin ja katselin vanhoja kuviani… Huomio kiinnittyi tuohon kuvaan kisusta ja pojasta. Jotenkin tosi herkkä kuva! Ja voi noita M:n hiuksia; täydellinen sävy ja pieniä kikkaroita siellä täällä. Nyt hänellä on paljon lyhyemmät hiukset ja tuntuu kuin ikääkin olisi sen vuoksi huomattavasti enemmän. Aarteeni täyttää äitienpäivänä kaksi vuotta ♥. 

insta

Näissä kuvissa näkyy monia arkihetkiä, joita näin kotiäitinä koen. Tosin näissä ei ole niitä arkisotkuja, vaan lähinnä niitä siivouksen jälkeisiä ohikiitäviä hetkiä… Oi miksi ne hetket on niin ohikiitäviä? Täällä on tänäänkin sellainen sekamelska, ettei tiedä mistä huoneesta oikein aloittaisi! Lisäksi pojalla on jokin sellainen vaihe, että koko lelukokoelma lähtee aina mukaan joko syömään, lastenohjelmia katsomaan tai mitä milloinkin… Tänäänkin lounaalla keittiönpöytä oli täynnä palloja, traktoreita ja maatilan eläimiä :D. Hyvästi pöydän kattamiset!

Olemme viettäneet tänään kotipäivää, sillä oma flunssani on vielä sen verran päällä ettei viitsi kummoisia suunnitelmia tehdä. Olen pitkin päivää hekotellut sille, miten poika eilen postista lähtiessämme heilutti autosta novascotiannoutajantapaiselle hihkuen heippa lammas ja äänteli sen jälkeen tarmokkaasti lampaan tapaan :D. Koira olisi varmasti tykännyt, jos olisi kuullut, että häntä lampaaksi luultiin…

Tuntuu, että pojan jutut vain paranevat päivä päivältä – mahtava vaihe! Hän on muuten melkoinen papupata, jutustelee ihan koko ajan. Yhden kerran olen autossa sortunut sanomaan, että välillä voidaan olla ihan hiljaakin… Tuli heti huono omatunto, mutta ei sitä hiljaisuutta kestänytkään kuin neljä sekuntia :D. Hän hokee usein jotain tiettyä lausetta niin kauan, kunnes toistan sen tai reagoin siihen jotenkin. Että kyllä kuivaa suuta välillä! Tänään on kuultu aika paljon tarinoita uimahallista, miten siellä on paljon vettä ja kaloja. Ja että uimahalli on kiinni (äitin valkoinen valhe flunssaiselle pojalle) ja että menemme sinne sitten, kun se aukeaa ja yskä helpottaa. 

Poika on myös kova laulamaan ja muistaa aivan hämmästyttävän hyvin sanat kaikista vähänkään enemmän laulamistamme lauluista. Hän laulelee lauluja myös yksinään ja ne on kyllä heti sävelestä vieraankin tunnistettavissa. Hän muistaa, mitä laulua lauletaan aina värikylvyssä ja mitä laulua seurakunnan kerhossa. Laulaa niitä ja hihkuu innoissaan. Silittelee ja halailee kovasti ja on todellinen ilopilleri ♥.

  insta 

/

Mua niin liikutti yhtenä päivänä tämä näky:

003

Kisu meni pojan syliin, osittain. En ole aiemmin nähnyt hänen tekevän niin. Ja vielä tuo vanhempi kisuneitinen, joka on hirmuisen tarkka kehen luottaa ja säikkyy helposti kovia ääniä sekä äkkinäisiä liikkeitä. Silti hän käveli sylistäni pojan syliin. Meinasin tirauttaa pari kyyneltä, mutta sitten juoksinkin työhuoneeseeni kameraa hakemaan. Hihkaisin samalla pysykää siinä, äiti hakee kameran! :D

Siinä samalla talon toiseen päähän juostessani mietin, että tässä on se syy, miksi kaikki ihanat, äkkiarvaamatta syntyvät hetket jäävät nykyään ikuistamatta! Nimittäin en halua enää säilyttää tonnin kameraa sohvalla tai sohvapöydällä uteliaiden pikkusormien ulottuvissa, vaan pidän sen tallessa paikassa, jonne pikkusormet eivät pääse. Näin ollen tilanteet ovat usein tuon kameranhakureissun aikana menneet ohi… Enkä aina jaksa edes nousta kameraa hakemaan ;). Tällä kertaa kuitenkin ehdin paikalle kamera kaulassa ja sain palkkioksi ihania, sydäntälämmittäviä kuvamuistoja ♥

Aivan kuin kisu tuumaisi, että OK, olet tullut jäädäksesi. Näin on hyvä. 

rakkaat

Mielestäni kuvat lapsista ja eläimistä ovat aina jollain tapaa koskettavia, niin teeskentelemättömiä. Lapset ja eläimet kun eivät osaa teeskennellä, vaan heistä paistaa vain ja ainoastaan aitous. Tämä parivaljakko on se hieman harvemmin yhdessä nähty, pojan seurassa viihtyy yleensä enemmän nuorempi kisu, kuten Poika ja kissa – ennen ja nyt -postauksessani näkyi. 

Mietin joskus, kuinka valtavan tärkeitä kisut M:lle ovatkaan. Ja kuinkahan kauan hän ja me saamme kisujen seurasta vielä nauttia. Sydäntä vihloo ajatus kisujen menettämisestä. Kuinka sitten kestää se oma suru ja vieläpä lapsen suru siihen päälle. Arvostakaamme siis näitä päiviä, kun olemme vielä kaikki yhdessä tällä pallolla tallaamassa ♥. Näistä ajatuksista torstaipäivää jatkamaan!

/

Opin viime yönä sen, kuinka uskomaton asia äidinvaisto onkaan. Pojalle maistui eilen ruoka hieman huonommin, mutta hän oli muuten ihan oma itsensä eikä vaikuttanut kipeältä. Silti tuntui, ettei kaikki ole kunnossa ja sanoinkin miehelleni pojan nukahdettua yöunille, että käydään vuorotellen katsomassa, että kaikki on OK. No minun ensimmäisellä käyntivuorollani huomasin heti, että kaikki ei tosiaan ole kunnossa. Jo vaatehuoneessa vastaan tuli pistävä oksennuksen haju ja sitä oli sängyssä ihan valtavasti. Kaikki petivaatteet tyynyä, peittoa, patjaa, pyjamaa ja unikamua myöten sotkussa. Poika niin uninen, ettei päästänyt ääntäkään.

Opin myös sen, kuinka kovasti voikaan toivoa jotain huonoa itselleen toisen sijasta: toivoa, että minä olisin ollut kipeänä lapseni sijaan. Kun hän siinä unenpöpperössä posket punaisina hoki pyjamaansa osoittaen likaista, likaista, äiti pesee, ei haittaa, meinasin pillahtaa itkuun. 

Opin myös sen, kuinka nopeasti sitä ihminen toimiikaan, kun on pakko. Sen parin-kolmen minuutin aikana, minkä mies ja poika olivat suihkussa, ehdin tyhjentää sängyn, ottaa pesukoneesta märät pyykit pois, laittaa ne kuivausrumpuun ja osan narulle, täyttää koneen oksupyykillä, käynnistää koneen, etsiä pojalle uuden peiton ja tyynyn ja vaihtaa hänen sänkyynsä myös puhtaat lakanat. Sen jälkeen olin heitä vastassa kodinhoitohuoneessa lämpimän, puhtaan pyjaman kera. Poika ymmärsi, että rakas Väpä-unikaverikin joutui koneeseen ja Väpän hokemisen sijaan hoki unikaveria. Eli siinä hätätilanteessa kelpasi joku muukin. Hädissäni käänsin koko talon ympäri ja sain tulokseksi pehmeän tonttulakin :D ja Pentikin pehmeän pupusen. Ne kelpasivat hypisteltäviksi vallan mainiosti ja niin uni tuli nopeasti uudestaan ♥.

020

008

Eilen meillä näytti vielä jotakuinkin samalta kuin sunnuntaina – samalta kuin Kotinäkymiä viikonlopulta -postauksessani. Näistä tänään ottamistani kuvista olen enimmät sotkut rajannut pois :D. Kodinhoitohuoneessa on räjähtänyt pyykkipommi, mutta ei sen väliä! Pääasia on se, että poika näyttää parantuneen: hän ei oksentanut kuin sen yhden kerran ja tänään näyttää jo ruokakin maistuvan ♥. Täältä meidän arjestamme toivottelen teillekin aurinkoista päivää!