Täällä eräs haahuileva (loma)haaveilija, moi!
Ei kuulkaas millään pääse tähän viikkoon kiinni tai edes tähän päivään… Vietimme juhannusviikonlopun matkoilla ja kuten aina matkan jälkeen, haahuilen niissä muistoissa vieläkin ja vahva kaukokaipuu vaivaa! Kotiympyrät lähes ahdistavat ja haluan vain lomalle, pois pois täältä. Perheeni kera tottakai. Fyysisesti olen täällä, mutta henkisesti olen lomalla jossain. Tämä on todella rasittava piirre enkä tiedä, voiko tästä oppia pois vai kestääkö tämä fiilis aina tietyn oman aikansa, kun on palannut kotiin. Vaikka pidän itseäni erittäin hyvin kotona viihtyvänä ihmisenä, suorastaan rakastan olla kotona, niin lomamatkan (vaikka se olisi vain kotimaassa) jälkeen menee aikansa, ennen kuin taas asetun kotiin ja viihdyn siellä. Tunnistatteko näitä piirteitä itsessänne? En kyllä usko olevani ainoa :).
Odotin tätä matkaa valtavasti etukäteen, etenkin viimeiset kaksi viikkoa! Edessä häämöttävä viikonloppuloma toi potkua jokaiseen kotipäiväämme ja pojallekin kertoilin tulevasta laivalomasta. Katselimme netistä laivan kuvia ja odotimme… Kerroin, että hän saa pakata lomaa varten oman pienen, kaksivuotislahjaksi saamansa matkalaukun. Ja kuulkaas se oli tärkeä; se oli ihan oma ohjelmanumeronsa! Se oli tärkeä jo terminaalissa, jossa matkalaukkujaan pitelivät äitin ja isin lisäksi myös mummu ja pappa sekä kummisetä ja kummisedän tyttöystävä. Matkalaukku oli niin tärkeä, että se vietiin mukaan myös laivan aamiaiselle :D. Tässä tomerana odotellaan, joko meidän aamiaispöytämme on vapaa:
Reiluun kahteen vuorokauteen sisältyi hyvin lähelle 1000 km autolla ajoa, vuorokauden risteily, yksi hotelliyö sekä loppuhuipennuksena vielä puolipäivää Ikeassa (tai no pari tuntia on ehkä lähempänä kuin puoli päivää…). Ja tuona aikana tuo rakkain ja reippain aarteeni ei kitissyt eikä itkenyt kertaakaan (paitsi pari kertaa, kun äiti katosi yksin vessaan…)! Menomatkan Turkuun istui yksin takapenkillä Raumalle asti, jolloin minä siirryin hänen seurakseen ihan vain siksi, kun säälitti että toinen oli siellä niin reippaana yksin. Aivan uskomaton pieni matkustaja, mua ihan itkettää, kun hän on aina niin kovin kiltti ♥. Hieman ennen Raumaa niin nauratti eräs takapenkillä lausuttu kysymys missä laiva on? Alkoi varmaan jo usko loppumaan, että ollaanko tässä oikeasti laivalle menossa, kun matka vain kestää ja kestää, heh! Ja laivamatkan jälkeen hotellista herättyämme totesi lähes ensisanoikseen mennään laivalle! Ei siis epäilystäkään, oliko matka myös pienen mieleen.
Halusimme matkallakin järjestää hänelle kaikkea mukavaa ohjelmaa ja niin hän sai koluta laivan kaikki leikkipaikat nurkasta nurkkaan, samoin Ikeassa ja kaikissa muissakin pysähdyspaikoissamme. Laskea liukumäkeä aina kun sellainen oli näköpiirissä, heitellä kiviä vesilätäköihin ja syödä tuoreita marjoja niin että napa paukkui. Vadelmista tuumasi komialla pohojammaan murteella nenää nyrpistäen kirpiää!
Ehkä parhaat lomamuistot syntyivät iltaisin, kun kävimme nukkumaan. Hän nukahti aina meidän viereemme, josta sitten nostimme hänet omaan sänkyynsä nukkumaan. Aamuisin hän halusi väliimme pötköttelemään ja jatkoi siinä uniaan vielä tunnin verran. Ihan kiinni minussa, joten nukkumisen sijaan vain katselin noita kauniita pieniä kasvoja. Kotona hän nukkuu aina omassa sängyssään, nukahtaakin sinne, joten en näe häntä näin läheltä hänen nukkuessaan ja se oli kyllä niin suloista katsottavaa, että muistokin liikuttaa. Laivalla nukkumaan käydessämme silitin hänen kasvojaan, kunnes kuului käsky älä silitä nyt :D.
Vähän väliä hän tokaisi M itse kävelee ja niin hän reippaasti käveli paikasta paikkaan. Välillä isi nosti huomaamatta syliinsä ja kantoi, sillä pienet jalat väsyivät väkisinkin ja askeleet lyhenivät lyhenemistään ♥. Kaiken kaikkiaan lomamme onnistui täydellisesti, vielä paremmin kuin viime kesänä. Tuosta reissustamme kirjoitin Matkalla yksivuotiaan kanssa -postauksen, joka täytyy kyllä itsekin käydä lähes vuoden tauon jälkeen lukaisemassa! Lomalla taaperon kanssa ei ollut minkäänmoisia ongelmia, vaikka mies automatkoja hieman etukäteen epäilikin. Itse olin jo ennen reissua varma, että automatkat(kin) sujuvat loistavasti ja niin kävi! Itsekin pääsin kunnolla irtautumaan arkiympyröistä ja olin täysin lomalla! Soitinkin jo aamupäivällä miehelle töihin, että voisiko hän säästää yhden kesälomaviikkonsa myöhemmälle, jotta voisimme lähteä aurinkolomalle… Vastaus kuului, että no katotaan sitä vielä myöhemmin – pelkäsi varmaan, että painelen saman tien matkaa varaamaan :D, kun itse lähinnä tarvitsin vain sellaista pientä vihreän valon vilautusta tätä lomaltapaluuahdistustani lievittämään…
Mutta nyt kun pojan päiväunet vielä jatkuvat, taidan siirtyä aurinkolomia selailemaan… Jotta saataisiin lisää lomamuistoja tuon aarteemme seurassa ♥.
