Turhan usein kamera on jossain toisaalla, kun olisi oiva hetki napsaista kuvamuisto poikamme seurassa. Olen huomannut, että viime kuukausien aikana olen välillä unohtanut koko kameran ja vain elänyt siinä hetkessä. Videokameraakin olemme käyttäneet viimeksi toukokuussa pojan 2-vuotissyntymäpäivillä; tilanne täytyy korjata ja pian!

Valokuvia on aivan ihana katsella jälkeenpäin, sillä niistä pojan kehityksen ja kasvun huomaa niin selvästi. En tiedä mitä muistaisin hänen vauvavuodestaan ilman valokuvien tuomaa muistinvirkistystä. Videokamerasta puhumattakaan! Aivan huikeaa materiaalia sekin on tallentanut – sen avulla mieleen muistuvat monet pojan tavat: seitsemän kuukauden ikäisenä hänellä oli tapana pitää erästä hauskaa ääntä, kymmenen kuukauden iässä hän teki sitä ja tätä jne. Nuo unohtuisivat takuulla ilman videokameraa ja videopätkiä katsellessa syntyykin usein sellaisia ai niin! -ajatuksia.

Vuosi sitten venetsialaisten aikaan hän oli tällainen söpöliini käkkäräpää ja vielä monet vauvapiirteet oli näkyvissä:

Voi että miten aika rientää ♥. Välillä tuntuu hassusti siltä, että kunpa saisin pojan vielä kerran tuollaisena syliini!

Nyt meillä on ihanan reipas taapero. Kiltti, iloinen, nauravainen, sosiaalinen (hieman ujomman äidin mielestä joskus vähän liiankin :D) poika. Meni Uumajan rantatiellä ihan erään parikymppisen naisen viereen osoittelemaan joelle. Yksi käsi selän takana osoitteli joelle sanoen laivoja, paljon vettä! Nainen ei oikein suomea ymmärtänyt, joten vastaukseksi poika sai vain hymyjä. On ollut jo pitkään pojan elkeitä havaittavissa ja joka paikassa bongataan sekä rekat, traktorit että varsinkin mopot! Vaasassa pysähtyi tien reunaan osoittelemaan kuusikymppisen miehen harrikkaa huudahtaen iso mopo! Ja sitä seurasi mahtava pärinä! Harrikkamies seisoi prätkänsä vieressä ja katseli muualle…

Osaa leikkiä hienosti muiden lasten joukossa. Ei vie toisilta leluja eikä töni tai huuda muille. Jos itse saa moista kohtelua osakseen, antaa kyllä palautetta tokaisten tomerasti ei saa! Nyt on kova minun mopo, minun auto, minun kirja -vaihe meneillään. Laivan leikkipaikalla olikin aika pettymys, kun leikkipaikan kahdella mopolla saivat ajaa muutkin lapset… Tänään hermostumista aiheutti se, kun isi puhui fammun kanssa äitin puhelimella. Se on äitin puhelin! ja sitten piti päästä äitin syliin.

Moottoriajoneuvoista hurjan kiinnostunut poikamme on myös kovin herkkä ja hellyydenkipeä. Hän rakastaa sitä, kun joku silittelee ja jos silitys sekunniksi lakkaa, kuuluu heti lisää. Vauvoja ja pienehköjä eläimiä nähdessään haluaisi heti mennä halimaan ja ottaa ne syliin. Tällaisissa tilanteissa kuullaan lähes poikkeuksetta lauseet oii, halitaan sitä, se on pehmeä. Se on söpö. Erityisesti nuoremman kisuneidin kanssa saa tätä harjoittaakin, sillä Sissy on aina valmis hieman ronskimpaankin halimiseen. M myös rakastaa sitä, kun Sissy antaa pienen pusun poskelle ja sitä muistellaan usein silloinkin, kun ei olla kotona kissojen luona. Omien kissojen ansiosta hän osaa kohdella muitakin kissoja hellästi ja kunnioittavasti; pahin hännästärepimisvaihe alkaa onneksi olla takanapäin ja ne miljoonat kieltokerrat alkavat tuottaa tulosta :D. Ihanat kultaiset kissat, jotka ovat niin hienosti tähän uuteen perheenjäseneemme suhtautuneet ♥.

Näissä ajatuksissa viikonlopun viettoon! Viikonloppu pitää sisällään mm. poikamme serkkupoikien synttärijuhlat sekä erään pihakirppistapahtuman, jonne ajattelin lähteä ostoksille. Mukavaa elokuun ensimmäistä viikonloppua teillekin!

Maanantaimoi kaikille ja ihanaa uutta kesäviikkoa! Tämä viikko onkin jälleen alkanut mitä mahtavimmassa auringonpaisteessa. Kyllä nyt kelpaa, kesä tuli vihdoin tännekin!

013

Huomaan pienimuotoisen lomastressin nostavan päätään… Talven mittaan sitä ajattelee, että no kesällä ja kesälomalla ehtii tehdä tuon ja tuon ja tuonkin jopa! No sitten kun se kesä lomineen koittaa, sitä oikeasti haluaa enimmäkseen lomailla. Etenkin näin aurinkoisilla ilmoilla! Takkapuita ehtii tehdä pilviselläkin säällä, samoin sisäsiivouksia… Silti osa asioista on sellaisia, joita voi tehdä vain kesällä ja kun tämä kesä on niin lyhyt niin väkisinkin meinaa sellainen stressinpoikanen puraista. Tunnistatteko samaa itsessänne? Mietin, että pitäisikö tehdä oikein joku kalenterin tyylinen, että merkkaisi sinne, mitä olisi milläkin viikolla ohjelmassa, jotta koko lomaa ei tulisi haahuiltua… Että olisi jokunen ns. hyödyllinenkin päivä viikossa. Ja ainahan sellaisenkin päivän iltana on aikaa lomailla! Puhun tässä siis lähinnä miehen lomasta, sillä onhan se tavallaan minunkin lomaani :D. 

liljat

Tänään olikin jo kivan rento ja lomantuntuinen aamupäivä, kun lähdimme yhdessä kaupungille. Mies kävi ostamassa moottoripyöräänsä uudet jarrupalat ja minä tarvikkeita MioSa. designin tuotteita varten. Sen jälkeen päädyimme torille ja päätimmekin lounastaa siellä auringonpaisteessa. Jälkiruuaksi iso kippo mansikoita! 

Viikonloppua vietimme mm. Pietarsaaren Jaakon Päivillä, josta ostimme pojalle kävelevän ja haukkuvan koiran. Sitä on kuljetettu sen jälkeen joka paikkaan! Milloin se on kissa, milloin Tessu-koira, mutta mukana sen on oltava. Vaikkakin se aluksi hieman pelotti äänillään… Tessu oli tänään mukanamme myös torilla! :D Nauroin tänään taas niiiin makiasti poikamme jutuille! Hän katseli Suntin vettä ja tuumasi: Likaista vettä, ei saa mennä sinne, ei saa kastella päätä. Sitten tulee pipi ja tulee patti päähän. Tässäpäs hyvä varoitus meille kaikille: nauttikaamme kesästä, mutta varovaisesti! :D

P.S. Koska täällä bloggaaja lomailee, kamerakin on aika lailla lomaillut… Tästä syystä uusia kuvia ei ole hetkeen syntynyt; nämäkin kuvat ovat toissaviikolta, kun vietimme miehen synttäreitä. 

Eilen oli niin kiva ja erilainen päivä, pitkästä aikaa. Mitään hirmuisen erikoista päivä ei sisältänyt, normikivoja ja arkisia juttuja vain. Olin jo edellisenä päivänä päättänyt, että huomenna vietän ”äippälomapäivän” ihan perinteisen kaavan mukaan eli blogi pysyi hiljaa ja pojan päiväuniajan tein vain kaikenlaisia muita juttuja. Illalla maalasin puuhelmiä ja katselin tabletilta hömppäsarjoja.

Pojan suusta tulee päivittäin niin mahtavaa juttua, että täytyy siirtää jokunen helmi tännekin! Mietinkin yhtenä päivänä, että miten erilaista tämä aika vauvavuoteen verrattuna onkaan. Vauvathan ovat aina ihania, ihan vain olemalla ja möllöttämällä, mutta nyt kun tämä sanallinen vuorovaikutus on jo tätä luokkaa, niin kyllä saa joskus nauraa mahansa kipeäksi! Koskaan ei tiedä, mitä vastaukseksi saa, kuten tästä Instagram-videostani huomaa. Aivan mahtavaa aikaa! Lisäksi minusta on valtavan söpöä, kun poika puhuttelee itseään vielä etunimellä. M itse kävelee, M menee paapimaan jne. Missähän kohti tuo muuten korvautuu minä-sanalla?

pojansuusta

Eilen vierailin pojan ja äitini kanssa tätini ja hänen miehensä luona. Äitini kantaessa M:a sateessa autoon, tokaisi pieni äkkiä mummu, M kastuu!

Tällä viikolla eniten kuultu lausahdus on ollut tietyllä äänensävyllä lausuttu tota niiiin ja olen tunnistanut heti, keneltä moisen on oppinut… Tässä oppii kuulkaas niin hyvin, mitä itse tulee hoettua, kun ne kuulee lähes kaikuna tuon pienen suusta :D. 

Eilen isänsä tultua töistä koitti perinteinen painimatsi. Sen jälkeen poika tuumasi sormea leukaansa nojaten Hmm mitästäs sitten… tota niiiiin, sitten mennään kauppaan.

Syötetäänkö sun säästöpossua?, kysyin pojalta eilen, johon tämä vastasi Missä isin lompakko on? Nauroin varmaan puoli tuntia!

Illalla pyykkejä kuivumaan ripustaessani poika käveli ohi olohuoneeseen hokien kiitos päivästä.

Minä taas sanon, että voi kiitos maailma tuosta pojasta – on hän sellainen aarre ♥.