Tulipas tänä vuonna täydellinen juhannuskimppu (vaikka itse sanonkin :D)! Ihastelin sitä näistä hetki sitten ottamistani kuvistanikin oikein olan takaa. Tämä juhannuskimppu syntyi ihan vahingossa kauppareissulla; näin ihania pionikimppuja ja pakkohan yksi sellainen oli ostaa, vaikka olin ajatellut tehdä kimpun luonnonkukista. No päätin sitten, että tämän joukkoonhan sopivat täydellisesti valkoiset koiranputket (niitä pitää löytyä joka kesä maljakosta!). Mies nappasi päivän toisen kauppareissumme varrelta muutaman kukkasen ja niin oli kimppuni valmis:

Muistelen kyllä viime kesiltä, että jotain huonoa näissä koiranputkissa on… En enää muista onko se joku inhottava haju, joka niistä hetken kuluttua lähtee vai ovatko vain kovia roskaamaan. No eiköhän se huomiseen mennessä selviä! :P

Teimme päivällä pojan kanssa yhden ruokakauppareissun ja nyt illalla teimme sitten sellaisen herkkupainotteisen reissun, kun mieskin oli mukana valikoimassa omia juhannusherkkujaan. Päivällä kävimme myös ystävien kanssa Rossossa syömässä: juuri kuten vuosi sittenkin – hauska sattuma! Nyt on ihanaa olla vain kotona tämä ilta ja herkutella ja nauttia yhdessäolosta ♥. Eilen illalla teimme pikaiset juhannussiivoukset: mies imuroi, kun minä siivosin keittiön, keräsin siellä täällä kotia seilaavat irtotavarat paikoilleen ja vaihdoin ne juhannuslakanat eli valkoiset pellavaiset. Tänään mies intoilikin työpäivän jälkeen, kun olimme tehneet siivoukset eilen niin tänään voi vain nautiskella! Sanoin sitten, että ei ehkä uskoisi, että on eilen imuroitu, sen verran paljon kaikkia roskia, murusia ja kissankarvoja lattioilla pyörii ja olenkin tänään jo kahteen kertaan imuri kädessä kulkenut. Mies onneksi palautti maan pinnalle ja tuumasi, että tuleepa se juhannus kissankarvoista huolimatta! Tämä kesä on vain niin roskaavaa aikaa, kun seilataan jatkuvasti ulko- ja sisätilojen väliä ties mitkä tossut jaloissa…

Olen viime talven aikana oppinut itsestäni miehen kautta uuden puolen! Nimittäin hän sanoi kerran, että minulla on keskivertoihmistä korkeampi siisteysvaatimustaso :D. Ja minä kun olen aina pitänyt itseäni tosi lunkina siivousten suhteen! Olen myös ollut siinä käsityksessä, että mies on meillä se, joka helpommin huomauttaa siivouksen tarpeesta, mutta lapsen saatuamme roolit ovat keikahtaneetkin toisinpäin.

Pakko vielä hehkuttaa tätä kimppuani – niin kaunis ja kesäinen! Rennon rönsyilevä, kuten juhannuskimppuun kuuluu.

Meillä on jääkaapissa monenlaista herkkua ja nyt taidan lähteä kokoamaan miehille jälkiruuaksi lautasta, jolle asettelen tuoreita mansikoita ja herneitä, viinirypäleitä sekä leipäjuustoa lakkahillon kera. Täytyy miettiä, paistaisinko palan halloumijuustoakin näiden kaveriksi… Oi nam! Puoli vuotta vuoden mahtavimpaan juhlaan, mutta on tämä juhannuskin melkoisen ♥. Taitaa se heti toiseksi yltää vai mitä? :)

Ihanaa keskikesän juhlaa teille jokaiselle!

Eilen koitti kummityttöni kastejuhlan päivä. Ajattelin tuota pientä koko aamupäivän, kun kotona hääräsimme ja juhliin valmistauduimme. En ollut häntä vielä muuten kuin kuvista nähnyt, sillä hän syntyi vasta kolme viikkoa sitten. Mietiskelin myös kummiutta ja sitä, kuinka kummista tulee kummiuden myötä ikään kuin osa perhettä, aivan kuin verisukulainen. Tai näin ainakin itse koen ystäväni kohdalla, joka on M:n kummitäti. Ystävyys syvenee ja saa elinikäisen sinetin.

Tämän kastejuhlan kaava oli hieman erilainen kuin aiemmat, joissa olen ollut: tässä juhlassa kastettiin kaksi pientä tyttövauvaa – serkukset! Ystäväperheemme asuu Oulussa, mutta kastejuhlaa vietettiin toisella paikkakunnalla. Sanoin ystävälleni etukäteen, että varaudu, itken ihan varmasti, mutta itku on vain iloa ja onnea. Ja niinhän siinä sitten kävikin! Pappi sanoi, että olipa lapsi minkä ikäinen tahansa, äidin sydän seuraa lasta hänen joka askeleella. Siinä vaiheessa jo ennestään silmiini kerääntyneet kyyneleet virtasivat poskilleni pienen puron lailla :D.

Tein kummitytölleni itse kortin, johon halusin liittää Anna Puun Mestaripiirros-laulun sanat. Sanat on mielestäni niin kauniit, että itku tulee joka kerta niitä lukiessani tai ne kuullessani. Sopivat mielestäni myös kastejuhlaan oikein hyvin.

Olen niin tottunut tähän poikien maailmaan, että olipas mukavaa väkertää vaihteeksi vaaleanpunaisten vauvajuttujen parissa! ♥

En kestä miten pieniä kolmeviikkoiset ovatkaan! Miten heitä sylissä pitäessään tuntuu, ettei siinä sylissä mitään edes ole – höyhenenkevyt pieni ihmistaimi. Harmittaa, kun en hoksannut ottaa kuvia hänen maailman söpöimmistä, valkoisista pitsiröyhelösukistaan! Ihana poikani silitti vauvan päätä hellästi ja hetken päästä tuli tokaisemaan Meilläkin voisi olla vauva! Sanoin nauraen, että käyppäs sanomassa tuo sama isille ja niin hän meni. Mies katsoi minua huvittuneena huoneen toiselta puolelta – luuli varmaan, että laitoin sanat pojan suuhun, mutta enpäs laittanutkaan! :D Lapset ovat aitoudessaan ja arvaamattomuudessaan ihaninta koko maailmassa!

Kummityttöni äidin tapasin ensimmäistä kertaa syksyllä 2001. Osuimme samaan kaupunkiin, samalle luokalle, samaa (matkailu)alaa opiskelemaan. Meistä tuli melkein heti ns. työpari ja meitä yhdistää monet samankaltaiset asiat: hyvä kielipää, äidinkielen perfektionismi :D, koulutus, olimme pitkään samalla alalla töissä… Meillä on molemmilla pienet pojat ja nyt ystävälläni on myös pieni tytär, jonka kummitädiksi pääsin. Ihanaa, miten elämä meitä täällä pallolla eteenpäin kuljettaa, emmekä tiedä mitään näistä poluista etukäteen.

Nyt menen katsomaan, kun mies ja poika pesevät autoja. Tai no, pienemmän autonpesu on oikeastaan pesuvesilammikoissa pyörällä ajamista :D – juuri kuten pikkupoikana kuuluukin!

Näistä ajatuksistani toivotan teille suloista sunnuntaita! ♥

Viikonloppuna kotonamme oli syntymäpäiväjuhlat – ihanan kesäiset sellaiset! Aurinko paistoi ja koti oli täynnä juhlavieraita, kun juhlistimme kolmevuotiasta poikaamme. Parempi vain uppoutua näihin aurinkoisiin juhlakuviin, sillä tänään on satanut vähän väliä räntää – uskomatonta mutta totta!

Pöydän kimpussa oli keltaista, joten nappasin kaupasta mukaan myös keltaiset servetit. Keltaista löytyi myös pompomeista (jotka eivät näissä kuvissa nyt näykään, mutta roikkuivat ruokailutilan verhotangosta). Keltaisen kaveriksi sopii kivasti vaaleansininen – nämä ovat tainneet olla pojan tähänastisten synttäreiden vakiovärit!

Itse leivoin synttäreille vain sitruunaisia Omar-muffineita, äitini teki herkullisen voileipäkakun ja muut tarjottavat valmisti Leivontapalvelu HyväKakku.

Pöydästä löytyi kinkkuvoileipäkakun lisäksi kinkku-ananas- sekä jauheliha-tonnikalatäytteisiä pikkupizzoja* sekä suussasulava täytekakku*, jonka täytteiksi valitsimme kinuski- ja kuningatarmousset. NAM. Näiden lisäksi olin tilannut appelsiinisuklaisia cake popseja sekä fudgepaloja maussa suklaa-lakritsi-pähkinä.

Täytekakku oli tosi kivan näköinen autoradan ja kolmen ralliauton kera! Poika odotti malttamattomana sen maistamista ja sipaisi siinä odotellessa sormella jo voileipäkakun kylkeäkin – harmi vain, että siinä ei ollutkaan kermavaahtokuorrutus! :D Lauloimme M:lle onnittelulaulun, jonka jälkeen yhdessä puhalsimme kynttilän, joka ei meinannut sammua sitten millään!

Toiveensa mukaisesti hän sai myös valkoisia ilmapalloja keltaisten ja vaaleansinisten kaveriksi. Ilmapallot jäivät kuitenkin lahjojen rinnalla toissijaisiksi! Hän sai lahjaksi erilaisia pelejä (mm. pari palapeliä), sählymailan, -pallon ja -maalin, hämähäkkikeinun, uuden matkalaukun rikkoontuneen tilalle (aikoi heti lähteä laivalle!), rahaa, sähkömönkijän sekä sähköauton. Jälkimmäinen oli lahja meiltä vanhemmilta ja sen hän sai jo heti lauantaiaamuna. Kun lauantaiaamuna heräsimme ja sängyssä vielä makoilimme, lauloimme miehen kanssa pojalle onnittelulaulun. Häntä hieman nolostutti ja niinpä hän painoi heti päänsä takaisin tyynyyn. Kun laulu lakkasi, kuului pienellä, mutta päättäväisellä äänellä Mää haluan nyt mun lahjan. :D

Kädet jännittyneenä suun edessä istui sohvalla ja katseli, kun kannoimme auton olohuoneeseen. Tokaisi siinä: Onpa iso auto. Ja hieno! Alkuun hän ei uskaltanut ajaa autolla, lähinnä istuskeli kyydissä ja luukutti omien sanojensa mukaan suomipoppia. Nyt autolla ajellaan siinä missä mönkkärilläkin eli päivämme ovat täynnä päristelyä! Ulos emme ole näitä vielä vieneet, kesää odotellessa… Ainakin mönkijä pääsee mukaan ulkoleikkeihin. Yllätyimme, kuinka hyvin poika osasi mersullaankin jo ajella! Ei juurikaan seiniin törmäile ja pienistäkin väleistä pääsee ohi kolhimatta mitään. Olimme ajatelleet, että ottaa varmaan oman aikansa ennen kuin oppii autolla ajamaan, siinä kun on kaksi vaihdettakin, mutta heti osasi jopa peruutellakin.

Viimeiset vieraat kun alkoivat lauantaina poistumaan, pääsi pojalta itku, niin kivat syntymäpäiväjuhlat oli. Lämpimät kiitokset kaikille! ♥

*Saatu blogin kautta.