/

Eilinen oli täysin tavallinen tiistai. Elimme keskellä arkea, mutta silti huomasin, että päivässä oli jotain erilaista ja erityistä. Olen viime päivinä huomannut ajattelevani asioita hieman eri kantilta. En ole koskaan pitänyt arkea mitenkään kovin tylsänä pakkopullana, vaan olen aina yrittänyt siitä parhaani mukaan nauttia, sillä pidän sitä hyvin tärkeänä. Elämähän on hyvin suurimmilta osin arkea! Ja se arki täytyy itse muokata sellaiseksi, että siitä voi nauttia; millä tavoin se sitten ikinä onkaan mahdollista. Säännöllisesti täytyisi kuitenkin olla sellaisia kivoja hetkiä, joista tulee hyvä mieli. Toiselle se saattaa olla tunnin hikilenkki, toiselle vartti kahvikupposen ääressä, toiselle leikkivän lapsen katseleminen, toiselle kissa kainalossa makoileminen tai näitä kaikkia. Tällainen tapa auttaa elämään hetkessä, kun nauttii niistä käsillä olevista päivistä eikä aina odota esimerkiksi tulevaa viikonloppua. Kun päivä kääntyy iltaan (ja pöly laskeutuu :D), voi sitten miettiä, mitä kaikkea kivaa koinkaan ja mietiskelinkään tänään.

Luin jonkin artikkelin (harmikseni en enää löytänyt siihen linkkiä) ja siitä mieleeni jäi mm. se, että tutkijat ovat todenneet kiitollisuudenaiheiden listaamisen todella lisäävän onnen tunnetta ja pitävän masennusta loitolla. Uskon, että tuossa on perää! Mitään kiitollisuudenaiheita en itse ole listannut, mutta iltaisin, kun poika käy nukkumaan, mietin usein päivän kulkua ja päivän kohokohtia. Olen huomannut, että tuo auttaa kiinnittämään huomioni entistä enemmän niihin elämän valoisiin puoliin. Jonkun korviin tämä saattaa kuulostaa hömpältä, mutta älä arvostele, ennen kuin testaat! Mitä haittaa on pienestä lisäonnentunteesta?

Mietin, että mitäpäs jos listaisi ihan ylös asti noita ”päivän parhaita”… Ja voisihan se olla vaikka yksikin asia/päivä eikä välttämättä useita. Aika äkkiä siitä tulisi varmasti tapa ja olisi hauska lukea niitä joskus jälkikäteenkin. Tähän mennessä tämä iltatapani on tuntunut ihan toimivalta, joten voisihan tuota kirjallistakin versiota kokeilla. Mistä nämä ajatukseni sitten alunperin lähtivät liikkeelle? No PikkuVaniljan Martinasta! Hänen Instagram-tilillään olen nähnyt tekstejä aiheesta ja kiinnostuin heti! Martina kirjoittaa mm. näin:

Ensimmäinen kiitollisuuspäiväkirjani tuli juuri täyteen. Vuoden kokemuksella voin sanoa, että kun ympäröit itsesi kiitollisuudella päivittäin edes pienen hetken ajan, alkaa uskomattomia asioita tapahtua!

Onko teillä kokemusta tällaisesta? Tuntuu, että nykyään jatkuvasti tavoitellaan jotain isompaa, suurempaa, hienompaa mitä sillä hetkellä jo on tai omistaa. Toki tuota on hyvä olla jossain määrin, kunnianhimoa, mutta jos se alkaa syömään tyytyväisyyttä elämän nykytilanteesta, ollaan menty metsään. Kun olimme viikonloppuna keilaamassa ja keilapallo kädessäni odottelin puomin nousua, mietin, että tämä elämä on ihan täydellistä. Just nyt ja just näin! Tuo pieni ja ohikiitävä hetki jäi mieleeni; se tunne, mitä silloin koin. Toki mielessä on erilaisia haaveita, isompia ja pienempiä, mutta ne tai niiden toteutumatta jääminen eivät poista onnea ja onnellisuudentunnetta nykytilanteesta.

Kuten alussa kirjoitin, eilinen oli täysin tavallinen tiistai, mutta se ei tuntunut siltä. Leijuin jossain tyytyväisyyden pilvessäni, vaikka ruuaksi suunnittelemani jauheliha oli ihmeellisesti jääkaapissa harmaantunut ja jouduin taikomaan päivällisruuan tuosta noin vain pakastimen antimista. Söimme sitten tikkuperunoita, porkkana- ja palsternakkatikkuja sekä kalapuikkoja! Samalla pakastinta kaivaessani innostuin pesemään sen, sillä se jäi jokin aika sitten tekemättä. Pesin kaikki laatikot ja kävin jokaisen ruokatarvikkeen yksitellen läpi. Järjestin laatikot myös uudestaan siten, että jokaiselle tarvikkeelle on omansa. Esimerkiksi jääpalat ja kauratyynyt yhteen (jälkimmäisten on aina oltava kylmässä, sillä saatan tarvita yhtäkkiä!), leivät, lihat, kasvikset ja marjat omaansa. Lisäksi on aina oltava pari sekalokeroa muille ruokatarvikkeille! Mies on sellainen sujauttelija, että tämä järjestys ei varmasti kovin pitkään säily, mutta jos nyt edes hetken tai sitten teen lokeroihin lappuset :D.

Pakastimesta löysin yhden rasiallisen pakastamiani raparperinpalasia sekä pojan synttäreiltä ylijääneitä suklaakakun palasia. Niinpä keitin raparpereistä mehun ja herkuttelimme sen kanssa viimeiset suklaakakun muruset. Poika mutusteli puolivälissä palaansa ja tokaisi suu suklaassa, että otan kohta lisää tätä! Valitettavasti paloja oli vain kolme…

Tämän keskiviikkoiltapäivän ihana hetkeni tulee olemaan cappuccino aurinkoisella ja niiiin lämpimällä lasiterassilla, joten sinne siis! ♥

/

Helatorstain viettoa, alkuilta jo, äkkiä meni tämä arkipyhä! Aamulla aika tuntui matelevan, mutta sitten päivään ilmaantuikin ohjelmaa kuin itsestään. Miehellä oli harrastushommia autotallissa, oli kaupassakäyntiä, ruuanlaittoa, Presidentti Mauno Koiviston hautajaisten seuraamista ja ajelullakin kävimme. Ostin pojalle samalla muutamia kesäulkovaatteita käytettyinä, sillä tällä menolla uudet eivät ulkokäytössä kovinkaan montaa päivää ehjinä pysy! Jos ensimmäisen ulkoilun jälkeen housunpolvet ovat puhki, harmitus on huomattavasti pienempi, jos housut ovat maksaneet euron eikä kolmekymppiä. Nyt ei tarvitse varoa eikä mielestäni noin pienen tarvitse muutenkaan vaatteitaan vielä osata varoa. Tässäpäs vielä muutama helatorstain miete…

Yksityinen terveydenhoito ei todellakaan automaattisesti tarkoita parempaa terveydenhoitoa, vaikka hintalappu jotain sensuuntaista olettaa antaisikin. Olen todella pettynyt siihen, miten poikaa maanantaina yksityisellä lääkäriasemalla hoidettiin tai oikeastaan jätettiin hoitamatta. Usko lääkäriin oli vielä maanantai-iltana kova, mutta tiistai todisti toisin. Harmitti, miksi ei tutkittu nielua, sillä kaulan imusolmukkeet selvästi pullottivat jo silloin ja poika oli kerran minulle kurkkuaan valittanut. Lääkäri vilkaisi yhden ainoan kerran nieluun ja koska se ei kunnolla onnistunut, jätti asian sikseen. Crp:n jälkeen kotiin, vaikka kuumetta oli 40 astetta. Sama tiistaina ja sanoin miehelle, että keskiviikkona teen uuden lääkärireissun, ei tästä mitään tule – tiedättekö, se äidinvaisto! Eilen tein sitten hetken töitä, kun äitini oli pojan seurana. Kuume nousi taas puoliltapäivin 40 asteeseen. Kun se hetkeä myöhemmin näytti jo 41 astetta, hyppäsimme autoon ja suuntasimme suoraan lastenosastolle. Kiitos julkinen terveydenhoito; minua pojan äitinä kuunneltiin, kun selitin hänen oireitaan ja kaikki tarpeellinen tutkittiin eikä mitään jätetty puolitiehen tai arvailujen varaan! Vieläkin pala kurkussa siitä kultaisesta ja rautaisen ammattitaitoisesta kohtelusta, jota osaksemme saimme ♥. Koska tämä tuntuu olevan jo enemmän kuin sääntö eikä poikkeus, taidan jatkossa kääntyä aina julkisen sektorin puoleen. Ainoana miinuksena olen pitänyt jonoja ja sen vuoksi erityisesti lapsen kanssa suosinut yksityistä, mutta hoidon laatu ratkaisee.

Poika sai antibioottikuurin, jonka aloitimme heti eilen illalla. Sen ansiosta kuume on pysynyt poissa ja pieni on virtaa täynnä! Siitä asti, kun hänen kuumeensa noin korkeaksi nousi, takaraivossani jyskyttivät sekä keuhkokuumeen että streptokokin mahdollisuudet. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että vain noissa taudeissa kuumeeni on ollut korkeimmillaan – juuri siellä 40 asteessa. Näin tälläkin kertaa, sillä pojalla näyttää olevan juuri kyseinen nielutulehdus. Sydäntä särkee, sillä hän kärsi ihan turhaan kaksi lisävuorokautta sen ensimmäisen lääkärikäynnin jälkeen! Lisäksi missasimme pojan elämän ensimmäisen päiväkotikevätjuhlan, sillä koska hän ei saanut lääkkeitä ajoissa, ei hän ehtinyt toipua kuumeesta kevätjuhlaan mennessä. Varmasti uskotte ja tiedätte, kuinka kovasti olisin halunnut nähdä hänet siellä esiintymässä! ♥

Mietin tänään myös sellaista, miten helpottavaa uhmakohtaus voikaan kolmen päivän sairastelun jälkeen olla – helpottavaa kuunneltavaa äidille ainakin! Lapsella on energiaa uhmata, kun isi meni ja kääntyi aivan väärästä risteyksestä! Jaksoi raukka raivota 10 pitkää minuuttia. Näihin reagoimiseen saimme juuri kolmevuotisneuvolassakin infoa. Itse menen edelleen aivan täysin rauhalliseen tilaan, kun lapsi raivoaa enkä yritäkään hillitä hänen raivoaan. Täytyyhän sen päästä ulos, ei tunteita voi tukahduttaa! Noin kohtaus menee suht nopeasti ohi ja lapsi haluaa sen jälkeen heti syliin ja halaukseen; on selvästi itsekin hämmentynyt, mikä se sellainen raivo oli!

Kävimme Prismassa pienillä heräteostoksilla, miehen idea. Ajattelin ostaa samalla uusia kasvojenpuhdistussieniä, sillä olen luvannut tehdä tänään miehelle kotikasvohoidon, heh! Niiiiin kauan hän on sitä jo odottanut, että enää en keksinyt tarpeeksi hyvää syytä lykätä asiaa… :P Sanoin sitten siellä hammastahnahyllyllä, että ai niin, käydäänpäs hakemassa isille niitä meikkisieniä! Poika hihkui tuota kaupassa muutamaan otteseen hyvin kuuluvalla äänellä ”Isille meikkisieniä!”, mies oli ylpeä :D.

Tämä hortensiani voisi liittyä postaukseen vaikka siten, että hämmästelin tänään taas ties kuinka monettako kertaa, että kylläpä tuo vain imeekin vettä! Aika lailla joka tai joka toinen päivä saa olla kastelemassa?

Tällainen viikko täällä tähän mennessä! Seuraavaksi vähän iltapalaa ja sen jälkeen ilta-antibiootin kanssa vääntämistä… Sitten helatorstain iltaa viettämään! Jospas jaksaisin tänään itsekin hieman valvoa, eilen kun tuli nukahdettua pojan kanssa yhtä aikaa yöunille… :)

/

Äitienpäiväviikonloppu tuli ja meni enkä ehtinyt tänne ollenkaan! Harmittaa, mutta koska mies oli töissä pitkää päivää, valitsin tärkeimmän ja pidin seuraa pojalleni. Neljäs äitienpäiväni oli hieman erilainen kuin aiemmat. Heräsin aamulla pojan söpöön ääneen joka sanoi vierestäni Hyvää äitienpäivää. Heräsin tosi väsyneenä, sillä olin valvonut kahtena edellisenä yönä enemmän kuin nukkunut. Pojalla on kova yskä ja hän yski kaksi yötä ihan taukoamatta. Mies nukkui sohvalla ja minä yritin silmät ristissä korjailla pienen asentoa, kohottaa jatkuvasti tyynyltä valuvaa päätä, tarjota milloin vettä ja milloin hunajaa oloa helpottamaan… Tuollaiset yllättäen ilmaantuvat valvotut yöt tuntuvat melko rankoilta!

Poika oli kattanut isänsä kanssa aamiaisen pöytään ja niinpä mussutin siinä paahtoleipää tuorepuristetun appelsiinimehun kera. Mies kysyi aamiaistoiveitani edellisenä päivänä ja sanoin, että en halua mitään ihmeellistä: leipää ja tuorepuristettua appelsiinimehua – jälkimmäinen on niin herkkua! Silti pöydästä löytyi jogurttia, pala suklaakakkua ja sulatettuun suklaaseen upotettuja vadelmia. Siitä sitten melko pian mies lähtikin töihin ja minä jäin pojan kanssa kaksin. Makoilimme sohvalla ja katselimme lastenohjelmia, kunnes oli aika alkaa laittautumaan. Meillä oli varattuna äitienpäivälounas naapurikaupungista ja sinne suunnistimmekin puoliltapäivin. Saimme seuraksemme vanhempani sekä veljeni ja hänen avovaimonsa. Lounaan jälkeen veljeni ja avovaimonsa hyppäsivät autoni kyytiin ja suuntasimme vielä mummuani moikkaamaan. Itse olin käynyt siellä pojan kanssa jo paria päivää aiemmin. Veimme tuolloin mummulleni äitienpäiväruusun. Annoin ruusun pojalle auton luona ja sanoin, että vietkö isomummulle ja toivotat samalla hyvää äitienpäivää. Poika antoi ruusun mummulle keittiössä, halasi ja sanoi korvan kohdalla hyvää äitienpäivää. En ole pappani kuoleman jälkeen nähnyt mummuni liikuttuvan, mutta nyt 16 vuoden tauon jälkeen näin ja siinä me yhdessä nyyhkytimme. Mummu sanoi muistavansa tuon ihanan hetken ikuisesti.

Mummun luota suuntasimme äitienpäivänä matkamme vielä vanhemmilleni ja illaksi palasimme pojan kanssa kotiin. Mies kotiutui juuri ennen pojan nukkumaanmenoa ja äitienpäiväni päättyi Leijonien peliä seuraten.

Mieheltä sain kymmenen keltaista ruusua. Itse olin ostanut itselleni nuo pinkit pionit – ensimmäiset tälle vuodelle! Nauratti kun otin näitä kuvia, sillä vanhempi kisuneitinen mietti samanaikaisesti taustalla, että mitähän tuolta takan päältä löytyy… Ei kuitenkaan hypännyt, mutta kauan se sitä mietti. Ketterä 14-vuotias! ♥

Poika oli askarrellut päiväkodissa ihanan keltaisen kukkakortin ja istuttanut taimen, voi niisk! Runokin kortista löytyi ja itkin jo kolmannen sanan kohdalla sitä lukiessani :D. Mieheltä sain lahjaksi kaksi uutta helaa Pandoran rannekoruuni. Joskus törmää keskusteluun siitä, miten puolisoiden ei tulisi/kuuluisi ostaa toisilleen isän- tai äitienpäivälahjoja, mutta itse olen eri mieltä. Ensinnäkään pieni lapsi ei kunnolla ymmärrä päivän merkitystä, jolloin vanhempi voi hieman opastaa asiassa. Yhtä tärkeää kun on muistaa omaa äitiään, on tärkeää muistaa myös oman lapsensa äitiä. Se on kunnioituksen osoitus omalle puolisolle, ikään kuin kiitos, että olet niin hyvä äiti/isä lapselleni. Olen yleisestikin sitä mieltä, että elämässä täytyy juhlia aina, kun siihen pienikin aihe on.

Nyt vielä hetki töitä cappuccino kourassa – näin iltapäivästä tämä työtahti aina hieman hidastuu… Ja sitten poikaa hakemaan! Ajattelimme grillata tänään päivällisruuan, sillä aurinko paistaa niin ihanasti. Illalla on sitten luvassa MM-lätkää. Pelit ovat menneet näissä kisoissa vähän niin ja näin, mutta jospas Leijonat illalla yllättäisivät! Pitkistä työpäivistään johtuen mies on nukahtanut iltaisin usein samaan aikaan kuin kolmevuotiaamme, mutta tänään olisi tarkoitus katsoa peli yhdessä – saapa nähdä miten käy ;).