/

Huh hah hei! Täällä kuulkaas mennään taas niin tukka putkella aamusta iltaan! Tosin eilen oivalsin, että eivät nämä hommat tekemällä lopu, joten joskus voisi vain olla, mutta kun ei pysty. Takaraivossa jyskyttää tekemättömät työt ja jos jonain päivänä jätän ne tekemättä, tiedän jo etukäteen, että seuraavana päivänä hommia on tuplasti. Näin ollen tuntuu mieluisimmalta paiskia hommia niska limassa päivittäin :D. Ja puhun nyt työasioistani, joiden lomaan pitäisi ehtiä sovittaa jotain muutakin, esim. kotihommia…

Viikonloppuna Tampereen reissulta tarttui mukaan hieman lisäsäilytystilaa työhuoneeseeni ja mies kokosikin ne aamulla. Kyllä nyt alkaa kuulkaas hommat sujumaan, kun kaikenlaista saa ihan tähän käden ulottuville! Vielä pientä hienosäätöä ennen kuin viitsin ikuistaa näkymiä kamerallekin. Mutta oi miten ihanaa tässä työpöydän ääressä on nyt istuskella, kun päivä päivältä pöytä tyhjenee ja näkyy hieman jopa pöydän kanttakin, heh! Tästä voi mietintätauoilla vaikka vilkuilla ulos tiellä liikkujia, höyryävä kupponen kädessä ♥. Villasukatkin ovat valmiina viereisessä korissa, sillä aina joskus niillekin tulee tarvetta!

Tässä muutamia arkiräpsyjä viime päiviltä Instagramin puolelta. Vinkkinä, että kannattaa seurailla sielläkin, sillä tällä viikolla siellä tulee tapahtumaan jotain superkivaa! ;)

arki

En mä milloinkaan opi! Kirjoitin nimittäin jokin aika sitten, että pojan pahin kissavaihe on ohitse; enää ei vedetä hännästä. Nojuuei, mutta siitä postauksesta seuraavana päivänä alkoi jokin toinen vaihe ja nykyään tehdään kaikkea muuta. Nostetaan kissa ilmaan tavalla, jolla ei todellakaan saisi ja loikataan maassa makaavan kissan yli jne. Täällä ollaan kurkku lähes käheänä, sen verran saa kauhusta itsekin välillä kiljahdella. Kissat kestävät, mutta en tiedä, kestänkö minä… En sitten enää edes mainitse, kun tämä vaihe on jonain päivänä ohitse :). 

arki

Vaikka tuo pieni poikamme onkin välillä melkoinen pikkuveijari, on hänellä myös se hyvin herkkä puolensa (ja onneksi siitä pääsevät usein osallisiksi myös kissat). Tampereen lomaltamme mieleeni päällimmäiseksi jäi se, kun makasin lauantaina alkuillasta hotellihuoneessamme valtavan pääkivun kourissa. Poika kävi isänsä kanssa kaupassa ja sieltä tultuaan tuli luokseni sanoen hyvin lempeällä äänellä heippa kulta äiti. Voi rakkaus, vieläkin tulee tippa linssiin, kun tuota muistelen. En tiedä, onko edes mitään kauniimpaa ja kultaisempaa ♥.

Tuosta huomaan, miten tehokkaasti hän oppii siitä, miten hänelle itselleen puhutaan. Kulta-sana on tarttunut, sillä itse kutsun häntä enemmän sanalla kulta kuin hänen omalla nimellään. Niin se on ollut alusta lähtien, se vain tulee niin automaattisesti ja onpa pari kertaa kaupassa hieman hävettänytkin :D. Onko teidän pienellä jokin hellyttelynimi?

/

Nyt kun perheessämme on tuo pieni ihminen, on moni asia hyvin erilaista. Tuntuu, että monelle asialle täytyy oikein erikseen järjestää aikaa, jotta ne saa kunnolla tehtyä. Yksi tuollainen juttu on ollut varaston siivoaminen! Olen koko talven ”haaveillut”, että kesällä sen siivoamme, sillä edellisestä siivouksesta on jo kolmisen vuotta aikaa, kääks! Näinä viime vuosina varastoon onkin jemmattu yhtä sun toista (lapsenkin myötä sinne on päätynyt vaikka ja mitä säilytettävää) ja nyt viimeiset kuukaudet siellä ei ole kunnolla mahtunut edes tavaroita penkomaan… Että kun joku joskus pyysi kuvaa varastostamme, pyyhin ensin otsahikeä ja vastasin sitten kommenttiin, että ei ehkä ole tulossa, kiitos vain ideasta :D. 

Varastossa metallihyllyt kiertävät seinää U:n muotoisesti ja nyt lattiapinta-ala on täysin tyhjä, kun se vielä aamulla oli täynnä kaikenlaista laatikkoa, pussia ja purnukkaa… Eniten innoissani olen siitä, että sain omat hyllyt pihalyhdyille ja -ruukuille eikä niitä aina tarvitse etsiä sieltä sun täältä! Muutamasta lyhdystä taidankin luopua, sen verran monta niitä on vuosien mittaan ehtinyt kertymään… Pari aikoinaan Hemtexistä ostamaani lyhtyä pääsee uudelleenmaalaukseen, sillä niiden mustat osat ovat niin haalistuneet. Mattamustaa spraytä löytyy jo valmiina, joten äkkiäkös ne suhauttaa! Nuo lyhdyt taitavatkin olla lemppareitani yhden aikoinaan blogini kautta saamani Leino Designin -lyhdyn lisäksi. Tuo viimeisin on muuten ruostumatonta terästä eli on tänäkin päivänä kuin uusi!

Toinen asia, josta olen tämän varasto-operaation jäljiltä onnessani on se, että nyt kaikki samankaltaiset tavarat löytyvät samasta paikasta eikä samankaltaisia juttuja ole ripoteltuna siellä täällä. Myös pojan kaikki tavarat ovat keskitetysti omilla hyllyillään. Mm. vauvasängyn sekä syöttiksen vauva-ajan osia, vaatteita – etenkin jälkimmäisiä riittää, sillä voitteko kuvitella, en ole myynyt pois vielä mitään! Olen ajatellut, että jos meille joskus toinen lapsi suodaan, on se taatusti poika, joten… :D

koti

Poika on viettänyt tätä tiistaipäivää mummunsa kanssa, jotta olemme miehen kanssa voineet täysipainotteisesti keskittyä raivaushommaan. Nyt autotallissa odotteleekin kiva tavarakuorma kuljetusta – osa päätyy lahjoitettaviksi ja osa hyötykäyttöasemalle. Näiden lisäksi varaston hyllylle jäi kolme laatikollista kirppiskamaa. Nuo mun kirppislaatikot on hieman sellaisia, että niihin jotenkin kummasti aina ilmaantuu uutta täytettä kodin kaapeista, vaikka tasaiseen tahtiin niitä onneksi uusiinkin koteihin päätyy. Kuten jossain aiemmassa postauksessanikin mainitsin, niin onhan se vähän eräänlainen harrastuskin tuo kirppistely! 

Nyt hörpiskelen tässä ansaittua cappuccinoa ennen kuin lähdemme poikaamme noutamaan. Tänään on tapahtunut paljon erilaisia asioita myös MioSa. designin rintamalla! Olen saanut pari uutta jälleenmyyntitiedustelua ja postissa tuli eräs hartaasti odottamani tarvike (tai sen mallikappale) syksyn uutuustuotteeseen. Tämä tuote tulee olemaan osa lastenhuoneen sisustusta enkä malta odottaa, että pääsen esittelemään niitä teillekin! On niin valtavasti erilaisia tuoteideoita, mutta kaikkeen ei millään aika riitä… Nooh pikkuhiljaa, ei kai tässä mikään kiire näiden kanssa olekaan!

/

Turhan usein kamera on jossain toisaalla, kun olisi oiva hetki napsaista kuvamuisto poikamme seurassa. Olen huomannut, että viime kuukausien aikana olen välillä unohtanut koko kameran ja vain elänyt siinä hetkessä. Videokameraakin olemme käyttäneet viimeksi toukokuussa pojan 2-vuotissyntymäpäivillä; tilanne täytyy korjata ja pian!

Valokuvia on aivan ihana katsella jälkeenpäin, sillä niistä pojan kehityksen ja kasvun huomaa niin selvästi. En tiedä mitä muistaisin hänen vauvavuodestaan ilman valokuvien tuomaa muistinvirkistystä. Videokamerasta puhumattakaan! Aivan huikeaa materiaalia sekin on tallentanut – sen avulla mieleen muistuvat monet pojan tavat: seitsemän kuukauden ikäisenä hänellä oli tapana pitää erästä hauskaa ääntä, kymmenen kuukauden iässä hän teki sitä ja tätä jne. Nuo unohtuisivat takuulla ilman videokameraa ja videopätkiä katsellessa syntyykin usein sellaisia ai niin! -ajatuksia.

Vuosi sitten venetsialaisten aikaan hän oli tällainen söpöliini käkkäräpää ja vielä monet vauvapiirteet oli näkyvissä:

Voi että miten aika rientää ♥. Välillä tuntuu hassusti siltä, että kunpa saisin pojan vielä kerran tuollaisena syliini!

Nyt meillä on ihanan reipas taapero. Kiltti, iloinen, nauravainen, sosiaalinen (hieman ujomman äidin mielestä joskus vähän liiankin :D) poika. Meni Uumajan rantatiellä ihan erään parikymppisen naisen viereen osoittelemaan joelle. Yksi käsi selän takana osoitteli joelle sanoen laivoja, paljon vettä! Nainen ei oikein suomea ymmärtänyt, joten vastaukseksi poika sai vain hymyjä. On ollut jo pitkään pojan elkeitä havaittavissa ja joka paikassa bongataan sekä rekat, traktorit että varsinkin mopot! Vaasassa pysähtyi tien reunaan osoittelemaan kuusikymppisen miehen harrikkaa huudahtaen iso mopo! Ja sitä seurasi mahtava pärinä! Harrikkamies seisoi prätkänsä vieressä ja katseli muualle…

Osaa leikkiä hienosti muiden lasten joukossa. Ei vie toisilta leluja eikä töni tai huuda muille. Jos itse saa moista kohtelua osakseen, antaa kyllä palautetta tokaisten tomerasti ei saa! Nyt on kova minun mopo, minun auto, minun kirja -vaihe meneillään. Laivan leikkipaikalla olikin aika pettymys, kun leikkipaikan kahdella mopolla saivat ajaa muutkin lapset… Tänään hermostumista aiheutti se, kun isi puhui fammun kanssa äitin puhelimella. Se on äitin puhelin! ja sitten piti päästä äitin syliin.

Moottoriajoneuvoista hurjan kiinnostunut poikamme on myös kovin herkkä ja hellyydenkipeä. Hän rakastaa sitä, kun joku silittelee ja jos silitys sekunniksi lakkaa, kuuluu heti lisää. Vauvoja ja pienehköjä eläimiä nähdessään haluaisi heti mennä halimaan ja ottaa ne syliin. Tällaisissa tilanteissa kuullaan lähes poikkeuksetta lauseet oii, halitaan sitä, se on pehmeä. Se on söpö. Erityisesti nuoremman kisuneidin kanssa saa tätä harjoittaakin, sillä Sissy on aina valmis hieman ronskimpaankin halimiseen. M myös rakastaa sitä, kun Sissy antaa pienen pusun poskelle ja sitä muistellaan usein silloinkin, kun ei olla kotona kissojen luona. Omien kissojen ansiosta hän osaa kohdella muitakin kissoja hellästi ja kunnioittavasti; pahin hännästärepimisvaihe alkaa onneksi olla takanapäin ja ne miljoonat kieltokerrat alkavat tuottaa tulosta :D. Ihanat kultaiset kissat, jotka ovat niin hienosti tähän uuteen perheenjäseneemme suhtautuneet ♥.

Näissä ajatuksissa viikonlopun viettoon! Viikonloppu pitää sisällään mm. poikamme serkkupoikien synttärijuhlat sekä erään pihakirppistapahtuman, jonne ajattelin lähteä ostoksille. Mukavaa elokuun ensimmäistä viikonloppua teillekin!