/

Ajattelin kirjoitella muistoksi, millainen on meidän tyypillinen arkipäivämme tällä hetkellä. Näinä päivinä, kun mies käy normaalisti töissä, esikoinen on neljännellä luokalla ja keskimmäinen esikoulussa. Minä kuopuksen, joka täyttää ensi kuun alussa puolitoista vuotta, kanssa kotona. Samalla töitä MioSa. design -verkkokauppani parissa tehden.

Mies lähtee aamuisin töihin ja seuraavana herää esikoinen. Usein keskimmäinen vielä jatkaa uniaan, mutta joskus harvoin saattaa nousta samaan aikaan isoveljensä kanssa. Tämän jälkeen heräillään tytön kanssa ja usein pojat tulevat makoilemaan meidän seuraan, kunnes suuntaamme kaikki yhdessä aamupalalle.

Aamupalan jälkeen esikoinen suuntaa kouluun ja minä lähden tytön kanssa viemään keskimmäistä eskariin. Joskus käydään samalla kaupassa tai sitten suunnataan suoraan takaisin kotiin. Jos ollaan aamupäivä kotona, ulkoillaan ennen lounasta ja vain hengaillaan kotona, teen usein kotitöitä samalla. Pyykinpesua, yleistä siivousta (tavaroita paikoilleen jne.). Jos ei vietetä aamupäivää kotona, suunnataan joko asioille, ystävien luo, kerhoon tms. Lounaaksi yleensä pyritään tulemaan kotiin, jotta saan tytön hyvin heti luonaan jälkeen nukkumaan. Päiväuniaika on tärkeä, sillä silloin teen lähes aina töitä. Joko verkkokaupan tilauksia, jälleenmyyjän täydennyksiä, tarviketilauksia, tehtävälistan päivittämistä, tulevan suunnittelua ja vaikka ja mitä! Toki päiväuniaika on tärkeä myös siksi, että se katkaisee päivän ja saan hengähdystauon.

Tyttö nukkuu useimmiten puolitoista tuntia, alkaen klo 12. Hän nukkuu päiväunensa isoveljiensä ”nukkumahuoneessa”, joka on kauempana työhuoneestani kuin meidän makkari, jossa hän nukkuu yönsä. Kun tyttö herää, on välipalan aika ja usein tässä vaiheessa esikoinen on tullut tai tulossa pian koulusta kotiin. Joskus tässä kohtaa täytyy tehdä reissu postiin tai sitten vasta illemmalla/seuraavana päivänä, päivästä riippuen.

Leikitään kotosalla, esikoinen tekee läksyjään ja autan tarvittaessa (mun heiniä äidinkieli ja vieraat kielet, miehen matematiikka) tai kyselen kokeita varten. Ollaan huomattu, että tällä vanhempien avulla/osallistumisella koulutyöhön on suora vaikutus koulumenestykseen. Muuten kirjat saattavat sujahtaa reppuun aika piankin ”joo tein jo, oli helppoja” -huudahdusten kera ;). Opettajat kuitenkin ehtivät tunnilla auttaa/neuvoa vain rajallisen määrän oppilasta kohti, joten kodilla on myös iso vastuu. Olen saanut monesti IG:ssani viestiä ja kiitosta tiliäni seuraavilta opettajilta siitä, kun osallistumme lapsemme kouluasioihin. Opettajat tuntuvat toivovan tätä ja ymmärrän sen täysin! Jotenkin itse on tullut tuotakin pidettyä itsestäänselvänä; ”eivätkö muka kaikki vanhemmat toimi samoin!”.

Esikoisemme on ihanan tunnollinen luonteeltaan ja tekee läksyt aina heti koulun jälkeen eikä jätä niitä iltaan. Tästä ei tarvitse muistutella koskaan ja toivon tälle pitkää jatkumoa :). Välipalan ja läksyjen jälkeen esikoisella on joskus kaveri tulossa meille tai hän suuntaa kavereilleen.

Seuraavina kotiutuvat mies ja eskarilainen ja sitten alkaakin ruuanlaitto. Pidän tärkeänä sitä, että kokoonnumme joka arkipäivä saman pöydän ääreen syömään ainakin tämän yhden kerran päivässä ja se toteutuu aina tässä päivällisaikaan. Toki lähes aina myös iltapalalla, mutta se syödään usein baaritason ääressä ja on hätäisempi hetki kuin päivällinen.

Ruuan ääressä vaihdetaan samalla päivän kuulumisia; kysellään poikien päivistä ja se on arkipäivän ensimmäinen hetki, kun olemme samassa paikassa samaan aikaan. Tämän tavan muistan omasta lapsuudestani ja niistä on jäänyt mukavia ja lämpimiä arkipäivän lapsuusmuistoja. Haluan tarjota samanlaisia omilleni. Ehkä sitä lapsena pitää itsestäänselvänä tai ”ei-niin-erityisenä”, mutta jospas sen arvon ja merkityksen ymmärtäisi sitten aikuisena.

Pojat harrastavat jalkapalloa; toisella on treenit kolmesti viikossa, toisella kerran viikossa (puolet ajoittuvat viikonlopulle). Jos ei ole harrastushommia, on pojilla aina kavereita seuranaan. Usein ulkoilevat joko naapureiden tai meidän pihalla, usein tyttö on mukana toinen vanhempi seuranaan. Joskus iltaisin on kauppareissua, kotitöitä jne., riippuen miten olen päivän mittaan saanut niitä tytön kanssa tehtyä. Harvemmin arki-iltaisin käydään kylässä tai meillä käy vieraita, sillä illat on niin lyhyitä ja jo seitsemän pintaan saa alkaa iltatoimiin.

Arki-iltaisin päivällisen jälkeen minulla on hetki työaikaa, sillä se päiväunitunti harvoin yksistään riittää. Ollaan miehen kanssa karsittu omista ajoistamme ja tehdään vuoroissa töitä, jotta saadaan hoidettua tämä kolmaskin lapsemme kotona mahdollisimman pitkään. Esikoinen oli lähes kolmevuotias päiväkotiin mennessään, keskimmäinen oli ehtinyt täyttää kaksi. Kuopuskin tulee näillä näkymin olemaan noin kaksivuotias päiväkotitaipaleensa aloittaessaan. ♥

Iltapalalle käydään noin klo 19.30 maissa. Siitä sitten iltapesut, tv:n katselua ja pikkuhiljaa nukkumaan. Tyttö käy yöunille aika tarkalleen klo 20.30, pojat siinä 20.30-21 välillä. Kaikki kolme nukahtavat yleensä nopeasti ja klo 21 kaikki lapset ovat unessa. Sen jälkeen on sitten sitä kuuluisaa omaa aikaa! Toki yleensä myös viikonloppuisin saadaan omaa aikaa järjestymään ja viikonloppuisin teen myös töitä sen mitä ehdin/tarve on. Mutta tuota pidetään tärkeänä, että arkisin nukkumaanmenoajat pysyvät samoina (tytöllä kyllä myös viikonloppuisin eikä pojatkaan vapaalla juuri pitempään valvo, iltaunisia kun ovat :D) ja talo rauhoittuu iltayhdeksältä. Siinä ehtii oma pää nollautua sopivasti ennen omia yöunia ja sitten aamulla taas uuteen päivään :).

Kovin hektistä on tämä aika elämässä, mutta en valita. Tästä sitä on haaveiltu ja vielä tulee aika, kun sitä omaa aikaa on vähän liikaakin. Ja se aika koittaa vähän liiankin pian ♥. Tällekin päivälle on monenlaista ohjelmaa; tällä hetkellä mies on poikien kanssa keskimmäisen treeneissä ja kuopus päiväunilla. Minä kirjoittelen tätä ja treenien jälkeen pakkaan kaikki lapset autooni ja suunnistamme mummuani moikkaamaan! Illalla voisi yrittää metsästää jonkin kivan seurattavan sarjan. Alkuviikosta katsoimme Yle Areenasta Vaihtuneet elämät -minisarjan; suosittelen vai joko katsoit? :)

/

Heipparallaa pitkästä aikaa tännekin, reilun vuoden tauon jälkeen! Ajattelin näin perjantain kunniaksi kirjoitella hieman, mitä meille kuuluu näinä päivinä! Mietin tuossa juuri, että blogi on elänyt matkassa mukana jo lähes 15 vuotta. Siitä asti, kun tämän kotimme valmiiksi rakensimme ja tänne juhannukseksi 2010 muutimme. Silloin loppukesästä/syksyllä tämän starttasin ja siitä alkoikin kokonaan uusi elämänvaihe. Niin paljon tämä toi mukanaan; täydellisen uramuutoksen ensinnäkin, sillä aluksi starttasi yrittäjyys blogin parissa ja myöhemmin perustin verkkokauppani MioSa. designin. Kolme lasta olemme saaneet, joten koti on tätä nykyä aivan täynnä, mitä ihanimmalla tavalla! ♥

Surullista on se, että kissoja meillä ei enää ole, ei kumpaakaan. He olivat pitkään täällä blogissa isoissa rooleissa, meidän rakkaat karvahaalari matikaisemme, ensimmäiset lapsemme ♥. Muistan aina, miten joku lukija nimesi heidät tämän blogin suolaksi ja pippuriksi! Pitkään saimme kissatkin luonamme pitää ja siitä olemme kiitollisia. Valtavasti ihania muistoja, vaikka itselleni tulee vieläkin tippa linssiin, kun niitä muistelen ja nytkin kyyneleet valuen tätä kirjoitan enkä meinaa nähdä mitään. Sissy ehti näkemään kuopuksemmekin yli puolen vuoden ajan ja heistä ehdittiin onneksi saamaan paljon yhteiskuvia. Toukokuussa tulee täyteen vuosi ilman Sissyä. Ikävä on kyllä tosi kova ja on ollut vaikea tottua elämään ilman kissoja, sillä Tigru saapui elämääni vuonna 2002 eli kissaelämää tuli elettyä 2002-2024, pitkä aika, yli puolet elämästäni!

Hauska sattuma muuten, nyt kun tässä kolmannen lapsen päiväuniaikana tätä kirjoittelen; aivan kuten vietin lähes aina esikoisemmekin päiväuniajat blogia kirjoittaen; tämä kun oli silloin päätyöni. Ja juuri tänä päivänä yhdeksän vuotta sitten avasin MioSalle sivut Facebookiin, joka toimi Instagramin ohella päämyyntikanavana ensimmäisen vuoden ajan, ennen verkkokaupan avaamista. Eli tavallaan kuin jokin ympyrä sulkeutuisi :).

Tuossa ruokapöydän ääressä tällä hetkellä kirjoitan. Olen raahannut läppärin tähän, sillä viime aikoina on ollut paljon konehommia iltaisin lasten mentyä nukkumaan ja koska työhuoneeni sijaitsee makuuhuoneen vieressä, jossa tyttö nukkuu, on se pois iltakäytöstä. Synttärikukkakimppu kukoistaa upeana viikon jälkeen ja miehen minulle yli 15 vuotta sitten ostama hiirimatto Tigrun kuvalla on jokapäiväisessä käytössä edelleen ♥.

Esikoinen täyttää tänä vuonna 11 vuotta, keskimmäinen 7 (hänenkin koulutaipaleensa starttaa syksyllä!) ja kuopuksemme tuli juuri vuoden ja viiden kuukauden ikään. Hän jatkaa kotihoidossa vielä ainakin muutaman kuukauden, aika näyttää, milloin on oikea ja töiden puolesta pakollinenkin aika aloittaa päiväkotitaival. Hänkin aloittaa kuitenkin ihan pienillä tuntimäärillä, aivan kuten isoveljensäkin aikoinaan. Tänä vuonna onkin mielenkiintoinen arkeenpaluu kesälomien jälkeen, kun täältä lähtee kouluun jo kaksi poikaa! Toivottavasti heidän lukujärjestyksensä sopisivat siten yhteen, että aamut alkaisivat samaan aikaan, niin voisivat mennä yhdessä kouluun ♥♥.

Tosi liikuttava etappi tuo kouluun meneminen, mutta esikoisen kohdalla se tuntui vielä isommalta harppaukselta. Luonnollisesti, koska sen koki silloin ensimmäistä kertaa. Nytkin tuntuu haikealta, mutta samalla ylpeältä, miten ihanan valmis koululainen tästä toisestakin pojastamme on kasvanut. Ja haikeutta lieventää se, kun isoveli on samassa koulussa tukena ja turvana. Toki myös se, että koulu mukavine henkilökuntineen on esikoisen kouluvuosilta jo tuttu.

Tällaista meille kuuluu tällä hetkellä, kiireistä ja täyttä lapsiperhearkea.
Jätäthän merkkiä, jos eksyt tänne asti lukemaan :)

/

Blogi on nukkunut koko vuoden, mutta ehdinpäs tänne vielä tämän vuoden puolella! Tämä vuosi 2023 onkin ollut hyvin ainutlaatuinen perheessämme. Olin lähes koko vuoden raskaana (tai no toki vain normit yhdeksän kuukautta ;D) ja loppuvuonna saimme sen arvokkaimman lahjan kaikkien niiden osittain pitkienkin kuukausien päätteeksi, kun tyttäremme syntyi lokakuun alussa ♥.

Koko loppuvuosi onkin kulunut tähän uuteen, pieneen perheenjäseneen tutustuessa. Kun perheeseen saapuu uusi ihminen, menee koko perhedynamiikka luonnollisesti uusiksi ja jokainen hakee sieltä jälleen uudestaan sen oman paikkansa. Makustelee uudenlaista elämää ja omaa paikkaansa perheessä. Lapsilla tämä ottaa varmaan hieman pitemmän ajan kuin meillä aikuisilla.

Esikoinen jo yhdeksänvuotiaana suhtautuu pikkusiskon syntymän tuomiin muutoksiin eri tavalla, kun ymmärrystä löytyy jo enemmän. Tiedän tämän omasta kokemuksesta, sillä minulla ja pikkuveljelläni on ihan sama yhdeksän vuoden ikäero. M on myös iässä, jossa omat kaverit ja harrastukset vievät jo aika suuren osan elämästä. Ja onhan hän kokenut isoveljeksi tulon jo aiemminkin!

Viisivuotias on ottanut pikkusiskon myös tosi ihanasti vastaan, suurella rakkaudella, hellyydellä ja huolenpidolla! ♥ Hänen suhtautumistaan jännitin eniten, sillä minä ja hän olemme olleet hyvin tiivis kaksikko kaikki viime vuodet ja hän on ollut hyvin kiinni minussa ja on toki edelleen ja saa ollakin. Viisivuotiaskin on vielä pieni! Alkuun oli pientä uhmaa sääntöjä kohtaan, mutta koskaan hän ei ole ollut mustasukkainen pikkusiskostaan eikä etenkään purkanut uusia tunteitaan vauvaan. Jos vauva itkee jonkun toisen sylissä, käskee hän viemään vauvan heti äitille yms. On siis hyvin suojelevainen! Haluaa pitää pikkusiskoa edelleen päivittäin sylissä. Laittaa pudonneita sukkia jalkaan, pusuttelee useita kertoja päivässä, silittelee poskia, puhuu lempeällä äänellä yms. Hänelle ei varmasti ole ollut ihan helpoin elämänmuutos tämä, vielä viisivuotiaan uhma/tahtoikä päällä. Silti hienosti on mennyt, odotin paljon myrskyisempää eloa.

Hänen sopeutumistaan on auttanut se, että hänellä on aina ollut isoveli, jonka kanssa on ”joutunut” jakamaan huomion. Esikoisen tultua ensimmäistä kertaa isoveljeksi, oli elämä paljon myrskyisempää! Esikoinen oli tuolloin 4-vuotias ja muuttui yhdessä yössä tasaisesta ja rauhallisesta lapsesta täysin ylienergiseksi ja kovaääniseksi. Kun oli tottunut neljä vuotta olemaan ainoa lapsi, oli muutos iso! ”Mennä pitkin seiniä” -sanonta sai tuolloin aivan uudenlaisen merkityksen ja sen muistavat meillä siihen aikaan usein vierailleet läheisetkin :D. Mutta niin vain meni sekin tunnemyrskyvaihe ohi meidän vanhempien ymmärtäväisellä avustuksella.

Tyttäremme syntyi tuuheiden, mustien hiusten kera (ihan identtiset hiukset omiin vauvahiuksiini nähden)! Siinä oli suurin ero poikiimme, mutta muuten kasvonpiirteet olivat hyvin tuttuja, etenkin sivuprofiili :). Hyvin äkkiä sieltä alkoi kuitenkin näkymään myös aivan omia, uniikkeja piirteitä. Eniten ulkonäkö- ja luonnepiirteiltään muistuttaa vanhempaa isoveljeään. Nähtäväksi jää, alkaako myöhemmin muistuttaa joissain piirteissään myös nuorempaa isoveljeään.

Suuri etuoikeus saada seurata näiden kolmen kehitystä ja keskinäisten sisarussuhteiden muodostumista! ♥