Arkea & kiitollisuutta raparperimehun kera

Eilinen oli täysin tavallinen tiistai. Elimme keskellä arkea, mutta silti huomasin, että päivässä oli jotain erilaista ja erityistä. Olen viime päivinä huomannut ajattelevani asioita hieman eri kantilta. En ole koskaan pitänyt arkea mitenkään kovin tylsänä pakkopullana, vaan olen aina yrittänyt siitä parhaani mukaan nauttia, sillä pidän sitä hyvin tärkeänä. Elämähän on hyvin suurimmilta osin arkea! Ja se arki täytyy itse muokata sellaiseksi, että siitä voi nauttia; millä tavoin se sitten ikinä onkaan mahdollista. Säännöllisesti täytyisi kuitenkin olla sellaisia kivoja hetkiä, joista tulee hyvä mieli. Toiselle se saattaa olla tunnin hikilenkki, toiselle vartti kahvikupposen ääressä, toiselle leikkivän lapsen katseleminen, toiselle kissa kainalossa makoileminen tai näitä kaikkia. Tällainen tapa auttaa elämään hetkessä, kun nauttii niistä käsillä olevista päivistä eikä aina odota esimerkiksi tulevaa viikonloppua. Kun päivä kääntyy iltaan (ja pöly laskeutuu :D), voi sitten miettiä, mitä kaikkea kivaa koinkaan ja mietiskelinkään tänään.

Luin jonkin artikkelin (harmikseni en enää löytänyt siihen linkkiä) ja siitä mieleeni jäi mm. se, että tutkijat ovat todenneet kiitollisuudenaiheiden listaamisen todella lisäävän onnen tunnetta ja pitävän masennusta loitolla. Uskon, että tuossa on perää! Mitään kiitollisuudenaiheita en itse ole listannut, mutta iltaisin, kun poika käy nukkumaan, mietin usein päivän kulkua ja päivän kohokohtia. Olen huomannut, että tuo auttaa kiinnittämään huomioni entistä enemmän niihin elämän valoisiin puoliin. Jonkun korviin tämä saattaa kuulostaa hömpältä, mutta älä arvostele, ennen kuin testaat! Mitä haittaa on pienestä lisäonnentunteesta?

Mietin, että mitäpäs jos listaisi ihan ylös asti noita ”päivän parhaita”… Ja voisihan se olla vaikka yksikin asia/päivä eikä välttämättä useita. Aika äkkiä siitä tulisi varmasti tapa ja olisi hauska lukea niitä joskus jälkikäteenkin. Tähän mennessä tämä iltatapani on tuntunut ihan toimivalta, joten voisihan tuota kirjallistakin versiota kokeilla. Mistä nämä ajatukseni sitten alunperin lähtivät liikkeelle? No PikkuVaniljan Martinasta! Hänen Instagram-tilillään olen nähnyt tekstejä aiheesta ja kiinnostuin heti! Martina kirjoittaa mm. näin:

Ensimmäinen kiitollisuuspäiväkirjani tuli juuri täyteen. Vuoden kokemuksella voin sanoa, että kun ympäröit itsesi kiitollisuudella päivittäin edes pienen hetken ajan, alkaa uskomattomia asioita tapahtua!

Onko teillä kokemusta tällaisesta? Tuntuu, että nykyään jatkuvasti tavoitellaan jotain isompaa, suurempaa, hienompaa mitä sillä hetkellä jo on tai omistaa. Toki tuota on hyvä olla jossain määrin, kunnianhimoa, mutta jos se alkaa syömään tyytyväisyyttä elämän nykytilanteesta, ollaan menty metsään. Kun olimme viikonloppuna keilaamassa ja keilapallo kädessäni odottelin puomin nousua, mietin, että tämä elämä on ihan täydellistä. Just nyt ja just näin! Tuo pieni ja ohikiitävä hetki jäi mieleeni; se tunne, mitä silloin koin. Toki mielessä on erilaisia haaveita, isompia ja pienempiä, mutta ne tai niiden toteutumatta jääminen eivät poista onnea ja onnellisuudentunnetta nykytilanteesta.

Kuten alussa kirjoitin, eilinen oli täysin tavallinen tiistai, mutta se ei tuntunut siltä. Leijuin jossain tyytyväisyyden pilvessäni, vaikka ruuaksi suunnittelemani jauheliha oli ihmeellisesti jääkaapissa harmaantunut ja jouduin taikomaan päivällisruuan tuosta noin vain pakastimen antimista. Söimme sitten tikkuperunoita, porkkana- ja palsternakkatikkuja sekä kalapuikkoja! Samalla pakastinta kaivaessani innostuin pesemään sen, sillä se jäi jokin aika sitten tekemättä. Pesin kaikki laatikot ja kävin jokaisen ruokatarvikkeen yksitellen läpi. Järjestin laatikot myös uudestaan siten, että jokaiselle tarvikkeelle on omansa. Esimerkiksi jääpalat ja kauratyynyt yhteen (jälkimmäisten on aina oltava kylmässä, sillä saatan tarvita yhtäkkiä!), leivät, lihat, kasvikset ja marjat omaansa. Lisäksi on aina oltava pari sekalokeroa muille ruokatarvikkeille! Mies on sellainen sujauttelija, että tämä järjestys ei varmasti kovin pitkään säily, mutta jos nyt edes hetken tai sitten teen lokeroihin lappuset :D.

Pakastimesta löysin yhden rasiallisen pakastamiani raparperinpalasia sekä pojan synttäreiltä ylijääneitä suklaakakun palasia. Niinpä keitin raparpereistä mehun ja herkuttelimme sen kanssa viimeiset suklaakakun muruset. Poika mutusteli puolivälissä palaansa ja tokaisi suu suklaassa, että otan kohta lisää tätä! Valitettavasti paloja oli vain kolme…

Tämän keskiviikkoiltapäivän ihana hetkeni tulee olemaan cappuccino aurinkoisella ja niiiin lämpimällä lasiterassilla, joten sinne siis! ♥