Olen vuosien mittaan huomannut, miten tätä aihetta joissain blogeissa vältellään. Ei haluta antaa vieraille ihmisille mahdollisuutta omien valintojen arvosteluun. Suojellaan omaa perhettä ja omia tunteita sillä tavoin. Se on täysin ymmärrettävää. Ajattelin aina, että ehkä minäkin tulen vain sivulauseessa mainitsemaan asian, sitten jossain vaiheessa… Mutta ei, se ei tunnu omalta. Nyt istahdin tähän koneen ääreen hetken mielijohteesta tarkoituksenani kirjoittaa ihan muista aiheista, mutta huomasin pian, että tämä onkin se aihe, josta nyt haluan kirjoittaa.
Tämän viikon keskiviikkoa jännitin etukäteen kovasti. Tämän viikon keskiviikko oli perheessämme ensimmäinen päiväkotipäivä.
Ensimmäisenä päiväkotiaamuna veimme miehen kanssa pojan yhdessä päiväkotiin ja hän jäi reippaana ulos muiden lasten kanssa. Ajattelin, että tämä meni nyt liian helposti ja eilen se sitten tapahtui: ehkä pahin mahdollinen aamu. Aavistin, että niin tulisi käymään, sillä ensimmäisen päivän jälkeen poika tiesi, että siellä tultaisiin olemaan useita tunteja. Poika jäi eilen itkemään tosi kovasti (mormaalisti itkee sillä tavoin vain loukattuaan) ja yritti hoitajan sylistä takaisin minun syliini, huuteli Äitin syliin! ja katsoi minua sydäntäsärkevästi silmät ihan täynnä kyyneliä. En voinut tehdä muuta kuin kävellä päättäväisesti autolleni ja siellä romahdin ihan täysin. Soitin miehelleni ja taisin itkuänkyttää samalla tavoin kuin poikani. Kotona tein töitä itkeskellen, kunnes päätin soittaa päiväkotiin. Se toi heti helpotuksen, sillä sain kuulla, että poika ei itke siellä, vaan leikkii ihan tyytyväisenä muiden lasten tavoin.
Tänään, kolmantena aamuna, hän yritti taas jäädä syliini, mutta ei itkenyt enää niin kovasti annettuani hänet lastenhoitajan syliin. Nyyhkytti kuitenkin. Jopa päiväkotiin lähtö sujui hieman paremmin kuin eilen, jolloin hän hoki, että päiväkoti on kiinni…
Minua lohduttaa suunnattomasti se, että poika on päiväkodissa vain puolikkaita viikkoja eikä koskaan kahdeksaa tuntia päivässä. Se olisi minun mielestäni liikaa ja koska tällainen järjestely työni ansiosta on mahdollista, hyödynnän sen ehdottomasti. Niinpä olen hakenut hänet kotiin reilun viiden tunnin päiväkodissaolon jälkeen. Samoin teen tänään. Ehkä joskus pääsemme jopa siihen seitsemän tunnin päivään, jolloin mies voi hakea pojan, mutta nyt alkuun minä haluan tuon hakijan roolin, koska joudun pojan sinne jättämäänkin.
Meillä kävi aivan älyttömän hyvä tuuri, että saimme toivomamme päiväkotipaikan alle kuukaudessa hakemuksen jättämisestä (viikon kuluttua tuli tieto, kolmen viikon kuluttua aloitus). Jätimme hakemuksen tammikuun alkupuolella, sillä kuulimme, että jonot ovat todella pitkät. Ajattelin, että koska poika aloittaisi päiväkodin viimeistään toukokuussa kolme vuotta täytettyään, on paikkaa hyvä hakea ajoissa. Toki oma työtilanteeni on jo yli puoli vuotta ollut sellainen, että hoitopaikka olisi ollut erittäin tarpeellinen aikaisemminkin. Asiat kuitenkin vaativat oman kypsyttelyaikansa enkä ollut tähän aiemmin valmis. Nyt tuntuu vahvasti siltä, että asiat menivät kuten oli tarkoitettu. Poika on viiden päivän kuluttua kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta – mielestäni sopivan ikäinen päiväkotiin. Ja ihanasti hän pääsi pienten puolelle, jossa on yli kymmenen muutakin hyvin samanikäistä lasta ♥. Nyt M saa puolikkaaksi viikoksi uutta puuhaa, leikkikavereita ja paljon uusia kokemuksia. Toki nurjana puolena tulee ikävän tunne, mutta siltä emme voi tässä elämässä välttyä. Minä saan nyt selkeät työajat ja voin päiväkotipäivien iltoina viettää ns. normaalia perhe-elämää perheeni parissa.
Tiedättekö, mikä on näinä päivinä päivieni kohokohta? Minun ei tarvitse sitä edes miettiä, se on niin selvänä mielessäni. Päivieni kohokohta on se, kun haen poikani päiväkodista. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvata, se on jotain niin suurta ja liikuttavaa, niin valtavan täynnä rakkautta. Nämä päivät ovat viimeistään opettaneet minulle sen, miltä tuntuu, kun sydän pakahtuu. Aamuisin se pakahtuu ikävästä ja rakkaudesta, iltapäivisin se pakahtuu ilosta ja rakkaudesta. Nyt jatkan työpäivääni, jotta pääsen taas hakemaan poikaani! ♥
Minulle on myös ollut aivan mieletön se tunne, kun poika juoksee perhepäivähoitajan pihalla syliin huutaen äiti ja nauraen <3 Pakahtuu sydän kertakaikkiaan. Ja hyvin sanoit sen, ettei ikävän tunteelta voi välttyä elämässä. Totta, eikä se ole vahingoksikaan, tuolloisessa tilanteessa :)
Se on kyllä jotain niin ihanaa ja arvokasta! ♥
Haluaisin noissa tilanteissa halata poikaa vaikka kuinka pitkään, mutta hänellä on yleensä kiire kotiin :D.
Ja totta puhuen olisin hieman huolissani, jos poika ei itkisi perääni näin alussa. Niin iso asia kuitenkin pienen elämässä.
Minulla on 3 lasta, joista nuorin vielä päiväkodissa. Tuo ikävän tunne ei katoa koskaan. Ei kulu päivääkään ettenkö ajattelisi miten lasteni päivät sujuvat, ja toisinaan aamuisin tunnen haikeutta viedessäni lapsiani päiväkotiin/kouluihin. Vaikka tiedän että heillä ei ole mitään hätää, päinvastoin. Mutta ei ole parempaa tunnetta kuin saada lapset iltaisin kainalooni ❤
Uskon hyvin, että ei katoa! Tänäänkin olen tämän tästä vilkuillut kelloa ja miettinyt, mitä siellä juuri tekevät… Ei kulu varttiakaan ettenkö ajattelisi poikaani ♥.
Tuli kyyneleet tuosta viimeisestä lauseestasi, niin totta! Eilen illalla katselimme sohvalla lastenohjelmia ja pyysin, että tulisitko kainalooni katsomaan. Poika tokaisi siitä pienen välimatkan päästä: ”Noo minä katson tässä…”. Nauratti, kun olin pussannut hänet jo niin puhki! ♥ :D
Oi,niin muistan,kun vein 3 ja 5 vuotiaina tytöt päiväkotiin ekana päivänä. Tytöillä ei ollut mitään hätää,jäivät aivan mielellään,mutta kun autoon pääsin,tuli itku!! Ihan kamala ajatus,etten tiennyt mitä lapset päivän puuhaavat ilman äitiä ;) Isi hämmästeli autossa,että mikä mammalle tuli ;) Kun lapset ei itke,niin äiti rääkyy :) Hyvin on päiväkotipäivät sujuneet,saapa nähdä kuinka itketään keväällä,kun eskari loppuu ja sanotaan heipat koko päiväkotitouhulle,hui! Äiti ainakin itkee. ;) tiitu
Ymmärrän hyvin! Minäkin haluaisin tietää kaikki lapseni puuhastelut ja mitä hän on puhellut jne. Ei kehtaa koko ajan kuitenkaan päiväkodilla kyselläkään :D.
Varmasti iso muutos teillä taas keväällä, iso etappi. Itku on täysin sallittua ♥. Mietin, että pitäisi selittää pojalle tuo päiväkotiin jääminen jotenkin ymmärrettävästi. Että itku johtuu ikävästä ja on täysin sallittua, mutta äiti/isi tulee aina hakemaan kotiin.
Ihana kirjoitus! Meillä on myös puhuttu päiväkodin aloittamisesta. Poika on kohta 1,5 vuotta ja minä en vielä ole valmis laittamaan hoitoon, mutta ehkä kun hän täyttää 2. Nuo lyhyemmät päivät kuulostaa hyvältä tavalta aloittaa, niin mäkin haluaisin tehdä.
On myös tuttu tuo tunne, kun lapsi pitää vaan jättää itkemään ja esittää vahvaa kunnes sitten toisessa huoneessa purskahtaa itsekin kyyneliin. Tuntuu niin pahalta, vaikka tietää että niin on tehtävä eikä se itku ole vaarallista.
Aivan; miksipäs sitä turhan aikaisin lasta hoitoon, jos ei ole aivan pakko. Ovat niin pienen hetken pieniä ♥. Puolessa vuodessakin lapsi kehittyy ja kasvaa jo huimasti eli 2-vuotias on jo eri juttu kuin 1,5-vuotias :).
Täällä meilläpäin saa valita tämän 20h/vko siten, että joko viitenä päivänä 4h tai sitten kolmena päivänä 8h+8h+4h. Valitsimme tuon jälkimmäisen, mutta omin muunnoksin, koska meillä tuo kahdeksan tunnin päivä ei toteudu nyt ollenkaan. Ihanan joustava päiväkoti ♥.
Joo tiukkaa teki kyllä eilen olla näyttämättä lapselle omaa itkua! Pidin vain mielessäni, että hän hätääntyisi vielä enemmän, jos näkisi minunkin itkevän. Autossa itkiessäni mietin, että tuntuuko lapsesta jotenkin siltä, että hylkäsin hänet :(. Mutta täytyy vain uskoa siihen, että olemme osanneet kasvattaa hänet sillä tavoin oikein, ettei hänen tarvitse tuollaista pelätä/noin tuntea. Sitten kun menin eilen hakemaan häntä, tuli ovesta toinen äiti samaan aikaan. Kuulin heti eteiseen poikani äänen, joka sanoi Minunkin äiti tulee kohta! Voi pieni ♥. Kyllä ne siellä sitä äitiä/isiä niin kovasti päivän mittaan odottavat ♥.
Voin niin samaistua näihin tunteisiin! Meillä R aloitti elokuussa päiväkodin (2v2kk) ja ensimmäinen viikko oli ihan kauheaa kun lapsi jää itkien sinne. Aina tuli päiväkodista kuitenkin lähdön jälkeen viesti, että täällä iloisesti leikitään. Meillä meni kuukausi siihen, että innoissaan R aamuisin lähti päiväkotiin ja nyt tammikuusta lähtien on alkanut nukkua jopa päiväunetkin päiväkodissa. Joten pitkä oli meidän herkkiksellä sopeutuminen uuteen arkeen.
Voi, tuollaiset viestit on vanhemmille niin arvokkaita!
Meidän M nukkui heti ensimmäisenä päiväkotipäivänä päikkärit, vaikka ei ole niitä kotona nukkunut syksyn jälkeen :D :D. Se häntä hieman harmittaa, kun siellä täytyy nukkua, mutta katsotaan miten lähtee sujumaan… Perjantaina oli nukkunut vain 10 minuuttia ;).
Tuohan kuulostaa erinomaiselta järjestelyltä! Olen aivan varma, että päiväkodin aloittaminen tekee pelkästään hyvää teille kummallekin. :) Poju saa kavereita, uusia kokemuksia ja varhaiskasvatusta muiltakin kuin omilta vanhemmilta, ja kun hoitopäivät ovat noin maltillisen mittaisia niin tuskin meno käy hänelle edes mitenkään raskaaksi. Sinä taas saat varmasti paljon enemmän töitä aikaiseksi kuin kotiäitinä, ja ehkä joskus on tilaisuus ottaa vaikka pienet torkut jos siltä tuntuu, ja sitten taas jaksaa. :) ja sitten kun lapsen saa hakea kotiin niin sitä jaksaakin ihan eri lailla olla täysillä läsnä hetkessä ja nauttia niistä kotipuuhasteluista. Tsemppiä teille, alku on aina rankka mutta hienostihan se on teillä lähtenyt sujumaan!
Oi miten ihana kommentti, kiitos Jenppa! ♥ Ihanan rohkaiseva ja kannustava. Ja niin paikkansapitävä!
Voi ymmärrän sinua niiin hyvin!! Meidän tyttö, ainokaisemme myöskin, aloitti perhepäivähoidon viime syksynä. Käy kolmena päivänä viikossa ja on pisimmillään seitsemän tuntia per päivä. Yleensä yhdeksästä kolmeen. Alku oli aivan kamalaa. Ensinnäkin ”sairastin” sitä eroahdistusta itse koko kesän, kun tiesin että syksyllä tyttö joutuu aloittamaan hoidon. Meillä meni poikkeuksellisen pitkään sopeutuminen, tyttö itkeskeli monesti vielä lokakuussakin, vaikka oli käynyt jo pari kuukautta hoidossa. Monena, hyvin monena aamuna lähdin itkien autolla, kun tuntui kerrassaan niin hirveältä jättää se oma rakas sinne, itkemään perääni. Ajattelimme jopa hoidossakäymisen lopettamista, vaikka olemmekin molemmat töissä. Tuntui vain että siitä ei kohdallamme tule mitään. Kunnes, ihan yhtäkkiä alkoi viihtymään ja viihtyy nykyään mainiosti hoidossa. Meillä on ihana perhepäivähoitaja ja tiedämme hänen hoitavan hyvin. Nykyään tyttö jo odottelee vapaapäivinä hoitoonpääsyä. Nimenomaan pääsyä. :)
Vaikka alkuun ajattelin, että lapselle jää tästä vaikeasta alusta varmasti traumoja, niin nyt ajattelen että ehkei suurta vahinkoa kuitenkaan sattunut. Tyttö on reipastunut huomattavasti ja luottaa nykyään muihinkin kuin vain omaan äitiin ja isään. Puhuu aina hoidosta positiivisesti.
Tulipas tästä pitkä tarina. Tarkoitus oli vain kertoa että tiedän miltä sinusta tuntuu. Ja lupaan että teilläkin totutaan hoitoon ja joskus jopa odotetaan sinne pääsyä ❤️
Voi että :(. Saapa nähdä miten meillä sujuu tästä eteenpäin, nyt kun takana on se pelätty ensimmäinen viikko… Poika on kyllä tosi reippaasti siellä koko päivän leikkinyt, vaikka aamulla onkin itkua tullut. Että onneksi ei sentään nyyhki siellä pitkin päivää!
Jos olisitte lopettaneet hoidon, olisi se aloitus ollut joskus kuitenkin taas edessä eikä välttämättä olisi sujunut yhtään sen helpommin. Ja itse ajattelen niin, että mitä isompi lapsi on, sitä vaikeampaa hänen on sopeutua hoitoon. Jos on ollut esim. viisi vuotta kotihoidossa, voi olla kova paikka aloittaa hoito. Toki on poikkeuksiakin ja paljon on lapsesta kiinni.
Kiitos paljon kommentistasi, Saana! Ihana kuulla, että teidän tyttö viihtyy siellä nyt jo noin hyvin :).
Voi pikku M, varmasti ollut ihan sydäntäraastavaa jättää hänet niin kovasti itkevänä sinne ensimmäisenä aamuna! Mutta ihana kuulla että jokainen aamu on ollut edellistä helpompi, kyllä se siitä pikku hiljaa alkaa sujua – molemmilta ;)
Joo tai vasta toisena aamuna jäi sinne itkemään. Silti, rankkaa oli…
Kiitos että jätit kommenttia, Heidi! :)
Meillä tuo päiväkotiarki alkoi viime syksynä. Meidän tyttö taitaa olla muistaakseni viikon teidän poikaa vanhempi. Alku oli rankka ja itkua riitti. Parin viikon jälkeen vähän helpotti ja nyt menee tosi mielellään päiväkotiin ja itsekin tiedän, että siellä pärjäävät. Iltaisin vaatii kovasti huomiota ja syliä yhä, mutta pakko myöntää, ihanaa kun on elämässä muutakin, kuin kotoilua. Meillä onneksi myös ollaan pystytty pitämään päivät n. 7h ja välillä lyhyempiä viikkoja, niin ei ole tullut niin hurjana tämä uusi arki.
Mukava kuulla, miten teillä on lähtenyt sujumaan – hyvältä kuulostaa! :)
Itsekin kyllä huomaan jo nyt työstressini vähentyneen, vaikka sen tilalle onkin tilapäisesti tullut tuota hoitokuviostressiä… Mutta oikea ratkaisu on ollut, kaikkien kannalta!
Pian hän tottuu päiväkotiin ja tuossa iässä on kiva saada leikkikavereitakin. Oppii olemaan muiden kanssa ja leikkiä lasten seurassa. Ja tuo aika ennen eskaria menee nopeasti!
Joo, varmasti tottuu. Hän on kyllä aina osannut olla muiden kanssa ja leikkiä muiden lasten seurassa; isompien ja pienempien. Olemme jo pari vuotta käyneet useissa harrastuksissa/vko, niin se on tehnyt tehtävänsä :).
Hyvältä kuulostaa tuo työtilanne ja varmasti poika tottuu nopeasti päiväkotipäiviin. Meillä 2- ja 4-vuotiaat aloittivat hoidossa tammikuussa ja tosi mukavasti on mennyt. Meillä hoitajat sanoivat ihanasti, että lapselle voi sanoa että on ok että itkettää ja harmittaa ja että se johtuu ikävästä. Lapsille myös kerrotaan että äiti ja iskä ikävöivät myös ja katsovat lasten kuvia ☺ Lapsilla on myös hoidossa kuvia vanhemmista, ja isistä ja äidistä puhutaan päivän mittaan.
Tuli äidille itku silmään kun kaksivuotias lauloi viikonloppuna kotona päiväkodissa oppimaansa laulua ”isin rakas äidin rakas, oma kulta Oon”
Juuri noin olen pojalleni puhunutkin! Tänäkin aamuna… Olen aina alusta asti selittänyt hänelle asioita; tuntuu, että hän hyväksyy hankalammatkin asiat paremmin, kun tietää niihin syyn. Tuli ihan kyyneleet silmiin tuosta, että lapsilla on vanhempiensa kuvia päiväkodissa ♥. Meidän päiväkodissamme ei ole sellaista tapaa.
Ja minullekin tuli melkein itku, kun luin tuon viimeisen lauseesi, voi niisk! ♥
Meillä ryhmiksessä jossa oon töissä on aina tapana lähettää äidille tai isälle viesti, että nyt on itku loppunut ja täälä jo leikitään jos lapsi oikein jää itkemään vanhempien perään. Monesti myös lähetetään kuva vielä lapsesta leikkimässä, niin varmasti pystyy vanhemmat olla paremmalla mielellä kotona tai töissä. Toki useimmiten se itku loppuu heti kun ovi sulkeutuu. :)
Tuo on todella hieno ja arvostettava tapa! Minä en viestiä sinä tosi pahana aamuna/päivänä saanut ja nyt jälkikäteen hieman harmittaa… Onneksi tajusin itse soittaa sinne ja kysyä, miten mun mussukkani siellä pärjää ♥.
Meillä alkoi myös päiväkoti 2,5vuotiaalla. Kolme päivää meni ilman itkuja ja nyt tuli takapakkia. EI halua lähteä ja herkkänä ja arkana lapsena kaikki siellä pelottaa ja hoitajat eivät ihan ennätä/ymmärrä paneutua pelkoihin. Äidin sydäntä raastaa ja huoli ja stressi kotosalla. Tsemppiä myös teidän päiväkotiuraan ja jaksamisia.
Alkoiko teilläkin viime viikolla, samaan aikaan kuin meillä?
Voi valtavasti tsemppiä! ♥
Tuo on ihan normaalia, että tulee takapakkia. Usein lapset itkevät ensimmäisinä päivinä ja sitten sopeutuvat, mutta tuonkin jälkeen saattaa esim. kuukauden kuluttua tulla takapakkia. Ja aina välillähän tulee kausia, kun ei aamulla haluaisi päiväkotiin lähteä. Siksi on mielestäni ihanaa, että meillä ei tule päiväkotiin lähtöjä kuin kolmena aamuna viikossa.
Itkeekö lapsi pitkin hoitopäivää vai vain aamulla? Voisitkohan puhua näistä hoitajien kanssa, omasta huolestasi? Mielestäni heidän on hyvä ja tärkeä tietää, miten lapsi kokee asian ja mitä päivän mittaan tarvitsee.
Kyllä se tästä, uskotaan niin! :)