Kotiviikonloppua viettäen

 

Täällä vietellään leppoisaa kotiviikonloppua. Sellaista, jonka varalle ei juurikaan etukäteissuunnitelmia viikolla tehty. Eilen olin aamupäivän pojan kanssa kaupungilla; ostin hänelle uudet yöhaalarit (huh mikä urakka oli löytää kivat 104-senttisinä!), ajelimme liukuportailla ja hisseillä :D ja lopuksi kävimme myös jätskillä. Iltapäivällä mies ehdotti pulkkamäkeä ja niinpä lähdimme hetken mielijohteesta sinne pulkka, polttopuut ja eväät kainalossamme. Oli ihanan tunnelmallista, kun alkoi jo hämärtää ja pimeäkin tuli aika nopeasti. Pulkkamäen valoista ja nuotiosta tuli riittävästi valoa ja jälkimmäisen äärellä oli mukava lämmitelläkin. Pulkkamäen jälkeen oli ihana astella iltapalapöydästä lämpimään saunaan!

Tänään on minun vuoroni viettää hieman omaa aikaa. Mies lähti pojan kanssa Touhutaloon, jonka jälkeen tulevat kotiin lounaalle. Hetki sitten mies soitti, että oli pyytänyt kaveriaan ja hänen pientä poikaansa heidän kanssaan erääseen tapahtumaan, joten oma aikani jatkuu vielä iltapäivänkin puolelle. Mietin tässä viikolla, että vaikka nuo miehet tuntuvat tarvitsevan omaa aikaa enemmän kuin me naiset (toki poikkeuksiakin on), niin on mukavaa, että poika saa silloin tällöin viikonloppuisin tehdä isänsä kanssa jotain ihan kaksin. Se on tärkeää heille molemmille! Arki-illat kun ovat niin lyhyitä, että poika ei hirveästi silloin ehdi isäänsä näkemään. On myös iso juttu, että heillä on yksi yhteinen harrastuskin, jossa käyvät aina kerran viikossa, yhtenä arki-iltana. Aina kun tulevat sieltä kotiin, poika huutaa jo portailta heti ulko-oven avauduttua niin reippaana ja ison pojan oloisena Heippa äiti, me tultiin jo! Kerran en ollut tuolloin kotona ja voi mikä pettymysitku siitä olikaan seurannut, vaikka olin etukäteen siitä pojalle kertonutkin.

Viikolla ostin tämän vuoden ensimmäisen tulppaanikimppuni. Toivoin löytäväni vaaleanpunaisia, mutta niitä ei juuri silloin tarjolla ollut. Niinpä nappasin mukaani tuollaisen valkolilan kimpun, joka ei enää kotona ollutkaan kovin virkeässä kunnossa. No sielläpä ne edelleen olohuoneen sohvapöydällä nököttävät ja vanhempi kisuneiti nuuhkii aina välillä vieressä. Hän on jotenkin aivan hulluna tulppaaneihin ja nakertelisi niitä tämän tästä. Tulppaanithan luokitellaan kissoille myrkyllisiin kukkiin, mutta vain niiden sipuliosa on se myrkyllinen osa. En silti anna kissan syödä kukkia, vaikka ne eivät myrkyllisiä olisikaan :D. Nuorempi matikainen nakertaa palmuani… Yllätin hänet itse teosta vasta tällä viikolla, joten en tiedä kuinka kauan hän on moista harrastanut. Ei ihme, että palmu näyttää hiukan kärsineeltä. Hyvä tietää niin voi laittaa kissankin piikkiin eikä enää tarvitse syyttää pelkästään omaa olematonta multasormea!

Kello lähestyy puoltapäivää, joten täytyy käydä laittamassa perunat kiehumaan. Siihen kylkeen vähän lämpimiä kasviksia (lähinnä porkkanaa, herneitä ja maissia, ne kun ainakin pojalle uppoavat) ja kalapuikkoja. Ei mikään loistoateria näin sunnuntaihin, mutta koska lapsi arvostaa eniten peruspöperöjä, niin niillä mennään! Eipä siis muuta kuin kotiviikonloppua jatkamaan – ihanaa sunnuntaipäivää teillekin! ♥