Tule joulu kultainen

 

Vaikka onkin kaukainen
Satain vuotten takainen
Silti aina läheinen
Tule joulu kultainen

Aatonaatto; enää tämä päivä (tai oikeastaan ilta) aikaa odottaa joulua. Sitten se kauan odotettu päivä on täällä ♥. Mietiskelin päivällä rommirusinarahkaa valmistaessani, että kumpikohan ilta on kivempi: aatonaaton ilta vai jouluaaton ilta. Molemmissa on kieltämättä puolensa ja molempiin sisältyy ihania asioita, kuitenkin keskenään hyvin erilaisia. Tämä ilta on vielä täynnä odotusta; sellaista ihanan kutkuttavaa tunnetta ja sitä tietoa, että jouluaatto on vielä edessäpäin. Huomisillassa on kuitenkin se oma taikansa, kun ihana, kauanodotettu päivä on takana ja käsillä. Tämä ilta sisältää vielä jotain pientä puuhastelua, jouluaattoiltana vain ollaan ja nautitaan käsillä olevasta hetkestä.

Jouluaatto koostuu mielestäni monesta pienestä, ihanasta hetkestä. On se aattoaamuun herääminen ja saunan päälle laittaminen; se on jouluaaton ensimmäinen askare. Jouluaattoaamiainen ja sen jälkeen jo startannut Joulupukin Kuuma linja, sohvalla saunan lämpenemistä odotellessa. Jouluaattoaamun saunaan kuuluvat kynttilänvalo sekä joulumusiikki. Saunan jälkeen alan yleensä kattamaan pöytää jouluateriaa varten ja mies käy sytyttelemässä pihalle kynttilät. Poika saa tässä vaiheessa avata yhden lahjan, jotta joulupukin odottaminen ei tuntuisi niiiiin pitkältä. Yksi ihana hetki on se, kun vieraat iltapäivällä saapuvat ja käymme joulupöytään; jouluruoka maistuu aattona niin hyvältä! Syödään kaikessa rauhassa joulumusiikkia kuunnellen ja nautiskellen, ei ole mihinkään kiire.

Jouluaterian jälkeen saamme vieraaksemme joulupukin ja sitä odottavat varmasti sekä meidän pieni poikamme että myös aikuiset! Tiedän perheitä, joissa käy joka joulu joulupukki, vaikka talossa ei lapsia olekaan. Ymmärrän tuon hyvin ja uskon, että meille tulee käymään samoin – on se joulupukki niin odotettu ohjelmanumero!

Joulupukin vierailun jälkeen luvassa on lahjojen avaamista ja niiden ihastelemista. Erityisesti pojan ilon seuraamista! Jossain vaiheessa, kun maltamme, käymme vielä kaikki yhdessä kahvipöytään. Kun ilta alkaa olla pidemmällä, siirtyvät kaikki pikkuhiljaa omiin koteihinsa aattoillan viimeisistä hetkistä nauttimaan. Jouluaattoillassa on se oma taikansa, jota en osaa kuvailla. Siinä olennaista on kuitenkin sellainen väsähtänyt, mutta hyvin onnellinen tunne. Jouluvaloin ja kynttilöin valaistu koti. Se fiilis, kun päivän vaatteet vaihtuvat yövaatteisiin. Käpertyminen sohvalle suklaan ja ehkä viinilasillisen kera, yhdessä oman ♥ kanssa.

Meillä on tänään pariinkin otteeseen näyttänyt tuolta kuin yläkuvassa. Poika on leikkinyt leikkejään, pomppinut sohvalla ja tehnyt majoja ja sen sellaista. Meni kisun viereen samalle tuolille, otti istuinosan pois ja hoki naukuvalle kissalle Älä huoli Ittoo, tämä on vain astonautti!

Teimme pojan kanssa harrastuksessa tuollaisen joulupallon, joka on päässyt koristamaan orjanlaakerin oksaa:

Muutamina jouluina on tullut testattua erilaisia juttuja, mutta tänä jouluna tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että on selvillä, mikä kannattaa ja mikä ei. Enää ei tarvitse testailla. Ehkä nämä on sitten omien jouluperinteidemme luomisia? Tarkoitan näillä niinkin pinnallisia juttuja kuin mitä joulukukkia haluan ostaa, mitä jouluruokia meillä kannattaa tehdä (esim. kalat eivät kuulu joulupöytäämme, koska ne jäävät syömättä); ennen kaikkea mitä kannattaa tehdä itse ja mitä kannattaa ostaa valmiina. Turha stressata ja tehdä kaikkia itse; saa vallan hyvin mennä sieltä, mistä aita on matalin!
Yksi tähän kuuluva asia on kinkun paistaminen. Lapsuudenkodissani oli ihana aattoaamuna herätä kinkun tuoksuun; se loi sen joulufiiliksen heti herättyäni. Tässä kodissa olemme kerran paistaneet kinkun yöllä ja kerta jäi viimeiseksi. Koneellisen ilmanvaihdon vuoksi makuuhuoneessa tuoksui kinkku koko yön niin voimakkaasti, että tämä tarkkanenäinen oli hereillä lähes koko yön :D. Joten, meillä joulukinkku paistetaan aina aatonaattona: tänä aamuna laitoin kinkun uuniin ja hetki sitten mies nosti sen pöydälle jäähtymään. Näin saamme herkutella sitä aina aatonaattoiltaisin – niin hyvää ruisleivän ja miehen vanhempien tekemän sinapin kera, oi oi!

Pieniä lahjakoreja on ilmestynyt olohuoneeseen sinne tänne. Poika on antanut lahjojen olla rauhassa, kun olemme kertoneet, että tonttu on pikkuhiljaa tuonut niitä jo, sillä joulupukki ei millään jaksa kantaa kaikkia huomenna.

Muistan, miten loppukesästä ja syksyllä olin ihan tympääntynyt olohuoneeseemme. Tuntui, etten viihdy siellä lainkaan, sillä se oli niin keskeneräinen emmekä saaneet päätettyä, mitä säilytyskalustetta sinne hankkisimme. Nyt viimeisen viikon aikana olen nähnyt huoneen ihan toisin silmin ja olen nauttinut suunnattomasti istuskella sohvalla (sohvakaan ei tympäise enää juurikaan!) ja katsella ympärilleni. Suurimmaksi osaksi tämä on joulukuusen ansiota, sillä tuossa paikallaan kuusi on muodostanut olohuoneesta ikään kuin oman tunnelmallisen sopen, joka on erillään keittiöstä ja ruokailutilasta. Saapa nähdä miten käy, kun kuusi tammikuussa lähtee! Onneksi sitä ei tarvitse miettiä nyt. Tässä nurkkauksessa on tämän hetken lempipaikkani olohuoneessa ja yritän aina iltaisin ehtiä varaamaan sen ennen miestä :D.

Täällä laitettiin sauna päälle tänäkin iltana ja sama toistuu aamulla. Nyt tehdään hetken mielijohteesta kaikkea ihanaa, mikä vain sattuu huvittamaan! Ollaan ja möllötellään, nautitaan toisistamme kiireettömästi ja ollaan läsnä. Syödään vuorotellen kinkkua ja suklaata, nukutaan yhteispäikkäreitä, haahuillaan yövaatteissa aamusta iltaan jos siltä tuntuu eikä unohdeta nelijalkaisiakaan lapsia – hekin ovat hemmottelunsa ansainneet!

Jään pienelle joululomalle, mutta sitä ennen haluan toivottaa teille kaikille mitä ihaninta joulua! ♥ ♥ ♥

Tule joulu kultainen ♥