Ruokailutilan vihreä nurkkaus

Ruokailutilassamme on nyt jonkin aikaa ollut tällainen vihreä nurkkaus, kiitos viimeisimmän viherkasvihankintani. Kyseessä on jonkin sortin fiikus, googlettelu kertoi että viherkasvi olisi pienilehtinen limoviikuna. Tykkään tästä aivan valtavasti! Nyt olen vain vähän huolissani, että osaanko hoitaa tätä oikein… Luin aiemmin jostain, että jos sitä kastelee liikaa tai liian vähän, se alkaa tiputtamaan lehtiään. Nyt viimeisten päivien aikana lehtiä on jonkin verran lattialle varissut enkä ole varma kummasta se johtuu: liiasta vai liian vähästä kastelusta :D. Multa ei tunnu mitenkään rutikuivalta eikä läpimärältäkään eikä minulla ole sellaista multasormea, joka heti kertoisi, missä vika. Olen antanut ohjeiden mukaan pintamullan hieman kuivahtaa kastelukertojen välillä, olen suihkutellut lehtiä ja paikkanakin tuo nurkkaus on ihan valoisa. Ehkä voisin testata, jos se viihtyisi paremmin olohuoneessa, jossa on vielä valoisampaa. Harmittaa, jos tuo ihanuus on kohta mennyttä… 

025

Tällaiselle onnettomalle viherkasvien hoitajalle ehkä aavistuksen verran haasteellinen yksilö :D. Tämä oli kuitenkin heti siihen törmättyäni pakko saada ja hoito-ohjeita tuli googleteltua vasta kotona… Mielestäni se on tuonut ruokailutilan valkoisuuteen ihanan väripilkun ja kodikkuutta. 

vihrea_nurkkaus

fiikus

066

Jäänpäs odottelemaan, jos jollain teistä olisi jakaa jotain kikka kolmosia… Leppoisaa lauantaipäivää!

Comments

  1. Carita
    17.9.2016 / 17:45

    Kauniit kuvat! Mielestäni limoviikuna pudottaa lehtiään aina ns.talvikaudella pimeyden tullessa. Vaikka lehtiä putoaisi runsaastikin niin älä hävitä sitä, vaikka kasvi olisi kurjan näköinen. Kevään tullessa se palkitsee runsailla uusilla lehdillä.

    • Reetta
      18.9.2016 / 12:02

      Samaa olin tulossa sanomaan :) Mulla on myös limoviikuna, ollut jo kymmenen vuotta! (Oho, yllätyin itsekin xD) ja se aina tiputtelee lehtiään näin syksyisin, nyttenkin näyttää aika reppanalta. Mutta kastelen aina kun muistan ja vaihdan mullat lähes joka kevät :D

      • 19.9.2016 / 20:51

        Hyvä tietää eli vika ei välttämättä ole minussa :D. Jännä nähdä, miltä tuo keskitalvella sitten näyttää…

    • 19.9.2016 / 20:49

      Kiitos Carita! Hyvä tietää ja nyt kun tästä mainitsit, muistan lukeneeni vastaavaa… Toivottavasti ei ihan raato talvella ole :D.

  2. 18.9.2016 / 11:56

    Niin kauniita kuvia kauniista kodista.
    Kukista en ymmärrä mitään.
    Mukavaa sunnuntai päivää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.