Venetsialaisviikonloppu ihanine tunnelmineen on täällä! Olen kyllä sitä mieltä, että jokaisen tulisi ainakin kerran kokea venetsialaiset täällä länsirannikolla. Venetsialaisillan tunnelmaa on vaikea kuvin viestiä, se täytyisi itse kokea! Huomisilta on oikeastaan se venetsialaisten ”pääilta”, mutta toki niitä vietetään jo tänäänkin. Minä suunnittelin meille venetsialaisviikonlopun aloitukseksi tunnelmointia omalla terassilla. Hieman ehdin jo huolestumaan, meneekö koko elokuu ilman terassi-iltoja, mutta tänään on ollut niin lämmin päivä, että vielä nyt illallakin tarkenee lasiterassilla paremmin kuin hyvin! Mietinkin tuossa, että erityisesti nyt tämän vuoden venetsialaisviikonloppuna tunnelma on lähes kuin jossain etelässä pimeine iltoineen, sillä niin lämmintä täällä on.
Mies lähti viemään poikaa yöunille toista iltaa peräkkäin ja en voi kuulkaas uskoa, kuinka hyvin nämä illat ovat sujuneet! Olen jo hyvissä ajoin illalla sanonut, että tänään M menee isin kanssa paapimaan ja näin on tehty. Olen käynyt toivottamassa hyvät yöt, antamassa halit & pusut ja sen jälkeen olen poistunut paikalta. Eilen tätä seurasi aikamoisen äänekäs protesti, mutta ei sekään kestänyt viittä minuuttia kauempaa. Tänään ei itkua laisinkaan! ♥ Täytyy iloita näistä pienistä etapeista, sillä koskaan ei tiedä, milloin tilanteet muuttuvat. Meillä on nyt tavoitteena opettaa pojalle, että kumpikin vanhempi kelpaa nukuttajaksi ja tämän suhteen päätös on meidän vanhempien. Tämä on nyt ensimmäinen askel ja siitä sitten pikkuhiljaa omaa tahtiamme eteenpäin! Kiitokset kommenteistanne eiliseen Taapero nukahtamaan yksin? -postaukseeni, antoivat kivasti uutta näkökulmaa asioihin!
Sillä välin, kun mies oli nukuttamassa poikaa, sytyttelin terassille kynttilöitä ja nyt siellä alkaakin tunnelma olla kohdillaan! Siirrynkin tästä pikkuhiljaa sinne torkkupeittojen kera miestä seurakseni odottelemaan. Nyt pitää nauttia; viimeisiä kesäiltoja viedään. Oikein tunnelmallista viikonloppua sinnekin suuntaan!
Ihanaa iltaa teille :) Mä täällä jo torkun sohvalla..
Kiitos! Sohvatorkkuminen on mukavaa ♥.
Tunnelmallista viikonloppua sinnekin :)
Kiitos Ansku! :)