Tänään on ollut oikein kiva päivä, vaikka viikonloppusuunnitelmat tuossa viikolla muuttuivatkin ihan yhtäkkiä aivan toisenlaisiin. Heti aamulla herättyäni haaveilin rauhallisesta kylpyhetkestä ja päätinkin, että toteutan sellaisen huomenna heti aamutuimaan! Hieman kuin jouluaattoisin aamusauna, niin joskus sunnuntaiaamuisin täytyy päästä lämpimään porekylpyyn. En ymmärrä, miksi en ole hoksannut tuota aiemmin; miten sen liittää aina jotenkin automaattisesti iltoihin… Nyt teen tästä kyllä uuden tavan: sunnuntaiaamun poreilut! Tai no vuodenvaihteen tienoilla nuo täytyy vaihtaa lauantaiaamuihin, sillä uintireissut vaihtuvat silloin lauantaista sunnuntaihin.
Yksi haaveilemani juttu toteutui tänään: jäin yksin kotiin puuhastelemaan kaikessa rauhassa! Mies lähti pojan kanssa ensimmäistä kertaa kaksin uimaan ja minä jäin imuroimaan ja lihapullataikinaa valmistamaan, heheh! On kyllä elämä muuttunut äitiyden myötä, sillä olin tuosta aamulla aivan liekeissä ja hihkuin miehelle, että ajatella; voin luukuttaa täällä vaikka joulumusiikkia ja tanssia imurinvarressa :D. Noh, noita ei kyllä kumpaakaan tapahtunut, mutta musiikkia luukutin joka tapauksessa.
Aika meni vain hurjan nopeasti eikä sitä jäänyt enää lehtien lukemiseen, mutta onneksi lasten päiväunet on keksitty! Niinpä kietoudun nyt lämpöiseen torkkupeittoon, menen miehen seuraksi olohuoneeseen, otan käteen kupposen kuumaa ja alan selailemaan noita viikolla postilaatikkoon tipahtaneita lehtiäni. Paperilehti on kyllä aika jees, siinä on se kahisevuus ja tuoksukin niin kymppi! Tilaatteko te lehtiä, mikä on lempparisi sisustuslehdistä? Eipä sitten muuta kuin loistavaa lauantaita! :)
Voi mitenkä ihana lauantai sielläkin on ollut! Meilläkin tehtiin lihapullia ja perunamuussia lauantain kunniaksi:D
Täällä lueskellaan kotivinkkiä aina silloin kun saan omalta äidiltäni sen lainaan, haaveissa olisi dekon tilaus jossain vaiheessa mahdollisesti.
Ihanan rentouttavaa viikonloppua sinnepäin myöskin
Jep, muusilla täälläkin :D. Dekoakin olen joskus tilannut, se on hyvä lehti myös!
Mukavaa pian alkavaa uutta viikkoa! :)
moi kiva lauantaivapaa siellä ollut sinulla ..minulle tulee koti ja keittö lehti tällä hetkellä ,vaihtelen aina välillä kun tulee hyvä tarjous ;) JA irtonumeroita tulee kyllä ostettu ,,kodin kuvalehteä se on minusta hyvä siellä on paljon lukemistakin elämän tarinoita ja myös ihania koteja ja ruokaohjeita , myös kotivinkki on minusta hyvä lehti jota tulee ostettua irtonumeroja.JA sitteen minä kierrätän ne lehdet tyttärelleni ja joskus vien töihin ..mutta tulee kyllä säästettyäkin paljon lehtiä kun niitä voi myöhemminkin katsella -tv mummo
Mullakin tulee aika paljon säästettyä noita sisustuslehtiä. Ne on myös sellaisia, että en halua heittää niitä paperinkeräykseen, vaan säännöllisin väliajoin käyn ne läpi ja mieluiten annan eteenpäin. Joihinkin odotustiloihinkin niitä voi lahjoittaa, niissä kun tuntuu usein olevan vuosia vanhoja lehtiä :P
Ihanalta kuulostaa vapaapaivasi.
Mina tykkaan tosi paljon lukea suomalaisia aikakauslehtia ja onnekseni minulle ja siskolleni tanne tuleekin perati kolme lehtea;Unelmien Talo&Koti,Kotivinkki ja Kodin Kuvalehti.
KK:n laitan kiertoon suomalaisille ystavilleni,mutta sisustuslehdet saastan.Niita onkin jo isot pinot,kun tulee aina Suomessa ollessa ostettua irtonumeroitakin…
Kerran luettuja sisustuslehtiä voi tosiaan helposti katsella myöhemminkin! Omat mielenkiinnonkohteet vaihtelevat ja joskus pari vuotta sitten kiinnostaneen asian sijaan seuraavalla lukukerralla huomaakin lehdestä ihan jotain uutta :).