Se tuli meidän pikkumiehellämme mittariin tänään, kuukauden päästä jo 1,5-vuotias! Ajattelin tämän merkkipäivän kunniaksi kirjoitella hieman hänen kuulumisiaan. Kovin tomera ja touhukas paketti hänestä on kasvanut, jatkuvasti jotain puuhastelemassa. Halailee myös säännöllisesti, vaikka halitkin ovat suhteellisen rajuja – pojat on poikia. Tällä viikolla kerhossa seurailin hiljaa taustalla hänen puuhasteluitaan. Kävi paria vierasta tyttöä halaamaan tuosta noin vain, sen kummempia ujostelematta. Toinen tyttö jo hieman hätääntyi ja tavoitteli äitiään :D. Mietin usein noissa tilanteissa, että enkö muka halaile häntä kotona tarpeeksi (että siitäkö tuo valtava halailuvimma johtuu :D); itsestäni kun tuntuu, että halailen ja pusutan tuota pulloposkea ihan jatkuvasti.
Kerhon valtavasta lelumerestä kurkotteli yhtä ainoaa autoa kohti, vauvanukkea puraisi päästä. Kerhotädin laulaessa ja lasten istuessa ringissä ei voinut pysyä paikoillaan; täytyi mennä metrin päähän kerhotädistä katselemaan ja kuuntelemaan laulua. Hieman tuli vaivihkaa siinä jammailtuakin. Rohkeasti menee mukaan isompienkin poikien leikkeihin eikä juurikaan katsele, mihin äiti jäi… Muutaman kerran kuului ääti, ääti ja sitten hihkumista, kun löysi etsimänsä. Jännä muuten miten sitä niin helposti tunnistaa sen oman pikkuihmisensä äänen ♥. Samoin silloin, kun hän oli pieni vauva. Se itkuääni oli niin tuttu ja tunnistettava.
M on hyvin perustyytyväinen lapsi. Ei kitise eikä marise turhasta, vaan on aina kovin hyväntuulinen ja nauravainen. Ollut ihan vauvasta saakka. Mutta sitten jos tulee paha mieli, niin sitten myös tulee ja se itku ei ole ihan sieltä hiljaisimmasta päästä… Tai jos palaa pinna, ei sekään jää yleensä huomaamatta – temperamenttia siis löytyy.
Sain toiveen kirjoitella meidän arkirutiineista ja tässäpäs jotain niistäkin! Ruokajutuista voisin kertoa sen verran, että kun poika oli täyttänyt vuoden, mulla oli joku päähänpinttymä, että nyt hänen täytyy syödä täysin samaa ruokaa kuin mekin miehen kanssa. Tunsin olevani jotenkin epäonnistunut, kun pojalle ei maistunutkaan kuin pari ruokalajia. Onneksi aika nopeasti tulin järkiini… Mietin, että hänellä on koko loppuelämänsä aikaa syödä ns. normiruokaa, joten pari kuukautta sinne tänne ei maata kaada. Yritän muutenkin usein näissä lapsiin liittyvissä asioissa pitää mielessä sen, että joka asiasta voi halutessaan repiä stressiä, mutta kannattaako se..? Jos vain ottaisi rennosti! Niinpä jatkoin pikkuhiljaa eri ruokien tarjoilua ja aina hän kyllä maistoi; joitain vain kerran, joitain söi enemmänkin. Nyt tilanne on jo aika hyvä ja monet ruuat uppoavat! Joitain ruokia täytyy hieman muussata, jotta uppoaa vielä paremmin… Parhaiten maistuvat ihan perusruuat (kiusaukset, laatikot, pastaruuat, peruna & lihakastike jne.) ja niitä pyrimmekin usein tekemään. Haluan kuitenkin tarjota vaihtelevia makuja, jotta hän tottuu eri makuihin ja siihen, että ruuat ylipäätään vaihtelevat. Osa ruuista on kuitenkin sellaisia, että ne jäävät suuhun pyörimään. Kasvikset eivät maistu juuri lainkaan ruuan yhteydessä, mutta olen alkanut tarjoamaan niitä ihan yksinään välipaloina; silloin maistuvat ainakin joskus. Eilen broileririsoton seassa meni porkkanaraastetta ihan hyvinkin, mutta yksinään ei maistunut.
M ei vielä syö itse lusikalla, mutta jokusen kerran olemme harjoitelleet. Lusikka kääntyy kuitenkin kädessä aina siten, että kuorma tippuu maahan ennen suuta. Näyttää välillä kovasti siltä, että on vasenkätinen, mutta sitten taas kokeilee oikeaa. Ei ehkä vielä ole ihan selvillä, kumpi olisi se luontevampi puoli. Leipää ei mielellään söisi itse käsin, sillä ei selvästikään tykkää, kun kädet sottaantuvat. Viimeksi tänä aamuna istui syöttötuolissa kädet ylhäällä ja ihan voissa. Leipä edessä lautasella voipuoli alaspäin. Ei vain halua koskea siihen iljettävän niljakkaaseen leipään eikä osaa vielä pidellä pelkästään reunoista. Joten annan leivästä usein pienempiä palasia, jotka on helpompi saada kerralla suuhun. Nokkamuki on edelleen käytössä, mutta päivittäin juo myös normilasista maitoa tai vettä. Osaa jo huomattavasti paremmin kuin esim. kuukausi sitten. Vielä hetki menee ennen kuin alamme opettelemaan normilasista juomista ihan oma-alotteisesti. Tai alkuun taidamme ottaa käyttöön mukit.
Hedelmistä ja marjoista tykkää valtavasti! Varmaan aika lailla kaikkiruokainen niiden suhteen. Ruokailun jälkeen odottaa aina innosta hihkuen Herra Hakkaraisen ksylitolipastilliaan hokien pa pa ja näyttäen yhtä keittiön kaapeista. Emme ole muuten vielä ostaneet pojalle sitä sähköhammasharjaa, josta oli Ensimmäistä kertaa hammaslääkärissä -postauksessani puhetta. Etsiskelimme niitä silloin loppukesästä, mutta emme löytäneet mistään noin pienelle tarkoitettuja sähköhammasharjoja. Tuo onkin nyt lähipäivien tehtävälistalla!
Yöunet ovat olleet viime viikkoina tosi katkonaisia, syynä ensimmäiset puhkeavat poskihampaat. Etu- ja kulmahampaat ovat olleet näkyvissä jo pitkään, mutta nämä poskihampaat on ihan oma lukunsa – tulevat niin vaikean kautta että! Ensimmäisen poskihampaan puhkeaminen kesti todella pitkään! Kun se oli täysin näkyvissä, poika nukkui kaksi yötä heräämättä kertaakaan (nukkuu 11h/yö). Sitten taas alkoi yöhulinat ja tällä hetkellä poskihammas näyttää pilkistävän vasta ihan vähän… Viime yönä hän nukkui kuitenkin oikein levollisesti heräämättä kertaakaan ja kyllä oli itsellänikin aamulla täysin erilainen olo, kun oli saanut nukkua useita tunteja heräämättä (todellinen ihme etten herännyt muuten vain…)!
M käy yöunille aina isänsä saattelemana. Tässä roolissa teimme vaihdon, kun poika oli noin kymmenen kuukauden ikäinen. En saanut häntä enää unille, pelleili ja pyöri vaikka kuinka pitkään eikä meinannutkaan nukkua. Isänsä astuttua remmiin rauhoittui ja suostui käymään helpommin nukkumaan. Niinpä meillä on siitä asti jatkettu näin. Minä annan iltapuuron ja mies hoitaa pojan muut iltatoimet (yövaatteet sekä iltapesut). Jos menen niiden jälkeen epähuomiossa huikkaamaan hyvää yötä kulta, tulee armoton parku ja haluaa heti syliin. Joten, yritän toivotella hyvää yötä jo hieman etukäteen… Usein hiljaa mielessäni, sillä iltatoimien aloittaminen on hänestä jostain syystä jotenkin vastahakoista. Vaikka heti hoitopisteelle päästyään onkin ihan tyytyväinen, niin se matka sinne, se on haasteellinen! Siinä täytyy aina olla jotain erityistä rupateltavaa, joka vie huomion :D.
Hän löysi tänään tuon mielenkiintoisen kynttilärasian. Erityisen hauskaa oli piilotella noita kynttilöitä sohvatyynyjen väliin!
Tänään olemme viettäneet ihan normiarkipäivää. Lähdimme heti aamusta kaupungille asioille ja teimme siellä samalla kivan vaunulenkin kirpsakkaassa pakkassäässä. Sen jälkeen menimme tauolle yhteen kahvilaan; lämmin kaakao tuntui hyvältä vaihtoehdolta! Valitsin sellaisen kahvilan, jossa on leikkipaikka – pienenä taka-ajatuksena rauhallinen kaakaohetki. Pieni herkkusuuni ei välittänyt leikkipaikasta tuon taivaallista kaakaoni nähtyään, joten siinä me hörpimme sitä yhdessä :D. Poika maistoi kaakaota ensimmäistä kertaa elämässään ja näytti tykkäävän. Aina minun vuorollani vierestä kuului kaaka, kaaka, että se siitä rauhallisesta tuokiosta, heh! Välillä piti taukoja ja taapersi menemään, niin söpöläinen mussukka ♥
Ihana pikkupoika teillä on! En halua arvostella kasvatustanne enkä siitä todellisuudesta tiedä, mutta ihmettelen muutamaa juttua. Kuulostaa, että menette aika ajoin pojan ehdoilla.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/122886-psykologilta-voimakas-viesti-vanhemmille-opettaja-lehdessa-kietoutuminen-haitallista#.VhSiaGmwxHN.facebook
Esimerkiksi tuo nukkumaanmeno. Mies laittaa nykyään nukkumaan kun on helpompaa. Ehkä ei aina kannata mennä helpoimman kautta, minusta olisi jatkon kannalta hyvä, että poika menee kumman tahansa kanssa nukkumaan eikä siitä keskustella. Tulee vaikeuksia myöhemmin, jos ryhtyy tuohon, että vain toinen kelpaa johonkin hommaan tai toinen tekee sen ”paremmin tai helpommin”. Poika ymmärtää, että toista voi ”vedättää”. Ja lapsethan ovat fiksuja! Ja lapsi pitää ”huomaamatta” yrittää viedä hoitopisteelle iltahommiin..lapsi huomaa myös pian itse, että häntä ”vedätetään”. En veisi ehkä tuon ikäistä enää hoitopisteelle. Vaihtaisin iltavaipat ym. vaikka keskellä olohuonetta ja antaisin istua vaikka vadissa kylpyhuoneen lattialla niin hommasta eli iltapesuista tulee mielekästä myös lapselle. Ja pesisin vaikka hampaat sillä aikaa kun istuu vadissa (pyllypesut). Tekisin hommasta kivaa sekä lapselle että aikuiselle ilman kenenkään vedätystä. Siis varmasti osaatte hommasta tehdä itsellenne mielekästä, mutta itse en haluaisi, että vain toinen vanhemmista voisi iltahommat tehdä. Minulla pitäisi olla omassa kotona, omassa perheessä sellainen olo, että kumpi tahansa hoituu lapsen kanssa hommasta kuin hommasta eikä siitä tarvitisi ottaa mitään paineita.
Meidän pojat on 10 ja 12v. ja aina on kelvannut kummatkin mihin tahansa hommiin lasten kanssa (paitsi imetykseen).
Tsemmpiä arkeen ja toivottavasti voitte jokaisen päivän ottaa iisisti!
Huh hah hei, nyt täytyy kyllä sanoa, että teit aika reilusti omia päätelmiäsi :).
”Minulla pitäisi olla omassa kotona, omassa perheessä sellainen olo, että kumpi tahansa hoituu lapsen kanssa hommasta kuin hommasta eikä siitä tarvitisi ottaa mitään paineita.” – Tuo oli esimerkiksi täysin överi, jos tarkoitit viitata, että meidän perheessämme joku ehkä tuntee noin. Et voisi olla enempää väärässä. Täällä kyllä hoituu ihan kaikki askareet molemmilta vanhemmilta eikä kumpikaan tunne mitään paineita missään lapseen liittyvässä asiassa. Eikä meitä tarvitse kehottaa ottamaan iisisti :D.
Meillä vain on tietyt rutiinit, esim. iltapesut. Kun mies hoitaa ne, minä voin tehtä työasioita, kun kello ei ole vielä kuitenkaan niin paljoa. Silloin kun poika oli 10 kk ja alkoi protestoimaan minua iltanukutuspuuhissa, sitä kesti 2-3 viikkoa, ennen kuin teimme vaihdon. Ei ollut mitään järkeä, että yöunille käyminen viivästyi klo 23 iltayhdeksän sijaan. Tämän seitsemän kuukauden aikana hän on ”vaatinut” minuakin nukuttajaksi, mutta emme ole ns. tanssineet hänen pillinsä mukaan. Tiedän kyllä, että lapset osaavat vetää oikeasta narusta.
Hoitopisteellä meillä hoidetaan kyllä kaikki niin kauan kuin se toimii, sillä ei ole mitään syytä vaihtaa tuota tapaa. Poika istuu siellä ihan tyytyväisenä ja osallistuu puuhiin tavaroita tutkimalla ja niitä isälleen ojentamalla. Näen, että hän nauttii noista rutiineista ja ne valmistavat häntä yöunille. Joten näin meillä!
Olipa kiva lukea poitsun kuulumisia, kiitos :)
Eipä kestä! :)
Oma poikani täytti vuoden viime kuun lopussa. Poskihampaita puhkesi juuri syntymäpäiväksi 4 kerralla! Kuukausitolkulla niitä tekikin! Yöt meillä on nukuttu,samoin päikkärit,mutta muuten tuntui pitkään olevan hampaiden takia kiukkuinen päivisin. Lempihommaa oli raastaa kutiavia ikeniä minun olkapäähäni. Äitistä ei niin kivaa. Hassua,miten eri tavalla nämä pikkuihmiset käyttäytyvät saman asian suhteen. :D Ihana pikku-ukkeli, varmasti mahtavaa seurata hänen touhujaan! Itse nautin tuon minijäbän seurasta hurjasti. Sitä vaan miettii,että miten ihmeessä siitä pienestä nyytistä on kehittynyt niin touhukas ja sympaattinen poika…
Joo tosi hassua ja vielä enemmän hämmästelen sitä, miten joillakin lapsilla puhkeavat hampaat eivät oireile millään tavalla! Äkkiä nuo lapset kyllä kasvavat ja kehittyvät, varsinkin parin ensimmäisen vuoden aikana vauhti on hurja. Ihana saada seurata asiaa näin läheltä :).
Suloinen pieni <3
Lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen on niin ihanaa. Olen maailman onnellisin kun voin olla ja viettää paljon aikaa kummityttöni kanssa. Mikään ei voita sitä tunnetta kun pieni tarraa kiinni jalkaan ja sanoo "ota Tiia sykkyyn" ja haluaa halia <3
Niin on! Hienoa, että voit osallistua niin paljon kummityttösi elämään!
Olipas kiva postaus! Kurkistus siihen, mitä meidän perheessä ehkä on edessä reilun parin kuukauden päästä. :) Nyt jo tahti on aivan huima. Lähes päivittäin huomaa lapsen oppineen jotain uutta. Uuden sanan, eleen tms. Kuinka paljon nämä pienet jo ymmärtävät, vaikka sanoja ei vielä juurikaan ole itseään ilmaista. Pitää aina välillä muistuttaa itseään siitä, että pienet korvat ovat kuulolla ja silmät seuraavat tarkasti mitä ympärillä tapahtuu.
Kiva että tykkäsit! Itsenikin on yllättänyt tuo, että kuinka paljon poika jo ymmärtää, vaikka ei osaa itse vielä lauseita muodostaa. Silti poimii aikuisten puheesta vaikka ja mitä ja matkii perässä :D. Noin pieni napero! Tosi tarkkaavaisena silmät suurina seurailee kyllä, miten missäkin huoneessa toimitaan ja miten mikäkin juttu aukaistaan :D
Tuosta kommentista, että näyttää tulevan mahdollisesti vasenkätinen. Oon kovasti pohtinut tuota samaa, kun meidän poika syö vasurilla ja käyttää kynää samoin vasurilla, että varmasti tulee vasenkätinen. (Toki meillä on motoriikassa ne toispuoleiset haasteet, kuten taisin kertoakin sulle privana), niin nyt viime viikolla neuron lääkäri sanoi, ettei vielä voi tietää kummanko kätinen tulee, vaikka nyt käyttääkin vain vasuria kaikessa. En sitten tajunnut edes kysyä milloin kätisyys sitten selviää, vaikka meidän pojalla ikää jo se 3v3kk.
kätisyyden tulisi olla vakiintunut siinä viiden- kuuden vuoden tienoilla. En kuitenkaan näe mitään syytä miksei reilu kolme vuotiasta voisi sanoa vasuriksi, jos tosiaan käyttää vasenta kättään vallitsevasti. Toki on mahdollista että alkaisi käyttää vielä oikeaa, mutta ehkä epätodennäköistä. Olen siis itse lto ja lapsia paljon työssäni näen ja seurailen muun muassa kätisyyttä tarkkailen.
Taas reilu vuoden ikäisestä ei voi sanoa mitään varmaa. Minulla on 14 kk ikäinen poika, joka jossain vaiheessa selvästi suosi vasenta kättä, nyt taas oikeaa. Isänsä, mummonsa ja setänsä ovat vasenkätisiä, ”sukurasitetta” kyllä löytyisi.
Hyvä kuulla! Mun mies oli pienenä vasenkätinen, mutta silloin jotenkin tyhmästi pakotettiin oikeakätiseksi :O. Nyt hän on oikeakätinen, mutta jotkin asiat tekee hassusti vasurilla.
Ahaa, mielenkiintoista! Meillä neuvolassa heti tokaisi, että ahas, taitaa olla vasenkätinen… Mutta aika näyttää :).
Meillä on kaksi oikeakätistä lasta ja yksi vasenkätinen.
Vasenkätisyyden huomasi heti,kun poika alkoi omilla käsillä touhuta.
Eli noin yksivuotiaana.
On nyt 8-vuotias:)
:) Onpa jännä nähdä, kumpikätinen meidän poitsusta lopulta tulee!