Kun suuntasin illalla olohuoneeseen miehen seuraksi, nappasin matkalla keittiöstä omenan. Sitä paloitellessani muistin erään ikäihmisen, jonka näimme pojan kanssa lähikaupan hedelmäpuolella. Suloinen mummo tokaisi, että nämä omenat ovat kuule tosi herkullisia; tarkoittaen Royal Gala -omenoita. Juuri niitä samoja, joita minäkin olin aikeissa ostaa. Sanoin, että eivätkö olekin! Ovat myös poikani suurta herkkua, jolloin mummo siirsi katseensa ostoskärryissäni istuvaan pieneen poikaan. Poika katsoi totisena ja silmät pyöreinä, kun mummo vaihtoi siinä vielä muutaman sanasen.
Näinä päivinä puhutaan paljon muiden, hädässä olevien, auttamisesta. Hätää on monenlaista. Yksinäisyyskin voi olla yksi hädän muoto. Tahatonta yksinäisyyttä tuskin kukaan kohdalleen toivoo. Suurin yksinäisten ihmisten ryhmä maassamme taitaa olla ikäihmiset. Voisinko minä tehdä asialle jotain? Voisitko sinä? Tarvitaanko suuria tekoja vai auttavatko pienetkin asiat? Kyllä, kyllä ja kyllä. Kaikilla mummoilla ja papoilla ei syystä tai toisesta ole perhettä ympärillään ja tällöin vieraammatkin, auttavaiset ihmiset ovat kullanarvoisia.
He ovat kärsimättömiä, ärsyttäviä, hitaita, epäluuloisia. Kassajonossa tunnet heidän ostoskärrynsä selässäsi. Usein. Heitä on jatkuvasti edessäsi sekä maantiellä että kaupoissa. Erityisen ärsyttävää saattaa olla se, että kun olet jo pitkään jonottanut kassalle pääsyä, jää se edessäsi oleva mummo rupattelemaan kassaneidin kanssa niitä näitä. Ja vielä lopussa tokaisee, että maksan nämä ostokset kolikoilla, kun näitä on päässyt näin paljon tässä kertymään. Paljonkos nämä ostokset maksoivatkaan ja kolikoita kilisee lattialle ja liukuhihnalle…
Onko se mummu/mummo/mummi tai pappa/vaari/ukki kuitenkaan ärsyttävä, jos hänen päivänsä (ehkä jopa viikkonsa!) ainoa ihmiskontakti on siinä kaupan kassalla, sen kassaneidin kanssa? Onko se ostoskärryn selkään tuuppiminen kuitenkaan ärsyttävää, jos mummo vain niin malttamattomasti odottaa tuota pientä rupatteluhetkeä? Tai jos hän vain tukea tarvitessaan sattuu nojaamaan liikaa eteenpäin ostoskärryä vasten?
Jos tehtäisiinkin niin, että luvattaisiin pitää parempaa huolta ympärillämme olevista ikäihmisistä ja myös pidettäisiin tämä lupaus. Ystävällinen hymy tai muutama sananen vaikka siellä kaupan hedelmäosastolla ei vie aikaamme yhtään sen enempää kuin hymyttömyys tai puhumattomuuskaan. Siitä pienestä jutusteluhetkestä tulee molemmille hyvä mieli, mutta voin lyödä vaikka vetoa, että se mummo tai pappa muistaa sen kauemmin kuin me. Pidetään huolta niistä omista mummoista ja papoistamme, he eivät ole täällä ikuisesti. Muistetaan myös, että ne muut ikäihmiset ovat joillekin muille ne tärkeät mummo ja pappa. Jos sinulla ei ole ollut tapana soittaa mummollesi, aloita tuo tapa jo tänään; ihan vain kuulumisia kysyäksesi!
Minulla on enää yksi isovanhempi, mummu. Mummu täytti juuri 84 vuotta. Olen pyrkinyt käymään hänen luonaan mahdollisimman usein, mummu asuu noin puolen tunnin matkan päässä. Pojan syntymän jälkeen olen käynyt siellä jos en ihan joka viikko, niin ainakin joka toinen viikko. Joka viikko olen kuitenkin soittanut hänelle ja rupattelemme niitä näitä. Mummulla on tapana soittaa minulle maanantaisin, tosin tänäänkin olemme jo puhuneet puhelimessa, heh. Koskaan ei itse tarvitse keksiä jutun juurta; yksin asuvilla usein riittää juttua :). Hän nauttii valtavasti, kun kerron poikamme kuulumisia. Hänen päiviensä, joskus viikkojensa, piristys on kuulla poikamme ääni edes puhelimen välityksellä. Muutama riemunkiljahdus ja koko päivä on pelastettu.
Viimeksi eilen vierailimme pojan kanssa hänen luonaan. Kävimme samalla viemässä papan haudalle syyskukkasia ja lyhtyjä. Mietiskelin siinä haudan äärellä, että pappani olisi varmasti niin kovasti pitänyt tomerasti käsipäivää sanovasta hymypojastani.
Mummut on ihania. Mummolassa syödään hyvin ja herkutellaan. Mummolassa lepäillään ja tehdään asioita hitaammin. Mummolasta saa uutta perspektiiviä elämään. Mummolasta saa hyvää mieltä. Mummuni sanoo usein pojalleni, että olet aivan koko maailman rakkain. Mummun suusta kuulen usein, että olen maailman paras äiti.
♥
Kauniita ajatuksia <3 Mummot on ihania, itselläni on 90-vuotias mummo ja hän on aina niin iloinen vierailusta. Käydään väh.kerran viikossa kylässä. Tyttö muistaa joka kerta sanoa isomummolle että olet rakas, sitä ei uskotaan miten onnelliseksi mummo sanoista tulee.
Hyvää viikonloppua :)
Ihana tyttö, kun noin isomummoaan ilahduttaa ♥
Kiitos kommentistasi, J! Ja mukavaa sunnuntaipäivää :)
Mummut rules! Mun oma äitini ei oo vielä kuuttakymmentä, mutta sairauden takia tosi huonossa kunnossa ja asuu hoitokodissa. Koitetaan käydä siellä tytön kanssa vähintään kerran viikossa ja toisen kerran käyn itsekseni, että päästään kauppaan/kävelylle paremmin. Mun mummu taitaa kans syksyllä täyttää 84 ja on vielä terhakka muori. Kesät asuu kesäasunnollaan ilman juoksevaa vettä tai sisävessaa, mutta talveksi olemme jo pakottaneet pikkusiskonsa luokse kaupunkiin. Isotätini on nyt 80 ja aivan virkeä ja omillaan pärjäävä, mulle vähän niinkuin varamummo. Joka viikko soitellaan mummujen kanssa jos ei kyläillä ja pitipä vaihtaa puhepaketti isompaan, kun ihan huomaamatta tuli kuukaudessa 100 minuuttia puhetta kun lörpöttelee parinkymmenen minsan puheluita mummoille.
Kuulostaa ihanalta huolenpidolta! Tällaista on ilahduttavaa lukea :)
Hei,
Hieno postaus. Viimeisestä lauseesta nousi kyyneleet silmiin. Niin arvokasta! <3 Minullakin on yksi isovanhempi elossa, mutta hän ei tiedä enää tästä maailmasta. Lapsen syntymän jälkeen sitä jotenkin havahtui, että olisipa hienoa, jos he kaikki olisivat vielä täällä meidän kanssamme.. Mieheni isoäiti sanoi ääneen, ohimennen, että saisipa vielä mahdollisimman monta vuotta katsoa pienten kasvua. Niimpä. Saisimpa itsekin.
Ja juuri eilen apteekissa eräällä vanhemmalla herralla kesti ja kesti asiointi, mutta siinä hetkessä, omassa kiireessäni, "osasin" olla ärsyyntymättä - juuri siksi, kun se tosiaan saattoi olla hänen viikkonsa kohokohta. Ihmisen kohtaaminen. Heitä, yksinäisiä, on valitettavan paljon!
Niin arvokasta todellakin!
Tuli ihan kyyneleet silmiin tuosta apteekkiesimerkistäsi. Mitenhän noita yksinäisiä ikäihmisiä voisi auttaa..?
Kaunis kirjoitus <3 tuli ikävä omia isovanhempia, he kaikki ovat jo taivaankodissa <3 vanhoissa ihmisissä on jotain ainutlaatuista <3
Kiitos Tytti! Ihanasti kirjoitettu, olet niin oikeassa ♥
Aivan ihana postaus! Pala nousi kurkkun viimeisestä lauseesta!
Kaikki tuo niin totta <3 Itsellä kans enää Mummi 92v. elossa ja niin tärkeä <3
Kiitos Anne ♥
Ihania ajatuksia, niin totta joka sana :) Tuli hyvä mieli. Itse olen ajatellut käydä kysymässä läheisestä kehitysvammaisten palvelukodista voisiko heille tulla vierailulle koiramme kanssa :) Koiramme on rauhallinen ja ihmisrakas, heille voisi tuottaa suurta iloa saada hieman erilaista arkeensa. Ehkäpä suuntaan sinne kysymään jo tänään :) Kiitos kivasta blogistasi :)
Voi miten mukava kuulla, että tuli hyvä mieli! Mua aivan itketti tuo ihana ja hyväsydäminen ajatuksesi, mene ihmeessä kysymään! Olen varma, että koiran kohtaaminen on heille todella riemukas hetki. Kerro sitten, miten reagoivat :)
Olen sitä mieltä, että mahdollisimman monella ikäihmisellä tulisi olla lemmikki!
Sydäntä lämmitti ja silmäkulmat kostuivat lukiessa tätä kirjoitusta <3
Mieleen tuli omat mummoni, jotka jouduin hyvästelemään kaksi vuotta sitten kesällä kuukauden sisään kummatkin. Kyllä ne mummot on rakkaita :)
Me herkkikset :)
Itselläni oli sama tilanne pappojen suhteen: nukkuivat pois kuukauden välein v. 2001.
Ihana kirjoitus, kyynel silmässä piti lukea <3 Itselläni molemmat mummat elossa, toisen 83v. Mumman kanssa keväällä junailimme Seinäjoelta Ouluun minun tätini luokse ja voi sitä kiitosta ja onnea minkä mummalta sain, oli niin onnellinen, "tällaista vanhaa ihmistä viittit ottaa mukaan". Isovanhemmat on tärkeitä <3
Täällä hiljainen blogisi seuraaja, mutta tämä kirjoitus sai minutkin kommentoimaan..
Voi että, minä luin tätä kommenttiasi kyyneleet silmissä. Ihanaa, kun soit mummallesi tuollaisen ikimuistoisen matkan.
Kiitos, että nyt kommentoit Henna! :)