On vähän sellainen tyhjä olo, jonka vuoksi en tiedä mitä kirjoittaisin tänne blogiin. Normaalia arkea on elettävä, mutta mielessä pyörii viime aikojen kamalat uutiset maailmalta ja ne kuvat, etenkin se yksi. Pienen hukkuneen taaperopojan kuva. Näin tuon kuvan eilen poikani päiväunien aikaan ja itkin. Itkin, itkin ja itkin. Vielä silloinkin, kun poika heräsi.
Kunpa tämä maailma olisi parempi paikka kaikille. Kunpa kukaan ei menettäisi kotiaan, vanhempiaan, lapsiaan. Henkeään. Tuntuu jotenkin turhauttavalta; miten voin auttaa noin suuressa hädässä olevia ihmisiä? Mitä yhden ihmisen teko tai lahjoitukset, olivat ne sitten rahaa tai esim. vaatteita, auttavat. Mutta kyllähän ne auttavat, kun tarpeeksi moni vain kantaa kortensa kekoon.
Tällaiset asiat vaikuttavat muhun aina hieman liikaa. Olen tosi herkkä ja itken nytkin, kun tätä kirjoitan. Tuntuu niin valtavan pahalta ja sydäntä vihloo. Ei me taideta täällä ihan täysin ymmärtääkään, kuinka kiitollisia saamme olla siitä, että lapsemme ovat turvassa. Heillä on ruokaa ja puhtaita, kuivia vaatteita. Heillä on täällä turvallinen koti ja heillä on täällä vanhempansa. Näistä ajatuksista viikonlopun viettoon ♥
Samoissa fiiliksissä menty koko viikko… :( Kaikki tällaiset tuntuu vielä tuhannesti pahemmalta kun on omia lapsia..
Sepä juuri. Sitä on niin valtava huoli tuosta omasta aarteesta ja pelkää kaikenlaista pahaa sydän aivan sykkyrällä ♥
Sanopa Satu muuta,
kouraisee sydämestä nämä tällaiset uutiset kuvineen :(
Ja totta tosiaan, kaikki ne pinnalliset blogipostaukset, joita tälle viikolle oli suunnitellut tuntuu jotenkin..no pinnallisilta. Tosielämä kun tapahtuu jossain ihan muualla kuin täällä blogistaniassa.
Viikonloppuhaleja sinne toivottelee toinen herkkis ♥
Jaan tuon pinnallisuuden tunteen. Sitten taas toisaalta, sitä varten useimmat blogit on; toimiakseen pakopaikkana arjesta, joten sallittakoon meille ne pinnalliset aiheet, tapahtui maailmalla sitten kauheuksia tai ei. Vaikka kirjoittaisimme niitä kevyitä ja pinnallisia postauksia, ei se tarkoita, että emme välittäisi maailman tapahtumista. Joskus vain täytyy ajatella jotain muutakin, sillä oma pääni ei ainakaan kestäisi näiden asioiden pyörittelyä aamusta iltaan :(. Omat auttamismahdollisuudet ovat kuitenkin loppujen lopuksi rajalliset.
Kiitos lohdullisesta kommentistasi ja haleista Maria ♥ Lämpöinen viikonlopputervehdys sinnekin!
Eniten on järkyttänyt suomalaisten suunnaton kylmyys ja kyynisyys näitä ihmisiä kohtaan. Väitetään, että kuvat ovat väärennettyjä jotta turvapaikan saisi helpommin, karjalan evakkojen kärsimykset olivat suurempia kuin noiden mustien ihmisten jne jne. En voi ymmärtää joillakin palstoilla esitettyjä kommentteja. Mitä niiden kirjoittajien mielissä liikkuu? Kotipiakkakunnallani pulskat, kaiken saaneet teinit osoittivat mieltään ja kehoittivat noita pakolaisia painumaan v*****n, ja että miksi suomalaisten heitä pitäisi elättää? Ja sitten katson omaa lastani, joka kohtalon oikusta sai syntyä tänne ja leikkiä onnellisena. Sitä ne Välimerellä kelluvat ihmisetkin haluaisivat… että lapsi saisi leikkiä onnellisena ja että elämä olisi normaalia. Sitä me emme kuitenkaan heille halua, kärsikööt siellä kaaoksen keskellä, ei kuulu meille. Ahdistaa suunnattomasti! Meidän sivistyksemme, auttamisen halumme ja valmiutemme jakaa omaastamme olikin vain pintaa. Pinnan alla asuikin viha, ahneus ja itsekkyys ja nyt se on pässyt irti. Edelleen ahdistaa ja pelottaa, toivottavasti kuitenkin löytyy Suomestakin hyviä ihmisiä kaiken ahneuden ja itsekkyyden alta. Muussa tapauksessa olemme menossa vaarallisille vesille, jäljet pelottavat!
Täytyy muistaa, että tuo on kuitenkin loppujen lopuksi pieni vähemmistö, joka noita mainitsemiasi tekstejä kirjoittelee. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä: minulla, sinulla ja heillä. Se sallittakoon ja täytyy myös hyväksyä, että emme valitettavasti voi muiden mielipiteisiin vaikuttaa. Itse en lähde arvostelemaan muiden mielipiteitä tai sanomisia, sillä en tiedä, mitä niissä on taustalla. Ehkä niiden pulskien teinien ystävä on tullut maahanmuuttajien joukkoraiskaamaksi ja tunteet nousevat sieltä. Kun jotain noin pahaa tapahtuu, on vaikea ajatella järjellä ja yrittää takoa päähän, että ei saa yleistää jne. Silloin sitä ajattelee tunteella ja tunnekuohuissa ja tulee ehkä juurikin yleistäneeksi. Sama voi tapahtua tuossa, että tulee yleistäneeksi kaikki suomalaiset itsekkäiksi ja ahneiksi. Toki kaikkien olisi hyvä tiedostaa faktat, että hyviä ja pahoja ihmisiä mahtuu meihin kaikkiin: maahanmuuttajiin sekä meihin syntyperäisiin suomalaisiin. Tosin varmasti molemmissa nuo pahat ihmiset on vähemmistössä.
Se kuva oli kyllä niin järkyttävä, että en oikein voinut katsoa sitä itkemättä edes sen jälkeen, kun se oli tullut vastaan jo monta kertaa. Samaan aikaan järkyttää sydämen pohjia myöten, miten jotkut edelleenkin ovat sitä mieltä, että mitään apua ei anneta – korkeintaan jelpitään siellä heidän lähtöpaikassaan, missä on menossa täys kaaos ja anarkia – eikä kukaan enää pidä lukua ketkä kaikki taistelee ja ketä vastaan.
Sanotaan, että kun nainen tulee äidiksi hän tuntee sydämessään kaikkien maailman lasten hädän ja tuskan. Siltä tosiaan tuntuu – vaikka omani ovatkin jo isoja.
Voimia ja valoa sinne sinullekin! Onneksi maailmassa on paljon hyvääkin!
Sama täällä, olen itkenyt joka kerta kun olen sen nähnyt ja jälkeenpäinkin, kun se on mieleen tullut.
Kiitos Minttu! ♥ Lämpimiä ajatuksia viikonloppuusi!
Sama kuva sai minutkin itkemään. Tuo kuva ja koko näky on sellainen jota ei koskaan toivoisi kenellekään. Minua itkettää aina kaikki tällaiset ikävät lapsiin liittyvät uutiset.
Itselle on sattunut myös henkilökohtaisempi suru viime aikoina, kun meidän kylällä menehtyi polkupyöräonnettomuudessa aivan ihana ihminen, suru on kovin suuri ja käsittämätön.
Se kuva oli kyllä niin koskettava ja kuvaava. Aivan kamalaa kipua aiheutti syvälle sydämeen! Sama täällä: lasten ja eläinten kamalat kohtalot kauhistuttavat, itkettävät ja jäävät mieleen hirmuisen pitkiksi ajoiksi…
Osanottoni suruusi, Hanna ♥
Kiitos tästä kirjoituksesta. Katsoin kuvan, ei olisi pitänyt.
Mutta toisaalta piti, koska en voi ummistaa silmiäni siltä maan päälliseltä helvetiltä, jossa ihmiset joutuvat elämään, vain koska minulle tulee paha olo.
Tein lahjoituksen Punaiselle ristille. Pieni summa, mutta voisiko se pelastaa jokun toisen viattoman pienen ihmisen hengen? En tiedä, mutta yrittämättä en voi olla.
Onneksi niin moni on halunnut auttaa. Uskon ja toivon, että suurin osa ihmisistä on niitä, jotka välittävät. Netistä saa lukea toinen toistaan oksettavampia kommentteja vaikka niitä kuinka yrittää välttää. Silti edes noiden julmien ja kylmien kommenttejen kirjoittajille en toivo sitä kohtaloa, jonka niin moni syyrialainen on saanut kokea. En halua asettua sille samalla epäinhimiliselle tasolle heidän kanssaan.
Sama tuli itselläni mieleen: miksi menin katsomaan sitä kuvaa! Sitten heti sen jälkeen mietin, että ehkä mun on kuitenkin se katsottava ja olisi monen muunkin hyvä se nähdä, sillä me katsomme noita kauheuksia kuitenkin vain kuvista, kun niin monille se on totisinta totta ja jokapäiväistä elämää. He elävät sitä painajaista parhaillaan.
Itse valitsin rahalahjoitukseni kohteeksi myöskin Punaisen Ristin. Lisäksi otin yhteyttä naiseen, joka kuljettaa kerralla isomman lastin tavaroita meitä lähimpään vastaanottokeskukseen (naapurikaupunkiin). Mieheltä löytyi lämmintä vaatetta, samoin itseltäni ja pojalta. Vaatteiden lisäksi pakkaan kasseihin ainakin pyyhkeitä, astioita ja pari peittoa, niistä(kin) on kuulemma pulaa. Oon koko ajan ihan pala kurkussa ja itkettää tämän tästä…
Ei tuhlata energiaa niiden negatiivisten kommenttien miettimiseen, keskitytään vain auttamaan!
Myös minä itkin nähdessäni kuvan. Kun ihmiset lähtevät mielummin kumiveneellä Välimerelle (osa ilman pelastusliivejä) kuin jäävät kotimaahansa, kertoo se siitä että mitä Syyriassa tapahtuu on jotain todella pahaa, mitä emme voi pahimmissa painajaisissakaan kuvitella. Olen erittäin surullinen joidenkin suomalaisten asenteesta, mihin on kadonnut inhimillisyys? Meidän kaikkien olisi hyvä kuvitella itsemme pakolaisten asemaan, toivoisimmeko itse tällaista kohtelua samassa tilanteessa? Pakko tehdä jotain, onneksi SPR kerää monissa kaupungeissa lahjoituksia pakolaisten auttamiseksi. Itse aion lahjoittaa pyyhkeitä ja lakanoita sekä joitain talvivaatteita.
Emme tosiaan voi tietää, kuinka hirvittäviä asioita noiden ihmisten kotimaassa tapahtuu. Mutta nykymaailmassa ei voi ajatella niin, että ei kosketa meitä; Suomessa ei moista tapahdu. Itse ainakin pelkään, milloin Suomi ajautuu samanmoiseen tilanteeseen ja mitäs sitten? Mitäs jos kukaan ei auta meitä silloin? Minne saan lapseni turvaan :'(
Uskon, että ne jotka ovat pakolaisia vastaan, ajattelevat heitä enemmänkin elintasopakolaisina kuin sotaa pakenevina. Ja kyllähän osa heistä elintasopakolaisia onkin. Täällä päässä on varmaan aika vaikeaa erottaa pakolaisia toisistaan, sillä kaikki ne maat, joista niitä tulee, omaavat alhaisemman elintason kuin mitä meillä Suomessa on.
Itse otin yhteyttä naiseen, joka kuljettaa kerralla isomman lastin tavaroita meitä lähimpään vastaanottokeskukseen (naapurikaupunkiin). Mieheltä löytyi lämmintä vaatetta, samoin itseltäni ja pojalta. Vaatteiden lisäksi pakkaan kasseihin ainakin pyyhkeitä, astioita ja pari peittoa, niistä(kin) kun kuulemma pulaa on.