Mitenkäs teidän yksivuotiaat? Millaisia tapoja ja luonteenpiirteitä löytyy?
Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota pojan päivä päivältä vahvistuvaan omaan tahtoon. Tässä jäävät kohta vanhemmat täysin toiselle sijalle (ovat oikeastaan tainneet jäädä jo…)! On muutamia juttuja, joihin hän valikoi toisen vanhemman… Esim. jos isi syöttää iltapuuron, sitä ei yksinkertaisesti syödä. Silloin itketään ja huidotaan käsillä niin että puurokulho lusikoineen lentää. Eli jos haluaa pojan käyvän nukkumaan maha täynnä, on minun paras hoitaa iltapuuron syöttäminen. Yöunille taas ei käydä äitin kanssa; äitin kanssa vain pelleillään ja sängyssä noustaan istumaan aivan koko ajan. Sata kertaa minuutissa. Jos estän tuon jatkuvan nousemisen, huutaa pää punaisena vaikka kaksi tuntia. Testattu on. Joten jos haluaa pojan käyvän yöunille normiaikaan ilman itkuja, on miehen paras hoitaa nukuttaminen. Hoituu siten 5-15 minuutissa.
Kaikenlaisia kausiahan aina on, mutta näitä tapoja on kestänyt jo kuukauden eikä loppua näy. Tosin eihän tämä (vielä ainakaan) mikään ongelma ole; itse kun hoidin kaikki pojan nukuttamiset ensimmäiset kymmenen kuukautta, annan ihan mielelläni vuoron toiselle…
Entä miten opettaa 1-vuotiaalle, että joku asia on kielletty? Tai oikeastaan saada hänet tottelemaan… Hän ymmärtää kyllä tasan tarkkaan ei-sanan merkityksen, mutta ei tottele kieltoa, kun kuulee sen vanhemmiltaan. Isovanhempiaan kyllä uskoo :D. Meillä on kotona kiellettyjä paikkoja takkaluukku, TV:n ympäristö laitteineen (lähinnä kaappien sisällä olevat laitteet) sekä kissojen ruokalaatikko. Niinpä noita kohti pyritään koko ajan. Ainoastaan harhauttaminen jollain toisella mielenkiintoisella (ja sallitulla) jutulla auttaa. Useimmiten. Mutta kun ei joka hetki voi olla vieressä leikkimässä, on kotitöitä ja ruuanlaittoa sun muuta.
En muista montako kertaa sain tänäänkin hakea pojan pois digiboxilta. Nostin joka kerta sylissä kauemmas, poika nauraa kihersi. Ja teki saman uudestaan turbonopeudella. Ja se pureminen! Puri käsivarteeni eilen illalla niin kipeästi, että kyyneleet kihahtivat silmiini. Päästin samalla spontaanin kipukiljaisun, jolle poika vain kikatti. Kun sanon totisena ei saa purra, puree omaa kättään, jos ei muuta ole lähettyvillä… Niin ja nyt jo kolmena päivänä en ole meinannut kelvata päiväunille laittajaksikaan! Puoli tuntia on tuohonkin mennyt joka päivä. Vaihdan lauluja sen sata kertaa, kunnes yhtäkkiä joku kelpaakin. Eilen ja tänään vaihdoin jo englanninkielisiin tuutulauluihin, kun en enää suomenkielisiä keksinyt :D.
Olen tässä pikkuhiljaa huomannut siirtyneeni vauvavuoden haasteista ihan uudenlaisiin haasteisiin, joten olisi mielenkiintoista kuulla, miten muilla! :)
Postauksen kuvat otin pojan yksivuotisjuhlissa pari viikkoa sitten. Joku toivoi postausta pojan saamista lahjoista, laitan toteutuslistalle!
Viikko alkoi kyllä niin sateisena ja koleana, että tänään on selvästi saunailta! Lisäksi ajattelin pedata sänkyyn puhtaat vuodevaatteet; niihin on ihana sitten illalla saunan jälkeen käpertyä. Mukavaa toukokuun viimeistä viikkoa! Ei millään uskoisi, että ihan kesäkuun kynnyksellä ollaan…
Hymyn huulille nostattava postaus!:) nuo kielletyt paikat on niin mielenkiintosia, ainakin niihin kajoamalla saa hetkeksi huomion itselleen. :) meillä poika on jo reilu 1,5 vuotta, mutta samanlainen meno jatkuu edelleen. Naurun remakan saattelemana juostaan takaeteiseen hakemaan hiekkasia kenkiä ja kopsutellaan niillä sitten niin pitkälle ku ehitään… Ei kiva :D eikä loppua näy ainakaan vielä tuommoselle ilkikuriselle touhulle, meno senku vaan kiihtyy! :’)
Voi apua! Mä ajattelin, että tämä vaihe loppuisi vaikka ensi viikolla ;D
Voihan yksivuotias ja sen metkut! Meillä on kyllä todellakin siirrytty eteenpäin vauvavaiheesta ja suoraan jonkinnäköiseen esiuhmaikään… Minä kun itse olen jokseenkin tulisella temperamentilla varustettu, voin vaan peiliin katsoa ja todeta että ei ole omena kauas puusta pudonnut!
Meidän poika saa päivittäin aikamoisia raivokohtauksia aina kun joudutaan kieltämään, ja sitähän on hieman hankala välttää. Ollaan jouduttu tyhjentämään kaikki keittiön laatikot kun yksvee löysi sieltä hiukan kyseenalaisia leikkikaluja. Keittiöön olen koittanut keksiä sille muuta tekemistä kuin tyhjentää astianpesukonetta ja availla pakastimen ovea, meillä on esim. hänelle omia magneettieläimiä noiden ovissa mutta ei mun harhautukset ikinä toimi :D.
Uusin ihastus on roskis. Jos silmä vähänkään välttää niin yksvee kaivaa roskiksesta ihan kaiken mahdollisen. Yäk!
Tätäkin kirjoittaessa poika suutahti kun ei saanut osallistua kirjoittamiseen…
Syöminen meillä on aikamoinen show. Maidon poika juo kiltisti, edelleen pullosta yleensä, mutta kiinteiden ruokien kanssa menee aina viikon, pari hyvin ja sitten taistellaankin lähes joka ruualla. Vaikka on nälkä, ei vaan malttaisi istua tuolissa ja syödä. Meidän keittiö on täynnä leluja, kauhoja ja kirjoja jotta saadaan edes hiukan ruokaa mahaan saakka.
Mutta näiden hankalampien juttujen yli kyllä jaksaa kun on niin ihana, suloinen ja ilmeikäs lapsi kuin meidän poika <3. Hän on melko viitseliäs opettelemaan uusia juttuja, yrittää jo oikeasti duploilla rakentaa (ei kuitenkaan yleensä onnistu) ja pinoaa hienosti sisäkkäin palikoita. Ikean helmienkuljetuslelulla hän on puolivuotiaasta asti leikkinyt todella paljon eikä into vähene vieläkään. Meidän yksvee voi leikkiä sillä yksin ihan tyytyväisenä vaikka puoli tuntia! Musiikki on meillä myös kova juttu ja Vauvan vaaka- sekä Urpo ja Turpo- levyt säännöllisessä soitossa. Ja kevään tullen keinumisesta on meillä tullut aika hitti! Hiekkalaatikko ei ole vielä saavuttanut samanlaista suosiota, poika tuntuu lähinnä ihmettelevän mitä hemmettiä täällä ois tarkoitus tehdä :D.
Kyllä yksivuotias on mainio tapaus!
Heh, täälläkin löytyy vanhemmilta temperamenttia, joten olisihan se erikoista, jos poika olisi ihan eri maata!
Oli niin hauska lukea tätä sun viestiä, lohdullista myös :).
Oon niin sata kertaa ollut tyytyväinen siihen, että meidän keittiön alalaatikot on niin painavia ja vetimet hankalia noin pienelle – toistaiseksi pysyvät siis kiinni! Ja ilman muuta täytyy jo tässä vaiheessa lasta kieltää. Pulassa oltaisiin myöhemmin, jos nyt antaisi kaiken periksi. Sitä täytyy jo näin pienenä sietää näitä elämän pettymyksiä… Täällä on siten, että jos kielletään, ei usko tai nauraa. Harvemmin alkaa itkemään. Tänään alkoi, mutta meni ohi kun en noteerannut.
Samanlaisia puuhasteluja hänellä kuin meidänkin pojalla! Täälläkin on kaikenlaiset rakennuspuuhat suosiossa ja esineitä pinotaan sekä päällekkäin että sisäkkäin. Nyt uusin juttu on kuppien laittaminen jalkaan ja jalan nostaminen ilmaan :D. Siinä kuuluu kaikkien sitten taputtaa…
Millaista ruokaa hän syö? Syökö jo samaa kuin te? Täällä ei meinaa normipöperöt mennä makustelupaloja enempää, mutta pikkuhiljaa toivottavasti kelpuuttaa…
Voi ihanuus!:) Sanoisin, että kannattaa olla lempeän johdonmukainen ja tietyissä asioissa vaan antamatta periksi. Lapsihan helposti huutaa vaikka sen tunnin putkeen, mutta lopettaa kyllä jossain vaiheessa. Pitkää pinnaa se kyllä vanhemmilta vaatii. Jos lapsi saa huutamalla tahtonsa läpi, kiukku jatkuu seuraavan kerran mahdollisesti kahta kauemmin. Oma tahto on toki hyvä asia ja kuuluu terveen lapsen kehitykseen. Vanhemmille se vaan ei aina ole niin mukavaa. Aurinkoista alkukesää teille!
Täysin totta! Tosin tässä vaiheessa sellainen huutaminen on ihan ymmärrettävääkin (joissain tapauksissa), kun omaa tahtoa ei osata sanoin vielä ilmaista. Mutta tapauskohtaisesti tietysti, joskus se on vain kiukuttelua.
Kiitos, aurinkoista kesää sinullekin! :)
Tuo kieltäminen kaikuu kuuroille korville myös meidän juurikin yhden vuoden täyttäneelle. Ja sille äidin nyrpeälle ilmeelle vain nauretaan. Myöskin apua kaivattaisiin, kuinka saisi tavarat pysymään pöydällä kun syödään :) Niillä on tapana tippua lattialle kädestä ja sitten pitää ihmetellä kuinka ne sinne joutui :)
Oi ihanaa, tätä on muillakin! Itse olen ollut aika tarkka siitä, että syödessä ei leikitä millään eikä pöydällä nenän edessä ole mitään esineitä. Nyt viime päivinä on ruokailuhetkiin päätynyt yhtä jos toistakin viihdykettä… Niin kauan, kun eivät mene suuhun, homma toimii :). Ja juu, täällä myös nakataan välillä viihdykkeet lattialle ja osoitetaan, että nostappas tuo. Yleensä en nosta, vaan alan rupattelemaan niitä näitä päivän touhuja, jolloin syöminen taas sujuu. On tää eri taiteilua :D.
Todella tutulta kuulostaa. Meillä siis ihan samoja juttuja pojan, 1v 2kk, kanssa. Vanhempia ei uskota ollenkaan, isovanhempia kyllä. Kiellettyjä juttuja tehdään ihan koko ajan esim. pakastimen oven availu, kukkapurkit, roskakaappi, hellan nupit jne jne. Mietin, että millaistahan se uhma on, jos tämä ”esiuhma” on jo näin haasteellista. Meidän poikamme myös on alkanut puremaan ja naamalle läpsimistä hän on jo jonkin aikaa harjoittanut. Tuntuu juurikin turhalta kieltää, kun sillä ei ole mitään vaikutusta. Näin kuitenkin aina teemme ja kerromme, että pureminen/läpsiminen sattuu ja niin ei saa tehdä jne.
Yritämme olla antamatta valtaa pojalle päättää esim. syöttäjästä, nukuttajasta vaikka sitä hän kokeileekin usein. Itse uskon, että se on sellainen loputon kierre, että aina saa sitten hyppiä pojan pillin mukaan. Jos hän on esim. halunnut äidin syöttävän isin sijasta, niin sitten ruokailu on lopetettu siihen. Vaikka myönnän, että tekisi usein mieli antaa periksi.
Helpottavaa kuulla, että muillakin on samanlaisia tilanteita. Ensimmäinen kun meilläkin on, niin kaikki on uutta ja ihmeellistä :)
Heh, onpas samankaltaista! Voi onneksi meillä on tuo naamalle läpsiminen nyt (toistaiseksi ainakin) jäänyt… Välillä tosiaan turhauttaa kieltää, mutta uskon, että siitä on pitemmän päälle hyötyä ja tulokset näkyvät joskus, ehkä vuosien päästä :D.
Meidän 1-vuotias on kyllä paljon itsepäisempi tämän ei-sanan kanssa kuin mitä esikoinen oli. Esikoinen kokeili kyllä,mutta nosti näppinsä pois kun sanoi ”ei”. Toki tämä toistui satoja kertoja päivässä. Nyt tämä kuopus nauraa vain ja pyörittää päätään ja hokee ”ei”. Muu ei tepsi kuin pois nostaminen. Ruokailu tämän kanssa on tissittelystä asti ollut huutoa..ei siinä, ruoka kyllä kelpaa,mutta huutaa pitää siihen asti kun ruoka on edessä ja sitten huuto alkaa taas kun ruoka on syöty ja maito ilmestyy eteen. Kaikkeen vaan tottuu,kun se vain jatkuu ja jatkuu.
6 kk asti olen molemmat opettanut nukahtamaan itsekseen, niin päikkäreille kuin yöunillekin. Hyväksi olen todennut. Joskus saattaa vähä itkasta,mutta pian uni voittaa. Joskus taas nukahdetaan heti siihen asentoon mihin on laitettukin. Minulle vain se nukuttamisprosessi tuntu jotenkin liian raskaalta ja vaivalloiselta. Kaikkea kun tuli esikoisen kohdalla kokeiltua ja myös kuopuksenkin kohdalla ennen 6kk:n ikää. Onhan tämä ihmetystä saanut aikaa:”Nytkö dinä vain jätät sen sinne yksinään?” Juu, niin jätän.
Voi niin repesin teidän kuopukselle :D. Ja vielä tuo ruokailua edeltävä huuto – aivan kuin meidän M! Ihan syntymästään asti huusi aina pää punaisena, kun hoksasi, että nyt pääsee rinnalle… Huutoa jatkui aina siihen saakka, kunnes oli tissi suussa. Sitten nappasi kiinni kuin ei olisi ikinä aiemmin ruokaa saanut… Sama jatkuu kiinteiden kanssa. Syöttiksessä huutaa niin kauan, että lusikka osuu suuhun. On taidettu jakaa kärsivällisyyttä yhtä ruhtinaallisesti kuin äitillensäkin :P
Tuo nukutushomma (tai sen puuttuminen) kuulostaa ihanteelliselta! Mutta olen täysin vakuuttunut siitä, että tämän meidän pojan kohdalla moinen ei olisi toiminut. Tai olisi ehkä ajan myötä, mutta ilman valtavia itkuja siitä ei olisi selvitty ja siihen itkurumbaan musta ei ollut.
Mukava lukea muiden 1 v vanhempien kokemuksia ja arjen sujumista..kiinnostaisi kuulla kuinka meni 1 v neuvola käyntinne ja mitä siellä kysellään. Ja kunka ne 3 kpl rokotuksia meni? Nyyh meillä edessä ensi viikolla ja jännitän äitinä tyttömme rokotuksia-se 3 rokotusta kerralla on paljontuliko oireita?
Siellä kysellään ihan normijuttuja kuten ruoka-asioita (mm. maitotuotteiden käytöstä), lapsen motorisista taidoista, kielellisestä kehityksestä. Siinäpä ne oikeastaan.
Kolme rokotetta olisi tosiaan annettu (molempiin reisiin ja käsivarteen), mutta halusin ottaa vain kaksi kerrallaan. Niissäkin oli itkua ihan riittävästi… Kolmannen (MPR-rokotteen) haemme parin viikon päästä (eli 1v1kk iässä). Näistä kahdesta pojalle ei tullut mitään oireita, kuten ei ole aiemmistakaan rokotteista tullut. Kovin yksilöllistähän tuo kuitenkin on.
Jos sinusta siltä tuntuu, niin voit hyvin pyytää, että MPR annetaan vasta kuukauden kuluttua. Tsemppiä, hyvin se menee ja on lapsen parhaaksi (näin itse itseäni tsemppasin :D).
Kiitos vastauksesta. Samaa mieltä olen. Lapsen parhaaksi ne rokotukset ovat ja tärkeitä. Oli niin paljon ”helpompaa” aiemmat piikitykset,kun pieni ei osannut tajuta etukäteen mitään. Nyt isompana vastustelut toista luokkaa.. Mietinkin ,että miten kahden piikin jälkeen se kolmas onnistuu..
Niinpä! Itse otin miehen mukaan poikaa pitelemään, olin 5kk-neuvolassa niin itku kurkussa. Tai en pelkästään kurkussa, vaan itkin ihan kunnolla :D. Nyt ensimmäinen piikki meni hyvin, mutta kyllä vastusti jo toista. Ja sitten vielä tulivat hetken päästä mittaamaan päänympäryksen, niin voi mikä itku siitäkin pääsi, kun pelkäsi uutta piikkiä ♥