Mistä ihmeestä onkaan ilmestynyt tuo suloinen nappisilmä, joka täyttää tänään jo kahdeksan kuukautta? Missä on poikani, jonka syntymän koin vasta ihan vähän aikaa sitten, ehkä viime kuussa? Kuka on tuo isoksi vauvaksi kasvanut söpöliini, joka näyttää muiden sylissä niiiiin isolta ja pitkältä? Missä on se pienen pieni poikani, jota kevyesti yhdellä käsivarrellani kannoin?
Jo kahdeksan kuukautta. Välillä toivon, että aika kuluisi nopeasti; välillä toivon sen pysähtyvän. Aivan heti, siihen tiettyyn hetkeen. Haluan nauttia joka päivästä, sillä en tiedä, tulenko kokemaan vauvan äitiyttä enää koskaan. En ainakaan tämän lapsen kohdalla. Minun vauvani kasvaa vauhdilla taaperoksi, mutta onneksi vauvakuukausia on kuitenkin jäljellä vielä neljä.
Poika on niin hauska! Olen varmasti sanonut tämän aiemminkin, miten kovasti sekä minä että mieheni olemme yllättyneet siitä, miten hauskaa hänen kanssaan on. Jo noin pienen kanssa! Hauskoille tempuilleen saa nauraa useita kertoja päivässä. Viimeisimpänä tulee mieleen iltapalahetki eilisillalta. Vauva istui pöydän päässä syöttötuolissaan ja väänsi tekokitinää (taitaa olla tekoyskän, -itkun ja -naurun seuraaja…). Siristää silmiään, mutta pieni rako jää, jotta näkee muiden reaktiot. Nenän yläosaan ja silmien väliin tulee hassut rypyt ja yläetuhampaat loistavat. Itselläänkään ei meinaa pokka pitää. Kun saa muilta reaktioksi naurua, yhtyy itsekin hekotukseen käsiään taputtaen – itselleen, tottakai. Niin mainio, noista tuokioista nauttisin mieluusti vähän väliä! Entäs sitten ne hetket, kun laulan ja hassuttelen hänen ollessa yleisönä, kuten juuri äsken hämähämähäkkiä ennen hänen päiväunille käymistään. Reaktioksi tulee joko hassu hymähdys tai sitten innokkaita taputuksia.
Poika on ollut aina hyvä syömään, mutta nyt viimeisen viikon aikana on ilmaantunut hieman vastahakoisuutta. Suu pidetään tiukkana viivana, jos tarjoillaan muuta kuin hedelmäsosetta tai omatekoista kasvissosetta. Pitkien taukojen jälkeen suu vihdoin avataan, mutta lusikkaa ei meinata päästää pois suusta. Sitä purraan vimmalla ja sen jälkeen narskutellaan hampaita… Meidän ruokailuhetket on nykyään aika pitkiä.
Poikien vaatteet. Varmasti useat ovat laittaneet merkille, että pojille ei ole yhtä laajaa vaatevalikoimaa tarjolla kuin tytöille. Kun saimme tietää odottavamme poikaa, kävi tuo ajatus mielessäni aika piankin (niin pinnalliselta kuin se saattaakaan kuulostaa…). Kaupoilla pyöriessä hypistelin niitä aivan ihania neulemekkoja ja -sukkahousuja, jotka jäisivät meidän kohdallamme kauppoihin. Hirmuisen pian katse kuitenkin suuntautui niihin pienten poikien vaatteisiin, hämmästelin sitä jälkeenpäin itsekin! Enää kaupoilla tuskin edes huomaa niitä tyttöjen vaatteita, niin kovasti sitä etsii vain sille omalle muruselle sopivaa päällepantavaa.
Alussa olin kyllä kovin pettynyt poikien vaatevalikoimiin, harmittelin sitä miehellekin. Alun harmistuksesta pääsin kuitenkin pian eroon oivallettuani, ettei mun tarvitse ostaa vauvalle tummansinisiä, tummanvihreitä tai tummanruskeita vaatteita, koska en niistä tykkää! Että kyllä pojille muitakin sävyjä on tarjolla! Eikä vielä ainakaan ole tullut vastaan päivää tai hetkeä, jolloin en olisi löytänyt hänelle päälle puettavaa. Yhtäkkiä niitä vaatteita alkoikin sitten löytymään, ensimmäisenä taisin ihastua KappAhlin Newbie-mallistoon ja heti perään H&M:n vauvanvaatteisiin. Niitä käytämne edelleen tosi paljon; niiden kohdalla tietää, että laatu ei petä ja koot ovat oikeanlaisia. Vierailta merkeiltä on tullut aina silloin tällöin ostettua ja huomattua, miten joskus lahkeet/hihat ovat aivan liian lyhyet suhteessa muihin osiin tai kaula-aukko aivan liian suuri.
Kuvan vaatteet ovat KappAhlin valikoimaa, saimme osan niistä joululahjaksi. Aivan ihania! Nuo paidat, joissa on ikään kuin body samassa, ovat tosi käteviä: ei jää selkä paljaaksi. Tällä hetkellä käytössä on vaatekoko 74 cm; näinä viikkoina yhtä vaatekappaletta ehtiikin käyttämään useita viikkoja. Senpä vuoksi nämä vaatevalinnat ovat entistäkin tarkempia, heh. Kuvissa näkyy myöskin kaksi kuolalappua (tai huivia, miksi niitä haluaakaan kutsua). Ovat meillä aika lailla päivittäisessä käytössä! Nimittäin pojalle taitaa tulla jo seuraavia hampaita ja märkää paitaa saisi ilman kuolalappua olla vaihtamassa jatkuvasti. Äitiyspakkauksen mukanakin tuli yksi, mutta se on enemmänkin sellainen pastorin kaulus -tyyppinen (miestä lainatakseni) eikä ulotu tarpeeksi alas suojaamaan paitaa kastumiselta.
Ikää kahdeksan kuukautta, pituutta 70 cm ja risat, painoa 9 kg, neljä hammasta: kaksi alhaalla ja kaksi ylhäällä. Ei voi kovin pitkään silittämättä tai pusuttamatta katsoa. Piirteitä tasapuolisesti sekä isältä että äidiltä ja näiden lisäksi tietysti niitä omiakin. Joka päivä mietin, että ei voi olla enää tämän ihanampi ja suloisempi ja rakkaampi ja jo heti seuraavana päivänä on. Aina ja joka kerta. Koko maailman rakkain. Äitin aarre.
Hauska lukea blogiasi jonka löysin raskausaikana. On ollut hienoa elää matkassasi mukana. Kun löysin blogin olit viimeisilläsi raskaana.Paljon olen saanut apuja tullessani 4kk perässä oman pikku poikavauvani kanssa. Kiitos siitä kovasti. Koen täysin samoja tunteita vauvani kanssa,joka paikassa toitotetaan nauttimaan vauva ajasta.
Nautinhan minä mutta nautinko tarpeeksi? Koko ajan tuntuu että aika valuu vaikka samalla tulee uusia makeita juttuja pikkuisella vastaan. Luulin että tämä tunne on vain minulla joka on ollut miehen kanssa vaikeeta ja hän on ollut vähän takaalalla tässä asiassa On niin hienoa lukea miten teidän pieni perheon niin hitsautunut yhteen ja kumpikin nautitte yhdessä tehden. Se ei ole itsestäänselvyys,
että näin on. Ihana että vauvanne saa nauttia tuosta Kaikesta. Ihanaa vauva-aikaa teille. Meillä komeilee kanssa noita kapp ahlin vermeitä. Meillä kokoa on jo 4kk iässä 7,5kg ja 70cm. Aika jässikkä :)
Tuli muuten melkein kyyneleet silmiin kun katsoin kuvaa missä teidän pikkuinen oli pulkassa. Mikä ilme :) priceless!
Voi miten kiva kuulla, milloin olet blogiini löytänyt! Olen itse miettinyt jollain tapaa huolestuneena tuota, että nautinko varmasti tarpeeksi vauva-ajasta? Olisi kamalaa huomata vaikka kymmenen vuoden kuluttua, että voi miksi en silloin toiminut näin ja näin… Kyllä aika kiitää, nyt sen vasta kunnolla oivaltaa!
Kyllähän se kasvaminen kahden aikuisen perheestä vauvaperheeksi varmasti jokaiselta vaatii sopeutumista. Luonnollista on, että ensimmäiset vauvakuukaudet äiti on hyvin sidottu vauvaan ja se miehen rooli pienempi. Ehkä se voi olla miehelle haaste löytää se oma uusi roolinsa kaiken keskeltä. Itselleni haastetta toi ehkä se, miten vähän kaikki tämä mieheltä vaatikaan, kun taas itse olin aika lujilla välillä. Ja olen vieläkin ajoittain.
Meidän perheessä mies löysi sen leikittäjän roolin aika pian: keksi jo kuukauden ikäiselle vauvalle ja itselleen leikkejä, jotka ovat tässä kuukausien mittaan luonnollisesti muuttuneet. Joskus saan katsella kauhuissani, kun on vähän rajujakin välillä, mutta usein saan kyllä nauraa posket kipeiksi! Isi on tässä perheessä se paras leikkikaveri, äiti paras lohduttaja – näin kärjistetysti :).
Piti kurkkia vauvakirjasta 4kk:n mittoja. Paino oli sama kuin teillä, mutta pituutta oli 65 cm ja risat :).
Voi olisitpa nähnyt muutkin pulkkakuvat, parhaimmat palat (kuten yleensä) jäävät julkaisematta. Ihanaa vauva-aikaa teillekin ja kiitokset mukavasta kommentistasi!
Heippa! Täällä innokas _”uusi” lukija, tai olenhan jo muutaman kuukauden seurannut :) Meillä poika 1v3kk ja tuo samainen paita löytyy meidänkin vaatekaapista :)Kiitos kauniista blogista, näin päiväuniaikaan on aina aikaa lueskella :)
Kiva että jätit viestiä, Tytti! Odotan innolla, että nuo paidat pääsevät käyttöön, nyt vielä hieman reiluja.
Täällä näin päiväuniaikaan on aikaa vastailla kommentteihinne :D.
❤️
:)
Voi <3 meillä vielä parisen kuukautta pikkuisen pojan saapumiseen. Jännittää, pelottaa ja odotuttaa kovasti samaan aikaan! Itselläni kävi muuten ihan samoin vauvan vaatteiden kanssa, aluksi harmittelin kun jouduin jättämään tyttöjen söpöt jutut kauppaan, mutta onneksi oma silmä harjaantui ja olen löytänyt aivan ihania juttuja juurikin HM:n, KappAhlin sekä mm. Lindexin valikoimista.
Onnea viimeisille odotuskuukausille! Nautiskele tuosta ajasta, se on ohi ennen kuin huomaatkaan. Juuri noista liikkeistä itsekin mielelläni pojalle vaatteita hankin: laatu ei ole vielä pettänyt kertaakaan!
Postaus toive: itsetehdyt soseet :)
Kiitos toiveesta, mutta valitettavasti tämän kokki kolmosen sosetehtailut eivät taida riittää postaukseksi asti :). Olen tehnyt lähinnä kasvissoseita, ne kun ovat niin vauvan mieleen.
Tosi kiva lukea blogiasi. Itsellä nuorempi tyttö nyt reilu 9kk ja niin samanlaisia vaiheita on meilläkin käyty läpi unikouluineen (joka tosin onnistui;) ym.
Itse juuri tänään mietin että kumpa aina säilyisi tuo aitous silmissäsi lapseni. Sitä on vaikea selittää mutta se katse, hymy, ilo, luottamus, itkukin on niin aitoa.
Vauva-aika on ihanaa, mutta kyllä mä tunnustan, että odotan jo hiukan sitä että vauva vähän päästää irti. Odotan siis omaa aikaa:)
Onnea onnistuneesta unikoulusta! :D
Itketti tuo, mitä kirjoitit lapsen silmien aitoudesta. Tiedän mitä tarkoitat. Kun vauva istuu olohuoneessa ja katselee isoista ikkunoista ulos korkealle, saan ihan valtavan hellyyspuuskan – se näky on niin ihana, toivottavasti en unohda sitä katsetta koskaan ♥
Näitä juttujasi on mukava lukea, kun meilläkin asustaa pari viikkoa poikaasi vanhempi neiti ja, ai niin, samanlaisia tunteita on ilmassa.
Blogisi löysin jo ennen odotusaikaa ja sisustusjutuista pidin kovasti ja oli mukava yllätys kun ilmoitit viime syksynä, että huhtikuussa oli tulossa perheenlisää, kuten meilläkin oli tiedossa ja yhä useammin nyt sen myötä tulee juttuja seurattua. Mukava kuulla miten muilla vauva-arki sujuu ja mitä on kokeiltu, kuten unikoulua, jota myös innostuin kokeilemaan blogijuttusi myötä, mutta ei se meilläkään kauaa jatkunut….
tai siis toissa syksynähän tuo vauvailmoitus olikin, mutta niinhän se aika menee ja aina ei ole tietoa mitä päivää tai vuotta eletään pienokaisten kanssa mentäessä :)
En olisi edes huomannut mitään outoa tuossa ”viime syksynä” :D
Kiva kuulla, Taina! Lohdullista, ettei muillakaan unikoulu välttämättä heti onnistu! :)
Kiitos kivasta kommentistasi!
Ihana kirjoitus, olet niin herttainen <3 Meillä saatiin tänään uudet mitat 4 kk herralle: 70cm ja 8,5kg !! Mitkähän ovat 8kk mitat…:D
<3
Hienot on mitat! Täällä oli 4kk iässä painoa 7,5kg ja pituutta 65cm+risat :).
Pitkästä aikaa saan taas aikaiseksi kommentoida. :D Kaikki postauksesi tulee kyllä luettua, mutta on ihan unohtunut, että voisihan niihin jotain kommenttiakin kirjoitella. :) Joulun ajan postauksesi olivat taas niin ihanan tunnelmallisilla kuvilla varustettuja. <3
Ihania nuo KappAhlin Hampton Republicin vaatteet. <3 Monesti kuulee poikalasten äitien sanovan, ettei pojille oikein ole niin kivoja vaatteita, tai ainakaan niin paljon, kuin tytöille. Mutta kyllä niitäkin sitten löytyy, kun vähän tarkemmin katselee kauppojen tai verkkokauppojen valikoimia. Ystäväni löysi Nextin verkkokaupasta paljon kivoja vaatteita pojalleen. Sattuu muuten olemaan juuri samana päivänä syntynyt, kuin teidänkin pikkumiehenne. :)
Huhhuh, meidän kuukautta nuorempi neiti oli muuten 6kk-neuvolassa vähän päälle 70cm ja muutaman satagrammaa vajaa 9kg. :D Aika pötkäle tytöksi. Ei silti mielestäni ollenkaan pullero, vaan sopusuhtainen neiti. <3
Kiva että ehdit nyt jättää viestiä! Mukava kuulla teidänkin kuulumisianne pitkästä aikaa :).
Olen kerran kurkannut tuonne Nextin sivuille, mutta silloin ei löytynyt mitään. Täytyypäs joku päivä tehdä uusi kierros! Onpas ystäväsi pojalla hyvä syntymäpäivä <3.
Teidän tytön 6kk mitat ovat aika samat kuin meidän pojalla oli 7kk iässä :). Ihana seurata, miten eri tahtiin vauvelit kasvavat! Jo näin pieninä niin isoja eroja :).
Piti ihan muutamaan kertaa lukea tuo ”tekokitinä-näytelmä”, heh, aivan hurmaava tapaus <3 Ja aina ihastelen kuvista, kuinka nätti ja hyväntuulinen kaveri on, niin paljon jo osaa :)
Näytelmä onkin osuva sana, sitä se todellakin oli :D. Voi kunpa olisin saanut sen videokameralle, mutta eiköhän niitä ole luvassa vielä, heh! Ihanasti kuvailit mun sydänkäpystäni, kiitos, lämmitti sydäntä <3.
Kyllä usein huvittaisi jakaa vaikka minkämoisia ihania kuvia hänestä teidän kanssa, mutta mutta... Ei sitten kuitenkaan voi :).
Kiitän jälleen vertaistuesta! Kun omassa lähipiirissä ei samanikäisiä ole, joskus tuntuu että ”vain meidän vauva”…
Siis hyvänä esimerkkinä nämä tekoyskät ja -kitinät. Miehen vanhemmat on ehdottomasti sitä mieltä että ei noin pieni osaa tekomitään, vaan aina on aito asia kyseessä. Ei takuulla ole! Meidän poika ainakin tekoyksii kaiken aikaa ja kitiseekin toisinaan; sitten oikein tarkkaan tutkitaan miten aikuiset reagoivat…
Ja sitten nämä syömisjutut: meillähän on soseita syöty jo kaaauan ja nyt yhtäkkiä hommasta on tullut just tuollaista kuin kuvailit, suu ei aukea, lusikkaa purraan (terrieri!) ja toisinaan äidin hermot on koetuksella. (Tämän myönnän hieman vastahakoisesti, sinusta on saanut blogissa sen kuvan että et hermostu ikinä mistään… no, pitänee hyväksyä omat vajavaisuutensa.)
Mutta vaikka tämä ikävaihe on tuonut mukanaan ehkä himpun verran enemmän omaa tahtoa ja hampaiden puhkeamisen ikävät tuntemukset, on tää aika kyllä niin mahtavaa! Miten voi toinen oppia vieläkin joka päivä jotain ja olla jo niin omanlaisensa! Meidänin poika on tosi hauska ja huumorintajuinen. Kyllähän se pikku vastasyntynyt oli uskomattoman söpö mutta nythän ne vasta söpöjä onkin pikku hampaineen ja levein hymyineen <3.
Kiitokset lähtee myös sinne! Et usko, miten lohdutti lukea tuosta syömisestä, HUOH, se on niin ongelma tällä hetkellä. En tajua :D. Pää käännetään sivuun ja suu vedetään tiukasti kiinni. Jopa kattoa tutkaillaan mieluummin kuin syödään! Jos yrität lusikkaa suuhun niin useimmiten armoton mekastus ja älämölö! Tänä aamuna oli kyllä taas sellainen tuokio, että huh huh. Räjähdin niin nauramaan tuota ”sinusta on saanut blogissa sen kuvan että et hermostu ikinä mistään…” Mielenkiintoista! En ole tarkoituksella tuollaista kuvaa antanut, joten hauska lukea, että sellaisen vaikutelman olet saanut :D. Lohduttaako, kun kerron, että kyllä hermostun siinä missä muutkin ihmiset? Vaikkakaan mulle ei ole kärsivällisyyttä kovin suurella kauhalla jaettu (teelusikalla ennemminkin), niin kyllä vauva on sitä kasvattanut. Silti, jossain se raja menee aina :). Mutta tuosta syömisestä vielä, niin voisikohan olla, että seuraavat, tuloaan tekevät hampaat vaikuttavat? Että ei ole ruokahalua jne.
Voi hyvää päivää, täällä ainakin kasvaa sellainen näyttelijänalku että oksat pois! Jo neljän kuukauden iässä oli tekoyskä ensimmäisen kerran, ai elämä kuinka muisto naurattaa vieläkin :D. Itsehän toki silloin luulin, että kyseessä on alkava flunssa, mutta äitini tiesi sanoa, että vain testailee uusia juttuja ja näin teki. Tekoitkua on mummunikin päässyt todistamaan ja tuo muisto naurattaa häntä edelleen. Aina tavatessamme sitä muistelee. Hassultahan se näytti, kun toinen yritti tosissaan itkeä, vaikka pokka ei pitänyt itselläänkään :D.
Ihana tuo sun kommentti ja mukava kuulla, millainen poitsu teillä on! Taitaisivat olla melkoinen parivaljakko tämän meidän veijarin kanssa! Todellakin nyt näkyy jo niin selvästi se pojan oma persoona, mahtavaa pikkumiestä tässä saa kasvattaa <3.
Miten teillä muuten, viihtyykö poika yksin leikkimässä yhtään? Täällä viihdyttiin pieniä tuokioita vielä parisen viikkoa sitten, kunnes lähes yhdessä yössä täysi muutos. Aivan armoton kitinä alkaa heti kun lähden viereltä johonkin. Kun kävelen poispäin ja vauva näkee selkäni, heittää dramaattisesti lelut maahan ja huuto alkaa! Tänään oli vanhemmillani tunnin, kun kävin asioilla eikä kitissyt siellä yhtään. Kun palasin, kitinä alkoi minuutin sisällä; siis aivan heti kun näki mut :D.
Tuli vielä tuosta oman tahdon kasvamisesta mieleen, että täällä vastustellaan joskus jopa syöttötuoliin menemistä. Jalat kippurassa pistää hanttiin eikä ojenna jalkojaan aukkoihin! Ja mä aivan luulin, että tuollaiset alkaa vasta parin vuoden iässä :D.
Meidän poika on pienestä asti viihtynyt tosi paljon yksin leikkimässä tai silloin pienempänä muuten vaan kellimässä mutta noita samoja piirteitä alkaa nyt näkyä meidänkin pojassa. Toisinaan ei meinaa saada vessaan rauhassa mennä ja poikaa pitää kuljettaa mukana ripustamassa pyykkiä ym. Meillä tämä alkoi niin että kun isä meni johonkin kulman taakse alkoi kauhea huuto. Olin vähän ihmeissäni kun silloin ei minun perään huutanut ikinä :D.
Mutta kyllä nyt on alkanut mun perään myös huhuilla aika pian. Onneksi vielä on riittänyt niitäkin hetkiä jolloin pärjäilee yksinkin omissa touhuissaan. Yllättävän raskasta leikkiä useampi tunti leikkejä joista ei itse tajua mitään :).
Hassua muuten katsoa kun teidän poika jo kuvissa istuu niin hienosti, meillä ei oo opittu tuota taitoa vieläkään! Ryömimään on lähdetty ihan vasta ja matkanteko on vielä kovin hidasta. Tuntuu ettei meidän pojalla oo kiire mihinkään, missä ikinä onkin niin aina löytyy jotain kiinnostavaa, oli se sitten joku pieni roska lattialla tai erivärinen kohta tai ihan mikä vaan :D.
Meillä alkoi ensimmäisenä huudella mun perään, nyt tekee sitä jo isälleenkin. Ei tosiaan vessaan pääse tai pääsee, mutta kiva huutokonsertti kuuluu :D. Täällä on opittu, että jos kitinään ei reagoida, yltyy se itkuksi ja voi miten äitin sydäntä särkee sitä itkua kuunnella. Tosin ei siinä kyyneleet valu ;). Mutta kyllä tiedetään, mistä narusta kannattaa vetää! Kädet ojossa huudetaan ja näytetään, et syli ois pop!
Poika oppi kyllä yllättävän nopeasti istumaan ilman tukea. Kyllä teilläkin oppii sitten, kun on valmis! Täälläkään ei ole kiire mihinkään… Sylissä pääsee niin kätevästi paikasta toiseen, että se tuntuu riittävän :D. Nauratti niin tuo viimeinen lauseesi – ihana! ♥ Nautitaan vielä tästä vaiheesta, ei ole hääviä kävellä perässä joka paikkaan sitten kun on se vaihe…
On kiva lukea teidän päivän iloista, mutta myös noista ”hankaluuksista” syömiseen ym vauvan arkeen liittyvää.. Niitä täällä meilläkin on ja siksi lohduttaa tietää, että jossain muuallakin käydään läpi samoja juttuja:)Miten teillä on maistunut liha mössöt? Vai maistuuko? Entä ryömiikö poikanne kotona ympäriinsä tutkailemassa paikkoja? Onko mitään kolhuja sattunut? Tuntuu että omaa tyttöä haluisi suojata kovin ,kun ei innostukseltaan tajua varoa kulmia ym..
Ymmärrän mitä tarkoitat! Mutta kyllähän se niin on, että joka vauvaperheessä on ne omat haasteensa :).
Lihamössöt maistuvat jo hyvin, mutta silti järjestys on tämä: hedelmäsoseet, kasvissoseet ja kolmantena vasta lihasoseet. Maistelimme varmaankin kaikki maut, mitä kaupasta löytyi ja pikkuhiljaa alkoi löytymään suosikkeja. Mutta annan myöskin niitä, mitkä eivät alkuun maistuneet ja nyt nekin jo maistuvat. Jotkin maut vaativat vain hieman enemmän aikaa totutella :).
Meidän vauva ei ryömi. Kannattaa ostaa sellainen pehmokypärä :).
Hei, kiitos ihanasta blogistasi! Monta kertaa on ollut mielessä kommentoida ja kerran sen itse asiassa teinkin, muistaakseni vauvauintia käsittelevään postaukseen. Jostain syystä puhelimella kirjoitettu viesti näkyi julkaisun jälkeen vain puolittain, enkä sitten ehtinyt sitä enää alkaa täydentelemään. Nyt siis uusi yritys :) Vuoden päivät olen blogiasi seuraillut ja täytyy sanoa, että välillä tuntuu niin kuin lukisi omia ajatuksia ja tuntemuksia. Kuten tässä vauvaasi liittyvässä postauksessa. Itselläni on tässä kuussa 1-vuotta täyttävä pieni miehenalku ja hyvin samankaltaisia ”teko-touhuja” harrastetaan myös täällä :D Ja hauskaa on todentotta ollut elo tuon poijjan viikarin kanssa. Haikeutta on ilmassa, kun vauvavuosi lähenee loppuaan, mutta toisaalta, mitä kaikkea mahtavaa onkaan edessä kasvun ja kehityksen myötä. Joka hetkessä ja ajassa tuntuu olevan se oma viehätyksensä, eikä aina tosiaan tiedä, haluaisiko sen ajan todella pysähtyvän vai ei :)
Ihanaa ja aurinkoista kevään jatkoa teille!
Heippa Susanna! Ihana kommentti, kiitokset!
Olen muuten kuullut muiltakin, että kännykällä blogeihin kommentoidessa saattaa käydä noin. Onpas tylsää! Ihana kuulla teidän pikkumiehestä; etukäteisonnittelut pian 1-vuotiaalle! :)