Mahtavaa sunnuntaita blogimaailma! Täällä vietetään talvista lepopäivää talvitekstiilien kera; ihana kaivaa lampaantaljat ja muut lämpöisemmät tekstiilit, kuten torkkupeitot, esiin säilöistään! Kotoilla ja höpsötellä vauvan kanssa kynttilöiden tuikkeessa villasukat jalassa. Tänään nähdään kolmea ystävää ja heidän neljää lastaan, muuten ollaan kotosalla ja nautitaan. Kissoistakin huomaa selvästi, miten nauttivat kun koko perhe on kotona.
Olen vieläkin aivan innoissani eilisestä Kaija Koon keikasta, siis huikea! Mulla ei ollut mitään erikoisia ennakko-odotuksia keikan suhteen; ajattelin, että varmasti se on hyvä, mutta odotukset kyllä ylittyivät ja voisin mennä uudestaan heti tänään! En ollut varautunut, että jotkut laulut (kuten Viimeinen lento) itkettäisivät siellä niin kovasti eikä mulla tietenkään (taaskaan) ollut nessuja mukana… Joten tämä vinkkinä muille! :)
Tykkään konserteissa myös siitä, ettei kappaleiden välissä höpötellä pitkiä tarinoita, vaan keskitytään laulamiseen, sillä niitä biisejähän sinne kuuntelemaan mennään! Muutamat tarinat toki mahtuvat joukkoon ja olikin mukava kuulla joidenkin laulujen historiaa; mistä ja missä tilanteissa olivat syntyneet jne. Oli niin mahtavaa kuulla livenä nuo biisit juuri sen alkuperäisen laulajan laulamana ja ennen kaikkea sen ystävän vieressä, jonka kanssa niitä teineinä sydämemme kyllyydestä hoilasimme, pitkin poikin Suomen maata! Kaija Koo on ainoa naisartisti, jonka musiikista olen tykännyt jo yli puolet elämästäni; tykkäsin jo teininä ja tykkään edelleen!
Konsertin alussa kaikki istuivat kiltisti omilla paikoillaan, ehkä hieman alkukankeina. Reilun tunnin päästä ihmisiä oli tanssimassa sekä keskikäytävällä että seinän vierustoilla. Kaija puhui konsertissa tärkeistä asioista, mm. siitä, miten ihmiset ajattelevat aivan liikaa sitä, mitä muut heistä ajattelevat eivätkä ehkä sen vuoksi tuolla konsertissakaan kehtaa tanssia tai itkeä tai laulaa kovaan ääneen mukana. Niin totta ja tuohon ajatteluun sorrun itsekin. Se on mielestäni tosi rasittava piirre, jonkun verran olen päässyt siitä eroon, mutta en läheskään kokonaan. Mitenköhän pääsisi? Tunnistatteko itsessänne samaa? Siihen liittyy osaltaan myös se, miten ihmiset arvostelevat toisiaan aivan liikaa! Sillä oikeastaan, kuka on oikeutettu arvostelemaan toista ihmistä? Oliko se Elvis Presley, joka sen jo hyvin sanoi:
Älä koskaan tuomitse tai arvostele ketään toista ihmistä, jos et ole kulkenut hänen kengissään.
Vauvalla oli mennyt mummun ja papan kanssa hienosti. Tosin hän kukkui hereillä edelleen puoli kymmenen maissa kotiutuessamme :D. Ei kuitenkaan haitannut, sen verran ikävä häntä oli ja päästiin vielä kunnolla halimaan ennen yöunia! Hän nukahtikin vasta yhdentoista aikoihin… Olin eilen hänestä erossa pisimmän ajan koskaan: lähes neljä tuntia! Pärjäsin kuitenkin yllättävän hyvin :).
Näistä ajatuksista vanhan viikon lopetukseen ja uuden aloitukseen! Mietin jo, mikä voisi olla seuraava konsertti – niissä tulee käytyä aivan liian harvoin, kerran vuodessa ei riitä mihinkään! Taidanpas seuraavaksi laittaa Kaija Koon levyn soimaan ja jammailla täällä kotona, kun en eilen konsertissa kehdannut!
Kaija Koo on kyllä ihqu ja löytyy myös rokkimimmin elkeitä! Tuli mieleen tuosta konsertissa tanssimisesta, että yleensä tarvitaan joku rohkea aloittamaan…aika moni varmaan tahtoisi tanssia ja heilua
Kyllä, tosi ROK!
Juu, lauantain konsertissakin se oli yksi nuori nainen, joka rohkeasti meni yksin lavan eteen jammailemaan. Muut sitten pikkuhiljaa perässä :).
Pisteet hänelle :) :) :)
Todellakin!
Hei!
Ihanan rauhoittavia kuvia ja niin samaa mieltä kanssasi, pitäisi vain lopettaa ajatteleminen siitä, mitä muut ajattelevat minusta.Pienin askelin sitä kohti.Selailin vanhoja kirjoituksiasi ja jälleen silmiini osui tuo kaunis olohuoneenne taso, muistanko oikein,että se olisi Ikeasta ?
Kiitos Heidi! Joo tuo taso, jolla TV on, on tosiaan Ikean Bestå-sarjaa.
moi olen sinun kanssa samaa mieltä että kaija koo on suomenparhaimistoa naislaulajaa ja minäkin kuulun häneen fanisarjaa ja minulla on hänen lauluja cd ja mp-3 soitimessa ,laulut tulevat eletystä elämästä ,aina huomaa itsekin että tulee liian vähän käytyä elävänmusikin konsertissä ,,,mutta meilläkin on täällä satanut hentoinen lumipeite ja se tekee heti mielen ja valoisaksi ,kun ei ole niin harmata ja pimeää ,leippoisaa sunnuntaia sinne koko perheelle .toivoo mummeli
Huomasin, että jotenkin ne laulun sanat ymmärtää nyt eri tavalla kuin esim. 15 vuotta sitten – kas kummaa! :)
Täälläkin on hieman lunta, mutta lisää kaipaisin. Kivaa viikkoa sinulle!
Olin itse maanantaina Helsingissä Elton Johnin konsertissa. Ottaen huomioon, että lähes 30 vuotta olen hänen musiikistaan tykännyt, niin ihan harmillista, että nyt vasta pääsin ekaa kertaa katsomaan. Oli todellakin hieno kokemus!
Hartwall Arenalla oli hirveän tiukat järkkärit, vaikka istuttiin seinä selän takana, niin he eivät antaneet porukan kunnolla jammailla kuin istualtaan. Koko konsertti oli myyty istumapaikkoina, kyllä kaikilla keikoilla pitäisi olla innokkaimmille seisomakatsomo :D Tosin 2,5 tuntia olis voinut tehdä tiukkaa tanssia, kun jo istumakatsomossa heiluessa oli paita likomärkä :D
Minunkin on pitänyt sen jälkeen pitkin viikkoa kotona fiilistellä levyiltä Eltonin musaa (mies parka, kun ei ole ihan niin innokas :D ).
Viis veisataan, mitä muut miettii, nautitaan musiikista ja elämästä ja annetaan sävelten viedä!
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Mun ystävän mies sanoi myöskin, että istumapaikat on konserteissa ihan turhia :D. Komppaan täysillä viimeistä lausettasi!
Minä tykkäsin Kaija Koosta nuorempana, mut jossain välissä en niinkään, mutta nyt taas uusien kappaleiden myötä oon uudestaan tykästynyt.
Juu ja minä ainakin tunnistan itseni, joskus tulee mietittyä liikaa muiden mielipiteitä, toki niillekin on joskus paikkansakin ja joskus on ihan järkevää miettiä mitä muut ajattelisivat, mutta silloin kyse on jostain sellaisesta mikä riippuu jo hyvän maun rajoista. Mutta ei saisi liikaa niitä ajatella, helppohan se on sanoa, mutta minä ainakin olen todella kriittinen itseäni kohtaan niin silloin monesti miettii mitä muut ajattelee. Itse olen juuri sellainen etten kehtaisi tuollaisessa konsertissa tanssia käytävillä.
Mullakin oli sellainen tauko, etten niin välittänyt, mutta onhan se kyllä sellainen ikisuosikki mulle ollut aina. Mä meinasin jo viimeisen biisin tullessa (Tinakenkätyttö) nousta jammailemaan, mut kun kaverit ei niin en mäkään sitte :D. Seuraavalla kerralla!
Mikähän siinä on, että konserteissa tulee käytyä liian harvoin?
Itsellenikin livenä kuultu musiikki saa herkästi tipan linssiin :)
Niinpä! Huono tapa se kyllä on :).