Tämä viikko tuntui olevan aika yleinen töihinpaluu-viikko, ainakin facebook-kavereideni päivityksistä päätellen. Jonkinmoista loma on ohi -ahdistusta on ilmassa, mutta aika pian se menee ohi; se ensimmäinen työpäivä loman jälkeen on aina nihkein. Ja erityisesti se sunnuntai-ilta ennen sitä ensimmäistä työaamua, blääh… Mutta pian niihin rutiineihin pääsee taas kiinni ja arki alkaa rullaamaan!
Muutamassakin blogissa on kirjoitettu, miten ennen kaikkea tulee olla kiitollinen siitä, että on työpaikka mihin palata ja josta jäädä lomille. Tänä päivänä työpaikka ei ole mikään itsestäänselvyys. Olen täysin samaa mieltä! Minua tuo kuitenkin muistutti siitä, että ihan missä tahansa työpaikassa ei tarvitse edes tuon ajatuksen voimalla kärvistellä. Jos töihinpaluu tuntuu todella ahdistavalta lomien ja jopa parin vapaapäivän jälkeen, on jotain pahasti vialla. Kun vapaa viikonloppu kuluu murehtiessa ja itkiessä maanantain lähestymistä… Kun itse työ olisi oikein mieluisaa, mutta… Mitä kaikkea voikaan tapahtua, kun työhyvinvointiin ei kiinnitetä huomiota. Olen seurannut läheltä, kun sairastutaan sen vuoksi. Näistä asioista on leikki kaukana eikä silloin jää kuin yksi vaihtoehto: lähteä.
Itse vapauduin noista murheista lopullisesti aika tarkasti päivälleen vuosi sitten. Toisin sanoen vapautin itse itseni enkä voi kuin rohkaista teitä muita samassa tilanteessa olevia samaan! Sillä tiedän, että teitä on. Valitettavan monia. Usein kun uuvuttavasta vanhasta vapautuu, on paljon enemmän energiaa siihen parempaan uuteen: sen etsimiseen ja löytämiseen. Meillä on vain tämä yksi elämä ja se on liian lyhyt haaskattavaksi.
Nyt minun ei tarvitse palata töihin. Voin jatkaa lomailua, äitiyslomailua. Halutessani vielä kolme vuotta. Ja siltä se todella tuntuu, lomalta, kun muistelee noita aikoja joskus silloin… Vaikka eihän tämä tokikaan aina lomalta tunnu, on niitä rankempiakin hetkiä, mutta ne kuuluvat elämään ja vanhemmaksi kasvamiseen. Se taitaa olla elämänpituinen projekti? Kaiken ydin on kuitenkin se, miten todella äärimmäisen onnekkaassa ja etuoikeutetussa asemassa olen, kun saan pitää huolta tästä pienestä rakkaastamme. Nähdä nuo kauniit kasvot joka ikinen aamu ensimmäisenä herätessäni. Saada häneltä niin valtavan suloisen ja leveän hymyn ensimmäisenä hänen herätessään. Nauttia kuunnellessani hänen pari-kolme viikkoa sitten alkanutta hekotustaan, se on niin valtavan upea ääni, että nauran joka kerta itsekin silmät kyynelissä. Katsella hämmästyneenä ja hieman liikuttuneenakin, miten vasta niin hauras vastasyntyneeni on jo yli viikon ajan kääntynyt selältä vatsalleen. Ähkien ja puhkien, mutta niin määrätietoisena. Miten hän laittaa huulet niin hassusti törrölle, kun hoksaa että tässähän valmistellaan ruokailuhetkeä! Samaan aikaan täytyy pitää itkuntapaista ääntä höö, höö -äänillä säestettynä, jotta äiti pistäisi siihen touhuunsa vähän vauhtia… Ja millä tarmolla ja nenänvarsikurtuilla sitten lopulta napataankaan kiinni, a-auuuuts! :D
Joinain työaamuina saattaa hieman väsyttää, mutta se ei useinkaan johdu siitä, että vauva valvottaisi, vaan siitä, että jään yöllä hänen syötyään vain tuijottamaan pientä nukkuvaa. Niin kaunis ja viaton pieni lapsi, miten onnelliselta ja tyytyväiseltä hän nukkuessaan näyttääkään <3. Kun työtehtäviini kuuluu mm. hukuttaa tuo pieni poika pusuihin ja sylitellä häntä aina kun siltä tuntuu ja vähän enemmänkin, niin mikäs tässä on ollessa.
Onnellista kesänjatkoa teille jokaiselle! Olitpa sitten töissä tai lomalla, niin kesä jatkuu. Nautitaan niistä pienimmistäkin asioista, ihan joka päivä!
Ihanasti kirjoitettu ja ihanilla kuvilla höystetty! Kivaa ”lomapäivää” :)
Kiva että tykkäsit! Kiitos ihana sinä :).
Ihana postaus :)
Meidän 5kk kääntyi vasta eilen selältä mahalleen :)
Mäkään en jaksa miettiä työjuttuja, kyllä niitä töitä ehtii tehdä mutta lapset on vain kerran pieniä <3
Ihanaa kesää sinne ja karvisille muiskut <3
Voi kiitos Niina! Kisuille menee muiskut perille :).
Mä luulen, että meidän vauvelin sai nyt jo kääntymään halu rinnalle :D. (On rinnalla viihtyvää sorttia ;)) Hän aina möyrii sängyllä ja etsii ruokaa, siinä ikään kuin vahingossa eka kertaa pyörähti ympäri. Nyt menee ympäri vaikka ja missä, äkkiä hoksas homman!
Kirjoitit kauniisti, jälleen kerran <3. Aurinkoista ja ihanaa kesän jatkoa koko teidän perheelle : ) !!
Kiitokset Tiia! <3
Sitä samaa toivon sinulle!
Todellakin olet onnekas!! Monella ei tuohon kolmen vuoden hoitovapaaseen ole yksinkertaisesti varaa. Itsekin olisin oikein mielelläni ollut pojan kanssa kotona mutta piti palata töihin hänen ollessa yhdeksän kuukauden. Nyt ne yhteiset hetket on revittävä arki-illoista, viikonlopuista ja lomista. Mutta en valita. Onneksi minulla on työpaikka ja poika viihtyy enemmän kuin hyvin päiväkodissaan, josta on saanut monta hyvää ystävää. Kaikilla asioilla on aina kaksi puolta :-) Antoisia hetkiä vauvan kanssa ja aurinkoista kesän loppua!!!
Tiedän että olen ja tuntuu kovin kurjalta, ettei kaikilla ole samaan mahdollisuutta.
Niin, tarkoitin, että mullakin on kyllä työ mihin palata, mutta mitään kurjaa fiilistä siihen työhön ei onneksi enää liity.
Kiitos Eeva, ihanaa kesää sinullekin ja pojallesi! :)
Oi, että nämä sun tekstit on niin kauniita ja koskettavia. Kun takana on huonosti nukuttu yö ja niin äiti kuin vauvakin tuskastelee kuumuutta niin miettii, että voishan sitä olla helpompaakin. Sitten kun saa hetken levätä ja pikkuinenkin vetelee vaan päikkäreitä niin ehtii jo tulla ikävä ja odottelee jo toista rinnalle..On tää vaan niin upeaa ja kallisarvoista työtä enkä kyllä vaihtais tällä hetkellä mihinkään muuhun hommaan. Vaikka täällä vasta kuukausipäivä onkin tuloillaan niin hirmuisesti poika on jo kasvanut ja oppinut. Hekottelua odotellessa :)
Aivan totta tuo, että väsyneenä asiat näkee hieman toisin, mutta onneksi se on vain hetkittäistä ja ohimenevää! ”On tää vaan niin upeaa ja kallisarvoista työtä enkä kyllä vaihtais tällä hetkellä mihinkään muuhun hommaan.” – Olen tuosta 100 % samaa mieltä!
Odotahan sinä hekottelua, minä alan seuraavaksi odottelemaan sitä ihanaa kikatusnaurua :D (+ monia muita edistysaskelia, vaikka samalla toivon, että kunpa hän pysyisi vauvanani vielä pitkään…)
Mielenkiinnosta kysyn, että miten ootte päättäneet julkaista poikanne kasvokuvia blogissa? Tämä tuli lähinnä siitä mieleen kun olen aina miettinyt minkänäköinen mahdat olla. Olen siis melko pitkään lukenut blogiasi aina silloin tällöin. Ja tykkään blogistasi :) Pelkästä mielenkiinnosta kyselen! :)
Kiva kuulla, että tykkäät blogistani! Indiedaysin etusivulla on kaikkien meidän portaalin bloggaajien kuvat ja jonkinmoisia kuviani on ollut blogissakin.
Päätimme, että vauva-ajalta voin julkaista kasvokuvia, sillä ihminen on harvoin tunnistettavissa vauvakuvistaan. Sitten, kun lapsi alkaa saamaan enemmän omia piirteitään, jätän suorat kasvokuvat pois. Joten nauttikaahan niistä vielä, kun se on mahdollista ;).
Ennen epäsäännöllistä kolmivuorotyötä tehneenä (ja siitä irtisanoutuneena,elämäni parhaita päätöksiä) voin myös todeta että tämä äitiysloma on kyllä todellista lomaa! :).
Vuorotyö on kyllä rankkaa! Itse olen tosin tehnyt vain kaksivuorotyötä, joten voin vain kuvitella tuon kolmivuorotyön raskauden…
Itsekin olen ollut nyt muutaman kk:n vanhempainvapaalla. Sitä ennen melko pitkään työttömänä. Aion olla ainakin sen kolme vuotta kotona. Rahallisesti tän mahdollistaa varmaankin se, että asutaan melko ahtaasti. Ollaan valittu nyt näin. Ja, ollaan aika säästäväisiä. En voisi kuvitellakaan meneväni töihin, kun lapsi vasta 9kk. Ja, meidän tapauksessa se ei edes onnistuisikaan. Välillä ahdistaa, ettei ole työpaikkaa, johon palata. Pitäisi vain nauttia ja elää hetkessä..
Meillä ihan sama mielipide, oli jo ennen vauvaakin. Että lasta hoidetaan kotona mahdollisimman pitkään, toki päätös on ensisijaisesti kotona olevan vanhemman, mutta periaate/ihanne olisi tuo. Erityisesti mies on kauhistellut ajatusta, että vuoden ikäinen menisi päiväkotiin. Puhumattakaan sitten alle vuoden ikäisestä. Mutta toki ymmärrän, että joskus tuo on ainoa vaihtoehto.
Itse ajattelemme, että suhteutamme menomme sen mukaan, että kotihoito on mahdollista. Lapsi on pieni vain hetken ja sitten alkaa tosi pitkä ja katkeamaton päiväkoti-koulutaival.
Toivottavasti voit viettää huolettomia ja stressittömiä kotipäiviä lapsesi kanssa. Itse jäin irtisanouduttuani täysin tyhjän päälle ja tuota asiaa pelkäsin ja pähkäilin kuukausia etukäteen. Kaikki kuitenkin järjestyi alle kuukaudessa (olin varautunut ainakin kuukauden leppoisaan lomailuun :)), joten sanon sinullekin, että asiat kyllä järjestyvät, niin niillä on tapana! Töitäkin löytyy varmasti, etsivä löytää :).
Senpä vuoksi kirjoitinkin, että te jotka pystytte jäämään kotiin lastenne kanssa olette etuoikeutetussa ja onnekkaassa asemassa. Ottakaa siitä ajasta kaikki irti. Kaikilla sitä mahdollisuutta ei ole, vaikka kuinka haluaisi. Mutta meillä on käynyt siinä mielessä hyvä tuuri, että päiväkoti, jossa poikamme on, on pieni ja kodinomainen ja ihan liki kotiamme. Lisäksi hoitopäiviä on vain noin 12-14 päivää kuukaudessa, joten kotipäiviäkin tulee. Mut nää lastenhoitoasiat on aina tällaisia, joissa on niin monta puolta ja yhtä oikeeta tuskin on :-)
Olen täysin samaa mieltä kanssasi tuosta viimeisestä lauseestasi! Poikanne päiväkoti kuulostaa tosi kivalta, aivan ihanteelliselta. Toivon, että meidänkin pojallamme kävisi noin hyvin, sitten kun sen aika koittaa!
Ihana postaus. <3 Kirjoitat äitiydestä todella kauniisti. On kyllä todellinen onni saada olla äiti, sylitellä ja suukotella omaa rakasta pientään. <3
Voi kiitos! Ihanasti sanottu :).
Itse aion nauttia ainakin sen kaksi vuotta kotona, katsoo sitten miltä tuntuu. Minullahan on koulupaikka odottamassa. Meillä kans neiti oppi kääntymään masulleen, 2kk ja 12pvää oli ikää =)Istumaan yrittää pungertaa itseään, ei viihdy enää sylissäkään jos ei ole pystyasennossa. Aikaisemmin nautiskeltiin tissillä pitkään, nyt ne on nopeita tankkauksia ja jatketaan ähellystä. Aika kuluu aivan liian äkkiä…
Juuri noin, eipä sitä tarvitse mitenkään lukkoon vielä lyödä – elää vain hetkessä päivä kerrallaan!
Samoihin aikoihin oppivat sitten saman taidon nämä bebemme :). Täällä jo kuukauden ikäisenä esitettiin voimakas vastalause, jos meinattiin kanniskella vauva-asennossa: pystyyn, pystyyn! :P
Muutaman lapsen äitinä olen oppinut sen, että koskaan ei kannata vannoa (ainakaan ääneen, hih) ”aion toimia näin, enkä todellakaan voisi kuvitella tekeväni toisin”. Itseäni on huvittanut sellaiset vouhkaajat, jotka hyvinkin painokkaasti tuovat omaa näkemystä esiin, parhaana tietysti, ja arvostelevat epäsuorasti muita äitejä tässä kotiäiti-työssäkäyvä äiti -vertailussa.
Nimittäin monelle tällaiselle äidille on käynyt niin, että joutuvat syömään sanansa. Kolmen vuoden kotiäitiyttä etukäteen vannonut äiti onkin joutunut tai halunnut itse mennäkin töihin. Koomisinta tällaisessa jutussa on se, että eräs äiti oli aiemmin perustellut kotiäitiyttään sillä, että ”rakastan lapsiani niin paljon, että haluan olla heidän kanssaan pitkään ja nähdä kehityksen”. Loppuikohan kyseisen äidin rakkaus, kun menikin töihin….. ;)
Miksi muuten äitejä soimataan, jos menee töihin lapsen ollessa pieni? Onhan lapsella isäkin (yleensä)! En arvostele oman enkä muidenkaan miesten isyyttä sillä, onko hän töissä lapsen ollessa pieni. Miksi siis vain äitejä syyllistetään aikaisesta töihinpaluusta? Vanhemmuutta, äitiyttä ja isyyttä, ei mielestäni mitata kellolla. Hyvä vanhemmuus on paljon muuta kuin kellosta mitattu yhteinen aika lapsen kanssa.
terveisin kotiäiti, kasvatusalan ammattilainen
Juuri näin!
Puit todella hyvin sanoiksi omat oivallukseni!
Vanhemmuudessa pahinta on luoda kovin jyrkkiä mielipiteitä / asenteita etukäteen, sillä silloin kasvattaa ihan turhaan itselleen suorituspaineita, oli kyse sitten mistä tahansa…
Varmasti ihan totta, mutta toisaalta joidenkin ihmisten on tärkeää ehkä tehdä niin ja siten oivaltaa omat virheensä, jos niitä heidän mielestään on tullut tehtyä.
Olikohan tämä nyt minulle tarkoitettu vai vain ihan yleisesti heitetty..? :)
Kirjoitin tekstiin, että halutessani voin olla kotona kolme vuotta ja kommenteissa, että se olisi minun ja mieheni mielestä ihanne, että lasta hoidettaisiin kotona mahd. pitkään. Kirjoitin myös, että päätös on loppukädessä kotona olevan vanhemman (oli se sitten isä tai äiti), joten mekään emme ole lyöneet lukkoon mitään. Miksi tässä vaiheessa pitäisikään. Mielestäni on tärkeää elää hetkessä ja tehdä päätöksiä sitten, kun siltä tuntuu.
Itse en kyllä arvostele äitejä sen perusteella, missä vaiheessa menevät töihin. Toivottavasti teksteistäni ei tuollaista vaikutelmaa saa, sillä se on väärä. Tuo on mielestäni jokaisen perheen oma asia eikä minulle kuulu. Kommenteissa kerroin vain oman mielipiteeni, sen MEIDÄN perhettä koskevan :). Joskus sitten joku saattaa sellaisestakin nousta puolustuskannalle. Kolikolla on aina kaksi puolta.
Tuosta kelloasiasta olen osittain eri mieltä kanssasi. Nimittäin on liian paljon perheitä, joissa lapsi sysätään omiin leikkeihin/telkkarin ääreen pitkän päiväkotipäivän jälkeen, koska vanhemmat haluavat hengähtää/viettää omaa aikaa. Sitten kello vierähtää ja onkin jo iltapala-aika, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan. Tuossa mielestäni tulee se kello kehiin :). Kyllä lapsi tuossa vaiheessa ansaitsee vanhempiensa seuraa ja huomiota, tunti tai puolikas on mielestäni liian vähän/ilta.
Olen ollut äitinä nyt viisi vuotta ja tänä aikana huomannut, että tässä ”työssä” olet silmätikkuna lopun elämääsi. Jos vielä jotenkin onnistunut kasvattamaan lapsestasi täysjärkisen kansalaisen niin se on hyvä mutta selviytyminen muiden vanhempien kanssa onkin jo aivan eri juttu. Siinä vaiheessa, kun lapsesi alkaa viettämään aikaa kaverien kanssa, olet vapaata riistaa saamaan päällesi erilaisia syytöksiä kavereiden vanhemmilta. Milloin puhut väärällä tavalla, annat lapsesi katsoa liikaa telkkaria, syötät häntä väärällä tavalla, puet hänet väärin, annat leikkiä vääriä leikkejä, uskallat antaa pelata pleikkaria tai vielä kauheampaa käyttää tablettia tai tietokonetta, komennat väärin tai et komenna tarpeeksi. Ja joillakin vanhemmilla on oikeus tulla sanomaan tuo kaikki ilman, että tietävät asioista yhtään mitään. Vanhemmuus on kaikkea muuta kuin helppoa. Mutta onneksi suurinta osaa vanhemmista yhdistää ainakin yksi asia. Jokainen haluaa parasta omalle lapselleen ja tekee sen niillä eväillä, mitkä on sillä hetkellä annettu.
Tosi hyvä kirjoitus Eeva! Kyllähän sen usein huomaa, miten erityisesti äidit ovat turhan ilkeitä toisilleen. Miehet harvemmin moiseen sortuvat. Miksi pitää mollata toisia, eikö voisi vain olla tukena, samaa työtä kun useimmat tekevät… Jostain syystä tuo on naisille myös ns. normityöpaikoissa miehiä haasteellisempaa… Surullista!
Hyviä kommentteja täällä. Vanhemmuus on vaikea asia.
Valitettavasti kolmen lapsen äitinä myönnän että aina ei jaksa olla läsnä, ei työpäivän eikä aina lomankaan aikana. Jokainen vanhempi kun tarvitsisi myös sitä aikaa myös itselleen. Tästä etten ole aina läsnä kun lapset tarvitsevat poden itse välillä huonoa omaa tuntoa mutta toivon että olisin silti paras äiti omille lapsilleni.
Sinulla on edelleen ihana hyvänmielen blogi. Mukavaa kesän jatkoa!
Voisin kuvitella ja uskon, että ihan jokaiselle vanhemmalle tulee hetkiä, jolloin ei ole niin läsnä. Siitä ei saisi liikaa itseään soimata tai huonoa omatuntoa potea. Joskus erityisesti naiset vain ovat liian ankaria itselleen. Aivan varmasti olet lapsillesi ihana ja paras äiti! Jo tuollainen pohdintakin on merkki siitä.
Kiitos, että pidät blogistani Nippe! :)