Huomasin eilen telkkarissa raskaana olevan naisen ja katsoin hänen mahaansa jotenkin haikeana. Samassa muistin, että onhan mullakin vielä vauvamaha! Mutta ei enää kauan, se on jo tullut selväksi itsellenikin. Vauvan saapuminen tuntuu kaukaiselta, mutta vauvamahan katoaminen tuntuu jotenkin todella ajankohtaiselta. Taidan tavallaan nyt jo surra sitä, että aivan pian mahaa ei enää ole (tai toki se vielä on, mutta eihän se ole sama asia ilman vauvaa) enkä enää tunne vauvan potkuja ja liikkeitä masussani. Hassua, nytkin aivan itkettää tuo ajatus. En olisi ikinä uskonut, että koen tämän asian tällä tavalla! Mietin jo sitäkin, että vaikka vauvan saa tähän viereen ja syliin, häntä on varmasti kova ikävä, sillä hän ei ole kuitenkaan tarpeeksi lähellä. Voiko käydä noin?
Mies kysyi tänään, onko raskausaika ja elämä vauvamahan kanssa ollut sellaista kuin ennen raskautta olin sen kuvitellut. Jäin miettimään tuota pitkäksi aikaa. En taida edes muistaa, millaiselta kuvittelin raskauden tuntuvan. En osannut kuvitella, miltä vauvan potkut mahassa tuntuisivat, mutta nyt en taas osaa kuvitella sitä tietämättömyyttä – potkut on niin tuttuja, aivan kuin niitä olisi ollut aina. Kuinkahan pian potkuttomuuteen tottuukaan…
Ehkä nämä monenlaiset kivut tässä raskausaikana ovat tulleet yllätyksenä. Silti tunnen olevani melkoisen hyvävointinen enkä fyysisesti kovinkaan ns. kypsä tähän olotilaan. Vaikka toki on välillä niitäkin hetkiä… Ehkä tuo osaltaan vaikuttaa siihen, että tuntuu kuin ei haluaisi vauvamahasta vielä luopuakaan. Ilman muuta vauvan tapaamista odottaa kuin kuuta nousevaa, mutta samalla eräs vaihe elämässä tulee tiensä päähän. Siitä tietysti alkaa uusi, vielä ihmeellisempi vaihe, mutta onhan se kuitenkin ihan luvallista tuntea haikeutta tässä kohtaa. Tunnistatteko te näitä tuntemuksia?
Tokaisin tässä yhtenä päivänä kaupassa miehelle, että nyt vihdoin mä osaan kulkea tämän mahan kanssa ja näytin, miten sivuttain yläjätskihyllyille kurkottaminen onnistuu :D. Turhan usein on nimittäin masu ottanut osumaa milloin mihinkin… Olen myöskin tässä ihan viime hetkillä oppinut, miten ruokapöytään istuudutaan ja asettaudutaan siten, ettei maha osu pöytään. Se on taitolaji!
Viime päivinä on kyllä tullut huomattua, kuinka hyvää tekee, kun saa oikein kunnolla nauraa jollekin asialle! Voi että mikä vaikutus ja onkohan edes mitään rentouttavampaa… Siitä tulee niin kevyt, virkeä ja sellainen helpottunut olo, kun oikein nauraa sekä mahan että posket kipeiksi! Siinä poistuu samalla kaikenmoinen stressi ja jännitys. Tuollainen totaalirentoutuminen tekee näinä päivinä erityisen hyvää. Sanoin kyllä jo miehelle, että sektion jälkeen ei saa naurattaa, sillä voisin kuvitella naurun sattuvan aika lailla..?
Mutta nyt sukellan saunan rentouttavaan lämpöön ja nollaan mielen kaikista jännittävistä ajatuksista! Jos se onnistuisi edes hetkeksi :).
Jep! Tutulta kuulostaa nuo ajatukset. Ja se varsinkin kun odotin kolmatta lastanne ja ajattelin että tämä on viimeinen raskaus mitä ikinä saan kokea. Viimeiset kerran ikinä potkut, närästys ja suonenveto ja ja…. :)
Ja silti koittaa järjellä ajatella, että pitää olla kiitollinen, että on sen saanut JO kolmesti kokea. Ja olenhan minä mutta kun se vaan on jotenkin niin ihmeellistä ja uskomatonta, että se pitää itse kokea… <3
Nyt kun nuorin täyttää 5-v on taas ikuinen vauvakuume nostanut päätään. Mies sanoo ettei ikinä ja minä mietin miksei.
Järki silti sanoo, että nyt pitää riittää ja keskittyä olemaan hyvä äiti näille kolmelle.
Sitähän se äitiys on, taiteilua oman järjen ja toisten neuvojen kanssa. Maailman suurin ihme. <3
Tsemppejä kovasti, jätin jo toinen viestin ikuna, kun olen niin täällä hengessä mukana ja käyn monta kertaa päivässä kurkkimassa.
Pian teitä on jo kolme!<3
ps. ja kolmannesta meni vedet saunaan. Päätin että saunon niin kauan, että jotain tapahtuu (kolmas oli ainut joka meni yli lasketun ajan)
Kun oli toinen kiulullinen vettä menossa, kuulu naps ja vedet lorhati lauteille! Itku tuli ja niin mentiin 21.30. Tyttö syntyi 00.30! <3
Heheh, ihana muisto! :)
Minä kun en ole mikään himosaunoja, niin on jo hieman tökkinyt nämä usein toistuvat saunaillat :D.
iiik….!!!!
Eikä. Nyt mä tajusin!!!
TSEMPPIÄ!!!!!!!! <3 <3 <3
Mua niin hymyilytti, kun luin tämän kommenttisi, mutta en enää avannut konetta, joten vastaaminen jäi :).
Mä olen muuten onnekkaasti skipannut nuo suonenvedot :D.
Haikeutta tulee juuri siitäkin, kun ei koskaan voi tietää, tulenko kokemaan tätä enää toiste…
Itku pääsi kun tätä sun liikuttavaa kommenttiasi luin, kiitos että jätit viestiä ja että olet niin hengessä mukana! <3
Siellä taitaa olla se luvattu h-hetki jo aikamoisen lähellä ;) Ihanaa! Onnea matkaan <3 Itse kahden pojan äitinä en olisi myöskään uskonut, että vauvamassua tulee ikävä, mutta niinhän sitä vaan tuli, samoin kuin potkuja ja vauvan muita liikkeitä sekä masun silittelyä ja sen mukanaan tuomaa onnen tunnetta. Toisaalta, mikään ei voita sitä, kun saa ottaa sen kerran masussa asustaneen kullannupun syliin ja suukottaa otsaa, päälakea, poskia.. Mutta omalla kohdalla kaikki raskauteen ja vauvan ensimmäiseen vuoteen liittyvä tuntuu muutenkin erityisen haikealta nyt kun nuorimmainen on jo reilun vuoden vanha eikä todellakaan mikään vauva enää, vaan iki-ihana ja maailmaa rakastava pieni poika. Pohdin haikeana ja asiaa moneltakin kannalta tunnustellen, että oliko tämä nyt tässä, onko perheemme lukumäärä nyt täysi, enkö todellakaan saa enää kokea raskautta ja lopulta vastasyntynyttä rinnallani, vai voisiko meille sittenkin tulla vielä jossain vaiheessa kolmas lapsi.. Ehkä se vastaus löytyy ajan kuluessa? Nauti siis sinä meidän kaikkien muidenkin edestä, teillä on ainutlaatuinen ajanjakso vasta alkamassa!
Kyllä, lähempänä kuin koskaan.
”… sekä masun silittelyä ja sen mukanaan tuomaa onnen tunnetta.” – Voi, juurikin tuo! *niisk*
Ja hyvähän noita lapsilukumääriä on pohtia, olen itsekin sitä mieltä, että aika sitten näyttää, mikä on se oikea ja lopullinen perhekoko.
Lämmin kiitos Janet <3. Aivan itkemiseksi meni näiden teidän viestien lukeminen :D.
Ihana, kaunis postaus♥ Ja niiiiiin tuttuja ajatuksia!
Haikeus raskausaikaa kohtaan on itsellenikin aina iskenyt; masun kasvua, vauvan potkuja, laukkaavaa sydämensykettä, pikkuista hikkaa joka pompottaa masua ja sitä, että vauva on aivan lähellä, ja niin minun oma kuin vain olla voi♥
Mutta mikään ei voita sitä, kun saa vauvan ihan oikeasti syliin sieltä masusta ja voi nuuskutella vauvan ihanaa tuoksua, silittää poskea ja antaa pikkuisen pitää tiukasti sormesta kiinni♥ Haikeus on unohtunut melko pian, vaikka toki vieläkin joskus tulee hetkiä, jolloin kyyneleet silmissä muistelee sitä, miltä tuntuikaan olla raskaana.
Onnellisia viimeisiä masupäiviä♥
Kiitos kauniista sanoistasi Viivi <3. Niin ihanasti ja liikuttavasti kirjoitatte, että pillitän täällä koko ajan.
Niinpä, juuri tuo: olemme vauvan kanssa koko ajan yhdessä, kaikkialla <3.
Ihana hyvan mielen postaus! :-)
:) <3
Kyllä se vauva on niin suuri juttu kun hän siinä vieressäsi makoilee ettei sitä oikein voi sanoin kuvata. :) Heti alussa oli kummaa kun vauva ei ollutkaan enää masussa vaan ihan konkreettisesti siinä vieressä. Kun pieneen ihmiseen oppii tutustumaan kokoajan enemmän ja enemmän niin tuntuu jännältä ajatella, että hän on joskus ollut masussa ja kuinka vähän loppupeleissä tunsikaan häntä silloin. Samoin syntymän jälkeen nousi ainakin itselleni valtava huoli omasta lapsesta. Huolta omasta lapsesta kantaa varmasti aina, hän on niin tärkeä ja rakas!
Alussa vahingossa silitteli muutaman kerran massua ja tuli sitten naureskeltua, että eipäs sitä mahaa enää sillälailla silitelläkään. Voi näyttää aika hoopolta jos siellä sisässä ei ole vauvaa. ;) Minä en tunne jääväni kaipaamaan vauvavatsaa, koska odotan taas omaa ketteryyttä ja energiaa plus sitä ensimmäistä lenkkiä synnytyksen jälkeen. Voi nauti siitä! Se on kuin lentelisi 9kk odotuksen jälkeen. :) Samoin se tunne kun pääsette sairaalasta kotiin ja kävelette sairaalan käytäviä/käytävää kohti autoa. Koko perheenä. Voih, sydän ihan pakahtuu. <3 Ihania hetkiä teille on pian luvassa! :)
Ei varmasti voi sanoin kuvata! Mutta jos luoja suo, pääsen sen pian kokemaan itsekin <3.
Kyllä, tämä äidin huoli lapsestaan kestää nyt hautaan saakka.
"Alussa vahingossa silitteli muutaman kerran massua ja tuli sitten naureskeltua, että eipäs sitä mahaa enää sillälailla silitelläkään. Voi näyttää aika hoopolta jos siellä sisässä ei ole vauvaa. ;)" - Niin repesin! Mulle tulee varmasti käymään just noin ja monesti :D.
Kyllä otan itsekin mielellään sellaisen keveämmän ja ketterämmän olemuksen takaisin, onhan tätä pingviinikävelyä jo jonkin aikaa saanut harrastaa :).
Ihan tuttuja fiiliksiä kuvailit :) se vauvamasu on vaan jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa – ja välillä tosi kamalakin kaikkine vaivoineen. Itse olen myös synnyttänyt suunnitellulla sektiolla ja kaikki meni tosi hyvin. Haava oli totta kai kipeä pari viikkoa, mutta lääkkeet auttoi siihenkin. Ja tuo nauraminen teki tosiaan aluksi kamalan kipeää, yskimisestä ja aivastamisesta puhumattakaan! Viimeksimainittu tuntui siltä kuin koko maha repeäisi. Mutta se on sen arvoista, tuhatkertaisesti.
Teillä taitaa h-hetki olla lähellä, paljon tsemppiä koko porukalle ja ”isosiskoiksi” tuleville kisuille erityisterveiset <3
Mukava kuulla, että jaatte nämä tuntemukseni! Voi apua, en hoksannut tuota aivastamista ajatellakaan; varmasti tuskallista! Mutta ihanan helpottavaa kuulla hyvästä sektiokokemuksestasi.
Tuhannet kiitokset meri! Ja kisuille välitän enemmän kuin mielelläni erityisterkut <3.
Ihanaa loppupäivien odotusta teille sinne ;)
Itselläni kolme lasta” 23, 20 ja nuorimmaiseni 18 ja kohta inttiin lähdössä”.
Niin se vaan vuodet vierii ja minustakin tullut jo kahden ihananlapsen mummi 1 ja 2 vuotiaiden, olin 44 v. kun ensimmäinen lapsenlapseni syntyi ja tietysti tuli kova vauvakuume myös mulle, mutta sattuneista syistä en voinut enää asiaan vaikutta vaikka kuinka mieli teki taas olla raskaana. Kaiholla katselen omien tyttärieni raskauksia ja olen todella mukana kaikessa heidän ehdoillaan. Aikansa kutakin ! Nyt mummi on niin onnellinen ja hoitelee vaan pienokaisia silloin kun työ antaa periksi.
Kuulostaa ihanalta! Mummit on niin äärimmäisen tärkeitä ja arvokkaita <3. Kuten pappatkin :).
Hei! Yksi parhaista saamistani neuvoista ennen omaa sektiotani oli, että muutamana leikkauksen jälkeisenä päivänä pidä aina vesilasi lähellä mahdollisen yskän varalta!;) Onnea koitokseen!
Sain tämän viestisi juuri oikeaan aikaan ja näin toiminkin! Yhtenä päivänä se kamala kuiva yskä sitten yllätti ja sitä tulee vieläkin tämän tästä. Tuntui, kuin maha olisi revennyt, huh!
Tsempit tähän päivään!
Tulivat perille, kiitos :).
Hei,
olen ihan koukuttunut tähän blogiisi tämän sinun odotuksen myötä! Itsellä siis kyseinen projekti tässä menossa, joten mahtaisiko johtua siitä ;) Mutta h-hetki taitaa olla lähellä joten tsemppiä! <3
H-hetki oli viestiä jättäessäsi erittäin lähellä… :)
Apuaa, itselläni alkoi tänään vasta 6.raskausviikko ja ensimmäistä lasta odottelen, ja sainpa oikein kunnon itkut aikaiseksi näitä kommentteja lukiessa! Voi krääh pyyh ja niisk… taitaa alkaa nämä hormonit vaikuttaa tunteisiin jo. Tajusin mitä kaikkea ihanaa minulla onkaan edessä, voi ihanuutta. Oikein paljon onnea sinne viimeisiin koitoksiin, uutisia täällä odotellen! Nyt nenäliinan hakuun…
Nyt voin sanoa sinulle, kuten minulle sanottiin alkuraskaudessa: odotas näitä synnytyksenjälkeisiä tunteenpurkauksia. HUH HUH :).
Oikein ihanaa ja onnellista odotusaikaa sinulle!
Joko nyt :)???!
Voi oletpa lähellä H-hetkeä tämän kirjoittanut :).
Jaksamista päivän koitokseen ja pikaista toipumista toivotellen. Olet ollut mielessä koko päivän :)
Kiitos tästä Emma!
Tutulta kuulostaa :) Pari viikkoa laskettuun aikaan ja tosiaan itsekin olen miettinyt tämän suloisen pallon katoamista. Vaikka välillä yöllä kääntyillessä sitä hetken toivookin, että olisipa helppoa kääntyä vähän pienemmällä vatsalla.
Tsemppiä viime metreihin! Blogiasi on ollut kiva lukea, etenkin nyt kun meillä on näin yhtenevät aikataulut vauvojemme suhteen.
Voi, yllätyin miten pian sitä mahaa tuli ikävä. Ja varsinkin sitä pientä ihmistä siellä sisällä <3. Toivoisin, että voisin sekä katsella häntä, että tuntea koko ajan masussani :).
H-hetki lienee ollut tänään <3 Se on jännä, että vaikka emme tunne niin kaikki äidit herkistyy toisen äidin vauvan saamisesta :)
Näitä teidän viestejä oli niin ihana sairaalassa lukea <3.
Voi, jokohan olet pienen saanut viereesi? <3 En tiedä muistatko mua, mutta oon yrittänyt kommentoida nykyisin jo vähän ahkerammin :) Jotenkin on ollut niin ihanaa lukea sun raskausajasta ja jännittää mukana. Mulla ainakin tuli masua ikävä ja uusi vauvakuumekin melko pian kun oikeasti tajusin miten upea tunne on rakastaa omaa pientä lasta <3 Välillä nykysinkin, poika siis kohta vuoden, tulee mahan "kupliessa" fiilis, että hei, tältä muuten tuntui kun vauva potkaisi. Kyllä sitä ikävöi, muutenkin kaikki oli niin hirmuisen jännää ja uutta koko raskauden ajan. Luulin kun poika syntyi, että ei voi lastaan enempää rakastaa, mutta nyt kun toinen oppii koko ajan niin kovasti uusia juttuja ja vuorovaikuttaa, sanoo äiti jne. niin oon huomannut,että joka ikinen päivä tuntuu rakkaus poikaa kohtaan vain kasvavan. Ihmettelyä riittää myös päivittäin, kasvavat niin kamalan nopeasti ja mietiskelen usein, että kuinka ihmeessä MUN vauva voikaan olla noin söpö, hymyilevä ja ihana! En malta odottaa, että kuulen teidän pienen pojan syntymästä! Aivan ihania ensimmäisiä päiviä teille koko perheelle <3 <3
Voi kyllä olin juuri saanut <3.
Muistan sun kommentteja HeidiP, ihanaa että olet jättänyt niitä nyt enemmän! Niin ihana tämäkin viestisi ja nyt ymmärrän kaikki nuo sanasi. Miten rakkaus vain kasvaa kasvamistaan päivä päivältä ja miten masua on jo nyt ikävä, vaikka viikko sitten siitä vasta luovuin. Olisi ihana sekä katsella vauvaa että pitää hänet masussa :D.
Sivullasi taitaa olla aikamoinen trafiikki tällä hetkellä :) Joko nyt, entä nyt, no nyt varmaan jo… Kaikki odottavat uutisia :) Ihanaa iltaa teille!!
Voi teitä, olette niin ihania ja korvaamattomia myötäeläjiä <3.
Mä olin loppuraskauksissa ihan kypsä ja odotin että lapsi syntyi jo äkkiä, mut sit toisaalta sitä mietti että ettei halua luopua siitä tunteesta kun tuntuu potkut ja muutenkin on toinen niin lähellä <3 Ihan kummallista! :D Mä muistan kun esikoisen syntymän jälkeen kun nousin eka kerran istumaan niin ihan tohkeissani miehelle selitin että voi kun pääsi kevyesti istumaan ja voi kun pystyy kumartumaankin helposti :D :D Mies vähän kummasti mua katsoi, miksköhän? ;) Ja mulla oli ekassa raskaudessa todella paljon turvotusta, oli nilkatkin pohkeiden kanssa yhtä pötköä ja seuraavana päivänä synnytyksestä oli turvotus kadonnut ja mä taas hihkuin onnesta et mulla on taas nilkat :D Hih, kivoja muistoja :)
Ihan samoja fiiliksiä, vauva oli silloin niin lähellä ja koko ajan mukana, joka paikassa <3.
Heh mitä muistoja! Mä oon iloinnu mm. närästyksen katoamisesta :).
Yöllisen vessareissun (huoh!) yhteydessä oli pakko tulla kurkistamaN oisitko laittanut jotain uutista tapahtuneesta. :) Blogissasi oli illalla pieni jumi, varmasti kaikki odottavat malttamattomana uutisia! :)
:) Ilmoitinkin teille heti, kun vain voinniltani ja muilta asioilta ehdin.
Pakko kommentoida tänne, kun uusin postaus taitaa olla tukossa…? Ihanaa ihanaa! Maailman suurimmat onnittelut!
Kiitos :).