On eräs laulu, josta on tullut mulle kovin tärkeä näiden odotuskuukausien aikana. Laulun sanat eivät liity odottamiseen, mutta osa niistä sopii tähänkin elämäntilanteeseen erittäin hyvin. Erityisesti siihen hetkeen, kun lapsi on syntynyt. Viime päivinä nuo sanat ovat olleet kovasti mielessäni ja olen kuunnellut laulua usein, se herkistää joka kerta. Paljastan vasta myöhemmin teille, mistä laulusta on kyse.
Osastolla luimme kirjaa, johon vanhemmat voivat kotiinlähtiessään jättää viestejä syntyneestä lapsestaan ja mahdollisesti lausua kiitoksensa ihanalle hoitohenkilökunnalle. Luin tuota kirjaa aina pari minuuttia silloin tällöin, kauempaa en voinut, sillä silmäni olivat niin pian täynnä kyyneleitä. Kysyin aina mieheltä, että eikö sua itketä lukea näitä. Ei kuulemma, heh :). Varmasti sinne tulee aikanaan jäämään jälki meidänkin pienestä päivänsäteestämme.
Vauvan kotiutumisvaatteet on pakattu omaan kassiinsa (ja kävipä tuo kassi jo sairaalassakin mutkan :)); tarpeeksi lämmintä, mutta ei nyt enää kuitenkaan mitään talvikamppeita. Hempeitä sävyjä vastasyntyneelle: valkoista, harmaata ja beigeä. Myssyjä, pipoja ja minisukkia useammat, sillä sain vinkin ystävältäni, että omia tarvitsemme mahdollisesti jo osastolla. Mukaan lähtee myös oma, kauniin beige Baby’s Only -torkkupeitto, jonka sain blogilahjaksi.
Uskon elämässä vahvasti siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Niin on silläkin, mikä syntymäpäivä ja -ajankohta lapsellemme on valittu. Olen vain turhan malttamaton sen selviämisen suhteen… En ehkä muuten olisi, mutta luonnollisesti olin jo osastolla varautunut siihen, että täältä emme kotiin ilman vauvaa lähde ja sitten kävikin näin. Että kyllähän tuollainen kokemus selvästi kärsivällisyyttä koettelee. Lisäksi olo on osastopäivien jälkeen jotenkin tukaloitunut; liikkuminen on kivuliaampaa ja kankeampaa, joten ehkä ne lääkkeet jotain kuitenkin saivat aikaan.
Kävin osastopäivinä joka aamu eri lääkärillä, maanantaina oli virolaisen mieslääkärin vuoro. Todella mukava lääkäri, ihanan ihmisläheinen ja empaattinen, rauhallinen ja oli aikaa kysymyksilleni. Hän totesi huonohkolla suomellaan, että tilanteeni on aika toivoton. Änkytin siihen jotain että ai toivoton tilanne mulla… Hän totesi tyynesti nyökytellen kyllä. Ehkä suomea äidinkielenään puhuva olisi ilmaissut asian hieman hienovaraisemmin, mutta nyt jälkeenpäin mua niin naurattaa tuo suora sanavalinta :D. Ja naurattaa, kun muistan ällistyneen ilmeeni ja kimeähkön ääneni tuossa kohtaa, hahah!
Nooh, tämä toivoton tapaus on nyt kotona ja yrittää miehensä kera säännöllisesti huhuilla masulle, että huhuu, tule ulos… Hieman on haastetta aikomuksessani ajatella muita asioita ja niitä näitä, kun olo muistuttaa jatkuvasti, mitä on meneillään ja tuloillaan. Ja käyhän tämä jonkinmoisesta terapiastakin, kun käsittelen asiaa päivittäin eri tavoin ja puran ajatuksiani kirjoittamalla. En uskalla oikein lähteä autollakaan yksinäni mihinkään; pelkään, että saan kovan supistuksen tien päällä ja jotain ikävää tapahtuu. Joten aika käy kieltämättä pitkäksi, huomasin eilen viettäväni tähänastisen elämäni pisimpiä päiviä… Saimme eilen kutsun kihlajaisiin ensi kuun puoliväliin – sanoin äidilleni, että meidän vauva ei ole varmaan vielä silloin edes syntynyt :D.
Tiedän, että blogi on nyt täyttynyt näistä odotusaiheisista jutuista ja se varmasti ärsyttää joitain lukijoita. Ymmärrän tuon mahdollisen ärsyyntymisen, mutta toivoisin ymmärrystä myös tähän suuntaan. Olen avoimesti jakanut täällä mm. pelkoni synnytystä kohtaan ja muutenkin kertonut hieman henkilökohtaisempiakin asioita, se ei välttämättä ole niin helppoa miltä saattaa vaikuttaa.
Tilanne nyt kuitenkin on tämä ja nämä on ne asiat, jotka täällä mielessä pyörivät… En pakota ketään lukemaan blogiani, mutta en ihan oikeasti jaksaisi tässä elämäntilanteessani lukea marinoita siitä, miten tänne ei synny uusia kuvia tarpeeksi tiuhaan tahtiin. Blogin kirjoittaminen on minulle kuitenkin täysin vapaaehtoista. En tunne luontevaksi kirjoitella tänne väkisin jostain muusta, kuin mitä fiilis ja sydän sanovat. Varmasti tulee vielä aika muillekin jutuille, mutta vauva nyt toivon mukaan tulee elämäämme ja sitä myötä blogiinikin jäädäkseen. Toinen vaihtoehto olisi jättää nämä asiat blogin ulkopuolelle, mikä tarkoittaisi sitten sitä, että blogi olisi pysynyt hiljaa jo päiväkausia. Päätin kuitenkin jakaa tämän elämäämme mullistavan asian täällä kanssanne jo viime lauantaina (tai oikeastaan jo viime lokakuussa Kerron sulle salaisuuden… -postauksessani) osastolle siirtyessäni. Saamistani viesteistä päätellen on teitä asiasta kiinnostuneita kuitenkin suuri joukko ja olen saanut teiltä ihan valtavasti tsemppiä, ei edes sanat riitä kiittämään!
Voi kuinka malttamattomana odotan tuota pientä lasta saapuvaksi <3. Miltä tuntuukaan katsella niitä pieniä kasvoja ja mutruilmeitä, tarkkailla silmiä, nenää ja pientä suppusuuta. Onko hänellä paljon hiuksia ja minkäväriset ne vastasyntyneenä ovat… Miten pienet hänen varpaansa ovat ja miten pienet sormet puristuvat nyrkkiin tai äitin ja isin sormen ympärille. Miltä hänen itkunsa kuulostaa… Tunnistanko hänen itkunsa muiden vauvojen itkusta? Kun saan hänet syliini ensimmäisen kerran, tiedänkö ja tunnenko heti, että hän on minun? Tuoksutella sitä rakasta pientä, sen tuoksun jo tiedän; se on huumaava! Pitää vain sylissä ja kertoa, millainen aarre hän on ja miten häntä olemmekaan luoksemme odottaneet.
Kulta pieni, äiti ja isi (ja pari karvaisempaa isosiskoa) odottavat,
sitten kun olet valmis <3.
Ihanasti olet kirjoitellut. <3 Minusta on ollu mukavaa lukea näitä odotusjuttuja! Tuntuu että siitä on ikuisuus kun odotin poikaa. Aika menee niin nopeasti. Ja sitä ihanaa mahaa on välillä kova ikävä! :D
Muuten, aika hauskaa "sattumaa" että yleensä juuri ennen synnytystä alkaa olla flunssa oireita. Ainakin mulla oli ja monella tämä on pitänyt paikkaansa ;) Hauskoja uskomuksia ja sattumuksia, mutta niin paikkaansa pitäviä. Meidän terkkari sanoi joskus myös hauskasti, että on vain kolmen ässän sääntö, mikä auttaa vauvaa syntymään Siivous, seksi ja sauna. :D Noh, ehkäpä ne vauvat osaa tulla omia aikojaan sitten kun ovat valmiita. :)
Ihanaa odotusta loppu-ajalle. <3
Tosi mukava kuulla, Jenna!
Tuosta flunssasta en ollut kuullutkaan! Itse vilustuin hieman viime viikolla haravoidessani, joten viime viikolla oli kurkkukipua ja tällä viikolla nuhaa, jos ensi viikolla olisi sitten yskää ja vauva syntyisi..? ;D
Kiitos!
Oih, kyyneleet tulee noista sanoista! Täällä esikoisen la reilun viikon päästä ja kovasti myös odotellaan ♡
Oi ihanaa! Onnellista ja kärsivällistä loppuodotusta sinne! :)
Huhuh, kylläpä rupes itkettää.. <3 :')
Kaikki ajallaan, niinhän se menee.. ota kuppi kuumaa käteesi, istuudu sohvalle ja laita silmät kiinni.. hengitä rauhallisesti ja nauti hiljaisuudesta ja tästä hetkestä. Ajatella, ehkäpä jo viikon päästä samanlaisen hetken löytäminen voikin olla toisenlaista.. :)
No voi :). Ihan totta puhut, täytyy nyt vain työntää hätäilevät ajatukset syrjään ja yrittää nauttia joutilaisuudesta… En ole aiemmin ymmärtänyt tällaisia hätäileviä odottajia, mutta voi pojat nyt mä ymmärrän!
Hyvänen aika! Tottakai blogissasi on vauvajuttu, asiahan on mitä suurimmin ajankohtainen tällä hetkellä. Kyllä kaikkien pitäisi ymmärtää ja hyväksyä se!
En itse ole mikään lapsifani, mutta elän ruudun tällä puolella täysiä mukana. Ihan vatsaakin kipristää, kun mietin miten jännät hetket teillä on siellä menossa.
Mitä suurimmin tsemppiä, kärsivällisyyttä ja onnenpotkujakin loppukoitokseen.
Mikähän kappale muuten oli kyseessä, mitä mielessäsi hyräilet? Suvivirren laulupäivät ovat vielä kaukana, mutta sinullahan saattaa hyvin mennä sinnekin asti. ;)
Niin sitä ainakin luulisi… Ja voi olla, että juuri minä olen kokenut niin suurta vauvapostausten vastarintaa, koska blogini on ollut aiemmin niin sisustuspainotteinen. Mutta ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja juuri niistä se blogien punainen lanka kumpuaa. Pikkulasten äideillä on ihan eri tavalla aikaa ja mielenkiintoa kodin sisustamiseen kuin vauvojen äideillä…
Voih, älä edes vitsaile tuosta suvivirrestä ;D. Laulu selviää aikanaan, vauvan synnyttyä viimeistään. Kiitos paljon Tipi, on ihanaa, että löydät luettavaa näistä vauvajutuistakin! <3
Ihana kirjoitus. Kaikella on tarkoitus, myös teidän vauvan syntymäpäivällä. Tulee kun on oikea hetki <3
Itse olen heti omista tytöistäni tuntenut että he ovat minun. Esikoisesta en tätä miettinytkään, mutta kuopusta odottessa kyllä. Voiko toisestakin lapsesta syntyä se juuri sama tunne. Ja kuinka ihmeellistä, oman lapsen itkun tunnistaa lähes heti. Muistan kuinka esikoisen synnytys venyi minkä johdosta itsekin väsyin. Kätilöt halusivat yöksi vauvan heille hoitoon että saan nukutuksi. Yöllä vessassa käydessä kuulin vauvan itkevän ja heti ajattelin että minun vauva itkee. Samassa hoksasin että mistä voin sen tietää. Menin katsomaan niin siellähän meidän neiti huusi. Ihmeellistä.
Ja tottakai pitää kirjoittaa mikä itsestä tuntuu hyvältä. Jos joku haluaa muuta lukea niin menkööt sitten muualle.
Voi miten ihana tämä viestisi, kiitos Marru! Sitä oman vauvelin ensimmäistä parahdusta odotellessa… <3 :)
Liikuttavan kauniisti kirjoitettu! Jaksamista <3
Kiitos <3.
Löysin blogisi vastikään ja luen sitä tällä hetkellä juuri näiden odotusjuttujen vuoksi (vaikka muutakin kiinnostavaa sisältöä näyttäisi olleen tarjolla). Odottelen täällä myös esikoistani, laskettu aika on tosin vasta elokuun lopulla. Voimia ja lämpimiä ajatuksia loppusuoralle!
Ihana juttu, että olet löytänyt tiesi tänne, tervetuloa! :)
Kiitokset ja onnellista odotusaikaa sinulle!
Tsemppiä ja jaksamista sinulle :)!
Kiitos Pilvi <3.
No huh huh, täällä taas sumentunein silmin luetaan ja kirjoitetaan :) Voi että, kun ajattelet ja kirjoitat nätisti. Itsekin yhtenä päivänä ajattelin, että miten olenkaan koukussa blogiisi. Kaikki alkoi ihanista sisustuskuvista ja nyt täällä kaikki odottelemme vauvaa, kuin kuuta nousevaa – ja minäkin niin innoissani etten ikinä :) Tsemppii!!
Voih :D. Kiitos kovasti. Niin ihanan viestin taas jätit, näistä tulee aina uskomattoman hyvä mieli, tiedäthän sen! :)
Mulla on kolme lasta ja mun synnytyksiä on sitten käynnistelty niin urakalla, että taidan vieläkin pitää yhden Etelä-Suomalaisen sairaalan käynnistysennätystä hallussani, vaikka kuopus täyttääkin ensi viikolla 17v ;)
Lohdutus: kukaan ei ole vielä suutariksi jäänyt, sanoi minullekin eräs vanhempi kätilö.
Hyvää kannattaa odottaa!!! Tsemppiä, vaikka muistan, että TUOSSA vaiheessa se ei paljon lohduttanut…
Saapa nähdä, teenkö minä meidän sairaalan käynnistysennätyksen…
Kiitos kaimaseni! Hyvää tosiaan kannattaa odottaa :).
Älä välitä marmattajista. Sisustuskauppoihinko sinun pitäisi nyt heidän mielestään lähteä inspiraatiota hankkimaan ja raskauden loppumetreilläkin kyykistellä kameran linssin takana huikeita sisustuskuvia napsien. :D
Vaikka sisustusaiheisia juttujasi on kiva lukea, niin myös vauvajutut kelpaa ainakin minulle paremmin kuin hyvin. :) Käyn täällä aina vähän väliä tarkistelemassa, että mikä on tilanne ja joko vauva on saapunut maailmaan. Tsemppiä!
Heh :)
Kyllä niitä sisustusjuttujakin varmasti silloin tällöin tulee, mutta nyt ei kyllä pyöri mielessä moiset. Kaikelle on oma aikansa! Kiitos Maiju ja mukava kuulla, että elät niin hengessä mukana :).
Ihanasti kirjoittelit! Tämä on niin ainutlaatuista aikaa elämässäsi, että tietenkin kirjoitat näistä aiheista. Täällä odotetaan tätä omaa ja teidänkin vauvaa syntyväksi. Ihan jännittää ja kutkuttaa ajatus siitä että kohta meillä on ne pienen pienet uudet ihmiset sylissämme ♥
Ystäväni synnytti (toisen lapsensa) viime yönä, kun laskettuun aikaan oli vielä kolme viikkoa. Ja serkkuni viime viikolla (kolmannen lapsensa) kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen. Joten eipä näistä tiedä koskaan :)
Todella ainutlaatuista ja haluan nauttia joka hetkestä, vaikka se juuri tällä hetkellä hieman kyseenalaista onkin :P. Onpa jännä nähdä, kuinka lähekkäin me lopulta sun kans jakaudutaan, heh!
Voimia sinne! <3
Ihana kirjoitus! Meillä esikoisesta synnytys ei koskaan käynnistynyt vaikka käynnisteltiin myös aina rv42+4 saakka. Lopulta minut leikattiin ja olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen päätökseen ja kun sitä aloimme vaatimaan, toipuminenkin sujui nopeaa. Hirmuisesti tsemppiä loppumetreille, kyllä se vauva vielä syntymään saadaan – tavalla tai toisella <3.
Tuota olen itsekin miettinyt, että hyvin voi käydä noinkin enkä ala kyllä loputtomiin sitä odottamaan – väsyyhän se kroppa käynnistysyrityksiinkin jo!
Kiitos paljon! :)
Voimia loppumetreille, muistan edelleen tunteen – huh!!
nimimerkillä pojat: 40+2 ja 41+1
Iso kiitos! <3
Täälläkin on kovasti jännitetty joko olette päässeet ”tosi toimiin” :) Kovasti tsemppiä tulevaan <3
Kiitos myötäelämisestä, Anu! :)
Heippa täältäkin ;) Luen erittäin mielelläni KAIKKIA sinun kirjoittamia tekstejä , oli aihe sitten mikä tahansa :)
Vaikkakin olen (vain) kisujen mami + parin poitsun äitipuoli(kuten 10v.poika sen itse ilmaisi)niin äitiys/vauva yms. ei tunnu vieraalta ,koska ystävieni kanssa joilla on lapsia puhumme aivan samoja asioita ;)
Kisuni saivat mega upean kisuhäkin (missä ei ulkoiluhullu ole…vain lenkki mamin kanssa ulkona on OIKEAA ulkoilua ;D)
Jaksamia sinne viime metreille <3 <3 (jos ei vauva ole päättänyt jo syntyä kun tätä kirjoitan )
Kiitos ihana Niina <3.
Oi, onnea kisut upeasta häkistä! Ehkä ulkoiluhullukin siihen kesän mittaan tottuu ;).
Ja juu, ei pelkoa että syntyisi; sen verran iloisesti nytkin mahassa potkii... Hiukan alkaa tila loppua, huh :).
Toivoton tapaus! :-D
Tsemppia ja jaksamista edelleen!
That’s me! :D
Kiitos <3. Haleja kisuille!
Jaksamisia sulle sinne. Vauva tulee sitten kun on valmis. Muistan kyllä elävästi sen odottamisen ”tuskan” kun esikoinen meni 10 päivää yli. Toinen menikin vain 5 päivää :)
Kiitos! <3
Olen aina miettinyt, että mitä odottajat tuskailee loppuajasta (kivut ym. ymmärrän toki, mutta noin niin kuin muuten). Että nauttisivat, kun voi vielä käyttää aikansa miten haluaa. Joo, no enpä mieti enää ;D.
Ihana postaus! Olen päivittäin seurannut blogiasi viime viikkoina ja odotan kovasti ruudun tällä puolen suloisen vauvelin syntymää.
Blogisi on aivan vastustamattoman ihana, etenkin kisut! Todella moni elää kanssasi näitä odotuksen viimeisiä päiviä. Aivan mahtava saada kohta lukea vauvan syntymästä. Kaikkea hyvää sinulle ja onnellista odotusta!
Oi, niin ihanan viestin mulle jätit! Tuhannet kiitokset, myös kisujen puolesta :) <3.
Ihanasti kirjoitettu teksti ja täälläkin eletään hengessä mukana<3
Voi kiitos Martina! <3
Voi sua… Tsemppiä! Heitän tähän tosi tylsän kliseen, mutta lopussa se kiitos seisoo! :)
Tylsä, mutta totuudenmukainen. Kiitos! :)
Niin kauniisti kirjoitit <3, toivotan hurjasti onnea ja tsemppiä sekä pienen odotteluun, että itse synnytykseen. Muistan niin elävästi nuo loppuajat, meidän tyttäremme syntyi 7 kk sitten rv 42+0 ja edellispäivänä väänsin itkua ja valitin miehelle, että tämä vauveli ei kyllä taida syntyä ikinä…
Toivottavasti vauvajutut näkyvät blogissa jatkossakin, meitä niistä kiinnostuneita löytyy ja onhan hän niin iso osa sitten teidänkin elämää, että tuntuisi minusta hassulta sulkea kokonaan blogin ulkopuolelle vaan siksi, ettei joku lukija tykkää.
Lämmin kiitos Pinja <3. Ei ole kohta itku täälläkään kaukana, tänään sain riesakseni vielä jomottavan pääkivunkin...
Toiveesi vauvajuttujen suhteen tulee toteutumaan, tuntuisi minustakin hullulta sulkea niin iso osa elämää blogin ulkopuolelle. Kaikkia ei voi miellyttää, se on fakta :).
Hyvää kannattaa odottaa! :) Näin minua lohdutettiin, kun malttamattomana odotin. Meille syntyi viime lokakuussa neljäs lapsi ja samalla otimme kissan.Olen oppinut täältä paljon myös kissojen terveyteen liittyvistä jutuista. Kaikkea hyvää teille!
Näinhän se on, mutta tämä mun tilanne on jo aika toivoton…
Olipa mukava kuulla tuo, että olet oppinut täältä myös kissojen terveydestä, hieno homma! Kiitos samoin :).
Älä välitä valittajista, meitä on paljon, jotka enemmän kuin mielenkiinnolla odottavat vauvauutisia ja elävät kanssasi hengessä mukana! <3 Minä en ainakaan kaipaa mitään uutta suurta kuvakavalkaadia, vaan haluan teille jo sen vauvan!! :D Vauvan jalankoosta – ne jalat on niiiiin pienet ettei uskokaan ennenkuin näkee oman vauvan pienet jalat ja nyrkit. Muistan kun ostettiin jotain ihan pienenpieniä sukkia ja mietin, että nyt tuli ostettua varmasti ihan liian pieniä (etukäteen kun ostettiin), mutta ei veikkonen, niissähän oli vielä tilaakin! :) Haleja!!
Ihana sinä, kiitos <3. Osastolla jälleen, voi että mä romahdin aamulla ihan totaalisesti lääkärin luona! Käynnistelyä jälleen, ainakin tämä päivä, paikat edelleen täysin epäkypsät. Illalla taas tutkitaan ja jos ei mitään muutosta, saan lähteä kotiin. En millään halua enää jäädä tänne, koen täällä olemisen nyt jotenkin tosi ahdistavana ja osastolla tuntuu olevan enemmän vastasyntyneitä kuin koskaan.
Noista sukista - nuo kuvassa näkyvät on kans niin minikokoa että! Miehellä mahtu just ja just peukalo niihin :D.
Heippa! En ookaan aiemmin kommentoinut, mutta nyt oli kyllä jotenkin pakko! :) ihan tuli tippa linssiin tästä postauksesta, ja raskausaiheisia tekstejä on ollut mun mielestä tosi kiva lukea, vaikkei omia lapsia vielä olekaan. :) oikeestaan kaikkia sun tekstejä on kiva lukea, niistä tulee tosi hyvä mieli, oot jotenkin ihanan positiivinen ihminen! Tuntuu että omasta päivästä tulee aina parempi, kun lukee sun iloisia ja piristäviä postauksia. :) vaikka vähän kenkuttais, niin suu kääntyy kyllä hymyyn kun tätä blogia lukee. Ja otat tosi hyviä kuvia, lemppareita on tietenkin kissakuvat! Jaksamista sulle loppuraskauteen ja ihanaa kevättä ja kesää koko perheelle! :)
Voi Jonna, valitsitpa oikean hetken kommentoida, et uskokaan! Luin tämän juuri kun oli niin heikko hetki täällä osastolla, lääkärin vastaanotolla käynnin jälkeen. Oli ihan totaalinen romahduspiste ja epätoivon hetki, ei tietoakaan positiivisuudesta, joten sain puolestani hyvää mieltä tästä sinun kommentistasi! Kiitos hirmuisesti! <3
Voi, ihanaa että sait tosta kommentista hyvää mieltä! :) se oli tarkoituskin <3 taidanpa kommentoida vähän useamminkin!
Sain kyllä ja valtavasti! Kertoo paljon myös kommentin jättäjästä, kun noin nätisti toiselle kirjoittaa :).
Se olisi mielestäni kyllä kovin kummallista, mikäli et kertoisi mitään odotusajastasi. Teidän perheessänne on tekeillä niin iso asia, että pakkohan siitä on kertoa.
Olen samaa mieltä! Terkkuja taas täältä osastolta…
Hei!
Täällä kiinnostaa kaikki jutut. Kisut, matkustelu, sisustus ja myös vauva, vaikkei synnytyksistä kokemusta olekaan. (Ei myöskään vauvoista, mutta miehen mukana aikanaan tuli kaksi ihanaa, nyt jo yläasteikäistä poikaa). Liikutuksesta sen verran, että itsellä tuli tippa linssiin, kun katsoin huvilaa ja huussia… Ei muuten, mutta kun Vappu Pimiä oli niin aidon onnellinen, että häntä itketti, ja minulle ei muuta tarvitse. =)
Mukava kuulla! Katsoin saman jakson ja liikutuin myös Vapun aidosta reaktiosta :).
Hengessä mukana täälläkin! <3
<3
Olipas ihanasti kirjoitettu teksti :)
Olisi kummallista, jos blogi ei muuttuisi kirjoittajan mukana. Eihän ihminenkään elämäntilanteineen pysy vuodesta toiseen samanlaisena. Seuraan kyllä mielelläni blogiasi, ihan sama, mistä aiheesta kirjoittelet, koska tykkään positiivisesta tyylistäsi kirjoitella. Perjantaipusut kisuille! ♥
Hyvin sanottu! Ja kiitos ihanasta blogipalautteesta :).
Välitän pusut <3.
Pakko kommentoida, että vaikka itselleni vauva-asiat eivät ole mitenkään ajankohtaisia niin luen mielelläni postauksiasi aiheesta ja odotan innolla, koska vauva tähän maailmaan tulla tupsahtaa. Hienoa, että olet halunnut jakaa lukijoidesi kanssa näinkin henkilökohtaisia asioita. Mielestäni on tärkeää muistaa, että kaikkia ei voi koskaan miellyttää mutta uskon, että suurella sydämellä kirjoitetut jutut saavuttavat silti suuremman suosion kuin väkisin väännetyt postaukset aiheesta, jotka sopivat paremmin ”blogin teemaan”. Tsemppiä loppumetreille!
Olipa hienosti kiteytetty asia, kiitos! Arvostan sanojasi suuresti.
Minustakin raskausjuttuja on ollut todella mukava lukea, vaikka ne eivät omassa elämässä olekaan juuri nyt ajankohtaisia :) On ihan ymmärrettävää, että elämänmuutosten myötä myös blogin aiheet jokseenkin muuttuvat. Olet puhunut rohkeasti vaikeistakin aiheista, ja uskon että minun lisäkseni monet muut lukijat arvostavat tätä. Nyt vain innolla jännätään ja odotellaan juttuja uudesta perheenjäsenestä <3
Onpa mukava kuulla Tiina! Aiheet tosiaan vaihtelevat elämäntilanteiden mukaan ja uskon, että aina jokaiselle aiheelle löytyy lukijoita ja niitä, joita samainen aihe juuri sillä hetkellä koskettaa. Tosin itsekin luen blogeista paljon sellaista, joka ei itselleni ajankohtaista olekaan, joten ymmärrän hyvin pointtisi :).
On niin jännää seurata tilannetta :) Ehkäpä teidän poitsu päättää syntyä vappuaattona kuten meidän poika kohta 7v sitten! Siis oikeesti… Eihän siitä voi olla jo niin kauaa :O No, anyway, seurailen tilannetta ja tietty toivon että päättäis se masuasukki tulla jo pihalle aikaisemminkin ;)
Kiva että seurailet mukana! <3 Onpa jännä nähdä, miten lähelle vappua tämä menee :).
On ollut ihana lukea sinun blogia, kun olemme varmasti aika lailla viikoilla ja samalla kaavalla näyttää menevän synnytyskin. :) olen nyt kolmatta päivää sairaalassa popsimassa pillereitä ja kotiin menemistä väläyteltiin seuraavaksi ”toimenpiteeksi”. Kyllä mä niin vaan uskon ja luulen, että ei se vauva sieltä tule jos ei se halua, vaikka kuinka synnytystä käynnisteltäis. :D Lähden taas ”nauttimaan” aurinkoisesta päivästä kävelemällä sairaalan parkkipaikkaa ympäri ja keräämään lisää kärsivällisyyttä…
Voi mahtavaa, mun ensimmäinen kohtalotoverini! :D Olin niin innoissani, kun aamulla tämän viestisi osastolla luin, heh! Voi tuo parkkipaikan tallaus on niin tuttua… Mutta älä liikaa kävele/portaissa ravaa, on tärkeää myös levätä! Täältä iso tsemppi- ja lohtuhalaus, tiedän 100 % mitä ajatuksia tämä prosessi herättää. Ilmoittelehan, miten siellä tilanne edistyy :).
Niin, mistä me tulevat äidit ammennettais sitä kuuluisaa kärsivällisyyttä?? Ihana kuulla että muutkin ihastelee pikkusukkia ja miettii KOSKA?!?:D
En tiedä, kun tuntuu ettei mulla sitä liiaksi ole aiemminkaan ollut :P
Täällä ainakin ilolla ja jännityksellä luetaan myös näitä kirjoituksia ja itsekin tiedän että on mahdotonta väkisin kirjoittaa jostain muusta, jos oma elämä ja ajatukset ovat toisaalla. Tottakai olet siis oikeutettu kirjoittamaan siitä mistä haluat ja miten haluat!
Jaksamista loppumetreille, palkinto kuitenkin kaikesta odotuksesta ja epätoivoisistakin hetkistä huolimatta on maailman paras <3.
Mukava kuulla, että ymmärrät mitä ajoin takaa.
Palkinnon arvoa en olekaan epäillyt, vaikka ei sitä vielä tässä vaiheessa voi täysin ymmärtääkään, vain aavistaa… Kiitos paljon! :)
Mulla on ollut ihan sanmoja ajatuksia kun sulla tässä :). Ylihuomenna ois laskettu aika, alkaa olla melko tukalat oltavat. Vaihtaisin mahan jo niin kovasti sen sisältöön <3
Mukava kuulla Anna! Itsekin olen ihan valmis luopumaan tästä mahasta… Hyviä vointeja sinne! :)