Ihan alkuun suuri kiitos teille kaikille tsemppiviesteistänne edelliseen Ikävä tapaturma -postaukseeni. Jokainen kommentti on luettu ainakin kahteen otteeseen, samalla itketty ja naurettu… Tulen kertomaan tuosta tapaturmasta teille vielä lisääkin vähän myöhemmin, sillä siihen liittyy muutamia seikkoja, joita en vielä tänne kirjoittanut.
Hyvä uutinen on se, että vasen jalkani on nyt huomattavasti parempi! Turvotusta on vielä, jalkaa en omakseni tunnistaisi, mutta se kipuilee enää vain hieman ja vain yhdessä ääriasennossa, joten sillä käveleminen onnistuu. Helpottaa suuresti, kun on edes toinen jalka, jota uskaltaa käyttää :D. Tosin harmi sinänsä, että kivuton jalka on vasen, sillä (kenties oikeakätisenä?) oikeaa jalkaa tulee käytettyä enemmän, se on näinä päivinä tullut huomattua…
Onhan tämä melkoisen avutonta touhua ollut eikä mieli aina muista etteivät jalat ole terveet: olen lähdössä juomaan lasillisen vettä, hakemaan kirjaa tai hiusklipsua, kunnes muistan… Joskus on huomattavan paljon helpompaa pyytää toista hakemaan kuin äheltää itsensä pyörätuoliin ja lähteä rullailemaan, mutta toki sitäkin tulee harrastettua. Kaikki ihan pienetkin arkipäivän toiminnot kestää niin kauan, ihan uskomatonta miten itsestäänselvänä sitä on kaikkea pitänyt!
No mutta, hieman muuta ajateltavaa mummulla vierailun merkeissä:
Edellisellä vierailulla mummun luona otin muutamia valokuvia. Hänen pihapiiristään löytyy vaikka mitä mielenkiintoista kuvattavaa, enemmän kuvia ja tarinaa löytyykin kahden vuoden takaisesta postauksestani Maalla mummolassa.
Mummu on kovin vieraanvarainen: lähes heti saavuttuamme lähti kuokkimaan perunoita :D. Tomera omakotiasuja yli 80-vuotiaanakin.
Mummun pihapiiri on muuttunut kovasti vuosien saatossa, mutta edelleen sieltä löytyy erilaisia herkkuja kuten mustaviinimarjoja, punaviinimarjoja, valkoviinimarjoja, karviaisia, vadelmia, tyrnimarjoja ja omenoita. Omenoita riittäisikin vaikka pienelle armeijalle ja voi miten mummu aina harmitteleekaan, jos niitä jää maahan…
Syyskuukin ehti vaihtua jo lokakuuksi, aika rientää… Kivaa alkanutta lokakuuta teille!
Ei voi olla ihanampaa kun parannella itseä mummun luona. Ole onnellinen teidän yhteisestä ajasta <3
Olen toki. Nämä kuvat otin aiemmin kesällä eli en ole nyt onnettomuuden jälkeen mummua nähnyt :).
Tosi kurja juttu, varmasti on avuton olo käytännössä jalattomana :(
Mutta tsemppiä paranemiseen! :)
Kiitos Nina!
Myöhästyneet tsemppiterkut täältäkin. Itsekin jos jonkulaisesta vaivasta kuntotuneena (kuntoutuvana) tiedän, miltä sinusta varmaan tuntuu.
Ei ollenkaan myöhästyneet, vielä pitkään tarvitaan tsemppiä ja vaikka mitä… :)
Mulla kävi tänään kylässä RAKAS mummuni ja tätini. Mummuni on ollut minulle aina erittäin läheinen , asuimme lapsena samassa talossa (eripäissä) ja olin mummullani hoidossa kun olin pieni. Mummuni työskenteli perhepäivähoitajana ja olin isompana mummuni apuna hoitamassa hoitolapsia ja pitämässä jöötä jos mummua ei uskottu ;) Mulla on periaatteessa ollut aina vain 1 mummu vaikka kaksi heitä on olemassa… Ikävä sanoa noin mutta näin asia vain on…
Kiva kuulla että voit jo vähän paremmin :)
Kuulostaa ihanalta. Itse menetin molemmat pappani vain muutaman kuukauden välein yli vuosikymmen sitten ja toisen ihanan mummuni jo 7-vuotiaana <3. Onneksi aina on muistot.
Hui kauhee! Ja auts. Tsemppiä tapaturmasta toipumiseen ja sikäli myös pikaista paranemista! Ihanan värikkäitä kuvia mummolasta! :)
Kiitos paljon! Toivotaan parasta :).
Mummut rulettaa! Mummusi ansaitsisi uutteruudestaan ja energiastaan mitalin. Niinkuin moni muukin mummu.
Totta puhut!
Ihana ja reipas Mummu. <3
:)
Ihanan energinen mummu :) Meidänkin pappa aina ihmetteli, että miten jo viisikymppiset ihmiset voi valitella että niskat on kipeät, miten sitten vanhana :D:D Tsemppiä paranemiseen! Ja tervetuloa kurkkaamaan blogiini ♥
Hyvä ihmetyksen aihe kieltämättä! Ennen tehtiin enemmän ruumiillista työtä, joten kropat tottui siihen. Nykyään hieman toisin :).