Blogi on nukkunut koko vuoden, mutta ehdinpäs tänne vielä tämän vuoden puolella! Tämä vuosi 2023 onkin ollut hyvin ainutlaatuinen perheessämme. Olin lähes koko vuoden raskaana (tai no toki vain normit yhdeksän kuukautta ;D) ja loppuvuonna saimme sen arvokkaimman lahjan kaikkien niiden osittain pitkienkin kuukausien päätteeksi, kun tyttäremme syntyi lokakuun alussa ♥.
Koko loppuvuosi onkin kulunut tähän uuteen, pieneen perheenjäseneen tutustuessa. Kun perheeseen saapuu uusi ihminen, menee koko perhedynamiikka luonnollisesti uusiksi ja jokainen hakee sieltä jälleen uudestaan sen oman paikkansa. Makustelee uudenlaista elämää ja omaa paikkaansa perheessä. Lapsilla tämä ottaa varmaan hieman pitemmän ajan kuin meillä aikuisilla.
Esikoinen jo yhdeksänvuotiaana suhtautuu pikkusiskon syntymän tuomiin muutoksiin eri tavalla, kun ymmärrystä löytyy jo enemmän. Tiedän tämän omasta kokemuksesta, sillä minulla ja pikkuveljelläni on ihan sama yhdeksän vuoden ikäero. M on myös iässä, jossa omat kaverit ja harrastukset vievät jo aika suuren osan elämästä. Ja onhan hän kokenut isoveljeksi tulon jo aiemminkin!
Viisivuotias on ottanut pikkusiskon myös tosi ihanasti vastaan, suurella rakkaudella, hellyydellä ja huolenpidolla! ♥ Hänen suhtautumistaan jännitin eniten, sillä minä ja hän olemme olleet hyvin tiivis kaksikko kaikki viime vuodet ja hän on ollut hyvin kiinni minussa ja on toki edelleen ja saa ollakin. Viisivuotiaskin on vielä pieni! Alkuun oli pientä uhmaa sääntöjä kohtaan, mutta koskaan hän ei ole ollut mustasukkainen pikkusiskostaan eikä etenkään purkanut uusia tunteitaan vauvaan. Jos vauva itkee jonkun toisen sylissä, käskee hän viemään vauvan heti äitille yms. On siis hyvin suojelevainen! Haluaa pitää pikkusiskoa edelleen päivittäin sylissä. Laittaa pudonneita sukkia jalkaan, pusuttelee useita kertoja päivässä, silittelee poskia, puhuu lempeällä äänellä yms. Hänelle ei varmasti ole ollut ihan helpoin elämänmuutos tämä, vielä viisivuotiaan uhma/tahtoikä päällä. Silti hienosti on mennyt, odotin paljon myrskyisempää eloa.
Hänen sopeutumistaan on auttanut se, että hänellä on aina ollut isoveli, jonka kanssa on ”joutunut” jakamaan huomion. Esikoisen tultua ensimmäistä kertaa isoveljeksi, oli elämä paljon myrskyisempää! Esikoinen oli tuolloin 4-vuotias ja muuttui yhdessä yössä tasaisesta ja rauhallisesta lapsesta täysin ylienergiseksi ja kovaääniseksi. Kun oli tottunut neljä vuotta olemaan ainoa lapsi, oli muutos iso! ”Mennä pitkin seiniä” -sanonta sai tuolloin aivan uudenlaisen merkityksen ja sen muistavat meillä siihen aikaan usein vierailleet läheisetkin :D. Mutta niin vain meni sekin tunnemyrskyvaihe ohi meidän vanhempien ymmärtäväisellä avustuksella.
Tyttäremme syntyi tuuheiden, mustien hiusten kera (ihan identtiset hiukset omiin vauvahiuksiini nähden)! Siinä oli suurin ero poikiimme, mutta muuten kasvonpiirteet olivat hyvin tuttuja, etenkin sivuprofiili :). Hyvin äkkiä sieltä alkoi kuitenkin näkymään myös aivan omia, uniikkeja piirteitä. Eniten ulkonäkö- ja luonnepiirteiltään muistuttaa vanhempaa isoveljeään. Nähtäväksi jää, alkaako myöhemmin muistuttaa joissain piirteissään myös nuorempaa isoveljeään.
Suuri etuoikeus saada seurata näiden kolmen kehitystä ja keskinäisten sisarussuhteiden muodostumista! ♥