Viikot ne vain huristavat ohi hirmuista vauhtia! Jos elellään vaikka sunnuntai-iltaa, huomaa vain yhtäkkiä, että ohhoh, seuraavana päivänä on perjantai! Olen jo ajat sitten hyväksynyt sen faktan, että yhdessä päivässä ei ehdi juuri mitään. Eikä ole maailman loppu, jos hommat jäävät kesken. Aina tulee seuraava päivä, jolloin voi taas jatkaa siitä mihin edellisenä päivänä jäi! Ja että pienikin edistys jossain projektissa on kuitenkin edistystä!
Normaali arkipäivämme menee siten, että minä jään lasten kanssa kotiin, kun mies lähtee kuuden jälkeen töihin. Meillä ollaan siis todellakin hereillä aamukuudelta, kiitos yksivuotiaamme. Esikoinen nukkuisi helposti seitsemään ja joskus nukkuukin, riippuu millaista meteliä olohuoneesta on kuulunut… Katselemme lastenohjelmia, jonka jälkeen käymme aamiaiselle. Yleensä seitsemän jälkeen, lähempänä puoli kahdeksaa. Esikoinen on kolme päivää viikosta päiväkodissa ja päiväkotiaamuina vien hänet yhdeksäksi päiväkotiin. Kuopus mukana takapenkillä tottakai.
Lounaan jälkeen olemme yleensä suunnitelleet jotain ohjelmaa kullekin päivälle. Joko meille tulee ystäviä käymään tai vierailemme ystävillä tai sukulaisilla. Joskus vierailun sijaan hoidamme asioita kaupungilla, teemme kauppareissun tai kiertelemme vaikka parilla kirppiksellä. Välipala-ajaksi pyrimme kotiin tai sitten välipala on mukana ja nautimme sen siellä, missä milloinkin olemme. Koen kuitenkin tärkeäksi, että suunnittelen viikon ohjelmaa eteenpäin hyvissä ajoin etukäteen, sillä en jostain syystä nauti päivistä, jolloin meillä ei ole mitään ohjelmaa. Jotain täytyy olla, jos olen kuopuksen kanssa kaksin. Jos taas molemmat lapset ovat kotona, vietämme usein kotipäiviä kolmisin. Tai usein ja usein; tuollaisia päiviä mahtuu viikkoon yleensä vain yksi.
Iltapäivällä noin neljän maissa kotiutuu mies, joka on hakenut samalla esikoisen päiväkodista. Minä alan ruuanlaittoon ja pojat usein leikkivät isänsä kanssa ruokaa odotellessaan. Syömme yleensä viideltä ja sen jälkeen meillä vanhemmilla olisi toiveissa, että lapset katsoisivat Pikku Kakkosta (jotta saisimme edes hetken hengähtää), mutta pienempi ei ole vielä juurikaan telkkarista kiinnostunut. Kaikki aikanaan… (Eikä esikoinenkaan enää hirmuisesti Pikku Kakkosesta välitä, täytyisi olla vähän isompien poikien ohjelmia!) Meidän lapset kun eivät ole mitään rauhallisia leikkejä leikkiviä, vaan täällä riittää ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita niin kauan, kunnes Nukkumatti iltaisin kutsuu. Pojat on poikia.
Iltapalalle käymme seitsemän maissa, ehkä vähän jälkeen seitsemän nykyään. Iltapalan jälkeen on iltapesuja ja -satuja, jonka jälkeen minä vien kuopuksen ja mies esikoisen omiin sänkyihinsä. Esikoista ei toki viedä tarvitse, hän kävelee itse :D, mutta kuopuksen kannan unipussissa sänkyynsä unilaulun ja pusujen saattelemana. Joskus käyn sen jälkeen vielä toisen kerran toivottamassa esikoiselle hyvät yöt. Sängyissään lapset ovat lähes joka ilta klo 20 mennessä ja tuosta pidämme tiukasti kiinni paristakin syystä. Lasten on saatava riittävän pitkät yöunet, sillä aamumme alkavat suht aikaisin. Lisäksi meille vanhemmille on tärkeää saada iltoihin pari-kolme rauhallista tuntia ja sitä kuuluisaa omaa aikaa. Aikaa, kun ei tarvitse palvella ketään eikä kukaan keskeytä jokaista lausetta. Voi tehdä mitä haluaa tai olla tekemättä!
Mutta nuo alussa mainitsemani keskeneräiset projektit: tuo Alkuvuoden raikkautta kotiin -postauksestani tuttu kimppu tosiaan kesti pari viikkoa! Ja pari päivää se nuokkui maljakossa noutajaansa odottaen :D. Samoin on ollut aikomuksena laittaa tuo huopaliina kaappiin odottelemaan loppuvuotta ja kaivaa jotain kevyempää esille. Ei keväistä, sillä nyt on talvi, oli sää millainen hyvänsä. Jotain kevyttä ja raikasta kuitenkin kaipaan! Näiden pikkuhommien listaan täytyy lisätä vielä verhojen silitys (tilasin makkariin uudet pellavaverhot). Mutta sainpas tänään sentään kuopuksen huoneen kalusteet miellyttävämpään järjestykseen! Sohva ja lipasto siirtyivät eri seinustoille ja toivat siten huoneeseen hieman enemmän leikkitilaa. Uuden järjestyksen myötä sielläkin täytyisi silittää yksi pimentävä sivuverho, roikkuu nyt ruttuisena ikkunassa, mutta ehkä taaperoa ei haittaa…
Mietin joskus, että miten jonkin viiden minuutin pikkuhomman tekemiseen käyttääkin etukäteen ainakin tunnin aikaa miettien ”tuo pitäis tehdä”. Jospas tarttuisin noihin pikkuhommiin tästä lähtien hieman ripeämmin – voisin ainakin yrittää! Toisaalta kannattaako: nimittäin sitten niiden tekemisestä ei ehkä saa sitä hyvää jes, sainpas tehtyä -fiilistä…
Mukavaa keskiviikkoiltaa!
Ihana kuulla teidän arjesta sekä poikien kuulumisia. Kiva myös kun olet taas kirjoitellut blogia. Se on edelleen mun suosikki :). Miten teille on sopinut päiväkoti kolmena päivänä viikossa? Olen kans miettinyt, että kohta 4-v. esikoinen vois aloittaa jossain vaiheessa päiväkodissa, mutta onko esim. tuo kolme päivää viikossa (aamupäivisin) riittävä ryhmäytymisen kannalta.. En ole vielä niin asiaan perehtynyt. Ihanaa kevättalvea teidän perheelle! Poikien kuulumisia olis kiva kuulla jatkossakin.
Voi kiitos ihanasta palautteestasi, L! Niin mukavaa, että mun harva kirjoitustahti ei ole karkoittanut teitä – se on mulle niin valtavan tärkeä juttu! :)
M on tosiaan ollut siitä hieman vajaa 3-vuotiaasta lähtien kolme päivää viikossa päiväkodissa. Hänen päivillään on pituutta seitsemän tuntia ja koemme, että se on juuri hyvä eikä päivä ikään kuin lopu kesken. Ovat juuri menossa ulos aamuisin, kun hän menee sinne eli päivä alkaa myös kivan mutkattomasti eikä yhtäkkiä pamahda paikalle kesken leikkien.
Meillä kuopus taitaa aloittaa syksyllä samalla tavalla eli kolmella päivällä.
En sitten tiedä, jos esikoinen olisi vain aamupäivät päiväkodissa, että millaiseksi sitten päivän kokisi. Pienemmälle lapselle varmaan ihan ok, mutta isompaa saattaisi harmittaa lähteä kotiin kesken päivän. Mutta varmasti lapsikohtaista.
Joo minulla onkin mielessäni postaus lapsista tässä joku päivä! Kiva, että aihe kiinnostaa :)