Nyt on tullut aika katkaista tämä blogihiljaisuus edes pienen postauksen ajaksi! Elämämme on tämän kuukauden aikana mullistunut täysin – vauvamme täytti eilen neljä viikkoa ♥. Pieni poikamme syntyi siis 27.7. suunnitellulla sektiolla. Alku on ollut täynnä erilaisia mutkia, mutta nyt kaikki on hyvin ja olemme saaneet aloittaa arkemme kotioloissa nelihenkisenä perheenä. Mies on tämän kuluneen viikon ollut kolmen viikon isyyslomansa jälkeen jo töissä eli ns. arkea on takana nyt viikon verran ja härdelliähän se on! Kyllä palkkatöissä käyminen on vuorokauden ympäri tapahtuvaan kodin- ja lastenhoitoon verrattuna täyttä lomaa ja tähän tulokseen on tullut myös siellä palkkatöissä käyvä mies :).
Ei sitä etukäteen arvaakaan, kuinka suuri muutos on siirtyä yksilapsisesta perheestä kaksilapsiseen – sen osasi vain aavistaa, mutta käytäntö ehkä yllätti hieman silti! Kuinka riittämättömäksi ajoittain olonsa tuntee, kuinka kaikki ylimääräinen jää ja vain pakolliset hommat hoituu. Kuinka esikoinen ottaa elämänmuutoksen vastaan… Nyt on jo tasoittumaan päin, mutta ensimmäiset kaksi viikkoa oli aivan täyttä kaaosta ja tunnemyrskyä! Toki täysin asiaankuuluva reaktio, mutta silti se(kin) yllätti.
Entäpä millaisen härdellin saa aikaan yksistään siitä, kun yrittää paahtaa neljävuotiaalle aamupalaleipiä itkevä vauva sylissä… Leipä paloi, palohälytin huusi (jolloin vauvan itku loppui kuin seinään) ja samaan aikaan esikoinen tappoi pyynnöstäni hämähäkkiä ennen kuin se ehtisi makkariin asti… En voinut oikeastaan tuossa vaiheessa kuin nauraa ja pelastus oli äitini, joka tuli noutamaan esikoista mummolapäivää viettämään mukanaan jauhelihakeittoa ja vispipuuroa (noista tuliaisista meinasi itku päästä pitkin päivää, kun oli valmista ruokaa saatavilla!). Omat aamupalani ovat tällä viikolla jääneet haaveeksi ja päiväni on alkanut lounaalla siinä puoliltapäivin. Tästä muistona kolmen päivän päänsärky. Että vielä on treenattavaa, mutta pikkuhiljaa päivä kerrallaan eikä näitä tiheän imun kausia varmaan joka päivälle riitä vai!?
Entäs se vauva sitten; se pieni kirppunen, joka sai koko elämän sekaisin? Hän on aivan ihana ja niin niin rakas! Syntymänsä jälkeen kuin kopio isoveljestään, mutta nyt kuukauden iässä alkaa saamaan jo ihan omiakin piirteitä. Tuoksuu niin maailman parhaalta eikä enää vain nuku, vaan tarkkailee innoissaan ympäristöään! Ja posket on pyöreät hänelläkin, jotta äiti saa niitä pusutella vuorokauden ympäri ♥.
Haaveissa on kirjoittaa hänenkin syntymästään tänne tarkka kertomus, ihan niin kuin tein esikoisestakin (sormia syyhyttäisi kirjoittamaan jo nyt), mutta en uskalla luvata mitään ajankohtaa tälle. Blogi jää nyt ihan täysin jalkoihin näinä päivinä, sillä tällä ”äitiyslomalla” minulla on verkkokauppakin pyöritettävänä. Aloitin muuten työt tasan kaksi viikkoa synnytyksestä – aah tätä yrittäjän elämätä! Kunhan saan tilausjonot purettua niin sitten pääsemme normaaliin rytmiin ja toivon mukaan blogillekin löytyy sitten aina jostain aikaa.
Mutta se kaiken ydin: tuntuu välillä ihan epätodelliselta, että nyt mulla todellakin on kaksi tuollaista kultakimpaletta – maailmani keskipistettä! ♥
Voi muistan hyvin, kun meidän toinen lapsi syntyi. Esikoinen oli tuolloin vähän yli 2v.. Mutta äkkiä se elämä tasaantuu ja kohta ei muistakaan, millaista oli vain yhden kanssa :) Meillä lapsia on nyt kolme. Hauska sattuma muuten, meidän kolmas syntyi vuosi sitten 8.8 ja mulla laskettu aika oli 27.7. eikös teillä mennyt toisinpäin?
Ja blogihiljaisuus on ihan ymmärrettävää, ei me lukijat täältä minnekään lähdetä :) Oikein ihanaa vauvantuoksuista arkea teille!
Olen miettinyt paljon sitä, miten helppoa olikaan, kun esikoinen syntyi ja oli vain se yksi vauva :D. Mikä ikäero teillä on toisen ja kolmannen välillä?
Onpa tosiaan tosi hauska sattuma: mulla oli tosiaan laskettu aika 8.8. :)
Kiitos paljon ihanasta kommentistasi! ♥
Toisen ja kolmannen välissä on 4vuotta. Tämä kombo tuntuu itsestä hyvältä, saa keskittyä pienimpään ihan eri tavalla. Ihana myös katsoa kun tytöt hoivaavat pikkuveljeään ja etenkin 7v esikoisen ja nyt 1v kuopuksen suhde on aivan erityinen ja saan paljon apua isommista kotona (ainakin viihdytysapua ;-)
Minäkin olen huomannut jo tuon viihdytysavun, jota neljävuotias voi tarjota pieniksi hetkiksi :)
Valtavan paljon onnea ihanasta ihmeestä! Omat poikani ovat näyttäneet tismalleen samalta syntyessään. Vasta nyt kuopuksen täytettyä 6 kuukautta, on alkanut näyttää vähän eri pojilta. Minä ja mieheni kutsumme jatkuvasti kuopusta esikoisen nimellä, kun yhdennäköisyys on niin valtava. Veljeksiksi kyllä edelleen tunnistaa, ei epäilystäkään. Kyllä se härdelli siitä tasoittuu. Meillä isi on työmatkoilla rapiat 100 vrk vuodessa ja kummasti sitä vaan on saanut kaikkien suut ruokittua ja kodin hoidettua.
Nauttikaa nyt siellä ihan olan takaa! Kyllä me lukijat täällä odotamme.
Kiitos Miia! :)
Tuntuu, että nyt hieman alkaa pikkuveli saamaan enemmän omiakin piirteitä. Hauska seurata, miten muuttuu!
Joo tasoittuuhan tämä, on jo jonkin verran tasoittunut. Ilman mun työtä tämä olisi huomattavasti helpompaa :D.
Onnea♡
Kiitos Sanna! :)
Onnea sylintäydeltä! Itse sain maailman parasta pullaa eräs lauantai-aamu kun naapurin täti toi lämpimäisiä. Takana huonosti nukuttu yö ja aamupalaksi lämmintä pullaa ja kylmää maitoa. Olin pakahtua onnesta vauva kainalossa.
Kiitos paljon! Voi täydellistä ♥. Meillekin tuli tänään tuoreita pullia – kiitos äitini!
Lämpimät onnittelut ihanasta pikkuisesta, hän on mielettömän suloinen ❤️ Ja todellakin aivan isoveljensä näköinen.
Täysin ymmärrettävää ettet ennätä blogia päivittelemään. Sen aika on sitten myöhemmin. Eikä me lukijat täältä mihinkään tosiaan hävitä.
Ihanaa vauva-arkea ja kauniita syyskesän päiviä!
Kiitos Marika ♥.
Kiitos ihanasta kommentistasi ja kaunista syksyä sinnekin! :)
Lämpimät onnittelut koko perheelle suloisesta kultakimpaleesta :)
Voi kiitos paljon ♥
Lämpimät onnittelut ❤ Muistan, kun aikoinaan odottaessasi erikoisistasi kommentoin millaista on elää pookalapsen äitinä. Ja nyt sinulla on kaksi. Tuplasti ihanaa!
Koin tänään hassun yllätyksen. Poikani vaihtoi päiväkotia ja on kertonut uudesta ystävästä, hänen nimensä alkaa kirjaimella M. Tänään viedessäni poikaa näin tämän ystävän – hän on sinun poikasi. Pieni on maailma
Ihanan vauvantuoksuisia päiviä teille
Ennakoiva tekstinsyöttö *esikoistasi, poikalapsen
Ei pitäisi näppäillä puhelimella
Oi isot kiitokset! ♥
Tiedätkö, muistin heti sen sinun kommenttisi neljän vuoden takaa ja tuli ihan kyyneleet silmiin! Muistan, miten vertailit tyttöjen ja sitten pojan äitinä oloa. Se oli niin kauniisti ja liikuttavasti kuvailtu, että jäi mieleeni ikuisiksi ajoiksi ja on usein mielessäni ollut. Etenkin kun noita pojan suht voimakkaita, mutta sitäkin rakkaampia, rutistuksia olen osakseni saanut :D ♥.
Meni kylmät väreet tuosta päiväkotitarinasta, oi että! Kukahan siellä on sinun poikasi, olisi kiva tietää… Vai onko hänen nimensä tuossa nimimerkissäsi? :)
Kiitos kauniista viestistä ❤ Kyllähän se nimi siinä nimimerkissä on Itselle on ollut helpotus, että herkkä poikani on löytänyt uuden ystävän ja sujahtanut siten uuteen paikkaan ❤
Ihana tietää, kenestä on kyse! Mukavaa, että ovat ystävystyneet <3. Meidän M on myös sisimmissään hyvin herkkä, sen rempseän ulkokuorensa alla :D. Usein iltaisin huomaan, miten miettii isompien poikien touhuja... On välillä hänelle vielä niin vieras, mutta kiehtova maailma.