Viime päivien terrori-iskut vaikuttivat elämääni lähes lamauttavasti. Mielessäni on ollut lähes vain ja ainoastaan yksi ajatus. Perjantai-illasta eiliseen iltaan luin ja katsoin uutisia tämän tästä. Luin kotimaisia ja ulkomaisia lehtiä sekä Barcelonan että Turun tapahtumiin liittyen. Itkin ja surin niin valtavasti. Pääkipu iski iltapäivällä ja katosi vasta tänään aamupäivällä.
Meitä ihmisiä on tässäkin asiassa niin monta eri sorttia: toiset työntävät kylmän tunteettomasti asian syrjään ja lakkaavat ajattelemasta asiaa, toiset työntävät päänsä pensaaseen ja vaaleanpunaiset lasit silmilleen ja toiset imevät kaiken mahdollisen tiedon ja surevat eri tunteiden ottaessa vallan vuorotellen. Yritän usein päästä johonkin noiden kaikkien vaihtoehtojen välimaastoon, mutta se ottaa oman aikansa. Kuten ammatti-ihmisetkin sanovat: asioista täytyy puhua ja pahaa mieltä purkaa, jos vähänkään siltä tuntuu. Niihin suruajatuksiin ei saa kuitenkaan jäädä vellomaan ja sen takia asioista on puhuttava, purkaa sitä vyyhtiä. Asiat eivät hyssyttelemällä katoa, koska olemme ihmisiä emmekä koneita. Eikä auta ajatella, että asia ei minua kosketa, sillä kyllähän tämä on koko maan yhteinen suru. Vaikka tämä on ollut vain ajan kysymys, järkyttää se silti uskomattoman paljon.
Perjantai-iltana olimme ystäviä tapaamassa ja Turun kamalat tapahtumat tulivat tietooni oikeastaan vasta perjantai-iltana iltapalan jälkeen. Olin pojan kanssa kaksin kotona ja olin aivan järkyttynyt lukemastani. Lapsi aivan kuin aisti ahdistukseni, sillä hän halusi välttämättä nukahtaa kainalooni oman sänkynsä sijaan. En vastustanut asiaa yhtään. Silittelin pientä päätä ja puristin lasta tiukasti kainalossani niin, että hän nukahti niska aivan märkänä :D.
Olin tulossa postailemaan ihan muista asioista, nimittäin eräästä järjestelyprojektistani, mutta huomasinkin kirjoittavani tästä, joka on mielessäni päällimmäisenä. Niinpä täytyi muuttaa postauksen otsikkokin. Olen huomannut, että joissain muissakin blogeissa on asiasta kirjoitettu, sillä ymmärrettävästi tapahtunut ahdistaa ja pelottaakin monia. Siinä ei ole mitään hävettävää. Usein kirjoittaminen auttaa puhumisen tavoin ja joskus jopa tehokkaamminkin.
Joten palaan asiaan muiden aiheiden kera, kun siltä tuntuu. Nyt jotain rentouttavaa musiikkia, kynttilän lepattavaa liekkiä ja kokkauspuuhiin. Halauksia ja rauhallisia ajatuksia sunnuntaipäiväänne! ♥
Itsekin järkytyin kovasti ja luin lähes kaikki uutiset aiheesta. Asun lähellä suurta kaupunkia ja väkisinkin tuli tänään kaupungin keskustassa liikkuessani mieleen, milloin vastaava tulee tapahtumaan täälläkin. Nyt täytyy koittaa rauhoittua ja ajatella muita asioita. Muuten tästä ei tule yhtään mitään. Mutta niin väärältä tämä tuntuu. Aika paljon on pielessä.
Kyllä, paljon on pielessä ja moniin asioihin kaivattaisiin hyvin pikaista muutosta!