Tästähän alkaa tulla jo tapa, sillä taas meni eräs tärkeä päivämäärä ohi. Minulle tärkeä päivämäärä, samalla kun heinäkuussa hieman lomailin ensimmäistä kertaa blogini historiassa. Ja mikäs minulta unohtuikaan: blogini syntymäpäivä ja sehän oli 24.7.! 

Viisivuotiasta blogiani juhlittiin viime vuonna viikon viiveellä. Kuusivuotiasta blogiani juhlitaan tänä vuonna puolentoista kuukauden viiveellä! :D

Tämä kuluva vuosi on tainnut olla blogihistoriani rankin, monellakin tapaa. Hirmuisen laaja tunneskaala on käyty läpi, mutta tämä vuosi on myös opettanut hyvin paljon. Mm. näistä syistä johtuen loppuvuosi tuo tullessaan aika isoja, kuukausia mielessäni muhineita blogimuutoksia, mutta näistä kerron teille (ärsyttävästi) vasta ensi kuussa lisää! ;)
Pitkä blogimatka tässä on kuljettu ja monenlaista koettu. Pari kertaa lopettamassakin oltu. Silti yhä täällä, sillä tällä hetkellä tämä tuntuu siltä ainoalta ja oikealta vaihtoehdolta. Ja jos aivan rehellisiä ollaan, en osaisi enää kuvitellakaan joulunodotustani ilman teitä! ♥ 

Tätä hommaa tehdään fiilispohjalta, ei pakottaen. Jos se fiilis puuttuu, on aika sulkea blogi. Kuten alussa mainitsin, lomailin heinäkuun, blogikin oli ennätyshiljaa tuolloin. Tuon kuukauden aikana oivalsin, kuinka valtavan paljon aikaa minulta jäi kaikkeen muuhun, kun päivittelin blogia vain silloin tällöin. Tämä työ/harrastus vie aivan valtavasti aikaa, nyt sen vasta kunnolla ymmärrän! Ymmärrän myöskin sen, että kaikki blogin kautta saadut tulot ovat todellakin ansaittuja (vaikka en ole tuota toki koskaan epäillytkään). Tämä kun on niin hurjan paljon muutakin kuin tätä täällä näpyttelyä, joka teille näkyy! Toivottavasti en anna väärää kuvaa; kukaan ei pakota minua tätä blogia ylläpitämään, ihan omasta tahdostani tätä teen, joten täydellä sydämellä jatketaan, edelleen ♥.

Koska kesäsynttärit vaihtuivat syyssynttäreihin, niin myös pieni lahjani teille on syksyn sävyinen! Koska aina voi keksiä aihetta juhlaan, oli juhla sitten iso tai pieni, niin käynnistetääs pieni arvonta tämän sunnuntain kunniaksi! Jättämällä terveisesi tämän postauksen kommenttiboxiin olet mukana tämän syyssetin arvonnassa! Voittaja saa valita itselleen (tai lahjaksi) toisen kuvan kaula- ja laukkukoruista. Arvonta-aikaa on aina tiistaihin 6.9. klo 12 saakka. Arvonta on päättynyt. Arpaonnea ja mukavaa syyssunnuntaita!

aihetta_juhlaan

Jännä juttu, että elokuun loppupuolella harmittelin vielä kovasti kesän loppumista – tuntui nimittäin ensimmäistä kertaa ikinä siltä kuin sitä ei juuri olisi ollutkaan! Miehen kanssa yhdessä harmittelimme, kun ei tullut sinne Välimeren aurinkolomalle lähdettyäkään, mutta ensi syksynä viisaampina. Kuitenkin heti kun kuukausi vaihtui syyskuuksi, nuo ajatukset jäivät taa ja aloin fiilistelemään syksyä. Syksyhän on aivan ihanaa aikaa, kun napsauttaa ajatukset oikeille taajuuksille, syystaajuuksille ja fiilistelee syystunnelmaa taas vuoden tauon jälkeen! Täydentää kynttilävarastot (täällä ei ollut tarvetta, terkuin kynttilähamstraaja…) ja takkapuuvarastot – jälkimmäiselle meillä on kyllä tarvetta, joten tässä kuussa olisi luvassa polttopuuhommia. Näiden lisäksi luvassa on kesätekstiilien pesua ja säilöön siirtämistä. Täällä ollaan vasta tuossa pesuvaiheessa (pesukoneen hurina sekoittuu taustalla jazziin), mutta onpa kiva kohta kaivaa kaapista hieman syksyisempiä tekstiilejä esille! Jostain syystä tänä syksynä viehättää hirmuisesti tumma lila ja kanervan sävy sekoitettuna mustaan – mitä syyssävysuosikkeja teillä?

syystunnelmaa

Näitä sävyjä laitoinkin viikolla tuohon keittiönurkkaukseen, siitä niitä on mukava ihastella! Eikä todellakaan anneta noiden pienten sormenjälkien haitata näitä kuvia ;D. Joku on tainnut kurkotella luumukulholle ♥. Noita jälkiä ei muuten juurikaan luonnossa näkynyt, vaan tämä hassu seikka paljastui mulle vasta näiden kuvien myötä!

syksy

Kesässä on oma tuoksunsa, mutta niin on syksyssäkin! Sellainen ihanan kirpeän raikas ja kasteenkostea, mutta ennen kaikkea tuoksu on raikas. Sellainen, jota ulkona ollessaan haluaa oikein kunnolla vetää keuhkoihinsa. 

Nyt mulla olisi vielä hieman töitä tehtävänä ennen kuin miehet tulevat uimasta! Hieman tekisi mieli ottaa kisuista mallia ja oikaista hiljaisen talon sohvalle :D, mutta ehkä minä nyt kuitenkin alan pujottelemaan puuhelmiä nauhoihin! Kun on aamupäivän oikein ahkerana, niin iltapäivästä voi sitten heittää vapaalle. Meillä onkin tänään miehen kanssa ns. treffi-ilta. Sanoin tuosta viikolla miehelle juuri tuota termiä käyttäen, niin vastaus oli hölmistynyt mikäh?! Anyway, luvassa on herkuttelua lempiravintolassamme, can’t wait! Ihanaa syystunnelmaa teillekin! :)

Tänään oli tuplasynttärit. Mummuni täytti 85 vuotta ja ensimmäinen vauvani 14 vuotta. Hauska sattuma, sillä nuorempi kisumme on puolestaan syntynyt samana päivänä kuin pappani (ja poikani :D). Mutta eihän uskoisi tuota kissaa 14-vuotiaaksi? Niin ikinuoren näköinen! Ketterä ja hyväkuntoinen, ei näytä vielä ikä painavan ja hyvä niin ♥.

ikinuori

Pojallamme on aina silloin tällöin tapana kysellä kisuilta heidän kuulumisiaan. Menee istumaan lattialle viereen ja kysäisee Mitä Sissylle kuuluu? Vaikka hän puhuu jo hyvin selvästi, on jotenkin tosi hauskaa, että Tigrua hän sanoo edelleen nimellä Ittoo :D. Onpa nimi muutamaan otteeseen vääntynyt jopa Istoksi. Mitä Istolle kuuluu?