Heipparallaa! Heti alkuun pahoittelen kovasti sitä, että blogi on tällä hetkellä täysin retuperällä, jos näin suoraan selevällä suomen kielellä sanotaan! :) Täällä on tuhat, tai oikeastaan enemmänkin, rautaa tulessa, pää täynnä ajatuksia ja ideoita, mutta tunteja vuorokaudessa edelleen sama määrä kuin aiemminkin. Täytyy siis kovalla kädellä priorisoida asioita ja hoitaa kaikki kiireellisimmät ensin. Kunhan marraskuu koittaa ja blogi asettuu uuteen blogikotiinsa (laitahan uusi osoite muistiin: allyouneediswhite.com!), niin sitten saa ainakin yhden asian pyyhkäistä pois tehtävälistalta. Blogi muuttaa siis tämän kuun viimeinen päivä eli viimeisiä viedään ja jännitys kasvaa!

Havahduin tänään, että hyvänen aika, jo torstai! Tämä viikko on mennyt kuin siivillä ja pääasiassa töiden merkeissä. Huomenna jälleen perjantai; se on sellainen ihana arjen ja viikonlopun katkaisija ja erityisesti se perjantai-ilta on niin ♥. Viime perjantai-iltakin oli niin kiva! Innostuimme miehen kanssa katselemaan Vain elämää -jaksoja ja katsoimmekin heti kaksi vai jopa peräti kolme jaksoa putkella. Minä nenää niiskuttaen; Mikael Gabrielin jakso oli tosi koskettava! Tänään ehdinkin jo vähän tulevasta viikonlopusta haaveilemaan, mitä se sisältäisikään… Jonkin verran viikonlopusta kuluu blogin ja MioSa. designin parissa, niin ja yhden kamerakurssinkin pidän pitkästä aikaa. Näiden lisäksi luvassa on eräässä lempiravintolassamme herkuttelua ja mitäs muuta… Tuntuu oikeastaan vähän hassulta, että miten sitä perjantai toisensa jälkeen ne suht perusjutut tuntuvat niin parhailta eikä niihin koskaan kyllästy! Niitä kun miettii jo perjantaiaamusta alkaen, tuovat ne kivasti potkua päivään! Eli tämä ns. perussetti: kynttilänvaloa, takkatulen räiskettä ja rentoutumista poreissa. Tosin tuo viimeisin ei ole mikään ihan joka viikonloppu toistuva rituaali, mutta näin syksyllä poreamme on kyllä eniten käytössä! Kun taas kesän läpi saatetaan mennä käyttämättä poreammetta juuri ollenkaan… Mies onkin sanonut, että sellaista ei seuraavassa kodissa edes tarvitsisi, mutta minä olen eri mieltä. Onhan se kiva olla olemassa, vaikka sitä ei kesäisin käyttäisikään! Ja jos sitä ei olisi, haikailisin sen perään joka viikonloppu, kesälläkin, se on varma. Poikakin tykkää polskutella isossa ammeessa, ilman poreita. Tykkää niin paljon, että pois ei tulisi, ei millään!

Tässäpäs viikonloppujeni kohokohdat sarjakuvana:

Hyvää ruokaa ja seuraa, kotona hipsuttelua, takkatulesta nauttimista ja nojatuoliin käpertymistä sekä kylpemistä rentouttavan juoman kera. Kyllä kotona on paras ♥. Tällaisia ajatuksia tänään – mukavaa loppupäivää teillekin!

Moi ja mahtavaa tiistaita! 

Meidän päivämme alkoi tänään mukavan leppoisasti laiskotellen. Aamiaispöydästä suunnistimme vanhempieni luo, jonne poika jäi tiistaipäivää viettämään. Minä lähdin kaupan kautta työhuoneelleni (eli kotiin) tuoreiden pullien ja kukkakimpun kera! Ihan parhaat nimipäivämuistamiset ♥. Ja tuo nimipäiväkimppu; upean syksyisen mausteiset sävyt!

Kymmeneltä olin takaisin kotona ja aloin heti samantien valmistamaan tilattuja MioSa. design -tuotteita. Kahdelta pidin pienen lounastauon ja otin nämä kuvat. Sen jälkeen muutamat sähköpostit ja tarviketilauksia. Nyt istun tässä cappuccinoni kanssa ja kuuntelen joulumusiikkia; sama musiikki on soinut aamukymmenestä lähtien.

Oi että mä rakastan tätä fiilistä! ♥ Ihanaa musiikkia, joka kertoo päivä päivältä lähestyvästä joulusta. Ihanaa tunnelmaa kynttilöistä ja kausivaloista. Ihanaa, kun saa sipsutella kotona villasukat jalassa ja tehdä töitä kotoa käsin. Tokikaan se ei aina pelkkää ruusuilla tanssimista ole, sillä työ- ja vapaa-ajan toisistaan erottaminen on yllättävän vaikeaa, mutta tällä hetkellä nautin hirmuisesti. Nautin näistä loppuvuoden päivistä niin kovasti, että olen päättänyt lähteä tuotteideni kera joulumessuille (tai -markkinoille tai -myyjäisiin, millä nimellä niitä nyt kutsutaankaan)! Tosin aivan sataprosenttisen varmaa tämä ei vielä ole, mutta jos vain jostain löydän sopivan raon ja aikaa, jotta ehdin tekemään tuotteita lisää varastoon, niin sinne mennään. Mulla on kaksi paikkavaihtoehtoa, joista täytyisi pikaisesti valita… Voin ilmoitella asiasta uudemman kerran lähempänä, kun tiedän enemmän! Tulisiko teillä mieleen, mitä tuotteitani haluaisitte ehdottomasti sinne myyntiin?

Nyt vielä puolisen tuntia töitä ennen kuin mies ja poika kotiutuvat. Ai niin, nimipäiväni kunniaksi laitoin voimaan tarjouksen: tämän päivän ajan kaikki MioSa. designin yli 10 euron arvoiset tilaukset toimitetaan perille ilman toimituskuluja! Nimpparionnea muillekin tänään nimipäiväänsä viettäville! :)

P.S. Mies tulikin kotiin ilman poikaa kukkakimppu ja suklaalevy kädessä! Oli ensin unohtanut nimpparini ja hädissään muistamisia ostaessaan unohti hakea pojan :D. Voi elämä noita miehiä ♥. Nyt mulla on sitten toinen tuollainen jättimäinen kimppu: pinkin ja purppuranpunaisen sävyissä!

Sunnuntai-ilta – ei kyllä uskoisi! Aivan valtavan nopeasti meni tämä viikonloppu, tuskin huomasinkaan. Eilen kävimme miehen isän synttäreillä ja loppupäivä sujuikin sitten lepäillessä ja pääkivusta toipuessa – ihmeellinen jomottava pääkipu alkoi jo perjantaina ja jatkui aina lauantai-iltaan asti. Tuli ikään kuin pakollinen lepopäivä eilisestä ja olihan se toki tarpeellinenkin. Oivalsin siinä samalla, että mulla ei ole koskaan vapaapäiviä! Ei ole ollut yli puoleen vuoteen, joten ehkä asialle pitäisi tehdä jotain..? Normitöissäkin kun vapaapäiviä on kaksi viikossa. Tänään on sitten ollut eilisenkin edestä virtaa, kun pääkipu on vihdoin selätetty. Täytyykin muistaa varata aika hierojalle, jos kipu johtuukin jumeista.

Mulla on tässä samalla magneettitehdas käynnissä, jotta saan taas alkuviikosta muutamia magneettipaketteja matkaan. Kiva että olette niin tykänneet niistä! Illaksi haaveilen takkatulta ja kynttilänvaloa, se on mukava tapa nollata ajatukset ja päättää viikko. Tämä lokakuu on itselläni vielä tosi kiireistä aikaa, kun taustalla häärään muiden töiden ohessa uuden blogini parissa, mutta ehkä jossain vaiheessa marraskuuta jo vähän helpottaa. Muistittehan tosiaan, että tämän kuun lopussa blogini muuttaa uuteen osoitteeseen! Kirjoittelin asiasta enemmän Blogini tulevaisuudesta -postauksessani.

Mutta nyt vielä hetkiseksi magneettien pariin ja sitten sunnuntai-illan laiskotteluiden pariin! ♥ Otsikkoon Sunnuntain seeesteisyys sopii mielestäni ihanasti nämä kuvat, etenkin tämä ensimmäinen:

Mukavia viikon viimeisiä hetkiä!

(Kuvat lainattu 55kvadrat.)