Joulufiilistä

 

Täällä tiistainen työpäivä alkamaisillaan! Tämä viikko onkin itselläni tosi kiireinen, sillä näiden muiden töideni ohella valmistaudun viikonlopun joulumessuihin: yritykseni MioSa. design on mukana Tullipakkahuoneen Joulumessuilla 19.-20.11. Vaikka olen tehnyt tuotteita valmiiksi tässä viimeisen kuukauden aikana aina kun olen ehtinyt, hommaa riittää silti! Olen hirmuisen innoissani asiasta ja tuntuu jotenkin todella epätodelliselta, että lähden myymään itse tekemiäni tuotteita tuollaiseen tapahtumaan varmastikin melkoisten messukonkareiden joukkoon! Sieltä saa varmasti kivasti joulufiilistä ♥.

Joulufiilistä olen saanut myöskin pienistä illan hetkistä, kun koti on hiljentynyt ja on tullut aika istahtaa sohvalle. Noina hetkinä ehtii pysähtymään ja fiilistelemään edessä häämöttävää joulua. Eilen sanoin ystävälleni kahvitellessamme, että tämän ajan ennen joulua soisi kestävän hyvin pitkään – tämä on parasta aikaa. Luminen maa, kynttilät ja ikkunaan ripustettu joulutähti luovat ihanan lämmintä tunnelmaa. Samoin teidän kommenttivastauksenne arvontapostaukseeni! Olen niitä lukenut ja haaveillut… Vielä iltaan asti aikaa osallistua arvontaan Punaisia palloja olohuoneeseen -postauksessani.

joulufiilista

Tuo kollaasin viimeinen, eilen ottamani kuva jotenkin kiteyttää tämän viidennen vuodenajan eli joulun ajan. Upea sininen hetki, luminen maa, sisällä lämmintä tunnelmaa ♥. Ihanaa marraskuista viikkoa!

Comments

  1. Kenneebycle
    20.3.2017 / 21:20

    Можно поподробней?
    П.С.
    Прошёл недавно [url=http://mrt-rus.info/]мрт химки цены[/url] приемлимые.