Valkoiset daaliat pihallamme

Voihan daaliat! Pääterassimme on tosi kuuma paikka, siihen porottaa aurinko aikaisesta aamupäivästä aina alkuiltaan asti. Viime vuosina olen huomannut, että tuota paahdetta kestävät parhaiten pelargoniat. Halusin kuitenkin vaihtelua ja intoilin saadessani vinkin daalioista; nekin kuulemmat pitävät kuumuudesta! Ostin sitten sekä valkoisen että pinkin daalian, mutta ei mennyt viikkoakaan, kun valkoinen alkoi näyttää huonolta. Olin kastellut niitä ahkerasti, mutta valkoisen daalian lehdet alkoivat siitä huolimatta osoittamaan maata kohti. Siirsin sen nopeasti etupihan puolelle, puolivarjoisaan paikkaan. Saman tein pinkille kaverilleen, joka voi edelleen ihan loistavasti. Valkoinen sen sijaan vaipuu kohta ikiuneen, siihen ei tunnu tehoavan enää mikään. Tuntuu, että tämä on näiden valkoisten daalioiden kohdalla melko yleistä… Onko teillä kokemusta vastaavasta, ovatko daaliat ylipäätään suosiossanne? Mitähän tein väärin? Mitään itikoita kukkaan ei ole ilmestynyt eli niitäkään en voi syyttää…

daalia

Tässä kuvassa tuo valkoinenkin on vielä ihan voimissaan:

Kuvan taustalla näkyy pihavajamme, joka täytyisikin nyt kesän aikana täyttää ensi talven takkapuilla! Takapihalla on kolme puukasaa, joista täytyisi tämän kesän aikana päästä eroon eli siirtää ne pihavajaan sekä vajan vieressä olevan lipan alle, jotta eivät aina osu silmään tuolta metsikön keskeltä… Kaikenmoista hommaa omakotitaloasujalla kyllä riittää!

pihakivet

daaliat

Mutta noista kukista puheenollen, tässä on nyt hyvää vauhtia käymässä niin, että kaikki hankkimani kukat siirtyvät alle viikossa takapihan terassilta etupihalle puolivarjoon… Meillä on siis kohta hyvin kukkainen etupiha ja vastapainona karu takapiha ja juuri takapihalla kun eniten oleskellaan, olisi siellä mukava katsella muitakin kukkasia kuin niitä pelargonioita! Tosin nekin näyttävät kohta vetelevän viimeisiään, kun olen vain noita daalioitani hoivaillut… Noista pelargonioista tuli muuten mieleen samanmoinen juttu: niissäkin vaaleanpunainen kukoistaa, kun taas pari valkoista näyttävät jotenkin kituvan. Aika erikoista!

Comments

  1. Nanna
    7.6.2016 / 20:30

    Hmmmmm.Daalian pitäisi juuri viihtyä auringossa.Kastelua varmaan kyllä tarvitsevat paljon.Itselläni oli toisskesänä daalioita ja yhtäkkiä huomasin niiden kuhisevan toukkia!olivat aivan täynnä niitä.Missään muissa kukissa ei ollut.Heitin ne pois,enkä sen koommin ole ostanut.Kauniita kyllä ovat!

    • 7.6.2016 / 20:44

      Näin minulle puutarhallakin näitä ostaessani sanottiin! Valkoinen ei kuitenkaan kovin paljoa aurinkoa kestänyt… Pinkki hieman paremmin, mutta sekin alkoi näyttämään nuupahtaneelta, joten siirsin senkin etupihalle ja siellä kukoistaa :).

  2. 7.6.2016 / 22:26

    Millaiseen multaan olet istuttanut kukat? :) Minulla isä, joka hoitaa joka vuosi lapsuudenkotini kesäkukkien istutukset, vannoo puutarhamultaan kesäkukkamullan sijaan. Kesäkukkamulta kun on niin turvepitoista, että ei pidä juurikaan kosteutta. Itse olen istuttanut useana vuotena orvokkeja puutarhamultaan kuumalle lasitetulle parvekkeelle ja siellä ovat kyllä menestyneet kunhan on muistanut antaa päivittäin vettä.

    • 7.6.2016 / 22:32

      Ihan varma en ole, mutta muistelisin, että pussissa lukee puutarhamulta. Täytyypä vielä tarkistaa tämä, kiitos vinkistä! :)
      Hassua kyllä, että pinkki daalia voi erinomaisesti ja pukkaa mahtavia uusia kukkia, mutta se valkoinen on ihan onneton ilmestys :D.

  3. 8.6.2016 / 08:52

    Kirjoittelinkin jo instaan jotain… Mutta siis, ettei olisi halla?

    Jos haluat kukkarunsautta koko kesän, niin suottelen miljonakelloa tai kerrattua petuniaa. Riippamallisina käyvät korkeisiinkiin ruukkuihn upeasti. Mulla oli viime kesänä molemmat ja ne vaan puski uusia kukkia kun vielä luulin, ettei se olisi edes mahdollista. Kesäkukkamulta sisältää kiteitä jotka pitävät kosteutta ja sen lisäksi se on yleensä lannoitettua. Käytän itse sitä tai puutarhamultaa (Greencare). Itse laitan myös kourallisen kanankakkaa juuripaakun alle (multaa väliin) ja en sen enempää ole lannoittanut koko kesänä ja kukkaa puskee :D Just juttelin hortonomin (sellaisen ihan oikean :D) kanssa siitä, että kanankakka ei kuulema ole paras mahdollinen lannoite kukkiville kesäkukille, mutta koska mulla toimii, en ajatellut vaihtaa …
    Alppiruusuthan muuten tarvitsevat kosteutta pidättävän kasvualustan ja niille sopii turpeen ja havumullan yhdistelmä, eli itse kyllä pidän turvettakin enemmän kosteutta pidättävänä kasvualustana.

    Tässä muutama kuva viime kesän miljoonakellosta ja kerratusta petuniasta
    http://3.bp.blogspot.com/-ldskuqxNCPo/VcEOkOAO2CI/AAAAAAAAMZM/yt3Ci0yWRrM/s1600/031.png
    http://3.bp.blogspot.com/-yBWAInPi7io/VZZL8QjXUsI/AAAAAAAAMMk/yV6DveNDE2I/s1600/126.png

    Nyt ostin myös valkoisen verbenan amppelissa (rautayrtti) joka ainakin myymälässä oli aivan mielettömän upea, katsotaan mitä se meinaa kun laitan ruukkuun. Verbenat on kuulema helppoja ja hyvin paahteeseen sopivia ja niitä löytyy myös muissa väreissa kuin valkoinen.

    Ps. itse luen Sarin blogia, tosi hyvia vinkkejä puutarhaan etc.
    http://asuntomessut.fi/sarin-puutarhat/

    • 8.6.2016 / 11:49

      Voihan se olla halla hyvinkin, mutta hassua ettei toiseen daaliaan vaikuttanut mitenkään?
      Tämä ”hortonomi” googletti kaikki nuo mainitsemasi kukat :D ja huomasin, että mullahan roikkuu pääoven lähellä juurikin kerrattu petunia :D. Oli niin kiva, että tarttui matkaan. Kiva, että on kestävä!
      Ihana tuo valkoinen verbena! Uusi tuttavuus mulle, mutta täytyypä käydä taas puutarhalla jos sitä löytyisi ;).
      Kiitos myös tuosta blogivinkistä, täytyy tutustua!

  4. Leppäkerttu
    8.6.2016 / 09:45

    Mistä olet hankkinut terassin kukkaruukut? Entä terassikalusteet? Kestääkö ne hyvin säätä ja minkälaista huoltoa vaativat? Etsin jotain samantyylistä paahteiselle avoterassille, jossa ovat myös sateen armoilla. Puiset kun menevät varmasti pian huonoksi vaikka kuinka öljyäisi.Kiitos ihanasta blogista, joka jaksaa aina jakaa hyvää mieltä!

    • 8.6.2016 / 11:43

      Valkoiset ruukut on Bauhausista ja valkoiset Toy-tuolit Vepsäläiseltä. Kivipöytä Maskusta ja aurinkovarjo Citymarketista. Kestävät hyvin säätä, mitenkään en ole huoltanut :D. Lähinnä pesua tuoleille ja pöydälle kesän alussa ja siitepölykauden jälkeen.
      Kiitos Leppäkerttu ilahduttavasta blogipalautteestasi, tuli kuule niin oikeaan saumaan, ettet uskokaan! ♥

  5. 8.6.2016 / 13:50

    Heippa! Minä googlettelin kovasti ennen kukkien hankintaa, että ei joutuisi taas pettymään omiin hortonomin taitoihin. :D Ostin sitten tulilatvoja, ne kestää kuivuutta ja pärjää hyvin auringossakin tai varjossa. Vielä ne ainakin on elossa! Lomamatkojen takia ei pysty kastelemaan jatkuvasti, tulilatvaa kastellaan 1 viikon välein. :) On ihan nättikin. Löysin kukan otsikon alta: näitä ei tumpelokaan saa hengiltä. Haha! :)

    • 8.6.2016 / 21:53

      Mulla tässä haasteena vielä se, että en ihan kaikkia kukkia pihalleni kelpuuta eli silmä on aika tarkka ;D. Mulla on kerran ollut tulilatva sisäkukkana, onkohan sitten eri… No joka tapauksessa tämä tumpelo sai sen hengiltä :D.

  6. Tanja
    8.6.2016 / 14:36

    Kesäneilikka on myös sellainen, joka minulla viihtynyt kuumalla ja paahteisella terassila. Kesäkukkalannoitetta sillon kun muistan, kastelua iltaisin sekä kuivuneiden kukkien pois nyppimistä. Niillä keinoilla kukoistaa koko kesän!

    • 8.6.2016 / 21:54

      Hei tuo meillä oli aina entisen kodin pääsisäänkäynnin yhteydessä amppeliversiona, kaunis! En muistanut sen nimeä, kiva että tuli nyt esiin :).

    • 8.6.2016 / 21:54

      Ja kyllä, minäkin onnistuin pitämään sen hengissä koko kesän! Tosin meillä se oli ilta-auringon puolella :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.