Oivalsin tänään yhden asian. Itsestäni. Ehkä ensimmäistä kertaa poikani syntymän jälkeen en pode yhtään huonoa omaatuntoa siitä, että vein hänet tänään aamupäivällä hoitoon vanhemmilleni koko päiväksi, tarkoittaen noin kuutta tuntia. Syy hoitoonviemiselle on se, että ehtisin tekemään blogitöitä rauhassa ja ajan kanssa. Pyöritteleekö joku tässä kohtaa silmiään? Siis viedä lapsi hoitoon, että voi tehdä blogia? Eikö sitä nyt voi tehdä milloin vain, vaikka lapsen päiväunien aikaan tai illalla, kun lapsi käy yöunille?
Toki voisi ja 99 % ajasta teeenkin blogiin liittyviä asioita pojan päiväunien aikana. Hän ei kuitenkaan tirsota päivisin mitään kolmea tuntia, ei kahtakaan, joten koskaan en voi tietää, onko aikaa puoli tuntia vai tunti, joskus ehkä jopa puolitoista tuntia! Hän käy yöunille klo 20.30-21.00 välillä, jonka jälkeen olen itse jo melkoisen väsynyt. Kesällä jaksoin kirjoitella blogia vielä tuohon aikaan, sillä silloin oli valoisaa. Nyt kuitenkin pimeä vuodenaika on täällä ja meidän äitien on tärkeää saada riittävästi unta. Olenkin nukahtanut lähes joka ilta jo kymmenen jälkeen. Nukkunut aamulla seitsemään tai puoli kahdeksaan, jolloin poika yleensä herää. Myös vanhempien on tärkeää viettää säännöllisesti yhteistä aikaa ja siihen on mahdollisuus ainoastaan iltaisin ja jos silloin istun koneella blogin ääressä niin… Näitä ajatuksia olen pyöritellyt mielessäni viime aikoina, miettinyt ajankäytön jakamista.
En pidä blogia vähäpätöisenä, sillä se on tällä hetkellä tärkein tulonlähteeni ja sen ansiosta voin hoitaa poikaamme kotona. Blogin ylläpitämiseen ei kuulu ainoastaan tämä, että istun tässä näpyttelemässä tätä tekstiä. Tähän kuuluvat yhtä olennaisena osana myöskin valokuvien ottaminen, niiden siirtäminen koneelle, käsitteleminen ja siirtäminen blogiin, kommentteihin vastaaminen, sähköpostiliikenne ja usein myös päällä on jonkinmoisia yhteistyökuvioita, jotka myöskin vievät aikaa. Toki blogin rinnalla aikaa vievät myös ne arkiset askareet kuten kotityöt ruuanlaittoineen ja siivouksineen, kissojen hoitaminen ja sitten itse lapsi :).
Poika on ollut isovanhemmillaan hoidossa aina silloin tällöin eikä hän ole vielä kertaakaan jäänyt heidän luokseen itkemään. Minun ei ole koskaan tarvinnut jättää itkevää lasta taakseni, joten se on ollut kyllä suuri helpottava tekijä. Yökylässä poika on ollut kaksi kertaa: yhden yön sekä huhtikuussa että toukokuussa. Poika on molemmilla kerroilla jäänyt hoitoon täysin tyytyväisenä ja innokkaana, minä olen itkenyt :D. Päiväsaikaan voin jättää hänet hoitoon itkemättä ja ilman omantunnontuskia, mutta nuo yökyläilyt on asia erikseen. Miten teillä muilla? Meneeköhän tämä mulla ajan kanssa ohi..? Vai joudunko tästä eteenpäin aina kieltäytymään kaikista tuonkaltaisista menoista..? Kurkkua kuristaa ajatuskin yökylästä, vaikka tiedän, että poika on hyvissä käsissä ja nauttii olla mummolassa. Silti se oma ikävä on niin kovin vahvana mielessä ja noina kahtena kertana olen vain odottanut, että olisipa jo seuraava päivä, jotta saan pojan kotiin :D. On niin ihanaa käydä nukkumaan, kun voi siinä samalla tarkistaa, että pojalla on sukat jalassa ja unikaveri ihan vieressä. Silittää pientä päätä ja kuiskata hyviä unia. Puhumattakaan siitä tuhinasta, jota saa yöllä herätessään kuunnella ♥.
Onko jollekin muullekin yökylään vieminen yhtä tuskallista vai olenko omituinen poikkeustapaus?
Ihan parhautta! Lapsi saa olla isovanhempien kanssa. Se on arvokasta <3
On kyllä tosi arvokasta, molemmin puolin :)
Kyllä se menee kai ajan kanssa ohitse? En tiedä, en ole jättänyt vielä koskaan yökylään mihinkään, eikä kukaan ole ollut meilläkään hoitamassa iltatoimia ja nukuttamisia, että oltais oltu miehen kans yhdessä jossakin ja tultu yöllä kotiin. En toki itse ole ollut aina kotona hoitamassa nuita asioita ja ollut yötäkin pois kotoa ja tyttö on ollut isänsä kanssa, joten se ei ole tuottanut ongelmaa.
Mutta jos susta tuntuu pahalta ja itku kuristaa kurkussa, niin miksi ihmeessä sitten viet yöhoitoon?
:D No ihan siksi, että joskus sellaisia tilanteita tulee väkisinkin eteen. Lisäksi onhan se mukavaa joskus itsekin käydä joissain aikuisten jutuissa eikä jäädä aina yksin kotiin hoitamaan lasta :)
moi elä tunne huonoa omaatuntoa ollenkaa teidän pikkumies on laatuhodossa isovanhemmilla ja se jos mikä antaa paljon niille isovanhemille ja myös sille pienelle pojalle ..minäkin äitinä tunsin huonoa oma tuntoa sen kerran kun lapsemme olivat hoidossa .taitaa olla äideillä sellainen empaatinentapa jos näin voi sanoa .Nyt mummona olen todella onnekas ja iloinen ja muistellaan papan kanssa niitä aikoja ihan vastakin kun meidän lapsenlapsi täytti vasta 18,v ,meidän onneksi saimme tyttöä hoitaa todella paljon kun äiti opiskeli muutaman vuoden .Omien ja lapsenlapsen kasvettua,yökylä tuli ajankohtaiseksi lasten omin pyyntöjen mukana. tv mummo
Just äiti soitti ja niin ihanan päivän olivat siellä viettäneet ♥ On se rikastuttavaa sekä isovanhemmille että pojalle, joka saa mummolassa vaihtelua ja hieman erilaista huomiota kuin kotona :). Miehet on tosiaan erilaisia tässä(kin) asiassa; eivät kärsi huonosta omatunnosta, vaan tuntuvat nauttivan omasta ajasta täysin rinnoin. Pitäisi ottaa mallia, heh! Tosin tänään olen niin nauttinut, kun olen saanut tehdä rauhassa kauan mielessä olleita asioita ja kohta haemmekin pojan kotiin :).
Meillä isovanhemmat asuvat eri kaupungeissa (monen sadan kilometrien päässä), eli hoitoon ei noin vain viedä. Päiväkoti aloitettiin jo 1-vuoden ikäisenä, joten se helpotti arkea ihan älyttömän paljon. On aikaa töiden tekemiseen, bloggaamiseen ja urheiluun. Bloggaaminen ei rahallisesti minulle tuota, mut se onkin mun harrastus, joka omalla tavalla kehittää ja samaan aikaan myös rentouttaa. Bloggaaminen vie tosi paljon aikaa, monta tuntia voi mennä yhteen postaukseen.
En koe ollenkaan huonoa omaatuntoa, jos lapsi on hoidossa ja saan aikaa itselleni. Lapsi tykkää ihan älyttömästi olla päiväkodissa, vaikka aluksi sinne jäätiikin itkemään. Oli sydäntä särkevää, mutta onneksi nyt tilanne on aivan toinen. Lapsokainen ei meinaa enää lähteä kotiin :D
Ihana kuulla, että teidän lapsi viihtyy noin hyvin päiväkodissa. Se on tosi suuri asia vanhemmille ja toki myös lapselle itselleen. Toivottavasti meilläkin lähtee hoitokuviot sujumaan noin hienosti sitten, kun sen aika koittaa :).
Ei ole väärin viedä hoitoon. Miksi ihmeessä se olisi? Mikäli on tuollainen mahdollisuus, että on isovanhemmat auttamassa ,tarvittaessa ,ja poikakin ok asian kanssa niin voisiko olla paremmin:) se oma ikävä on eri juttu- mielestäni normaalia. Meillä ei ole apuja tytön hoidon suhteen ja kyllä sitä tiukilla on välillä. Juuri se , kun aikaa ei ole muuhun kotijuttujen lisäksi. Sitä kaipaisi pientä apua välillä. Vaikka pari tuntia vain. Joten tee työjuttusi ilman huonoa omaatuntoa. Minua alkaa ikävä vaivaamaan kun tyttö on mennyt yöunilleen :)että et oo ainoa.
Ei se mielestäni olekaan väärin, ainakaan päiväsaikaan, mutta mulle siitä tulee ongelma, jos puhutaan yön yli kestävästä hoidosta :D.
Harmillista, että teillä ei ole mahdollisuutta viedä tyttöä hoitoon. Jokainen tarvitsee omaa aikaa tai pientä hengähdyshetkeä silloin tällöin! Onnistuisiko teidän järjestää ystäväpiirin kanssa jotain hoitokuviota tai onko paikkakunnallanne jotain mammat-ryhmää, jonka kautta tuollaisen voisi järjestää? Tai entä jos palkkaisi jonkun nuoren hoitamaan tyttöä pari-kolme tuntia viikossa, siten että tulisi vain teille kotiin ja leikkisi/ulkoilisi/puistoilisi tytön kanssa? Meidän paikkakunnalla on monia nuoria halukkaita tuollaiseen.
Niin tuttua tuo viimeinen lauseesi! :)
Lapsen silloin tällöin hoitoon jättäminen tutuille ja turvallisille aikuisille on tervettä vanhemmuutta. Ja kuinka mukavaa se on isovanhemmillekin! Iloa ja hyvää mieltä kaikille. Eikä vähennä rakkauden määrää!
On jotenkin kummallista ajattelua, ettei kukaan muu osaisi hoitaa lasta, kuin oma vanhempi. Ja hyvähän sitä on harjoitella ajoissa, suurta numeroa tekemättä. Sujuu sitten myöhemminkin :)
Olen samaa mieltä.
Tuo, mistä kirjoitit toisessa kappaleessa, ei taas liity tähän meidän tapaukseemme. Meillä tässä on kyse siitä mun järjettömästä ikävästä :D.
Itselläni ei ole vielä lapsia. Omasta lapsuudesta muistan ne kerrat kun olen ollut mummolla hoidossa. Miten hauskaa se olikaan :D Vaikka itku varmaan on joskus tullut, mutta ikävä vanhempia kohtaan on unohtunut hetkessä kun ollaan mummon kanssa alettu touhuamaan. Sillon sai 100% huomion koko ajan. Tästä syystä hartaasti toivon, että osaisin tulevaisuudessa jättää mahdolliset lapseni isovanhemmille tai kummeille hoitoon ilman sen suurempia omantunnon tuskia. Kyllä se vanhempien hyvinvointi välittyy lapseen! :)
Ihana kommentti, mukava lukea tällaista! :)
Meidän kaksi lasta ovat olleet molempien mummojensa luona hoidossa aika paljonkin, myös yökylässä. Yleensä mummot oavt itse pyytäneet saada tytöt hoitoon, ja aika surutta olen heidät hoitoon antanut. Ainoastaan silloin olen saattanut kieltäytyä, jos pyynnöt ovat sattuneet kovin lähekkäin. Ikävä on tietysti joskus ollut, mutta ei mitenkään ylitsepääsemättömän kova. Nythän tilanne on se, että mummolaan ei enää noin vain mennäkään, koska välimatkaa on melkein 3000 km.
Ikävä on kova, puolin ja toisin. Molemmat mummot ovat käyneet täällä kylässä, ja silloin lähdimme miehen kanssa varta vasten kahdestaan reissuun, että tytöt ja mummot saivat omaa aikaa.
Voi että, aivan varmasti on kova ikävä kaikilla osapuolilla! Mukavaa, että he ovat kuitenkin päässeet luonanne vierailemaan.
Ensinnäkin on aivan mahtavaa, että asutte niin lähekkäin, että tuollainen ”päivähoito” onnistuu. Meillä oli tilaisuus viedä lapset ensimmäisen kerran yöksi hoitoon, kun kuopus oli 1,5-vuotias ja esikoinen 5-vuotias. Kyllähän sitä jännitti, miten eka yökyläily/-hoito sujuu. Hyvinhän se meni! Sen jälkeen ovat yökyläilyt sujuneet kaikilta osapuolilta oikein hyvin.
Ehkä se auttaisi, jos ajattelisit, että lapsella on kuitenkin kaikki hyvin ja heillä on maailman parhaat hoitajat, jos lapsi on joskus vietävä hoitoon yöksi. Minulla on oman ajan ja tilan kaipuu niin voimakas, että tuon ensimmäisen yön jälkeen osasin ja osaan edelleen nauttia yökyläilyistä niinä suht harvoina kertoina, kun niitä saadaan miehen kanssa aina järkättyä. Tosin olen huomannut, että tämäkin kaipuu muuttuu, kun lapset kasvavat. Eli uskon kyllä, että ajan myötä tilanne muuttuu etkä ikävöi ihan niin kovasti poikaa. :-)
Joo tuota kyllä mietinkin, mutta eihän se sitä ikävää poista. Uskon, että tähän auttaa aika, kuten kirjoititkin. Ja viimeistään sitten, kun lapsi itse tahtoo yökylään, on itselläkin ehkä helpompi olla :).
Kuulostaa hienolta että pojalle järjestyy luontevasti hoito. Hoitajana ovat tähän saakka toimineet omat vanhempasi, olisi kiinnostavaa kuulla ajatteletko samoin miehesi vanhemmista? Pystyisitkö yhtä helposti jättää pojan heille hoitoon, entä yökylään?
Itse huomaan että vaikka tiedän että miehen vanhemmat ovat hyviä hoitajia, on sinne vieminen kuitenkin niin paljon vaikeampaa itselle. Kun ei ole itsellä samanlaista tunnesidettä kuin omiin vanhempiin. Tiedän että ovat jääneet alakynteen lapsenlapsi-isovanhempi-ajan suhteen mutta en voi tunteilleni mitään, vien mielummin omille vanhemmilleni kuin anoppilaan.
Yökyläilyn suhteen taidat olla aika normaali. Itselleni tulee haikea olo jos 7- ja 5-vuotiaat lähtevät mummolaan yön yli. 1-vuotiasta en voisi kuvitellakaan vielä yökylässä. Esikoinen oli aikoinaan ekan kerran yön yli hoidossa jo 6kk ikäisenä ja keskimmäinen taisi olla vasta joskus 2-3 vuotiaana. Teet niin kuin itselle ja lapselle luontevimmalta tuntuu <3
Hoitoon kyllä, mutta yökylä olisi paha :D. Vaikka tietää, että pärjäisivät, niin ei se järkipuhe auta. Se on just se tunnejuttu, aivan kuten sullakin!
On niin helppoa jättää poika äidilleni, sillä hän on lasten kanssa aivan luonnonlahjakkuus enkä ole koskaan epäillyt hetkeäkään, etteivät pärjäisi. Otti neljän tunnin ikäisen poikani syliinsä niin tottuneesti ja varmoin ottein, vaikka oma kuopus oli yli 20-vuotias. Sellainen varmuus auttaa paljon, kun itse on toki pitkään herkillä ja onhan oma äiti aina oma äiti. Hän myös aistii pojasta helposti monia juttuja, lähes yhtä hyvin kuin minä :D.
Poika oli 11 kuukautta ollessaan ensimmäistä kertaa vanhemmillani yötä. Silloin oli tarkoituksena saada yötissuttelu loppumaan, koska olin täysin puhki niihin 3-8 yöherätykseen. Siellä poika nukkui mummun kanssa ja sinne jäi yötissi :D. Ihan kerrasta poikki, oi mikä helpotus!
En tiedä saako kysyä, mutta vieläkö imetät ollenkaan? Tuli vain mieleen tuosta keskustelusta ja uteliaisuuttani halusin kysyä:)
Saa kysyä ja imetän kerran vuorokaudessa. Pinnasängystä kuuluu joka aamu mammmmmaaa ja sitten pari sellaista hoputusääntä, joita en osaa kirjoittaa :D
Meillä lapset taisi olla ekan kerran yökylässä kun olivat n. Viisi vuotta ☺
Toki olivat ilman meitä olleet ennenkin, mutta meillä kotona äitini kanssa.
Aivan ihan kun on isovanhemmat jotka pystyvät auttaa ja ei todellakaan tarvitse potee huono omaatuntoa. Jokainen tarvitsee aina joskus hetken itselleen riippumatta siitä mitä silloin tekee.
Viisaita sanoja, totta puhut! :)
Juuri eilen juttelin muutaman muun äidin kanssa tästä aiheesta. Itselläni 7 kk:n ikäinen poika, ja hän oli ensimmäistä kertaa yökylässä jo 4 kk:n iässä. Siitä lähtien olemme pyrkineet viemään mummolaan yökylään kerran kuussa, jotta minulla ja miehelläni olisi yhteistä laatuaikaa. Välillä mietin pitäisikö minulla olla huono omatunto siitä, mutta olen tullut siihen tulokseen että tämähän on kaikille hyväksi. Meillä on omaa aikaa, parisuhde voi paremmin, isovanhemmat saavat viettää aikaa pikkuisen kanssa, ja lapsi tottuu olemaan myös muiden ihmisten kanssa.
Aivan; nämä on asioita, joihin ei ole oikeaa tai väärää vastausta. Jokainen tekee kuten parhaaksi katsoo ja tärkeintä on kuunnella sydäntään, silloin ei tule huono omatunto :).
Olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa, mutta nyt vasta kommentoin ensimmäistä kertaa. Meillä on juuri vuoden täyttänyt tyttö, joka ei ole ollut hoidossa vasta kuin kummitätinsä kanssa tunnin silloin tällöin, jotta pääsemme miehen kanssa kahdestaan taloyhtiön saunavuorolle. Meidän perheellä tilanne on se, että isovanhemmat asuvat toisella puolella maata ja ovat vielä työelämässä, joten apua lapsen hoitoon ei juurikaan ole tarjolla. :( Ihanaa, että teillä poika tulee läheiseksi isovanhempiensa kanssa pienestä pitäen ja saa viettää heidän kanssaan aikaa! Itse jo murehdin sitä, että isovanhemmat jäävät meidän tytölle etäisiksi…
Jännä ilmiö muuten se, että ajattelemme usein, että jos tekee töitä kotoa käsin, niin se ei muka olisi samalla tavalla ”oikeaa työtä” kuin kodin ulkopuolella. Ihan samalla tavallahan töihin pitää saada keskittyä kotona kuin muuallakin!
Kiitos vielä inspiroivasta blogista! :)
Tosi mukavaa, että nyt päätit kommentoida, Anna! Ja mukava kuulla, että saatte kuitenkin silloin tällöin lapsenhoitoapua, jotta saatte miehesi kanssa muutamia hengähdyshetkiä. Tuo välimatka-asia on kyllä harmillinen.
Kotitoimistossa on kyllä paljon hyviä puolia, mutta löytyyhän niitä varjopuoliakin; kuten juuri mainitsitkin. Näin iltaisinkin keskittyminen on vähän niin ja näin, jos ei ole korvatulpat korvissa :D. Poika kun on aika eläväinen… ♥